Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Scifi Valtio X - minuuttinovelli
QR-Code dieser Seite

Valtio X - minuuttinovelli


1.

Sinisiin uniformuihin pukeutuneet ratsupoliisinaiset saapuivat paikalliselle tyhjälle puistoalueelle. He olivat pidättäneet alle teini-ikäisen pojan, joka on asunut poikien orpokodissa, mutta karannut sieltä. Poika oli pidätetty, koska hän oli sytytellyt tahallaan roskiksia palamaan.

Pyromaani, mietti poliisi ja ilmoitti radiolla keskukselle.

Toinen ratsupoliiseista otti jo varalta pistoolin lonkaltaan, poisti varmistimen ja painoi sen pojan otsaa vasten.

Poika katsoi poliiseja suoraan silmiin tummilla silmillään. Ilme ei hänen kasvoillaan värähtänytkään.

”Virheyksilö, virallinen käsky eliminoida” todettiin nopeasti radiokeskuksesta.

Kuului selkeä ja kaikuva pistoolinlaukaus satojen metrien päähän, lähiön linnut puista ja pensaista lentoon lähtivät ja ratsupoliisien hevoset pillastuivat kovasta laukauksesta.

2.

Radikaali-kulttuurifeministit olivat nousseet johtavaksi ja ääripoliittiseksi aatteeksi kansan keskuudessa. Seksuaalivähemmistö ei ollut enää vähemmistö vaan enemmistö. Heteronaiset sekä miehet kuuluivat vähemmistöön. Ääriliberaalifeministit puolestaan olivat vastarintaliikkeen edustajina. He kuuluivat selkeään vähemmistöön. Tämän liikkeen tarkoituksena oli vapauttaa miehiä valtionalaisesta orjuudesta.

Seksuaalisesti komeat ja nuoret viehättävät miehet toimivat spermanluovuttajina, joilla oli hyvin rajoitetusti oikeuksia valtion alaisuudessa. Ainoastaan hyvänlaatuisten geenien omaavat miesyksilöt edes päästettiin sperman luovuttamistilaisuuteen. Sperman luovuttamiseen täytyi täyttää tietyt kriteerit mm. ulkonäköön liittyvissä seikoissa, jotta spermanluovuttaja hyväksyttiin. Naiset halusivat vain parhaat geenit seuraavan sukupolven kasvaville tyttölapsille.

Miehille ei oikeastaan annettu muita kuin valtion maksusitoomuksella taettuja ruokakuponkeja, jotka kävivät kaikissa kaupoissa ruokatavaroiden ostamiseen. He eivät saaneet käyttää kuponkeja kaupasta ostettaviin päihteisiin, niitä kyllä tosiaan salaa vaihdettiin asiakkaan ja pimeän kauppiaan kesken. Näitä kuponkeja pystyi laittomasti vaihtamaan esimerkiksi aseisiin, patruunoihin, kemikaaleihin ja viinaan.

3.

Taustalla seinällä valkoisissa lasiseinäisissä huoneissa pyöri tekoälyn generoima pornoelokuva, jonka oli tarkoitus auttaa erektion saamisessa. Miehet kuin kilpaa runkkailivat muovista tehtyihin purkkeihin pienien huoneiden tiloissa. Hoitajat olivat pukeutuneet valkoisiin kemikaalisuojapukuihin ja he kuljettivat spermapurkkeja kärryissä. Spermapurkit luovutettiin ensiksi siemennesteen analyytikoille, jotka kuljettivat ne yläkerran laboratorioon tutkittaviksi.


4.
Vastarintaliikkeen jäsen sukupuoleltaan nainen käveli kaduilla. Hän oli raskaana. Ulkona olevat kerrostalot muistuttivat pääasiassa vanhan neuvostoliiton aikaisia rakennuksia. Rakennukset koostuivat harmaista kiviseinistä ja punaisista tiiliseinistä, jossa veti ja tuuli sisällä ja joiden vanhoilla seinillä oli liimattuna vastarintaliikkeen julisteita.

Vanha mies ilmestyi yllättäen pimeältä kujalta törmäten naiseen. Naisen kantama käsilaukku putoaa säröiselle asfaltille. Tavarat leviävät pitkin maata ja mies auttaa kasaamaan niitä. Mies nostaa lopulta laukun maasta ja nainen kiittää häntä suutelemalla nopeasti poskelle.

5.

”Potentiaalinen uhka, suorittakaa varotoimet” kuului käsky radiopuhelimesta.

Vastarintaliikkeen nainen oli jo saapumassa spermapankkiin, kunnes hän kääntyi ympäri ja huomasi, että ratsupoliisit kulkivat partiossa hänen takanaan.

Yksi poliiseista huusi ”näytä henkilötunnuksesi!”

Poliisi otti jo varalta pistoolin asekotelosta ja osoitti kohti naista.

Ennen kuin poliisi ehti edes reagoimaan, vastarintaliikkeen nainen oli räjäyttänyt itsensä ja puolet spermapankista.

Vanha mies kuuli asunnostaan räjähdyksen ja kuoli hetki myöhemmin hymy huulillaan.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
2.3  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Valtio X - minuuttinovelli 2023-10-26 04:23:52 lukeva33
Arvosana 
 
1.5
lukeva33 Arvostellut: lukeva33    October 26, 2023
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Tässä oli lipsunut aika sekavaksi tarina, selkeä johdonmukaisuus puuttui mielestäni.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Valtio X - minuuttinovelli 2023-10-22 09:23:46 Oriodion
Arvosana 
 
3.0
Oriodion Arvostellut: Oriodion    October 22, 2023
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Ihan hyvä teksti tällaiseksi lyhyeksi minuuttinovelliksi. Sinänsä tässä on luotu mielenkiintoinen maailma, mistä voisi kirjoittaa paljon pitemminkin. Vähän raotetaan ovea tuollaiseen dystooppiseen, radikaalin feminismin päälaelleen kääntäneeseen paikkaan, missä miehet onkin alistettu siittiöitä tuottaviksi lypsykoneiksi, ja tämäkin "tärkeä" tehtävä hoidetaan tekoälyn eikä oikeiden ihmisten avulla.

Ekassa kappaleessa ei vielä oikein päässyt jyvälle mistä on kyse, kun pikku roskistenpolttaja sitten vain ammuttiin ilman selityksiä, mutta kun maailma myöhemmissä kappaleissa avautui enemmän, niin ymmärsi mistä siinäkin oli kyse. Kyseinen pikkupoika, ja lopun vastarintanainen ja mies, ovat ainoat hahmot joihin tässä pystyy jotenkin samaistumaan. Tarina on vaikea kirjoittaa kiinnostavasti ilman varsinaisia hahmoja. Tämä onnistuu siinä joten kuten, mutta noiden hahmojen omien ajatusten avaaminen olisi saattanut vielä auttaa pääsemään sisään tähän maailmaan. Vaikka toki minuuttinovellissa on pidettävä paketti tiiviinä, niin hirveästi ei mahdu asiaa. Siksi ne kai onkin niin vaikeita. :D

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS