Arvostelut käyttäjältä Arska

Hieman pohdiskelin aihevalintasi kohdentamista. Olisiko tämä kuulunut tuonne keskusteluosioon? Eihän tässä ole oikeastaan kyseessä novelli, vaan pikemminkin asiakeskeinen pohdiskelu. No, yhtäkaikki mielenkiintoinen aihevalinta ja näkemyksellinen perusta pohdiskeluun.

Kumpi sitten vaikeampaa kuvitella: Jonkun olemassa olevan aistin puuttuminen ja siitä seuraava käytännönarjen vaihtoehtoinen kulku, vai tilanne, jossa olisi joku tähän asti tuntemattomana olleen aistin ilmaantuminen? Mikä tuo asti sitten olisikaan, olisiko sillä suurikin vaikutus? Vaikka mainitsemasi gravitaatioaaltojen aistiminen? Olisiko sillä tavetta, tai vaikka infrapunasäteilyn näkeminen? Se ehkä olisikin jo hyödyllisempi.

Kuinka voimakas infrapunasäteily tarvittaisiin siihen, että silmät alkavat vuotaa verta? Mitä sitten tulee tuohon punaisen näkemiseen. Siitä tulee mieleeni suora yhteys kirjoittamas ajatelman viimeiseen kappaleeseen. Mitä me oikeastaan varmasti tiedämme värien aistimisesta. Näemmekö jokainen värit samanlaisina, vai voiko kyky aistia olla niin yksilöllinen, että esimerkiksi mainitsemasi punainen on eri yksilöiden aistimaailmassa omanlaisensa. Eli: jos sinä katsot punaista postilaatikkoa ja sanot: siinäpä punainen postilaatikko. Minä katson samaa ja olen samaa mieltä, koska olen oppinut että, näkemäni väri on punainen. Onko se väri silti meidän aistimana samanlainen? Selvennän vielä tarkoitustani, sillä kuinka kertoa värin kokemusksesta muutoin kuin ilmaisemalla väri sellaisena kuin on oppinut sen sanallisen muodon.
Siis selvennys. Jos kuvaisimme spektrin väriskaalaa sähköisenä jännitteenä niin, että jokaisella värillä olisi oma jännite, niin olisiko jokaisen ihmisen kokemana punaisen värin jännite sama?

Juna esimerkkisi ei juuri nostanut innostuksenväreitä minussa. Eli, en siis tajunnut, mitä sillä halusit osoittaa.

tai....!

Moro!

Siinä tiiviissä paketissa kyläyhteisön elämää ja hieman herrojen kieroiluakin mausteena. Mukavasti tarinamuotoon istutettuna ja uskottavalla tavalla kerrottuna. Näinhän asioita eteenpäin rullataan aina ja yhä uudelleen. Rehelisen työnteon voittaa vain epärehellinen ketkuilu.
Kateus vie kalat järvestä, sanotaan. Kateushan on kielteisestä imagostaan huolimatta elämää ylläpitävä luonnonvara. Kateushan yhdistää ja jakaa yhteisöjä, joten se edesauttaa uudistumisen tiellä taapertavaa kulkemaan kohti sitä auvoista tilennetta, jossa naapuri vihdoin näyttää todelliset, kateellisen vihreät kasvonsa.

Mukava lukea sinun oivallista tarinatuotantoasi.

Runon otsikko, tai nimi, antaa odottaa tulossa olevalta jotain alavireisyyteen istuvaa lyriikkaa.
Onko tällä runolla haettu sitä? Ilmeisestiei, sillä minulle tuli luetusta jopa miellyttävä ja iloinen tunne.

Runo rakentuu kiinnostavalla tavalla säkeiden sisäisiin vastakohtaisuuksiin kuten tuo viimeinenkin: "Surumieli repii jälleen tuskani reikaleiksi." Todella oivaltavaa sanankäyttöä.
Siis repii tuskan riekaleiksi, ei esimerkiksi parsi tuskanriekaleista murheen raskasta viittaa.

Tykkään juuri tuollaisista yllätyksellisistä kielikuvavalinnoista, joilla karsitaan kliseisyys täydellisesti.

Hyvin laadittu runoyksilö. Kiitos makupalasta.

Tämä on runo ja aforismi. Mielestäni jopa enemmän viimeksimainittua.
Tässä on sisällä tiivistettynä ajatus ja oivallus. Molemmat mahtuvat runoon ja aforismiin sisällöllisesti , sekä toiminnallisesti.

Ensimmäinen sana tekee tästä ehdollisen. Jos se jätettäisiin pois,olisi tulema päinvastainen.

Mielenkiintoista!

Tykkäsin taas!

Mukavasti symboliikan ympärille rakentuva runo, jolla on myös syvempi sanoma. Samalla runossa käsitellään inhimillisyyden olemusta kiinnostavasti ulkopuolisen silmin.

Hyvä

Runo, jossa elää tunnelma ja tunne.

Kaihoisa ikävä ja ajattomuuden ikuisuuksien mittainen kaipaus välittyy heti ensimmäisestä säkeestä johdonmukaisena runon lävitse, ikään kuin sulkeutuvana kehyksenä. Alkaaksen jälleen uuden kierroksensa.

Runon rakenteessa olet onnistunut luomaan juuri tuon jatkumon kokonaisuuden ja samalla sen kestävän lohduttomuuden menemättä silti liiottelun puolelle. Saat runosi toimintaan tällä tavalla omassa elinpiirissään herkän kuvaavana.

Haikeudestaan huolimatta tämä on runo, josta on helppo pitää.

Kiitos tunnelmapalasta.

Mikäli tuon edellisen on tarkoitus selventää aiemmin mainutun runon sisällöllistä antia, niin minun kohdallani se menee juuri päinvastoin.
Raamattu ja uskonto. Laki ja tulkinnat? liittyvätkö ne tuohon runoon jollakin sovitteella? Minä en ymmärtänyt lukevani uskonnollista lyriikkaa.
Oma käsitykseni on uskontojen suhteen se, että ne ovat joukko-oppeja ja vallankäyttövälineitä. En kiistä niiden yhteiskunnallista merkitystä, vaikka muutoin suhtaudun niihin kriittisesti.

Kummastelen tuota näkemystä irtonaisista ja rinnastustasi huorahtavaan. Runostasi poimin ajatuksen irtonaisesta, jonka liitän omassa kokemusmaailmassani asiaan, joka ei ole kiinteä. ( irtonainen = muusta irrallaan oleva. Vaikka kyseessä oleva kuvaus olisikin tarkoitettu määrittämään henkilöä ja sukupuolta, ei se automaattisesti voi johtaa antamaasi käsitteeseen. )

Minun oma ajatuskulkuni myötäilee tuota boxon aiemmin luomaa vastinetta. Kirjoittaja kirjoittakoon ja luokoon runoonsa sisällölliset elementit omien luovuudenlähteidensä vedestä, mutta annetaan lukijan päättää se, miltä tuon lähteen vesi hänestä itsestään maistuu.

Ehdottomasti mainio tarina, jonka huumori upposi minuun täysillä. Hienosti toteutettu kerronta ja aiheen huumorilla höystetty käsittely vie minut lukijana täysin matkassaan.

Loppuratkaisu istuu tarinan henkeen juuri sopivasti ennalta toivotunlaisena ja silti yllättävänä. Onnistunut kokonaisuus, josta nautin. Kiitos kirjoittajalle.

Näinhän se maailma makaa. Ohut on sivistyksen kultainen silaus primitiivisen historiamme pinnalla. Yhä ottavat sarvipäät mittaa toisistaan voittaakseen naaraiden suosion. Ehkä pinnalta siloiteltu on karkeimpien keinojen valikoima, mutta luja luotto on luonnonvalinnan mahtiin.

Mutta, kuten runossakin vihjataan, on vaihtoehto olemassa ja se on jopa mahdollisesti nousemassa sarvienkalistelun yli. Siksi sarvipäät pyrkivät painamaan sen maahan, ennen kuin sen mahti nousee liiaksi ja sehän on äly. Pitkässä juoksussa äly on aina voittava raa'an voiman.

Hienosti tässä runossa tuo kamppailu on nostettu esiin. Pehmeästi peitettynä, mutta vahvasti versovana. Runo on ajatuksella rakennettu ja ajatuksia herättävällä tavalla toteutettu.
Kirjoittajan runokieli on viehättänyt minua siitä asti, kun löysin näitä tekstejä.

Kiitos.