Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Elämää ikkunan takana
QR-Code dieser Seite

Elämää ikkunan takana Hot

Mies istuu keittiössä pöydän ääressä ja katselee ulos. Autoja tai ihmisiä ei oikeastaan näy, eikä kellokaan kyllä ole kuin vasta 4 yöllä. Mies painuu ajatuksiinsa ja miettii miten tähän on tultu. Hän kärsii ahdistuksesta ja paniikista joka on vaikeuttanut hänen elämäänsä todella paljon.
Yhtäkkiä hän havahtuu autojen ääneen ja huomaa että kello on jo puoli seitsemän. Mies huokaisee ja miettii että taas yksi ahdistuksen sekainen päivä edessä.
Apua hän on saanut vertaistuella nettifoorumeilta ja keskustelemalla psykologille. Siltikin hänestä tuntuu että entinen mukava elämä ilman pelkoa ahdistuksesta on enää haave jossain kaukaisessa aivojen kolkassa.Ikääkään ei ole vasta kuin 25 vuotta. Masennus siitä ettei enää voisi kunnolla tai ollenkaan liikkua junalla tai linja-autolla taikka tehdä jotain sponttaania ja rohkeaa musertaa mieltä.
Ainut asia mistä saa tukea netin foorumeiden ja psykologin ohella on vaimo ja lapset. Heistä saa ilon ja onnen pisaroita muuten ankeaaan oloon ja niiden avulla pääsee eteenpäin. Positiivisella ajattelulla saa myös ehkä hieman virtaa muttei sekään aina toimi.
Siinä kofeiinitonta kahvia valmistaessaan hän miettii että onko loppuelämä tätä samaa ja että kuinka kauan tätä jaksaa, henkisesti kuten myös ruummiillisesti? Sitä ei taida saada tietää kuin elämällä päivä ja tunti kerrallaan, elämää ikkunan takana, eikä tietoakaan normaalista elämästä.

Ylläpidon palaute

 
Elämää ikkunan takana 2014-04-29 07:40:13 Alapo80
Arvosana 
 
3.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    April 29, 2014
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moi autoinser!

No olipa synkkää! Hieman harmitti, että taustat jää täysin pimentoon, mutta samalla tunnelmasta luot ahdistavan ja toivottoman. En ole varma pitäisikö tästä moittia vai onnitella :D

Kirjoitustyylisi on helppolukuista ja selkeää.

Vältä kuitenkin täytesanoja, ja mieti oikeat sanat oikeaan paikkaan.
Kirjoitat: "Autoja tai ihmisiä ei oikeastaan näy, eikä kellokaan kyllä ole kuin vasta 4 yöllä.".
Ajatukseni "Autoja tai ihmisiä ei juuri näy, eikä kellokaan ole vasta kuin neljä yöllä.".
Eli vaihdoin oikeastaan sanan, sillä miten autoja tai ihmisiä ei oikeastaan näy? Eli niitä silloin on, mutta ne eivät näy :D Lisäksi muutin tuon toisen lauseen mielestäni hieman luettavammaksi ilman täytesanoja, ja muutin numeron 4 kaunokirjalliseen muotoon.

Novelli on lyhyt, eikä oikein täytä novellin (siis sitä miten novelli normaalisti mielletään) määritettä aloituksesta, nousevasta jännityksestä, käännekohdasta, laskevasta jännityksestä ja loppuhuipennuksesta, mutta silti siinä on jotain hyvin kaunista.

Pituutta voisi lisätä kertomalla miten foorumit auttaa, ja mitä psykologin kanssa puhutaan. Miltä lasten iloisuus tai vaimon halaus tuntuu.

Yhtä kaikki, hyvin kirjoitettu, ja tunnelmallinen teos!

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
2.5  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Elämää ikkunan takana 2014-11-04 16:29:18 TarraLeguaani
Arvosana 
 
2.5
TarraLeguaani Arvostellut: TarraLeguaani    November 04, 2014
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Lyhyt kirjoitus, enemmän pitkä toteamus. Tämä ei oikein johda mihinkään, eikä sillä ole loppua. Pilkkuja säästelet turhaan. Sanoja osaat käyttää. Oikeinkirjoitus suht hyvää.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS