Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Jännitys & toiminta Operaatio Tähti Luku 1
QR-Code dieser Seite

Operaatio Tähti Luku 1 Hot

Tämä tarina kertoo nuoresta naisenalusta, joka sotkeutuu rikollisuuteen. Mukana on myös rippunen yliluonnillisuutta, mutta kuuluu mielestäni enemmän tähän kategoriaan.


Luku 1

Aida

Makasin selälläni isän romuvolvon alla ja manailin itsekseni. Öljypohjaan oli tullut reikä ja se oli valuttanut viimeisetkin öljynrippeensä naamalleni.
Se oli sitten viimeinen matka tälle moottoriparalle.
Oli aika ironista, että minä, isän pikkutyttö korjasin hänen autonsa, vaikka hän oli itse valmistunut joskus hamassa nuoruudessaan automekaanikoksi.
Vaikka ei isässä enään kyllä muisti pelannut kitkatta.

Änkesin auton alta ylös ja lampsin sisälle.
-Se on sökö.
-No?
-Huomasitko sä kenties matkalla, että kojetaululla ois vilkkunu semmonen öljyvalo?
- Jaa-a – isä katsoi minua mietteliäänä – taisi se muuten sellaista punaista valoa vilkuttaa.
Puuskahdin ja pyöräytin silmiäni.
-Sä oot ajanu sillä jonnekki paskaan, ku öljypohja auki ja kone leikannu kii.

Jon

Samoihin aikoihin, pihatien toisella puolella minä kyykin pensaan takana ja katselin pihalle.
Parin minuutin kuluttua näköpiiriini astui nuori tyttö. Korkeintaan seitsemäntoista ikäinen. Tytön mustat hiukset oli koottu ylös ja yllään hänellä oli pitkät shortsit ja toppi.
Iho oli päivettynyt ja öljyinen, mutta liasta huolimatta tyttö oli kaunis. Täyteläiset huulet ja korkeat poskipäät.

Aida

Hyppäsin oman autoni penkille ja kaivoin avaimet esiin. Auto lähti vastahakoisesti käyntiin ja kiihytin pihatielle. Yhtäkkiä auto sammui. Ääntäkään ei päässyt, kun se tyytyväisenä ajoi vielä pari metriä eteenpäin.
Yritin käynnistää auton uudestaan, mutta mitään ei tapahtunut.
Nousin kiroillen autosta ulos ja olin törmätä nuoreen ruskeatukkaiseen mieheen. Viidessä sekunnissa ehti tapahtua paljon. Hän nappasi salaman-nopeasti kämmeneni selkäni taakse ja puristi niitä rautaisessa otteessaan. Hetkeäkään ajattelematta taitoin itseni kaiksinkerroin laittaen kaiken voimani tähän liikkeeseen. Mies oli juuri kumartumassa ja takalistoni osui hänen palleaan kaikin voimin. Sitä hän ei ollut odottanut.
Miehen ote kämmenistäni kirposi heikon inahduksen saattelemana.
En kääntynyt, enkä mittinyt mitään, vaan juoksin henkeni edestä.

Jon

Kesti jonkun aikaa, että pääsin ylös. Tyttö oli saanut minulta ilmat pihalle ja se oli nöyryyttävää. Olin aliarvioinut hänet.
Nousin huimauksesta huolimatta ylös ja lähdin takaa-ajoon.
Tyttö ei pääsisi karkuun, koska Alan odotti risteyksessä.
Juoksin minkä jaloistani pääsin ja päädyin tienristeykseen jossa Alan oli jo saanut tytön rautoihin.
Se ei paljoa tyttöä estellyt.
Jaloillaan hän potki minne ylsi ja oli ilmeisesti Alan oli saanut myös osumaa.
Juoksin avuksi ja otin tytön jaloista kiinni ja pidin niistä tiukasti kiinni, Alanin nostaessa tytön mahasta ja kannoimme hänet autolle.

-Mitä vi''ua mä oon tehny? Tyttö huusi, kun olimme saaneet hänet autoon
-Et mitään, mutta susta on meille apua - Alan sihahti ja kääntyi minuun päin - aja hallille.


Jatkoa tulee ja toivon että saisin rakentavaa palautetta siitä, kuinka pitkiä lukujen pitää olla, virheistä yms. , koska tämä on mun eka tarina jota tänne kirjottelen...

Ylläpidon palaute

 
Operaatio Tähti Luku 1 2014-04-28 19:53:41 Alapo80
Arvosana 
 
3.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    April 28, 2014
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Hei carprincess!

Kiva että kirjoitat! Kirjoitat sujuvasti ja helppolukuisesti! Novelli lähtee nopeasti käyntiin, ja tilanteet kehittyvät uskottavasti. Kappaleet ovat hyvän mittaisia...paitsi kamppailukappale, josta enemmän palautetta myöhemmin.

Mieti aina tarkasti miten sanot jonkin asian. Puhut öljypohjasta sanalla se. Öljypohjaan oli tullut reikä, ja viimeiset öljyrippeet olivat valineet naamalleni.
Ihmettelen kuitenkin aikamuotoa, sillä ensin kirjoitat imperfektissä (makasin ja manailin), ja sitten seuraava virke on pluskvamperfektissä (oli tullut ja oli valuttanut).
Olisiko voinut vain kirjoittaa, että öljypohjassa oli reikä, ja se valutti viimeist öljynrippeet naamalleni?
Ajatuksena vain :)

Vältä turhia sanoja, joita lause ei tarvitse. Esimerkkinä kyllä sana, kun kerrot isän muistista. Tähän on hyvä tapa, kun luet kirjoittamaasi ääneen itsellesi, niin voit samalla koettaa jättää joitain sanoja pois. Ja jos lauseen merkitys pysyy samana, niin kirjoita mahsollisimman lyhyesti.

Samaan yksinkertaisesti kirjoittamiseen. Hyppäsin oman autoni penkille vs hyppäsin autooni.

Muista tarkkuus viimeistelyyn ja oikolukuun. Kiihytin on kiihdytin, ja mittinyt on miettinyt. :)

Hehkutan yksinkertaisesti kirjoittamisen puolesta. Tarkoitan sillä lauseita. Toisinaan on hyvä miettiä käyttääkö pistettä vai pilkkua. Annan esimerkin. Auto lähti vastahakoisesti käyntiin, ja kiihdytin pihatielle, kun auto sammui.

Voit kaunokirjallisuudessa kirjoittaa myös vittu ja muut kirosanat ronskisti vain niin kuin ne kirjoitetaan :)

Luot hienon tilanteen, ja samalla yllättävän käänteen, kun mies koettaakin vangita tyttöä. Kirjoitat hyvän kamppailun, ja sitten päästät tilanteen kuivumaan.
Mielestäni olisit voinut jatkaa tilannetta tytön näkökulmasta aina toisen miehen kanssa kamppailuun saakka. Hieman puremista, kiljumista ja rimpuilua.

Kun kirjoitat eri ihmisten näkökulmasta, niin ei ole välttämättä tarvetta kertoa kenestä on kysymys. Kirjoittaa vaan omana kappaleena, ja ujuttaa nimet dialogiin, ja kuvailut juuri siten kuten teit, eli kun mies katseli tyttöä, niin kuvailu oli ujutettu osaksi kerrontaa. Hyvä!

Ihmeessä jatkoa tälle! Hyvin lähtee käyntiin!

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.3  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Operaatio Tähti Luku 1 2014-08-31 13:37:45 TarraLeguaani
Arvosana 
 
3.0
TarraLeguaani Arvostellut: TarraLeguaani    August 31, 2014
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Mielenkiintoinen alku.

"...muisti pelannut kitkatta". Hienosti sanottu! Sait minut hymähtämään :)
"...heikon inahduksen saattelemana." Tämäkin on hyvin kirjoitettu, elävöitetty tilanne.
"Ääntäkään ei päässyt, kun se tyytyväisenä ajoi vielä pari metriä eteenpäin." Tämäkin hyvin sanottu :)

enään -> enää
salaman-nopeasti -> salamannopeasti
Pilkkuja tarvitsee vähän kerrata ja muutenkin käydä läpi samoja asioita, kuin Alapo80 kirjoitti.

Minusta sitten taas nuo otsakkeet siitä, kenen näkökulmasta nyt puhutaan minä-muodossa, olivat uudenlaiset ja kivat! Ei tarvinut pähkäillä yhtäkään sanaa eteenpäin, että kenestä nyt puhutaan.

Älä jätä lukuja kovin lyhyiksi sanallisesti. Ja sitten taas yhdessä luvussa ei saa hypätä ajasta ja paikasta monta kertaa toiseen. Siinä perusvinkkiä lukuihin.

Teksti oli suhteellisen helppolukuista ja osaat kuvailujen ujuttamisen tapahtumiin sisälle, hyvä.

"...kämmenet selän taakse..." Kai sinne muutakin vedettiin kuin vain kämmenet? Kämmen on se osa kädestäsi, jolla tartut esineisiin. Jotta mies sai pidettyä kämmenistä kiinni, tarkoitti se myös sitä, kuin he olisivat olleet käsi kädessä, kämmenet vastakkain.

Lisää väliin sanoja, kuvailuja ja tapahtumia. Nyt esität juonta nopeatempoisesti. Siellä on hyvää matskua ja hienoja kuvailuja, mutta ne jäävät vielä aika pieneen osaan. Eli tekstiä pitää kasvattaa ja sitten hioa. Mutta olet selvästi päässyt käyntiin! :)

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Operaatio Tähti Luku 1 2014-07-08 12:31:21 Kuroko
Arvosana 
 
3.5
Kuroko Arvostellut: Kuroko    July 08, 2014
Top 100 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Minä pidän tavastasi kirjoittaa ja tekstiä on helppo lukea(:
Jatka toki kirjoittamista.
Ps. tilanteen kuvailut ovat mahtavia!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS