Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Erittäin hyvin kirjoitettu. Tulee sellainen olo että kirjoittaja on tosiaan miettinyt jokaisen sanan tässä novellissa.

Mutta aika vaikeaselkoinen tämä on. Ei tuntunut täysin avautuvan minulle. Ehkä en ole oikeaa kohderyhmää, tykkään enemmän lukea vauhdikkaampia, juoneltaan selkeämpiä tarinoita.

Itseäni tässä viihdytti eniten isän ja äidin kummankin salainen voitto kun Manon nimestä oli päätetty.

Hyvää, helppolukuista ja hauskaa tekstiä.

Eka, Raimoa käsittelevä kappale oli paras. Tähän novellin hupaisa nimikin ilmeisesti viittaa. Tuo idea pullonkeräysbisneksestä oli hauska.

Mutta nämä kaksi muuta hahmoa, Kimmo ja Henrik, eivät juuri säväyttäneet. Ainakaan itse en vielä tämän perusteella löytänyt heistä juuri mitään mielenkiintoista. Toisin kuin Raimosta, heistä ei selviä, mitä he haluavat, mitä tavoitteita heillä on. Tässä ei myöskään auennut että onko näillä eri hahmoilla joku yhteys toisiinsa. No, jos tämä oli vasta alku, niin nämä kai selviää myöhemmin.

Ihan kiva lastentarina (lastentarina sekä kohderyhmältään että siten että tarina hyvin kirjaimellisesti käsitteli lapsia). Mitään kovin erityistä tässä ei kuitenkaan ollut mistä antaisin korkeimpia tähtiä mutta kaipa tämä omaan tarkoitukseensa on ihan toimiva.

Tässä kommentteja koko Varjojen tanssi -saagaan.

Olen useampia sun tarinoita jo lukenut, ja muistan aiemmin vierastaneeni usein niiden avauksia. Vaikka tässä: "Kaksi ratsastajaa saapui pienehköön kaupunkiin iltahämärän tienoilla. Väsymyksestä nuokkuva vartija avasi heille paksuista tukeista kyhättyyn muuriin istutetun jykevän tammisen kaksoisoven varmistuttuaan kurkistusluukusta katsottuaan, että he olivat luotettavia."

Tämä ei vielä hirveästi avaa mistä on kyse, mutta menee kuitenkin suoraan asiaan. Tällainen jonkun hahmon saapuminen johonkin paikkaan on ollut useammassakin sun tarinassa alkuna. Olen tavallaan oppinut tykkäämään tästä tyylistä, vaikkei toi tapahtuma nyt sinänsä vielä kovin merkityksekäs olekaan, että kyseiset ratsastajat saapuvat kaupunkiin.

Alku oli kiinnostava, kun selvisi taikuuden käytöstä ja ihmisten asenteista sitä kohtaan yhtä sun toista. Ja sitten lähdettiin metsään loihtijoita etsimään. Mutta syyt tähän jäi aika hatariksi. Kaupunginjohtajan pyynnöstä kai se oli. En edes oikein muista, kai se jossain ensimmäisistä osista kerrottiin, että miksi tuo ryhmä oli koossa velhoja jahdatakseen, mutta se ei oikein pysynyt mielessä. Olisi siis voinut vähän enemmän painottaa sitä, että MIKSI nuo hahmot, joista lukija ei hirveän hyvin saanut kiinni kuin nyt ehkä Vailista, Arrenista ja Meiasta, olivat tässä porukassa mukana. Tai palata tähän muutenkin kuin ehkä lyhyesti mainitsemalla asia silloin kun keskusteltiin kaupunginjohtajan kanssa.

Metsässä sitten oli sinänsä ihan mielenkiintoinen kohtaaminen ensin hämähäkkien ja sitten jättiläisen ja peikkojen kanssa, mutta nämä pitkittivät kerrontaa kyllä liikaa. Unohtui jo melkein kokonaan se syy että miksi täällä metsässä nyt ollaankaan. Vasta velhojen ja noitien kohtaaminen oli tarinan kannalta erityisen tärkeää, niin nuo aiemmat vastoinkäymiset olisi mielestäni voinut mennä läpi paljon nopeammin, tai edes muistuttaa lukijaa siitä että ei täällä metsässä millään huviretkellä tai survival campilla olla, vaan niitä velhoja jahtaamassa.

Sitten hahmoista. Tässä kävi sillein klassisesti, että hyvis-hahmot tuntuivat oikeastaan kaikki aika tylsiltä, ja pahikset olivat paljon mielenkiintoisempia. Kuurataikuri oli ihan vaikuttava jo hiippaillessaan pergamenttivarkaissa, ja sitten hänen siskonsa ja se korppia olallaan pitävä velho olivat myös kiinnostavia. Vaikkei heistä paljon selvinnytkään. Se oli kova temppu että Kuurataikurin sisko joi sen liemen joka piti hänet hengissä. Ja siitä pointsit että pystyit tappamaan melkein koko köörin hyviksiä - se tuntui ihan luontevalta eikä mitenkään pakotetulta shock valueta hakevalta tempulta. Joskin vähän kliseisesti ne ainoat hengissä selviäjät oli ne ainoat joihin lukija oli päässyt samaistumaan, ja kuolleet hahmot enemmän sellaisia "turhia" hahmoja. Mutta kuitenkin vaatii jo vähän pokkaa tapattaa noin iso osa tarinan hahmoista.

Enkelipelastaja tuntui aika puusta vedetyltä. Tai siis olihan se ollut mukana läpi tarinan, mutta missään kohtaa ei annettu mitään varsinaista, ainakaan itseäni tyydyttävää selitystä sille että miksi tämä suojelusenkeli haluaa niin varjella Vailia.

Päästyäni toiseksi viimeisen osan loppuun olin vielä ihan toiveikas että tästä tulee vielä jotain hyvää. Mutta täytyy myöntää että loppu oli vähän pettymys. Tuntuu että tarina ei ollut kunnolla vielä päässyt edes käyntiin. Kuurataikuri vaikutti hyvältä pahikselta, mutta tässä hänestä ei sitten ollutkaan mitään vastusta. Enkelin ja yhtäkkiä myös Jumalan voimilla Vail hoitaa homman kotiin. Kahden viimeisen osan julkaisun välillä olikin aika pitkä tauko. Suo anteeksi, mutta tässä tuli sellainen fiilis kuin olisit paljon myöhemmin muistanut että ai niin, tuokin tarina on kesken, ja sitten kiireellä kyhännyt nyt vain jonkinlaisen lopun tähän.

Myöskin joissain osissa kerronta hyppeli aika paljon eri hahmojen välillä. Sinänsä se on mielestäni ihan ok, mutta kun hypätään sellaisiin hahmoihin joista lukija ei tiedä paljon mitään, ja ollaan hyvin lyhyt pätkä aina kerrallaan jonkun hahmon näkökulmassa, ennen kuin siirrytään seuraavaan, niin se kävi vähän sekavaksi.

Tiivistettynä siis, saagan alku oli ihan lupaava, mutta lopusta en oikein tykännyt.

Miellyttävää, omaperäisellä tavalla kerrottua tekstiä. Tätä oli kiva lukea. Vaikka välillä kyllä oli turhaakin maalailua mukana, niin se sopi tähän tyyliin kuitenkin.

Olen samaa mieltä Dhannen kanssa siitä, että hirveän paljon juonta tässä ei ollut. Mutta itseäni se ei erityisemmin haitannut. Tarinana tämä ei ole kovin kummoinen, mutta tässä on mukava, sateisen synkkä ja jopa aavemaisen abstrakti tunnelma. Tämä tosiaan keskittyi enemmän filosofointiin, ja tarina tuntui lähinnä antavan sille jonkinlaiset puitteet. Tykkäsin kyllä siitä. Tähän tyyliin ei oikein olisi sopinutkaan jos Mikosta tai Tapiosta olisi kerrottu hirveän paljon enemmän. Ei Mikko mitenkään erityisesti säväytä hahmona, mutta ei se tuntunut olevan tässä tarkoituksenakaan.

Itse myös tykkäsin siitä että eri luvuissa oli eri kertoja. Se sopi ihan hyvin tähän outoon tyyliin, ja toi ihan virkistävää vaihtelua novellin kulkuun. Lukukokemuksena tämä oli mukavan omaperäinen, ja vaikka yleensä kyllä luen mieluummin hyvää tarinaa kuin omaperäistä tunnelmointia, niin tästä tosiaan tykkäsin.

Ihan kiva satu missä on aika klassisen tuntuinen opetus. Voin kuvitella että tämä nuori kertoja sitten vanhana kertoo samaa satua omille lapsenlapsilleen. Hyvä kiertämään.

Mitään kovin erityistä uutta tässä ei tuntunut olevan, mutta hyvin kierrätetty perinteisen opettavaisen lasten sadun aineksia.

Jaa... tämä ei nyt ihan auennut. Jotain tyyppejä kirjoittelemassa nimimerkeillä jollekin nettipalstoille... oliko tässä joku pointtikin?

Enpä osaa hirveästi muuta sanoa tähän, kuin että tämä vaatisi jonkun selkeämmän johtoajatuksen, jota pitäisi tuoda esiin. Nyt tämä jää vain sanahelinäksi, turhaksi tarinoinniksi mistä ei saa kiinni, millä ei tunnu olevan merkitystä ja joka ei kiinnosta millään lailla. Kuka on Susiraja, kuka on Päivänsäde1, kuka on LALakeus, kuka on Korven kaunotar, kuka on Leena??? Mistään näistä ei tämän luettua ole minkäänlaista käsitystä.

Oikeinkirjoitus sentään ihan hyvin hanskassa, joistain pienistä virheistä huolimatta.

Tässä oli kyllä jonkinlainen idea, mutta minulle teksti ei saanut sitä kunnolla avattua. Joo, minä-kertoja oli miettinyt kätensä tukemista tehosekoittimeen ja tappanut pikku Samuelin, ja nyt pojan vanhemmat suree televisiossa ja poliisit (?) on tulossa hakemaan. Mutta ei ole oikein mitään mikä saisi lukijaa, ainakaan minun kaltaista, välittämään tästä. Lähinnä suututtaa että miksi se Samuel piti muka mennä tappamaan, siksikö että oli maininnut kuolleen aviomiehen? Missasinko jotain? Vai onko tarkoitus että kyseessä on niin mielenvikainen tyyppi että ihan vain tämän takia tappaa pikku pojan? Sitten olisi vaatinut kyllä vähän lisää avaamista.

"Täällä pätevät majakan lait."

Mielikuvitusta kutkuttavasti sanottu. Tästä tulee jotenkin aavemainen fiilis. Ihan kuin oltaisi jossain toisessa maailmassa, missä meidän maailmamme lait eivät päde. Vain majakan lait.

Hirveästi tässä ei avata mistä oikein on kyse, vaan jätetään enemmän mysteeriksi. Mutta hyvin kirjoitettu. Tosin sanoisin, että tämä olisi toiminut paremmin, jos ei olisi spesifioitu että ollaan juuri Bengtskärillä. Se liittää tämän oikeaan maailmaan, ja rikkoo ainakin itselleni vähän tätä aavemaista mystiikkaa. Jos tämä olisi vain joku mystinen majakkasaari niin maaginen toisen maailman tunnelma olisi voinut upota vielä syvemmälle.

Tällainen tunne minulle ainakin tästä tuli.

Hmm. Tämä vaikuttaa jotenkin sekavalta. No, se varmaan selittyy sillä, jos teksti on vielä keskeneräistä, kuten sanoit. Ehkä kommenteistani on vielä apua, vaikka tämä onkin jo vähän vahempi teksti. Tarina kaiketi jatkuu pitemmällekin? Oliko nämä luvutkin vasta jonkinlaisia tiivistelmiä? Ne vaatisi mielestäni vähän lisää selitystä, avausta siitä minkälaisessa maailmassa tässä eletään, mistä koko jutussa on ylipäätään kyse ym. Tästä nyt jäi lähinnä mieleen virkapukuisia uniformu-armeija-oravia, jotka litkii tammenterhokonjakkia. Mikä kyllä kuulostaa hauskalta idealta! :P Mutta ns tarinan juju ei ihan vielä mulle auennut.