1. Turmion teillä
Keräsin voimani ja astuin peremmälle kynttilöiden valaisemaan kellariin. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi hajanaisessa ringissä lattialle polvistuneisiin hahmoihin. Hupullisiin kaapuihin kietoutuneita anonyymejä valmiina illan veriurheiluun, sitä he totisesti olivat. Lattiaa ringin sisällä koristi muinainen kuvio, joka oli vuosituhansien saatossa tullut tutuksi monissa eri yhteyksissä. Auringon, sielunvaelluksen ja kenties kuuluisimpana äärimmäisen pahuuden ja tuhon symboli kiilsi himmeässä valossa aavemaisesti. Asetuin rinkiin muiden seuraksi totellen tarkoin minua saattaneen Isä Luciferin tahtoa. Tämä ilta tulisi herättämään lukemattoman määrän kysymyksiä tiedonjanoisen mieleni pohjilla.
"Arvoisat toverit, Totuuden tien kanssakulkijat. Tänään suokaamme täydennystä harvoihin riveihimme uuden alokkaan muodossa", kajautti Isä Lucifer ilmoille jylisevällä äänellään. "Pidemmittä puhueitta aloittakaamme liittymisrituaali tuhatvuotisten perinteiden mukaisesti".
Yksi kerrallaan muut nousivat hitaasti kuin pöllö kankkusessa aloittaen humisevan ja uhkaavan sanattoman laulun. Kaavullisista kaikkein pisin, ylipappi itse, sytytti lähes matemaattisella tarkkuudella löyhkäävän suitsukkeen toisensa jälkeen lattian symbolin jokaiseen kulmaan. Hitaasti liikkuivat Isä Luciferin huulet jossain syvällä kaavun sisällä (mikäli tällä edes oli ihmisen suu), muodostaen sanoja: "Oi suuri pimeys, vapauttava synkkyys! Ota rautaiseen huomaasi tämä eksynyt sielu, kylvetä hänet mahtipontisessa voimassasi, säteile hänen selkäytimeensä asti ja suo hänelle tiedon lahja!" Aikaisemmin hillitympi ääni kuulosti nyt ukkosen ja valtaisan tsunamin äpärälapselta leikaten synkeää, dissonoivaa laulua. "Alokas, oletko valmis ottamaan vastaan suurimman mahdollisen siunauksen?" kysyi Isä Lucifer. Pelkäsin niin paljon, että alitajuntani otti ohjaimet käsiinsä, joten vastasin empimättä: "Olen valmis, Isä Lucifer! Olkoot sieluni ikuisesti pimeyden oma." Sanaakaan sanomatta ylipappi kiersi kehän jakaen jokaiselle läsnäolijalle maljan jotakin tervamaista keitosta. Viimeisenä tuli minun vuoroni. Ylipappi kaivoi taskustaan pussukan vallan eriskummallista jauhetta, joka sekottui sihisten suureen kiviseen maljaani. "Toverini, kumotkaamme tämä epäpyhä malja ja rukoilkaamme alokkaan puolesta. Hän on saava todelliset silmät osana rituaaliamme!" kuulin Luciferin jyrisevän. Ylipapin merkistä kaikki kohottivat kuppinsa ja tyhjensivät ne yhdellä kulauksella. Astuin keskelle symbolia, polvistuin ja tunsin, kuinka tuo kummallinen juoma imeytyi verenkiertooni saavuttaen aivot. Samassa silmistäni tulvi verisiä kyyneleitä näköni vääristyessä kammottavan kirskunan seuraamana. Sivusilmällä huomasin kauhukseni muiden nostavan katseensa kohti kattoa helvetillisen valon syöksyessä alas, ympäröiden jokaisen.
Kuulin hämärästi kaiken huoneessa tapahtuvan, mutten osannut sanoa tarkalleen missä olin. Tunsin syksyisen viiman, joka havisutti pimeän metsän puita. Ylipapin punaisia lieskoja leiskuva hahmo lipui esiin kaukaisuudesta, pysähtyi eteeni ja puhui samanaikaisesti monen aikojen saatossa menehtyneen syntisen äänellä. "Kulje kanssani, alokas, ja olet pääsevä takaisin elävien pariin. Tervetuloa hirmutekojen näytökseen." Nousin ylös ja seurasin loittonevaa ylipappia syvälle metsän sisään.
2. Koitos
Mitä syvemmälle astelimme polkua, sitä pimeämmäksi kävi. Lopulta erotin vain punaiset lieskat edessäni, enkä voinut olla seuraamatta niiden loimua. Edestä päin alkoi kuulua kirkaisuja, vaimennettuja huutoja sekä niin epäinhimillisen karmivia ääniä, etteivät ne voineet olla lähtöisin mistään maan päällä astelevasta otuksesta. Silmieni eteen hahmottui kuva jonkinnäköisestä manalasta. Olin kuin Vergiliuksen kanssa helvetin läpi matkaava Dante, paitsi että näkemäni saattoi olla tuhannesti riipivämpää. "Tai äärettömästi kauniimpaa", huomaan mumisevani puoliääneen. Tuhkan peittämää luolan lattiaa pitkin kulkiessamme tunsin, kuinka askel askeleelta ihmisyys poistui sisältäni, ja jokin käsittämätön, alkukantainen täytti tyhjän tilan.
Luolassa, johon olimme saapuneet, ei totisesti silmä levännyt. Luolan seinämillä oli silmänkantamattomiin tasanteita, joissa kadotetut ihmisparat menettivät kaiken empatiansa ja lämpimät tunteensa yksi kerrallaan. He sulautuivat toisiinsa, kokivat todellisen Narkissoksen metamorfoosin muodostuessaan kaksipäisiksi kentaurin tapaisiksi epäsikiöiksi. Osalla oli ihmiskäsiä tai sairaalloisen heikkoja lonkeroita kentaurin neljän jalan tilalla, osan kylkiluut venyivät luonnottomasti puhkaisten raa-asti lihan ja paljastaen sisukset maailmalle. Joillakin vatsasta työntyi esiin ronski hauen pää, joka jauhoi muuta ruumista. Luut ja lihakset repeytyivät, hauenkuvotus nielaisi, ja jo järsitty kohta kehosta parantui ennalleen tämän tuskaisen syklin jatkuessa. Luolan katossa yhdeksänjalkaiset karvattomat karhut mulkoilivat kärsimyksiä vihreillä liskonsilmillään. Metamorfoosin suoritettuaan kentaurin irvikuvat putosivat alas lattialle, jossa ne pakotettiin erinäisten demonien toimesta ryömimään läpi tulen ja jään, läpi valon ja pimeyden, kunnes ne löysivät tiensä ulos luolasta. En edes halunnut kuvitella, mitä ulkopuolella odotti.
Saavuimme luolan keskikohtaan. Ylipappi pysähti ja ZANG! JSJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJOIEEEEEEEEEEEEEEEEEEJ JE LLLLLLLLLLLÅPPPPPPPPPPPPPÄÄ ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖELLLLLLLLLLLPPPPPPPPPPPPPPÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅS ÄÄÄÄ SÄÄÄSEKDJEI HE O IAJNOIJO JANIOJ NJRJPMEO PLC PDLÖAL KÖ KJAOI JOAI JAO
APS-S PSP PS.O,IUYEHJJJJJJJIEJOI JEO
ELEOEOEOEOOEOE.SÖSÖKA01893 JO3 0LS 020 20 8108 1 0129 021 +21 82098120 98201292 29 829829 892666 72727 2192990210 72JJJ J2 NNCNC0 2C,CKCKKCJCNNN1BBMATTINYKÄNEN 339L32 09L0C2LC0L2C02L LCMMSMSS 888 MMXVII DOMUSLUPUS007IKKIKKKELLISSKSJSHNKSI
LLLSSLLSLS...
Jumalauta!
3. Vastenmielinen kappeli
Olin taas kellarissa. Kummastuin huomatessani, että ylipappi ja Isä Lucifer loistivat poissaolollaan. Lattian symboli allani oli muuttunut lammikoksi visvaista oksennusta, ja kaavullisten anonyymien henkilöiden sijaan ympärilläni oli joukko viisaita itämaan tietäjiä, jotka kumma kyllä taisivatkin olla suojapukuihin sonnustautuneita ensihoitajia, lääkäreitä ja sotilaita. "Katsokaa, hän palaa tajuihinsa!" huudahti yli-innokas nuori korpraali jonka olisi pitänyt jo kauan sitten hankkiutua eroon noloista amisviiksistään. "Sinulla oli onnea, poika... tämä kappeli sai muhkean osuman paineaallosta ja melkein paloi maan tasalle. Suuri osa muista sai surmansa tai viruu henkihievereissä", virkkoi laiskanpulskea lääkäri lakonisesti. "Mitä.. mitä oikein.. tapahtui", sain hädintuskin ähkittyä. Suuni oli todella kuiva ja ruumista särki. Katsahdin jalkoihini ja tajusin, että housunlahkeeni olivat sulaneet kiinni ihoon lähes polviin asti. "Kuten sanoin, sinulla oli onnea. Olemme itsekin hieman pimennossa.. ilmeisesti jokin ydinaseonnettomuus. Joku kuljetuskone pamahtanut ilmassa ties mistä hiton syystä, lastina ollut taistelukärki mukanaan, räjähtänyt kai kilometrin korkeudessa ja nyt puolet kaupungista on mennyttä. Kaiken lisäksi saamiemme tietojen mukaan muuallakin on sattunut yhtä merkillisiä onnettomuuksia. Ja NATO:sta piti joidenkin mukaan olla hyötyä tälle maalle", virkkoi taas lääkäri haukotellen. "Sinut täytyy saada turvaan, poikaseni. Viekäähän, kurkkusalaatit, hänet karanteeniin muiden seuraksi. Saakoot siellä ensihoitajat huolehtia hänestä." En voinut käsittää koko absurdia tilannetta, joten päätin oksentaa lisää. Tunsin sotilaiden nappaavan kainaloistani ja raahaavan minut ylös kellarin portaita. Suunnaton kuumuus valahti ylleni noustuamme kappelin vieläkin kyteville raunioille. Ilma oli täynnä tuhkaa ja pölyä, hädin tuskin näki ympärilleen. Samassa näköni alkoi sumenemaan, sanoinkuvaamaton heikotus ja vapina iskivät päälle. Sotilaat tekivät parhaansa raahatessaan minua epätoivoisesti läpi seinien ja katon jäännösten kohti armeijan kuorma-autoa. He työnsivät minut auton lavalle, jossa muut voihkivat elonjääneet tuijottivat minua ilmeettöminä ja myötätuntoisina. Hetken luulin harhojen ottavan taas vallan mielestäni, mutta näin kuin näinkin ystäväni kasvot muiden joukossa. Ryömin muiden ohitse hänen luokseen ja tunsin hänen rutistavan minua pitkään. Katsoin häntä silmiin ja onnistuin väläyttämään kivusta turran hymyntapaisen. Yhtäkkiä huomasin ystäväni katsovan minua... Isä Luficerin silmillä! Demoninen nauru purkautui ulos, maailmani hukkui punaisiin liekkeihin ja veriseen meriveteen.
