Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Tärähtäneitä kirjoituksia #5
QR-Code dieser Seite

Tärähtäneitä kirjoituksia #5

Olin juoksemassa maratonia hyväntekeväisyystapahtumassa, johon osallistui minun lisäkseni kolmetoista muuta. Maratonin voittaja sai maksaa satatuhatta euroa hyväntekeväisyyskohteeseen. Minä tulin lopulta hopealle ja voitin Lexuksen kolmeksi vuodeksi käyttööni, sekä kolme riviä lottoa. Pronssille tullut voitti miljoonan ja sai nimensä paikallisen lehden kanteen. Loput juoksijat saivat valita hyväntekeväisyyskohteen, jolle voittaja antaisi rahat.
Maaliviivan jälkeen en tuntenut, että olisin antanut kaikkeni vaan paukkuja vielä riitti, joten päätin tehdä Forrest Gumpit ja lähteä vain määrätiedottomasti juoksemaan. En kuitenkaan saanut seurakseni muita juoksijoita ja totesin, että elokuva ei ollut realistinen. En myöskään auttanut yhtään ideaa tähän maailmaan.
Lopulta juoksin kotiini ja siellä minua odotti pokeri peli kahden muun henkilön kanssa. Istahdin pöytään ja katsoin vastustajiani. Toinen oli pukeutunut Elvis Presleyksi, toinen oli ilmiselvä John Lennon. Kehuin heidän tyyliään ja molemmat heistä kiitti ja tarjosivat minulle oluen.
Minulle jaettiin viisi korttia. Sain neljä kurkoa ja vitosen. Minä olin ensimmäisenä vuorossa ja korotin kaksikymmentä tuhatta euroa. Seuraavana vuorossa oleva Elvis katsoi korttejaan ja alkoi miettiä. Noin kolmen vartin pohtimisen jälkeen hän sanoi:
-Maksan kaksikymmentä tuhatta ja korotan omakotitalon, sekä Mersun.
John Lennon alkoi kyselemään, millainen omakotitalo oli ja mikä vuosi Mersu oli valmistettu. Omakotitalo oli yli kaksisataa neliötä ja mersu juuri katsastuksesta päässyt. Se oli kolme vuotta vanha. Kaikesta päätellen John Lennon tykkäsi autosta ja talosta.
-Maksan omakotitalon sekä mersun ja korotan vaimolla ja kahdella lapsella.
Oli minun vuoroni ja kysyin millaisia vaimo ja lapset olivat. Olin aina halunnut lapsia.
-Veikko on kuusi-vuotias ja juuri oppinut lukemaan. Hän matkii kaikkea mitä hänen isoveljensä tekee. Timotheus on yhdeksän ja pärjää hyvin koulussa. Hän on lupaava jalkapallon pelaaja. Vaimo on kaikin puolin hyvätahtoinen ja kroppa on todella hyvässä kunnossa.
Minä pidin vastauksesta. Saisin perheen josta olin aina haaveillut, joten maksoin kaikki ja käänsin korttini varmana voitosta.
-Neljä kurkoa, sanoin ja aloin jo juhlia. Hymyni hyytyi kun Elvis paljasti kätensä.
-Neljä ässää. Hän nousi ylös ja alkoi laulaa Suspicious mindia. Sitten tuli John Lennonin vuoro.
-Neljä viittätoista.
Olin hävinnyt kotini ja rahani, joten lähdin kävellen Kelaan. Siellä minut otti vastaan sosiaalityöntekijä. Kerroin hänelle tarinani ja hän ilmiselvästi tunsi sympatiaa minua kohtaan, sillä sain tukia kuusi tuhatta euroa. Lisäksi hän kysyi, lähtisinkö kahville, johon minä vastasin kieltävästi.
Varasin hotelli huoneen itselleni viikoksi. Samassa hotellissa yöpyi Sauli Niinistö, Mikko Leppilampi, Emmanuel Macron, Paul Simon ja Danny. Hotellissa kulki kaupustelija ovelta ovelle. Hilma Mummo myi itse kutomiaan villa sukkia. Ne maksoivat vain kahdeksan euroa ja lisäksi kaupan päälle sai purkin vadelma hilloa. Ostin kolmet sukat.
Vadelma hilloon minä lisäsin minibaarista kuusi vodka shottia. Tein siitä vadelmaisen kakun, jonka ahmin yhdeltä istumalta. Vahvassa humala tilassa astelin huoneestani alakerroksen ravintolaan jatkamaan iltaa. Ravintolan pienen pienellä lavalla esiintyi Paula Koivuniemi, joka lämmitteli Katy Perryä. Minä tutustuin Sauli Niinistöön ja yhdessä hoilasimme Aikuista naista. Sauli piti pienen puheen ennen illan pääesiintyjää. Sitten hän lensi yksityishelikopterillaan pois ja kertoi minulle, että hänellä on toinenkin puhe keikka vielä tälle päivälle. Hänet oli buukattu Saarijärvelle pieniin häihin. Hän laskutti kuusikymmentä tuhatta euroa per sana.
Kesken Katy Perryn keikan, minä nousin lavalle laulamaan hänen kanssaan Paranoidin. Sitten surffasin yleisössä ja lopulta tipahdin tanssilattialle, jossa pieni apina lapsi tanssi villisti. Sen ympärille oli muodostunut ympyrä, jonka keskipisteessä se oli. Hän imitoi Michael Jacksonia ja sai palkkioksi kolme banaania. Se oli illan päätähti jolle Katykin kalpeni.
Kävelin rappuset ylös omaan huoneeseeni ja siitä parvekkeelle, jossa sytytin Kuubalaisen sikarin. Naapuri huoneistossa asustava Sirkuksen johtaja haistoi sikarin ja kysyi saisiko polttaa hetken sikariani. Minä suostuin. Kiitokseksi hän antoi minulle liput sirkukseen ja piilolinssien säilytyskotelon. Minä kiitin häntä ja samalla viskasin liput pois, mutta pidin kotelon.
Ennen kuin menin nukkumaan, minä tyhjäsin minibaarin alkoholitarjoilun. Olin niin kovassa humalassa, että uskaltauduin nakujuoksulle keskustassa. Poliisit näkivät minut ja he huusivat minulle:
-Run Forrest, run!
Kun saavuin takaisin hotellille, katsoi naisvirkailija minua punastuneena. Tajusin vihjeen ja kysyin, lähtisikö hän yläkertaan katsomaan Netflixiä kanssani. Hän vastasi myöntävästi.
Seuraavana aamuna heräsin yksin huoneestani ja löysin pöydältä lapun, jossa nainen kiitti viime öisestä. Hän oli asentanut parvekkeelleni Benji-narun, josta voisin hypätä alas. Luin paperin vielä kerran, jonka jälkeen hyppäsin. Jäin roikkumaan metrin päähän maasta, kunnes avulias nuori poika ampui AK-47: lla köyteni rikki. Minä kiitin ja kysyin mihin hän oli menossa. Hän vastasi lähtevänsä Ukrainaan. Näytin hänelle peukaloa ja tarjosin hänelle jäätelön. Lopulta hän sai ylipuhuttua minut mukaansa ja täällä minä nyt olen. Ukrainassa. Minun tehtäväni on tarjoilla sotilaille alkoholia eturintamaan. Tykkään työstäni ja vaarallisen työn lisä on oikein mukava bonus. Toivottavasti sota loppuu kohta, sillä yksikään meitä auttava maa ei tuo tänne alkoholia ja meillä alkaa olla varastot tyhjinä. Rauhaa ja rakkautta!

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 3 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.2  (3)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Tärähtäneitä kirjoituksia #5 2023-08-30 16:41:44 Oriodion
Arvosana 
 
4.0
Oriodion Arvostellut: Oriodion    August 30, 2023
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Hauska oli tämäkin tärähtänyt kirjoitus. Tosiaan jotenkin hyvinkin omaperäistä tekstiä, jota olisi vaikea kuvailla jollekulle, joka ei ole tekstiä lukenut, muuten kuin "todella tärähtäneenä kirjoituksena", mutta nämä täytyy kyllä itse lukea jotta ymmärtää tämän tärähtyneisyyden määrän. En tiedä miten monta tällaista jaksaa lukea, mutta ainakin vielä menee hyvin, ei ole alkanut liiaksi toistamaan itseään. Rauhaa ja rakkautta, ja alkoholia eturintamaan!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Tärähtäneitä kirjoituksia #5 2023-08-12 01:45:33 lukeva33
Arvosana 
 
4.0
lukeva33 Arvostellut: lukeva33    August 12, 2023
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Hyvä ja hauska.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
Tärähtäneitä kirjoituksia #5 2023-08-02 07:57:26 Arska
Arvosana 
 
4.5
Arska Arvostellut: Arska    August 02, 2023
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Taas jotain aivan mahtavaa tarinanjuoksetusta. Osaat todella laatia tekstisi yllättävästi ja todella omaperäisellä tavallasi luot huumorilla siihen aivan käsittämättömän kiinnostavan vireen.

Nämä "tarahtäneet" ovat ehdottomasti si vuston raikkainta antia, ei ehkä vielä nykyisen käsityksen mukaan sitä " korkeakulttuuria", mutta ajat muuttuvat, ja viihdettä tämä on sieltä terävimmästä päästä. Toivottavasti tälle löytyy lajenpaa lukijakuntaa. Nämä kuuluisivat ehdottomasti kansien väliin.

Uusia rautoja vain tuleen ja Rauhaa ja Rakkautta.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS