JOHDANTO
Poku on fiktiivinen kertomus joka sijoittuu ajallisesti sodanjälkeiseen maasuetuun pohjoiskarjalassa.
Kertomuksessa esiintyy nimiä, jotka voivat jonkun lukijan mielessä liittyä todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin.
Näin ei ole.
Nimistön valikoin tietyillä perusteilla selaiseksi että pystyn muistamaan henkilöt ja niihin liittyvät tapahtumat kertomuksen edetessä. Nimet liittyvät todellisiin henkilöihin siinä mielssä että nimille on vastineet omassa kokemuskentässäni. Esim seuraavasti.
Arpiainen Kouluajan teknisen työn opettaja.
Hakulinen Työnjohtaja ensimmäisessä työpaikassani.
Laakkonen Mustanpörssin kauppias, joka sota-aikana kierteli isoisäni kotikylällä.
Ulla Pikkuserkkuni tyttöystävä joskus kauan sitten.
Ahvenainen Kyläpoliisi naapurikylältä.
Nykänen Entinen armeijakaverini ( todellakin Romppalasta. Terveiset jos satut lukemaan )
Muilla nimillä ei ole vastinetta missään muodossa. Ehkä sentään Partanen liittyy kalakukkoihin tänäänkin.
Poku.
Eljas Kovanen, eli Elkku kuten hänet tuttujen kesken tunnettiin, siristeli silmiään kesäaamun auringon valossa.
Aurinko paistoi vielä matalalta ja Elkun silmiin. Se loi lähes sädekeähämäisen hohteen hevosen pään ympärille vastavalossa.
Hevonen seisoi veräjän takana kuin olisi tiennyt Elkun tulevan sitä hakemaan.
- Noo Poku. Lähdettäiskö käväsemään kesämarkkinoilla Nurmekseen, Elkku rupatteli hevoselle
Poku hörähti hiljaa, kuin samaa mieltä ollen.
Hiekkainen tie oli kuiva ja kevyt pöly tuprahti jokaisella kavion askeleella ilmoille. Koivuinen kuja joka reunusti kapeaa kylätietä kaikui pikkulintujen laulusta.
Elkku istui nelipyöräisten vankkureiden puisella istuimella, vieressään vaimo Ulla. Topakka naisihminen, jonka kieli saattoi olla monessakin tilanteessa varsin kärkevä.
- Muistakkin sitten Elkku ettet mitään hevoskauppoja ala puuhaamaan siellä, Ulla pajatti kuuluvasti, vaikka ei Elkun kuulossa mitään vikaa ollut.
Elkku ei vastannut vaimonsa huomautteluun. Olihan hän kevään mittaan varovasti ottanut asiaa puheeksi. Poku alkoi olla jo pian iäkäs maatilan työhevoseksi.
・ Poku on ollu meillä varsasta, eikä sitä mihinkään myydä. Piä se mielessäs, vaikka siellä markkinoilla olis mite kommee vaihokki. Poku jaksaa vielä ne hommasa hoitaa monta vuotta. Saap jäähä sit eläkkeelle kun ei enää jaksa, mut sitä ei meiltä mihinkään laiteta, Ulla pajatti kovalla äänellä.
・ No, joo joo, Elkku myönteli ja alkoi kaivella puseronsa rintataskusta tupakkavehkeitä, ja keskittyi sitten piippunsa lataamiseen.
・ No, pittääkö sitä ruveta heti kärryyttämmää tuota piippuu, joutasit lopettammaa, Ulla jatkoi alkuun päästyään. Toisaalta piipun savu tuoksui ulkoilmassa jopa miellyttävältä Ullan mielestä, jotenkin karamellimaisen makealta. Eihän sitä voinut toki myöntää.
Ulla, Elkun tomera vaimoihminen, oli menossa markkinoille myymään leipomisiaan ja talven aikana tekemiään käsitöitä. Aikaansaava ihminen Ulla oli. Ja aikaahan Ullalla oli, kun lapsia ei pariskunnalla ollut, eikä pikkutilalla puuhaakaan loputtomasti muutaman lampaan, kanojen sekä parin lehmän parissa riittänyt.
Lapsiahan ei ollut, ja jotenkin Ullan mieli olisi palanut asettaa syy asiasta Elkun niskoille, mutta se ei käynyt. Elkku oli ollut leskimies. Elkun nuorikko oli kuollut Elisenvaaran aseman pommituksessa. Oli mehentyessään ollut raskaana.
Liekkö katkera totuus syynä Ullan kipakkaan luonteeseen, ainakin osittain. Eihän Elkku Ullaansa lapsettomuudesta vastuulliseksi asettanut.
Tosin olihan Ullaa pidetty ylpeänsorttisena ja jopa nokkavana jo neitiaikoina. Ympäriltä oli tutut tytöt viety vihille, mutta Ulla näytti jäävän vaille kutsua miehelään.
Tokihan aina riitti näyttävälle nuorelle naiselle kiinnostuneita ihailijoita, varsinkin rintamalta sotasairaalaan saapuneiden haavoittuneiden joukosta. Sankaripojat eivät kuitenkaan juuri vastakaikua herättäneet Ullan aatoksissa.
Kunnes sairaalaan saapui kaukopartiomies Eljas Kovanen. Eljas oli saanut sirpaleita olkavarteensa, ilmeisesti räjähtävästä luodista. Luoti ei suoraan osunut Eljakseen, mutta johonkin aivan lähelle ja sirpaleet osuivat haavoittavasti siinä määrin että sotasairaalaan oli lähtö.
Eljas oli siinä mielessä erilainen, ettei yrittänyt herättää sotasairaalan tyttöjen mielenkiintoa. Mies oli saanut juuri ennen haavoittumistaan tietää Elisenvaaran tapahtumista, ja ui synkissä vesissä sairaalassa olo aikansa, ja vielä sairaalasta päästessään.
Kai se jotain säälintunteita Ullan mieleen nostatti, kun Eljaksen haavojen paranemista seurasi, ja näki jossakin todella syvällä olevan haavan jonka paraneminen ei edistynyt. Ulla, lääkintälotta oli kysynyt kaukopartiomieheltä, saako hän kirjoittaa tälle, ja pyytänyt osoitetta.
- Ka, saathan sinä toki kirjotella, oli Elkku todennut ja antanut osoitteen yksikköönsä.
Sota loppui aikanaan, kirjeenvaihto jatkui kuin totuttuna tapana.
Elkun kotipaikka Kirvussa oli jäänyt rajan taa, mutta Ulla asui vanhempiensa maatilalla lähellä Nurmeksen kauppalaa.
Kun Ullan kotitila oli vailla riuskaa vävyä, joka vastuulleen ottaisi tilanpidon jatkumisen, alkoi Elkku yhä usammin huomata heräävänsä pohjois-karjalalaisen pientilan aitasta, talon tyttären vierestä.
Mitään erikoisen leiskuvaa lempeä ei väleihin oikein syttynyt, mutta muutoin sopuisasti asiat pikkuhiljaa lutviutuivat, eikä vävypesti Elkulle mitenkään vastenmieinen lopulta ollut. Ja Ullakin taisi tyytyväinen olla, kun oli lopulta kyöpelin välttänyt.
Isohkon tilan poikana ei Eljaksella ollut vaikeuksia ottaa hommat tilalla hoitaakseen. Eikä isäntäväki näyttänyt asiaa pahakseen panneen. Ikä se alkoi heidänkin kohdallaan asettaa rajotteita arkiseen aherrukseen. Eikä Eljaksesta ollut pahaa sanottavaksi.
Säyseä luontoinen ja varsin pitkämielinen mies Elkku oli, ja olihan se vanhemmillekin huoli vähemmän kun tytär oli avioon päässyt. Hyvän miehen oli saanut.
--------------
Ulla istui vaitonaisena Elkun vieressä vankkurin penkillä ja nuuhki ilmassa leijuvaa piipun tuoksua, ja sanoi sitten sovinnollisemmalla äänellä.
・ Tuutko sie siellä markkinoilla ottamaan palasta miun myyntikojulle?
Elkku imaisi piipustaan sauhut ja piti pitkän miettimistauon ennen kuin vastasi.
・ Suattaahan se ollakii, mut jos Partane on myymässä kalakukkoi, ni mie meen sinne syömää, paikallinen murteensyrjä oli jo alkanut tarttua Elkun suulliseen ilmaisuun.
・ No, mää sitte, omistasha sie maksat, Ullan mieli kuohahti saman tien, ja se saattoi olla Elkun hiljainen tarkoituskin, Ullan kipakka hevoskaupan torppaus kaihersi hieman mielen pohjalla.
Hevospartsikka Laakkonen oli kevväämmällä Nurmeksen linja-autoasemalla Elkun tavatessaan jo pohjustellut hevoskauppoja.
Laakkosella oli hyvä kaheksanvuotias ruuna tiedossa. Nykänen Romppalasta oli myymässä yhtä hevostaan, ja Laakkonen voisi partsikoida kaupan kesämarkkinoiden yhteydessä. Ongelmaksi nousi se, ettei ikääntyvä Poku ollut vapaasti Elkun päätöksen alla myytävissä, ja nyt Ulla oli lyönyt kiilansa kaupantekoon. Ja se olikin melkoinen kiila.
Olihan Laakkonen pohjustanut kauppaa antamalla Elkulle pari valokuvaa Nykäsen hevosesta, ja komia oli humma kuvissa.
– Vuan olisipa siinä Eljas sinulle kunnon työhevonen, nuori ja riuska. Nykäne sano jotta juostakin ossaa, vaikka raveihin veisit. Ihan silmänruoaksi kelepoova. Vai mitä itte oot mieltä? oli Laakkonen esitellyt kuvia.
Kyllähän Laakkonen, hevospartsikka, hommansa taisi, ja sai silloin Eljaksenkin innostumaan. Toisaaltahan Pokulla kieltämättä ikää alkoi olla. Eikä Elkku silloin Nurmeksen linja-autoasemalla osannut arvata Ullan suhtautuvan hevoskauppaan hyvin nuivasti. Asia alkoi valkenemaan kun aiheesta hieman keskusteltiin kotona. Ei siihen paljon ehtinyt perusteluja Elkku esittää, kun jo Ullalta kajahti ehdoton ei.
Poku oli tilalla ollut varsasta asti, eikä tilanne tulisi muuksi muuttumaan hevosen ikääntyessä. Poku kuului kalustoon nyt ja tulevaisuudessa.
Toki, olihan Poku ollut pakko-otettuna sotahommiin, mutta sitä suurempi oli kiintymys kun hevonen palasi kotiin
----------------
Ulla oli viety myyntipaikalleen. Varsinainen myyntikojuhan se ei ollut, myyntipöytä katettuna markiisikankaalla, jonka tarkoitus oli suojata sateelta tai auringon paahteelta.
Elkku kantoi myytävät tuotteet paikalle, kaksi suurehkoa pärevasua täynnä Ullan laatimia herkkuja ja moninaisia käsitöitä. Oli siinä karjalanpiirakkaa, sultsinaa ja vatruskaa, sekä erilaisia kuivakakkuja markkinaväen ostettavaksi. Oli sukkaa, tumppua, kaitaliinaa ja pellavaista pyyhettä, ja paljon muutakin käsintehtyä.
Hetimiten alkoikin melkoinen hyörinä myytävien kimpussa. Olihan Ullan tuotteilla vankka kuluttajakunta jo valmiina. Ulla oli tuttu näky torilla.
Elkku ajeli Pokun asemalle, siellä oli suurten lehtikuusten siimeksessä hevoselle hyvä paikka. Vettä sai aseman kaivosta ja kunnon heinätukko vankkerista humman evääksi. Puomissa oli jo pari joittenkin toisten isäntien hevosta, mutta tilaa oli vielä monelle.
Poku jäi asemalle puomiin, ja Eljas käveli markkinapaikalle. Varoi visusti kulkemasta sille torin laidalle, missä tiesi hevoskaupaa käytävän. Laakkosta kannatti nyt vältellä vaikka mitään sopimusta kaupoista ei ollut tehtykään.
Toisaalla torilla Partanen oli myymässä kalakukkojaan, ja sinne Eljaksen askel johti.
Hän oli juuri avaamassa voipaperikääröön suljettua kukkoa, kun painava koura läjähti olkapäälle.
・ No, Eljas Kovanenhan se siinä! Laakkonen kajautti.
・ Meinaatko Kovanen kovastikin tinkiä, kun oikein Partasen kukolla voimia tankkaat.
・ No, päivvee Luakkonen, Elkku tokaisi yllättyneenä.
・ Mistäänpä minun tingata pittäis? Elkku yritti vängätä.
・ Eikös me hevoskaupoista jo sovittu? Laakkonen painotti.
・ Taispaan siitä puhetta olla, mutta sovittiinkoon mittään? Eipä taijettu.
・ No, mikäs siinä nyt mättää, enkös minä sanonu jotta hinnoista kyllä saahaan sopu kun tuot sen pokusi näytille, Laakkonen jatkoi rehvakkaalla tyylillään.
・ Emäntä se ei oikein lämmenny sille ajatukselle ollenkaan, enkä mie sitä voi ittekseen alkaa kaupata kun se on appiukon ommaisuutta.
・ Vai, vai niin se sannoo emäntä, huokasi Laakkonen.
・ Pittäähä se emännän ääni kuunnella, jatkoi hevospartsikka: - otatko Eljas kahvii, mie voin tuuva kun otan ittelleni.
・ Männööhä se tässä, Elkku totesi jo helpottuneena. Eipä tuo Laakkonen tainnu kovin panna pahakseen kun kahvinkin tarjoo.
Laakkonen toi kaksi emalimukia joissa kuuma kahvi tuoksui herkullisesti.
・ Mie siulle sitä hevosta pitelin, ja oisin antanut hyvään hintaan. On sitä jo kyselty muittenkin taholta ja tarjottu kovempaakin hintaa. Aattelin jotta siun kanssa kun oli siitä puhetta ollu, ni en muille anna. Vaan nythä mie voin sen myyväkin.
・ No hyvä, ettei siitä mittään harmii koitunna kun oletit miun ostavan sen, Eljas tuumi mielissään.
・ Pistäppä se muki tänne pöyvvän alle, ni mie lorrautan siihen hieman “kermaa”.
・ En minä nyt taijja siitä niin välittää. Elkku yritti väistää kun tiesi Ullan nenän ottavan heti jos hieman “miestä väkevämpi” hengityksessä haiskahti.
・ Ota nyt seuraksi, en mie kaikille tarjoo. Iha ittekseen en kehtais kupittaa, ja ehin jo ittelleni kaataa. Eikä se kahvin kanssa otettuna ees hengityksessä haise.
Niin livahti Elkun muki hetkeksi pöydän alle. Laakkonen piti kiinni mukista ja lorotteli kahvin sekaan kokolailla tukevan annoksen “kermaa”.
・ Sattuipa somat kelit markkinoille, päivitteli Laakkonen ilmoja: - Mukavasti kiertäävät immeisettii kaupoilla. Kauppa käy ja raha liikkuu. Mikäpä sen mukavampoo. Laakkonen jatkoi kierrättäen tarinan aihetta pikkuhiljaa omiin bisneksiinsä.
・ Nii, siitä hevosesta piti vielä mainita. Kovvaa hintoohan se Nykäne sillä piti. Riuska hevonen ja parraassa iässä. Sain siltä vähän tingattuu, mut rahhaahan siinä piti antoo.
・ Minkä tähen se Nykäne sitte myi sen? Elkku uteli.
・ Jaa, etkös sie oo kuullu?
・ En oo tainnu. Ehä mie tunne koko miestä, Elkku totesi.
・ Silhä kävi se halvaus. Oha se siit toipunu, mut vasenpuoli jäi vähävoimaseks. Se ei oikein usko pärjääväsä riuskan kanssa. Nykäne ottas tilalle vanhemman ja rauhallisemman. Sekö Nykäne on hevosmies henkkee ja verree, ni pittää sillä hevone olla.
Sekö miulle alko kauppaamaa tuota ruunaa, ni sillo mie aattelin jot täshä männee yhel asial kaks tarkotusta kerralla. Nykäsel ois siule sopiva hevonen ja siu vanha ois onne omiaa sille ittellee.
Laakkosen lorauttama kerma teki työtään Elkun elimistössä ja hevoskauppa alkoi uudelleen kiinnostaa, ja tämä oli tietysti Laakkosella tarkoituksena ollutkin. Kokemuksesta Laakkonen tiesi että vahvan kahvin seassa tuhtikin annos alkoholia menisi varomattoman suussa lähes huomaamatta.
・ Niin, oishan tuossa ollut täytettä kahenkin miehen tavotteisiin, Eljas tuumi: - Vaan se ei emäntä innostunut kun siitä vähän tiedustelin. Elkku myötäsi.
・ Niinpä, kyllä se emännän mielipide pittää kuulla. Siinä piilee vaara ulokoruokintaan joutumisesta jos sitä vastaan nousee, virnuili Laakkonen: - Painavahan se on emännän sana, vaan mitäpä se sannoo isäntä. Mitäpä se sannoo isäntä sillo ku on isommista asioista kyse?
・ Mimmosista rahoista sie alat puhhuu jos kaupoista huastellaan? Elkku intautui kyselemään.
・ No, Nykäne vaati seitkytä tonnii, eikä siitään suostunu laskemmaa.
Mie kuuskytä viis tarjosin ja pitkään piti vääntee, mut viimein se suostu, ku sanoin jotta miulla on suoraan toimittaa sille hyvä ja haluttu vaihokki. Mie sitä siun Pokkuu aattelin. Jos sie kolmekymppii pistät vällii, nii kaupat voitas tehä.
Elkku pohti mielessään ehdotusta. Kolmekymppii välirahaa, oli toki paljon, mutta sillä saisi ehkä todella hyvän hevosen, jolla olisi työvuosia paljon edssä. Hyvä työhevonen maksoi parhaimmilllaan jopa satatuhatta markkaa, ja nyt sellasen saattaisi saada kuuteenkymmeneenviiteen tai seittemäänkymppiin.
・ No, miltäs se kuullostaa, Laakkonen heitti kysymyksen.
・ Eipään tuo pölhömmältä vaikuta, mut kyl miu pittää nähä enne ku mittää varmempaa voin sannoo.
・ No, tuo se on miehen puhetta. Sujjautappas sitä mukkii vielä pöyvä alle, ni laitettaanpa sitä “kermaa” tilkan verran.
・ Tyhjähän tää alkaa olla, Elkku vähän empi tarjousta.
・ No männeehä tämmönen kermatilkka iliman kahviiki, Laakkonen naurahti.
-----------
Elkku lähti hakemaan Pokua asemalta ja mennessään poikkesi Nurmeksen osuuspankissa. Olihan hänellä omia rahoja, isänsä peruja joten ei Ulla siitä ainakaan pääsisi ripittämää häntä. Ja kyllähän se Ulla varmaan ymmärtäisi, tilalla pitää olla työkykyinen hevonen. Ja pääsisihän Poku eläkehommiin sen Nykäsen tilalle Romppalaan.
-------------
・ Mikä sen nimi mahtaa olla? Elkku kysyi Laakkoselta katsellessaan tarjokasta.
・ Virkkuhan se, Laakkonen ilmoitti: - Ja ihan on nimensä väärtti. Vuan eikköön olekkin kommee hevonen?
・ Kommee on, vaan mikä on luonteeltaan, kun sillä on silimissä tuommonen villi pilke? Mahtaako olla mitenkä vikuri?
・ Kuule ei oo. Nuor on ja sillee kipakka, mut heleppo käyttee. Vikuroimata vettee auraa ja tukkirekkee. Nii Nykäne sano. Ikäseksee on säysee ja lauha luontone.
・ Empään nyt tiijjä kuitenkaan, Elkku alkoi empimään. Kävely asemalle ja takasin oli leikannut “kahvikermasta” terävimmän vaikutuksen ja arvelutti myös Ullan reaktio jos Poku vaihtus uuteen hevoseen, vaikkakin nuoreen ja vankkaan Virkkuun. Ei se Ulla varmaan ainakiin riemusta hyppisi.
・ Mikä tässä mietityttää. Parempaa kauppaa et takkuulla tule saamaan. Mie tässä nyt jouvvun hankalaan saumaan ku jo lupasin Nykäselle käypäsen vaihokin. Kylhä mie tään saan myytyy reilusti kovemmalla rahalla, mut mistä mie nykäsen Nykäselle noin rauhallisen humman tilalle. Ei se hetkessä hoitune.
No, hyvä on. Mie teen viimosen tarjouksen. Saat neljäkymppii tuosta omastas. Pistät kakskytä viis vällii ni tehhää kaupat, Laakkonen näytti jo hiilestyvän hiukan.
・ Takkiiha mie täs otan, mut pittää miehen puhheesa pittää. Mie koitan saaha silt Nykäselt tingattuu vaik sen kolmeviis tuosta Pokusta. Vaik ei siltä kolmeekymppii enempää maha suaha.Tehhääkö myö kaupat? Se on nyt tai ei koskaan, Laakkonen tokaisi ja ojensi kouransa.
Tarjoushan kuulosti Eljaksen korviin jo houkuttelevalta, ja kun harkinta-aikaa ei jäänyt, hän tarttui Laakkosen kouraan.
Elkku laski pyydetyn summan Laakkosen käteen ja alkoi taluttaa Virkkua kohti asemaa, jonne oli jättänyt Pokun vankkurin. Ensimmäistä kertaa nyt vihlaisi sielun pohjalla ajatus siitä, tuliko nyt tehtyä kauppa, joka johtaisi pidempiaikaiseen välirikkoon Ullan kanssa. Olihan Ulla vasiten varoittanut hevoskauppoihin ryhtymisestä.
----------
Aseman luona Elkku valjasti Virkkua vankkurin eteen. Ratapihalla järjestelyveturi työnteli tyhjiä tavaravaunuja letkaan. Vaunut paukkuivat ja jysähtelivät toisiinsa, ja Virkku vaikutti hieman hermostuvan metelistä. Elkku kyllä huomasi sen, mutta ajatteli outoihin ääniin tottumattoman hevosen hermoilevan hieman niitä ja uutta isäntäänsä. Homma alkoi olla jo aisojen kiinnittämistä vaille valmis, kun höyryvetyri päästi ilmoiulle raikuvan vihellyksen pillistään. Se oli Virkulle liikaa.
Hevonen karkasi takajaloilleen ja säntäsi vauhkona hillittömään laukkaan kohti kauppalan keskustaa.
Onneton sattuma, mutta samaan aikaan sivukadulta kääntyi eteen Hakulisen sahan kuorma-auto. Nupukivikadulla hevonen yritti pysähtyä, mutta kaviot lipesivät ja se kaatui. Suoraan kuorma-auton alle. Auton takapyörät kulkivat molempien etujalkojen yli.
Elkku juoksi nopeasti paikalle, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Hevonen korisi verissään osittain kuormurin alla. Päänsä se oli lyönyt johonkin pahasti eikä tainnut olla tajuissaan.
Hakulinen itse oli ajamassa ja pomppasi ohjaamosta katsomaan tilannetta.
・ Piäsikö se siulta käsistä? Hakulinen kysyi.
・ Säikähti veturin pillii, ja karkas just ku olin laittamassa aisoihin, huokasi Elkku.
・ Kyllä tuo pittää päästää kärsimyksistä, Hakulinen tuumi: -Mie perruutan varovasti sen päältä.
Auto siirrettiin ja Hakulinen otti asiaa haltuunsa.
・ Asemapäälliköllä pitäs olla pistooli. Käy pyytämässä jos se tulis hoitamaan homman, Hakulinen sanoi Eljakselle: - Mie vejän sen autolla sitte tuonne nurmelle. Verethän siitä pittää laskee pois, mut ei niitä tähä kadulle voi.
Asemapäälliköltä löytyi pistooli, ja hän kävi hoitamassa Virkun lopetuksen.
・ Soita tuonne Arpiaisen teurastomolle, jospa ne ottas tuon ruhon. Saisit jottai siitä, Hakulinen huolehti kuin olisi tuntenut olevansa ainakin osavastuussa tapahtuneeseen.
Elkku käveli takaisin asemalle, siellä olisi puhelin. Tavoiteltuaan tovinverran Arpiaisen numeroa, hän kääntyi asemapäällikön puoleen.
・ Ei tuo Arpiainen tunnu vastaavan, tavottaiskohan sen teurastamolta, jos kävelis sinne?
・ Mie luulen jot Arpiaine on laittanu lafkan kiinni ja päästäny työväen markkinoille. Sieltä sen vois tuurilla tavottaa.
・ No, niinpä tietysti, Eljas huokasi. Tilanne oli vain sellainen, ettei markkinapaikalle meno juurikaan houkuttanut.
-------------
Eipä menneet Eljaksen hevoskaupat putkeen, eipä todellakaan. Ja Ulla, Ullan kohtaaminen alkoi jo todella pelottaa Elkkua. Nyt ei emätntä todellakaan riemusta ratkeisi, vaan ehkäpä aivan toisesta syystä.
Kaapin paikka oli jo pirtissä tullut katsotuksi, ja nytpä edessä saattaisi olla tilanne jossa Elkulle näytettäisiin jo oven paikkakin.
Jos pankkitilille olisi jäänyt vielä rahaa sen verran että Elkku olisi voinut käydä ostamassa Pokun takaisin, niin ehkä tilanne olisi ollut hoidettavissa kaikessa hiljaisuudessa, ja Ullan tietämättä. Vaan eipä tilille enää sellaista summaa jäänyt. Tokihan taskussa oli kymppitonnin verran, kun Laakkonen oli hinnasta joustanut, mutta sillä ei Pokua takaisin lunastettaisi. Elkku jo pohti, pitäiskö raha sijoittaa viinakaupan tuotteeseen, vaan sehän tuskin kovinkaan paljon kohentaisi edessä olevaa tunnelmaa.
---------
Synkissä mietteissä Elkku lähti kävelemään jokseenkin päämäärättä. Päämäärä tulisi kyllä vastaan viimeistään markkinoiden sulkeutuessa.
Kävellessään Eljas kulkeutui laivalaiturin tuntumaan hieman kauppalan keskustan ulkopuolelle. Täällä voisi hetken istahtaa ja leppuuttaa ajatusta. Täällä ei ollut ihmisiä, kun kaikki olivat markkinoilla. Tai siltä ainakin alkuun vaikutti, vaan oli kuitenkin yksi mies, joka istui laiturin reunalla aivan laituriin kiinnitetyn lotjan kupeella.
Mies oli markkinapäivän kunniaksi pukeutunut perinnepukuun. Valkoinen kauluspaita, kirjailtu liivi ja kaksirivinen takki jossa messinkireunaiset napit. Jalassa mustat pussihousut ja pitkävartiset kiiltävät nahkasaappaat. Mustat nekin.
Mies kuuli Eljaksen tulevan ja kampesi jaloilleen.
・ Päevee, Elkku lausahti huomatessaan miehen: - Enpä huomannu sinnuu ollenkaan.
・ Terve! sanoi mies ja jatkoi: - Mie tuossa istuin varjossa joten..., mies jätti lauseen kesken ja kysäisi jatkoksi
・ Markkinoillakos se isäntä?
・ Niinpään tuota tuli lähettyy, vaan parempi olis ollu pyssyy kotona.
・ No, halluutko ostaa pullon? mies kysyi.
・ En todellakaan, oon jo enemmän kuin tarpeeksi liemessä.
・ Ei mutta! Onkos se Kovasen Eljas, kaukopartiomies? En meinannu heti tunteekaan.
・ Jaa, ollaankos myö tavattu? Eljas kysyi, sillä mieleen ei noussut muistikuvaa tästä miehestä.
・ Myöhä oltii yhtäaikaa sotasairaalassa, etkös sie muista.
・ Ootkos sie, ootsie se Terno, se päähä haavottunu. Hitto sehä sie oot, Eljas muisti.
・ Miehä se. Ehä miekää meinannu siuta ensin tuntee, mut äänessä oli jottai tuttuu ja siitä mie muistin, Terno naureksi.
・ Mikä se siuta nii ko vast pännii nois markkinoissa, Terno kysyi.
・ Mäni hevoskaupat aivan persiillee ja se on lieväst sanottu.
・ No sit sie oot tainnu Laakkosen kanssa tehä, arveli Terno.
・ Niihä mie tein, mut ei se siinä oo. Annaha ku mie kerron.
Ja niin Elkku kertoi koko tapauksen sotasairaalakaverille.
・ No, oha nuo sit mennykkii kokolailla kuppeellee, mut eiköhä myö jollai viisii voija lieventää tappioo.
・ Kyllä sitä ei lievennä millää keinolla. Hyvä on jos selviin pelkällä ulkoruokintaa joutumisella, Voip olla kortteerin kahtominen ens talveks eessä, Eljas huokaili.
・ Älähän virka, Terno tuumi: - Vai Nykäseltä se Laakkonen sen hevosen osti.
Huijari se on Laakkonen. Onkohan sama hevonen jota se Nykänen miulle tarjotteli. Mie katoin jot sen silmissä oli semmonen katse jot ei sen pää ihan kunnossa ollu. Nykäne sanokii jot se oli sovassa ollu ja siellä oli menny jollakin tavalla sekasin.
Arveli jotta jos mie saisin sen rauhaantummaa ja semmosee kuntoo jotta se vielä hevosesta kävis. Nykäne sano jot myö mustalaisetko ollaa noitte hevoste kans tekemisissä syntyperäsest ja niihe kanssa osataa puljata.
Viijelläkympillä se ois sen myyny, mut mie sanoin etten ottas ilmasekskaa. Sillä ol semmonen vauhkon katse vaik muute käyttäyty aivan asiallisesti.
・ Oha miul siitä valokuva. Kato tästä onko sama, vaik mie luulen kyllä sen olevan.
・ Kyllä se sama vikuri on, kyllä se Laakkonon sinnuu huijannu on. Ei se oo siitä hevosesta neljääkymppii enempää maksanu. Ja kyllä se Nykäne on suoraan sanonu oman näkemyksesä millane hevone siinä on. Ei se Nykäne oon siinä yrittänykkää kusettaa.
・ Mut kuule Kovane, jos siule käypi ni mie voin myyvä sen hevoseruhon ja pannaa rahat puoliks. Mie luulen jot siitä enempi saa ku mitä Arpiaine maksas ruhosta.
・ No senkus myyt, jos siitä jottai saat. Eipähän tarvihe miun sitä alkaa hyysäämään, Elkku lupasi.
・ Jokos se kohta mahtaa päivä olla puolessa, jotta uskaltaa sinne torille mennä, Terno kysäisi.
・ Eikö se sen enempää vielä, tuntuu kuin melekein viikko olis vierähtänä, on tässä niin paljon sattunu tännään.
・ Puolenpäivän jälkeen mie voin mennä torille. Nimismies Ahvenainen anto miulle lähöt jo aamulla. Ahvenainen männee kansliallee puolepäivä aikoihin, eikä ennää tuu takas.
・ Katohan, näissä hommissa pittää tietää mite systeemi toimii. No, isäukko sujjauttaa lituskapullon nimismiehe taskuu noihi aikoihi ja Ahvenaine lähtee konttorillee tarkastammaa aineen laatuu. Kato systeemin konetta pittää vähä voijella jot se pyörii oikeeseen suuntaan. Sitte Gunnari pääsee ite hoitamaa omaa bisnestää. Ja mie mään sinne yhteysmieheks. Siinä mie voin samalla hoijella omia juttujani.
Missäs myö rehvataa siinä kolmen maissa iltapäivällä? Terno kysäisi.
・ Oisko tuossa asemakahvilassa hyvä? Eljas ehdotti.
・ Selvä, kolmelta siinä. Pietää sellane tilinteon hetki, Terno painotti enteellisesti lausettaan.
--------------
Hieman sovitun ajan jälkeen Terno ilmastyi asemakahvilaan ja istahti Elkun vastapäätä. Hienoinen hymy karehti huulella, vaikka muutoin miehen kasvot olivat ilmeettömät ja totiset.
・ Katoppas Kovanen, kun tässä kävi niin jotta mie sain siitä hummasta rahhaa jokseenkin tasan viistoistatuhatta, ja puolet siitä on seittemä ja puol, siis siu ossuus, niihä my sovittii.
・ Viistoista, kuka hullu sen sellasella summalla osti?
・ Oikeestaan sillähä oli paljo ostajii. Katoha, mie pijin arpajaiset ja se hevone ol pääpalkinto ja tietsti ainookin.
・ Oha se iha hyvä raha, mut ei se minnuu paljookaa helpota, mut hyvä jot jottai sai, Elkku huokaili.
・ No, oha miul vähä muitakkii uutisii, eikä iha huonoi nekkää. Laakkone tul tuntoihisa ja halus perruu sen hevoskaupan.
・ No eipä se paljoo kuitenkaan lohduta, ei miu rahat riitä siltikää, Elkku jatkoi huokailuaan.
・ Kato ku ei se sillee mee se kaupan perumine. Laakkone pallauttaa siule sen hevosen ja välirahankii.
・ No nyt männee jo yli kaike ymmärryksen. Untakos mie nyt nään?
・ Annaha ku mie kerron koko jutun. Mie ku mänin torille ja kun pittää ihmisen olla varrautunu siihe jot tillaisuuve tulle on valmiina. Niillä ku on tillaisuuksilla taipumus mennä noppeesti ohi.
Gunnarin siskolla Ainolla, siis miun tädillä on varalta noit arpalippuloita nii mie aattelin pittää arpajaiset siitä hevosesta. Mie näytin humman kuvan jot tää on pääpalkinto. No, arvathan meni ku kuumille kiville.
・ Mites sinä sitte kävi ku piti palkinto luovuttaa? Eljas uteli.
・ Arvaatahan sen, metelihän siinä nousi. Mie sanoin jottei mittää puhetta ollu siitä et hevonen ois elossa. Eihä se paljoo auttanu, mut kylhä se voittaja sit rauhottu ku mie annoin rahat arvasta takas ja lupasin et se silti saa pittää voittosa.
・ Kuka se voittaja mahto olla?
・ Etkö sie jo arvaa. Sehä ol tietysti Arpiaine, Terno virnisti.
・ Sattupa se oikei somasti osumaa. Arpiaine siitä osaa hyödyn vielä ottaa.
・ Sattupa se, ja joskus pittää sitä sattumaa vähän avittaa osumaa kohallee.
・ Eli sie tiesit myyvä voittoarvan Arpiaiselle?
・ Sanotaa sillee jotta, kylhä sitä työlkii ellää, mut kauppa se on mkä kannattaa.
・ Entäs se Laakkonen. Ei se ihan hyvä hyvvyyttää oo sitä kauppaa käyny perumaa, sitä mie en usko.
・ No, siinä kävi loppujen lopuksi näin, Terno alkoi kertoa.
-------------
・ Mie sitä kiertelin torilla ehtimässä isäGunnarille asiakkaita, ja huomasin sen Laakkosen siellä hevosparkissa ja mänin juttusille.
・ Nythä sie Laakkonen vasta viimosen virheen oot männy tekemää, mie sanoin.
・ Mite nii? Laakkone kivahti.
・ Mänit sitte huijaamaa Kovase Eljasta, mie sille karahin.
・ Mittää oo huijannu. Ihan rehti kauppa tehtii ja miehä siinä häviölle jäin, alko Laakone väittää.
・ Nykäseltä ostit sen raakin ja hevosena möit. Tuskin oot kolmeekymppii enempää siitä maksanu, vaikk vaitit Kovaselle maksanees kuuskytäviistonnii.
・ Mitä sie siitä muka tiijät? Kyllä mie siitä maksoin iha kovan hinnan.
・ Nykäne kaupitti sitä ensin miulle jos mie oisin siitä vielä saanu hevosen kasvatettuu. Ensin pyys viittäkymppii, mut mie kahoin sitä ja sanoin ettei siitä mittää ennää saa tekemälläkää. Ois myyny sen vaikka kolmeenkymppiin, mut mie sanoin etten ottas ilmankaan tommosta vikapäätä, sillee mie sanoi Laakkoselle. Sehä män iha sanattomaks ja sit mie kysyin:
・ Mitä sie sille hevoselle oot antanu jot se on näyttäny jonkinlaisessa vormussa olleen. Eihä se Kovanenkaan ihan noviisi hevosten kanssa oo. Kai se ois huomannu ettei se täysin terve päästään oo se hevone.
Se Laakkonen oli ilmeisesti naukkaillu enemmänkin sitä kaupanvahvistajaa, eikä ihan tarkkana ollu, intautu vähän kehasemmaa jotta oli juottanu veen seassa hieman valeriaanaa. Oli kuulemma kummasti rauhottanu hevosta. Mie sitte vähän säikäytin Laakkosta.
・ Se kuule Kovanen männöö tuossa yhen jälkeen Ahvanaisen kansliaan tekemää rikosilimotusta tuosta kaupasta. Mie sille kerroin sen mitä tiesin Nykäsen hevosesta ja oikeesta hinnasta.
Mie voisin siulle antaa tälläsen kokemusasiantuntijan lausunnon jotta sie saat kuuvesta kaheksaan vuotta istuntoo ja kansalaisluottamus viijää kahekstoista vuotta. Petoksesta.
・ No, voi helvetti, pitikö siun tähän sekkaantua, kiroili Laakkonen ja miehä siihe.
・ Suoraan kysymykseen suora vastaus. Pitihän miun. Sie oot sutkinu näissä kaupoissa jo vuosia ja tässä alkaa mennä rehellistenkin miesten maine. Mie ehotan jot sie perut Kovasen kanssa tehyt kaupat, jos vielä ennätät.
Kovasen Eljas on miun sotakaveri ja siellä oli semmoset säännöt, jotta kaverii ei jätetä eikä petetä. Mut siitähä sie et tiijä mittää ku et rintamalla oo ollu.
・ No, jos se tuo sen hevosen takas, ni perutaan sitte, jottei tässä käräjiin tartte mennä, Laakkone myönty. Mie sanoin siihe sitte:
・ Ei se nyt sillee ennää mää. Se hevone on jo Arpiaise käsittelyssä ja jos sie sen takas halluut, ni mää ostamaa Arpiaiselta metvurstii.
・ Sit mie en ennää sitä kauppaa peru, Laakkon alko miulle äkseeräämää.
・ No ite valihet. Sit sie määt linnaa, mie sanoin.
-----------
Terno kertoi Eljakselle Laakkosen kanssa käymistään neuvotteluista.
・ Kylhä myö siinä aikamme väännettii, mut aika ol miun puolellai. Mie sanoin Laakkoselle jot sie alat varmaan olla jo Ahvenaise juttusilla ja jollei myö päästä sopimuksee, ni annetaa homman männä ommaa rattaasa. Tiesihä mie ettei se Laakkoselle käy. Ei se linnaa halunnu. Eikä se voinu tietää et mie ihan pluffilla olin pelissä.
・ En mie nyt oikei ossaa sannoo, männeeks tää ihan mallillee tälleekää, Eljas tuumi. Jotenki tuntuu jotta se Laakkonen jää nyt pahasti häviölle.
・ Älä sie siitä huoli. Hyvä se vaan on jos huijari saa joskus näpeillee. Ei se Laakkoselle oo ku mielialatappio. Linnahan sille oikee paikka olis, Terno laimenteli Elkun oikeudentuntoja.
・ Entäs se Poku? Eljas kysyi.
・ Tuossa se puomissa odottaa isäntäänsä.
・ Ja Laakkone ihan oikeesti peru?
・ Peru tietysti, anto hevosen ja välirahankii takas, Terno virnisteli
・ Välirahankii?
・ No, ei ihan hymyssä suin, mut anto ku ei linnaakaa halunnu.
---------------
Ulla nosteli tyhjt pärevasunsa vankkuriin ja kiipesi puiselle penkille. Eljas piteli hevosta pääpuolelta paikoillaan, mutta tiesi kyllä Ullan nenän sieppaavan vielä aamusella maistellun “kahvikerman “ tuoksun hengityksestä. Miten ihmisellä voikin olla niin tarkka nenä.
Eljas ohjasti Pokun torilta kotiinpäin vievälle suunnalle. Alkoi kaivella rintataskustaan tupakkavehkeitään.
・ Pittääkö se heti alkaa kärryyttämmää tuota piippuu. Viinaakin oot juonu, Ulla kivahti.
・ Juonu en oo. Yhtä sotakaverii näin ja se tarjos ryypyn. Pakkohan se oli vähän ottaa jotteei se pahastu. Elkku taivutti vähän totuutta.
・ Siitäköön joku pahastuu jollei ryyppyä ota, epäili Ulla.
・ Suattoopa siinä niin käyvvä, ehdotti Eljas.
・ No, kuka se oli?
・ Yks Terno vaan, siellä sotasairaalassa tavattiin. Mahatko muistaa?
・ Ai se mustalaispoika. Sehä oli varsinaine veijari. Kukkaa ei tienny oliks se oikeesti vammautunu, vai venkuiliko se takasjoutumistaan.
・ Eikös se ollu päähän haavottunu? Eljas varmisteli.
・ Nii, päähän sitä oli sattunu, mut ei sillä mittää näkyvää vammaa ollu. Sano töpinässä olleesa hakemassa halkoja korsulle, kun rannaatti oli rähähtäny halkopinon vieressä. Siitä oli kai halko osunu päähän ja taju pois. Tais olla muistaakseni kolme päivää tajuttomana sairaalassa. Sano sitte itte myöhemmin jotta alko olla nii kova nälkä et piti herätä.
Lääkärikin aina naureskeli jotta kovasti se Terno haluais takas rintamalle, mutta ei sitä voi päästää kun se näkee kaiken kahtena. Ol varmaan saanu sellaisen aivotärähdyksen jotta näkö oli vaurioitunu.
Lääkäri naureskeli sanoneensa sille pojalle, ettei sitä vielä voi päästää takas kun se näkee kaiken kahtena. “ mitäs sitte teet jos vihollinen tulee vastaan ja näet sen kahtena. kumman sie ampusit?” Lääkäri oli kysyny.
“ Miehä ammun tietysti ne molemmat.” poika oli vastannu.
“Entäs sitte jos vastaan tuleekin viisi vihollista ja näet niitä kymmenen. Sinulla on kiväärissä vain viisi patruunaa?”
“Miehä ammun ne kaikki tietysti. Niitähä kaatuu aina kaks yhellä laakilla.”
“ Entäs sitte jos niitä tulleeki vastaan kymmenen?”
“ No, nehän lähtee miuta karkuun. Kun mie oon jo kakstoista yksin kaatanu, ni ei ne uskalla muut ennää yritää.”
Kylhä myö monesti saatii nauraa sen mustalaispojan juttui. Sehä ol sova loppuu asti sairaalassa. Äkkii se sit parani ku sota päätty. Oisko ollu heti seuraavana päivänä. Lääkäri arveli jot se oli joku psyykkinen juttu.
・ Mut ei siu silti ois tarvinnu sitä viinaa juuva, Ulla vielä motkotti ja kääntyi mielenosoituksellisesti katsomaan sivullepäin.
Vaitonaisena jatkui kotimatka. Jossakin vaiheessa Ulla alkoi lakseskella päivän tienestejä. Aikansa rahoja laskettuaan tokaisi happamasti.
・ Jotkut ne tuo rahaa kotiin ja jotkut ne vain hauskaa pittää ja viinan kanssa läträilee.
Tätähän Elkku oli aavistellut ja jopa odotellutkin. Pujotti näppinsä sarkapuseron povitaskulle ja kaivoi sieltä Oman osuutens Ternon kimppakaupan tuotosta. Sujautti setelitukon Ullan helmaan ja tuumi:
・ Sitte ku oot oman rätinkisi saanu tehtyy, ni jatkappa tuosta.
Ullan silmät pyöristyivät ja pienen tuokion ihmettelyn jälkeen hän kivahti.
・ Mistään sie oot tämmöset rahat saanu? Ootko sie ruoja männy vielä korttii pellaamaa, vai msitä nää on?
・ Enpä todella oo korttiin koskenu, Elkku hymähti ja alkoi ladata piippuaan ja kun oli saanut sen tehtyään yritti sytytellä tulta pesään, mutta huonolla menestyksellä.
・ No, mikä siinä nyt on, kun ei meinaa syttyä. Ehä täällä tuulekkaan juuri nimeksikään, Elkku ärähteli ja puuhasi piippunsa parissa kuin kiusallaan ja voidakseen välttää vastaamasta Ullan kysymykseen.
Ulla seurasi kärsimättömänä miehensä puuhastelua ja viimein sieppasi tulitikut Eljaksen kädestä ja otti piipun huomattavasti hellemmin Elkun suupielestä.
– Annahan kun mie sytytän, Ulla napautti ja alkoi sytyttää tulta Elkun piippuun.
– Mie pelkäsin jot jos sie vaikka määt myymään Pokun, kun sie siitä oot puhunu.
– Ehä mie nyt sopimatta semmosta, Elkku mutisi
– Tottaha sie puhuit, eihä Poku ennää mikkää nuor ole. Mitä jos myyt talvella Hakuliselle sahatukkei sen verta jotta ostetaan varsa kasvamaa Pokun opissa?
– No, kahotaan nyt sitä, Elkku tuumi: -Kai se pittää lähivuosina päättää.
Eljas käänsi katseensa tien raviin peittääkseen hymynkareen näkyvistä.
Kevyt kuiva hiekka pöllähti koivukujan tiepinnasta jokaisella askeleella, jonka Poku astui.
Pian hevonen käänyikin kapealta kylätieltä pihatielle. Juuri kylätieltä erkaantuessaan se hieman kohotti häntäänsä ja pieraisi.
– Kotona ollaan tuon se tekee aina kun tästä käännytään, Elkku naurahti.
– Mie mään keittämään markkinakahvit, Ulla tokaisi.
Elkku riisui pokun valjaista ja lähti Viemään sitä hevoshakaan. Pohti siinä mielessään kysymystä johon joutuisi aivan lähiaikoina vastaamaan.
– Mitäpä tuolle Ullalle sanon, kun se niistä rahoista tivaa? Elkku pohti asiaa, mutta ei keksinyt vastausta. Ihan kokonaan totuutta ei vamaan kannattanu paljastaa.
– Toisaalta, olishan ne nämäkin rahat voinna jättee ossuuspankkiin samalla ku palautin ne hevoskaupparahat tilille.
