Snoopy Uusi

Snoopy.

Luku 1 Ongelmia


Snoopy oli taittanut taivalta joitakin päiviä vaille neljä vuotta ja lähestyi nyt määränpäätään.

Mars tukikohta oli saamassa tarviketäydennystä. Täydennyslennoissa oli jouduttu palaamaan pilottiohjattuihin lentoihin koska joidenkin automaattisten ja maasta käsin ohjattujen rahtilentojen toimitukset olivat epäonnistuneet.
Marsin nopeasti vaihtuvat sääolosuhteet olivat yllättäneet rahtitoimitukset ja muutama rahti oli kadonnut myrskyssä täysin. Ilmeisesti salaman iskun aiheuttama singnaalilaitteen rikkoutuminen esti myrskyssä harhaan ajautuneen toimituksen löytymisen.
Ongelman nopeaan ratkaisuun pääsemiseksi oli palattu vanhaan pilottiojhaukseen. Pilotteja ei häiritsisi singnaalin aikaviive, joka haittasi maasta käsin tapahtuvaa toimintaa. .

---------------

Molemmat pilotit olivat heränneet noin yhdeksäntoista tuntia aiemmin ja alkoivat pikkuhiljaa olla nomaalissa olotilassaan. ”pitkä uni”, kuten tuo neljävuotinen matka nykyisin tunnettiin, teki matkan maasta marsiin siedettävän sujuvaksi.

Matkan ajaksi syväjäähdytetty elimistö vaati tuon lähes parikymmentä tuntia toipumisaikaa, jonka kuluessa jäähdytyskapseli palautti elimistön toimintakunnon toimenpitein, joihin lukeutui lukemattomia pieniä lämpöhoidon tukemia venyttely- ravistelu- hieronta- ja sähköpulssein tapahtuviaa elvytysjaksoja.

Matkaa määränpäähän rahtialus Snoopylla oli jäljellä neljä päivää Mark Wallacin istuutuessa ohjauspanelin eteen.

Mikä tässä nyt mättää? Näytön pitäisi kai olla päällä, mutta ….mustaa näyttää, Markin ääni ei osoittanut vielä huolestumisen merkkejä. Matkan ajaksi kaikki energiaa kuluttava toiminta oli suljettu, mutta sen olisi pitänyt käynnistyä tarpeellisilta osin jokseenkin herätyksen aikoihin. Jostakin syystä näin ei ollut kuitenkaan käynyt.
Snoopy taitaa vielä olla torkuksissa, mutta eiköhän se kohta heränne, Timothy Ressa, toinen piloteista naurahti huolettomana. Kokemusta kummallakin oli näistä lennoista enemmän kuin suurimmalla osalla Nasan piloteista.

Miehet aloittivat rutiininomaisen valmistautumisen kiertoradalle siirtymistä varten, ja vilkuilivat ajottain ohjauspanelin näyttöä, joka pysyi vakaasti tummana.

Onkohan siinä jotain pielessä nyt. Eipä näytä juurikaan heräämisen merkkejä, Markin äänessä alkoi olla jo pientä huolehtuneisuuden tuntua.
Katsotaan nyt joku tunti rauhassa. Aikaahan tässä on vielä liki neljä vuorokautta. Syödään ja otetaan pienet torkut, ja jollei se näytä heräävän vedetään vähäksi aikaa virrat poikki. Kyllä se siitä lähtee, tuumi Timothy.

Virrankatkaisu toikin eloa näytölle, mutta se ei täysin ratkaissut ongelmaa. Lähes keskikohdaltaan rajaten näyttö loi selkeää kuvaa oikeaan puoliskoonsa, mutta vasen välkkyi suorakaiteenmuotoisina värikkäinä pikeslipalkkeina.

Meillä taitaa nyt olla ongelma, Timothy Ressa totesi. - Onko vika pelkästään näytössä, vai yltääkö se syvemmälle tietokoneeseen?
Siinäpä sitä jo onkin. Nyt kaikki muu toiminta näyttää pelaavan, mutta entä sitten kun pitää asettua kiertoradalle? Meillä on yli neljäkymmentä tonnia rahtia ja se on melkoinen rymähdys, jos sen kanssa mennään tonttiin marsissa.
Ruutu näyttää puolet totuudesta, mutta entä se toinen puoli? Pitää yrittää yhteydenottoa Houstoniin, jos sielläpäässä näkevät mikä tässä nyt on pielessä? Timothyn sormet lensivät näppäimistöllä ja hän saikin luotua näytön oikeaan puoliskoon yhteydenotosta kertovan linkin. Reilun puolentunnin odottelun jälkeen oli pakko todeta.
Eipä taida vastausta tulla. Joko viesti ei lähde, tai emme pysty ottamaan sitä vastaan.
Pitää kokeilla analogista radioyhteyttä. Onneksi se vielä näissä rahtikoneissa on olemassa.
Tässä Snoopy, Kuuleeko Houston? Meillä taitaa olla ongelma, Mark Wallac saneli mikrofooniin.
Vastaus saapui reilun kahdenkymmenen minuutin kuluttua selkeänä.
Mistä on kysymys Mark? Täältä katsoen kaikki näyttää pelaavan normaalisti.
Meillä on ohjauksen näyttö puoliksi pimeänä. Jollei sitä saa toimintaan, emme pysty suorittamaan kiertoradalle asettumisen vaatimia toimintoja.
Okei! Voimme tehdä sen täältä tarvittaessa. Teemme nyt joitakin tarkistuksia ja palataan asiaan neljän tunnin kuluttua. Sopiiko?
Tämä käy, Mark huokasi helpottuneena.
Hyvä, älkää suotta hätäilkö, Houston totesi.

Aikaa ehti kulua kuitenkin vain vajaa kolme tuntia, kun radiosta kuului Houstonin yhteydenotto.

Hei Snoopy. Valitettavasti näyttää, ettemme saa yhteyttä täältä Snoopyn ohjaukseen. Olemme koonneet asiantuntijatiimin pohtimaan ratkaisua tilanteeseen.
Toivottavasti ratkaisu löytyy. Nyt alkaa olla olo kuin tuuliajolle joutuneella, Mark vastasi, vaikka ei vielä kovin huolestuneeksi itseään tuntenutkaan.
Tällä hetkellä ainoa yhteys täältä Houstonista on tämä radio. Snoopy ei vastaa kutsuun, joten pyydämme teitä tekemään mahdollisimman kattavan kartoituksen niistä toimista, jotka pystytte hoitamaan sieltä käsin.
Katsotaan, vaikka nyt näyttää jo selvältä, ettei täällä voi juuri muuta tehdä kuin kiroilla tai rukoilla. Snoopyn käsiohjauskin tapahtuu tietokoneen ja näytön avulla. Näytöstä ei ole iloa, vaikka muu toimisikin, ja ilmeisesti toimiikin, sillä kaikki täällä sisällä vaikuttaa normaalilta.
Hyvä niin. Snoopyssa ei ole ikkunoita vaan ne on korvattu kameroin ja näyttöruuduin. Yrittäkää kytkeä sammuneen näytön tilalle joku noista näytöistä. Niillä on kaapeliyhteys keskustietokoneeseen. Siirtämällä kaapelikytkentää saatte ohjauspöydän näytön siirrettyä johonkin noista muista.

Kaapeloinnin muuttaminen toi esiin kaivatun näkymän. Ikkunankorvikkeena toimineista näytöistä yhteen ilmestyi puhdaspiirteinen kaavio Snoopyn käyttöohjelmasta. Ruudun vasemmassa yläkulmassa sykkivä symboli ilmoitti Snoopyn hakevan yhteyttä Houstonin kanssa. Reilu kymmenminuuttinen kului ja sykkivä valo vaihtui kiinteäksi. Yhteys oli luotu, ja samassa kaiuttimesta kuului ääni maasta.
Erinomaista Snoopy. Meillä on yhteys ja kaikki näyttäisi toimivan taas. Miltä siellä näyttää?
Hyvältä! Nyt näyttää todella hyvältä. Ehdin jo huolestua, mutta nyt homma toimii. Käyn tässä parhaillaan toimintavalikkojen tarkistusta eikä mitään näytä puuttuvan. Jotain vikaa tuossa ohjauspöydän näytössä varmaan on, mutta pärjätään kyllä tällä. Kaikki hyvin ja homma jatkuu. Operointi onnistuu hyvin ohjauspöydän näpäimistöllä, vaikka kosketusnäyttö ei ole enää käytettävissä, Mark totesi.
Hieno homma. Jatkatte normaalisti kiertoradalle ja toimitatte rahdin perille, Houston jatkoi. - Kiertoradalle siirtymiseen on aikaa yhdeksänkymmentä kuusi tuntia yhdeksäntoista minuuttia..

Rahtialus Snoopyn lastina oli marsin siirtokuntaan toimitettavia elintarvikkeita, voimalaitoksen osia, sekä sairaalatarvikkeita ja niiden lisäksi kahdeksan kappaletta syväjäädytyskapseleita lääketieteellisiin tarpeisiin. Marssiirtokunnassa oli toki laadukas terveydenhuolto, mutta piti myös varautua siihen että, sattuu sellaisia vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia jotka edellyttävät niin vaativaa hoitoa ettei sitä paikallisesti ole saatavilla. Koska matka maahan parhaimmillaankin veisi aikaa reilusti yli neljä vuotta, olisi potilaan pelastamiseksi ainoa keino syväjäädyttää hänet odottamaan hoitoon pääsyä.

Syväjäädytystekniikka oli ollut käytössä pitkien avaruuslentojen aikana jo lähes kolme vuosikymmentä, ja sillä oli nyt tarpeensa myös sairaankuljetuksissa marsiin perustetun siirtokunnan laajentuessa ja väkimäärän lisääntyessä.


Luku 2 Ohi kiertoradasta


Snoopyn näytölle oli pari tuntia aiemmin ilmestynyt vähenevä aikanäyttö, joka kertoi kiertoradalle siirtymishetken lähestymisestä. Nyt nyt näytön tekstin lisäksi sähköisesti särähtävä ääni kertoi samasta asiasta.

Valmistautukaa siirtymään kiertoradalle. Kurssimuutos ja jarrutus. Kestoaika kolme minuuttia. Aikaa jarrutuksen alkuun kuusi minuuttia.

Mark ja Timothy kiinnittivät itsensä ohjauspöydän ääressä olevien istuimien turvavöihin. Kaiuttimesta kantautui nyt ääni maasta.

Siirrytte pian kiertoradalle ja kaikki näyttää olevan kunnossa. Uusi yhteys kun Snoopy on asettunut radalle.
Ok, vastasivat miehet kuin yhdestä suusta.

Lukema näytöllä vaihtui viimein nollaan ja lievä värähdys tuntui jarrurakettien käynnistyessä, mutta molemmat miehistä tiesivät aiempien lentojensa tuomalla kokemuksella samassa hetkessä jonkin olevan pielessä. Se olisi ollut selvää, vaikkei käytössä ollut näyttö olisikaan sammunut. Kolmen minuutin jarrutus oli kestänyt vain silmänräpäyksen verran, jos sitäkään.
Näyttö oli pimeänä, ja ohjauspöydän kaiuttimesta kuului vain ajoittain yksittäinen rasahdus. Toki kestäisi vielä reilusti yli kymmenen minuutin, ennen kuin Houston voisi todeta saman. Toinen mokoma kuluisi vielä aikaa ennen kuin viesti maasta tavoittaisi Snoopyn.

Se tuli taas, Timothy totesi vaisuna. - Vika ei siis ollutkaan näytössä, vaan jossakin syvemmällä.
Niin, taas ollaan ajelehtimassa. Mikäli vika on noissa rakettien käynnistimissä, niin kusessa ollaan. Ei voida jarruttaa, ei voida ohjata. Hetki, jolla meidän piti siirtyä kiertoradalle on ohi. Tässä käy nyt kohta niin, että ollaan pian marsissa ja luultavasti pintaa syvemmällä. Parikymmentä minuuttia menee, ennen kuin Houston voi ottaa asiaan kantaa, eikä silloin enää ole mahdollisuutta asettua kiertoradalle. Jos saadaan ohjaus toimimaan, niin ehkä laskeutuminen voisi vielä onnistua, Mark pohti.
Vaihdanko kytkennän toiseen ikkunanäyttöön? Timothy ehdotti.
Joo. Tee se. Saadaan ehkä edes näyttö toimimaan, voidaan vielä keksiä joku ratkaisu.

Aivan kuten aiemminkin oli tapahtunut, näyttö palasi, samoin ohjauspöydän toiminnot. Mark ilmoitti välittömästi tapahtuneesta ja jäi odottamaan vastausta.

Kiertoradalle siirtymnen epäonnistui, oli Houstonin ensimmäinen ilmoitus. - Vaikuttaa siltä, etteivät jarruraketit toimineet. Mitä siellä tapahtui?
Oikeastaan täällä ei tapahtunut mitään. Jarruraketit eivät todellakaan toimineet, ja samalla näyttö pimeni uudelleen. Siinä on joku yhteys. Vaihdoimme toisen ikkunan näyttöön ja nyt kaikki taas näennäisesti pelaa, mutta voidaanko kokeilla manuaalista jarrutusta? Mikäli vika taas uusiutuu, on vain yksi mahdollisuus enää ennen kuin näytöt loppuvat, eikä ohjauspöytä toimi ilman sitä, Timothy vastasi Houstonille.

Katsotaan pystymmekö täältä paikantamaan ilmenneen vian, ja mitä sille voidaan tehdä. Laskemme teille marsiin laskeutumisohjelman ja hoidamme sen täältä käsin. Aikaa tässä siihen on riittävästi. Valmistautukaa jarrurakettien testaukseen. Teemme sen mahdollisimman nopeasti, jotta voimme varmistua niiden toimivuudesta. Älkää olko huolissanne tämä hoituu kyllä.
Hyvä tietää. Täällä nimittäin alkaa jo kieltämättä hieman olo tuntua avuttomalta.
No, eipä syytä huolestua. Testi noin kuuden minuutin kuluttua.
Ok. Miehet köyttäytyivät jälleen turvavöihinsä.

Kului lähes kahdeksan minuuttia, ja miehet ehtivät jo uskoa tämänkin mahdollisuuden kariutuneen, kunnes kumeä jyrähdys kantautui läpi avaruusaluksen ja turvavyöt kiristyivät vauhdin nopean hidastumisen vuoksi. Raketit ehtivät toimia noin sekunnin, kunnes ne vaikenivat ja samassa näytöksi kytketty ikkunaruutu pimeni. Nyt niitä oli enää yksi jäljellä.

Kytkenkö? Timothy kysyi avatessaan turvavyönsä.
Tee se. Onhan meidän jotain nähtävä, Mark sanoi ja jatkoi. - Yhteyskin toimii paremmin mikäli laitteet vielä toimivat. Odotin pidempää testiä. Kohta kai kuullaan mitä mieltä maassa ollaan.

Viestintään kuluvan viiveen jälkeen Houstonin ääni palasi.

Yhteys katkesi. Miltä siellä näyttää? Toimivatko jarruraketit?
Ehkä vajaan sekunnin ja sen jälkeen näyttö pimeni. Nyt meillä on enää yksi näyttö käytössämme, eikä ohjauspöytä toimi ilman, tai ei sitä pysty käyttämään ilman näyttöä.
Tämähän taitaa mennä hankalaksi. Kaikki näyttää olevan kunnossa, eikä vikakoodia tule mistään, mutta jarrurakettien käynnistäminen näyttää johtavan vääjäämättömästi häiriötilaan. Ilman virheilmoitusta on hankalaa päästä itse ongelmaan kiinni, Houston viestitti.
Luultavasti meillä on vielä yksi, ja vain yksi yritysmahdollisuus jäljellä, Mark totesi. -Kuinka paljon meillä on vielä aikaa ennen kuin syöksymme planeetan pintaan, hän vielä kysyi.
Siinä suhteessa meillä on hyviä uutisia. Ette törmää marsiin tuolla lentoradalla ja nopeudella. Planeetan vetovoima muuttaa kuitenkin nykyistä lentorataanne. Laadimme varmuuden vuoksi laskelman muuttuvasta radasta. Mikäli emme onnistu saamaan teitä turvallisesti marsiin, niin tulette lentämään planeetan ohi ja sen jälkeen aikaa tulee olemaan kyllä riittävästi ohjelmavirheen löytämiseksi ja korjaamiseksi.
Eihän tuo kovin rohkaisevalta kuulosta, mutta antaa toki uutta toivoa. Vaikka olenkin aina toivonut pääseväni mukaan marsiin laskeutuvalle lennolle, niin hyvä ettei sentään tällä nopeudella sinne päädytä. Mitä meidän pitää tehdä tuolle rahdille. Irrotetaanko rahtiruuma, vai pidetäänkö matkassa?
Pitäkää rahti mukana. Ei se haittaa jatkoa, eikä arvokasta lastia kannata siksi hukata.


Käytyä keskustelua haittasi melkoisesti viestiliikenteen vaatima viive, mutta miesten huolta lievitti tietoisuus siitä, ettei aika sentään ollut päättymässä marsiin syöksyyn. Rahtiruuma oli erillinen osa avaruusaluksessa ja se oli tarkoitus lähettää kiertoradalta marsin pinnalle. Ruumassa oli oma laskeutumisjärjestelmä jarruraketteineen ja laskuvarjoineen. Tietoisuus näistä sai Timothyn jopa aprikoimaan uutta mahdollisuutta.

Olisiko mahdollista vapauttaa lastiruuma ja laskeutua sen mukana planeetalle? Jos pukeudumme avaruuspukuihin ja siirrymme ruumaan sisälle. Voisiko se onnistua? hän pohti.
Tuo ei kyllä käynyt mielessäni, mutta siinä voisi olla ajatusta. Ei kyllä kiinnosta jäädä keikkumaan kuukausiksi tuuliajolla olevaan alukseen. Tuota kannattaa kysyä, Mark arveli.
Ei onnistu. Houston tyrmäsi ehdotuksen. - Ei mitään mahdollisuutta saada rahtiruumaa osumaan edes planeetalle tuosta vauhdista, Pitäisi päästä kiertoradalle ja saada yhteys tukikohtaan. Lisäksi päätyminen oikeaan kohtaan olisi lähes mahdotonta ilman tukikohdasta tulevaa ohjaussingnaalia. Jos jollakin ihmeen ilveellä ruuma päätyisi marsiin, niin ilmeisimmin satojen, tai tuhansien kilometrien päähän tukikohdasta. Selviytymismahdollisuudet ovat käytännössä nolla. Me saamme teidät kyllä takasin, siitä olen sataprosenttisen varma. Se saattaa kestää päiviä, ehkä viikon, mutta se onnistuu.

Luku 3 Vianetsintää

Kolme vuorokautta myöhemmin oli selvää ettei vikaa pystytty ajoissa paikallistamaan. Snoopy oli ohittanut Mars planeetan ja marsin gravitaatio vaikutti aluksen suuntaan ja kiihdytti sen nopeutta entisestään. Houston kertoi piloteilleen tapahtuneesta:

Jarru- ja ohjausrakettien käynnistyspiiriin on päässyt ilmeisesti hengitysilmasta tiivistynyttä kosteutta ja sen aiheuttama hapettuma synnyttää pienen jännitevuodon. Tämä jännitevuoto maadottaa sytytyspiirin piirikorttia, joka puolestaan johtaa ilmenneeseen vikatilaan joutumisen. Vian korjaamiseen pitäisi riittää piirikortin irroittaminen ja puhdistaminen. Puhdistuksen jälkeen takaisinasennettu piirikortti pitäisi olla kunnossa ja sen tulisi toimia normaalisti. Valitettavasti Snoopyn varaosatarvikkeissa ei kyseistä korttia ole, joten joudutte tekemään kaksi avaruuskävelyä. Korttiin pääsee käsiksi vain aluksen ulkopuolelta, Joten kortti pitää noutaa, puhdistaa ja palauttaa paikalleen. Lähetämme ohjeet kuvien ja videon kera. Arvion mukaan selvitätte ongelman noin neljässä tunnissa, joten ei hätää. Me saamme teidät takaisin ja palautettua marsia kiertävälle radalle.

Timothy Ressa puhisi avaruuspuvussaan päästyään vihdoin käsiksi kytkentärasian piirikortteihin.

Kuinka hiivatissa näihin muka pääsee hengitysilman kosteutta? Kotelo on tiivistetty kauttaaltaan ja ohjaamosta matkaa on varmaan liki sata jalkaa.
Ehkä ne oletti huollon yhteydessä tapahtuneesta hönkäilystä jääneen kosteutta, Mark Wallac kommentoi radion kautta ohjaamosta.
Voi olla. Otan tämän kortin ja putsataan, vaikka en minä tässä mitään hapettumaa silmämääräisesti huomaa.
No, kiillotetaan se vaikka, jos se siitä kiinni on, Mark kommentoi.

Myöhemmin ohjaamossa miehet tutkivat piirikorttia ja tekivät hämmästyttävän huomion.
Sinä otit varmasti oikean kortin? Mark varmisti.
Kyllä, olen varma siitä. Voit toki käydä itse varmistamassa, Timothy vakuutti.
Uskon kyllä, mutta pakko se on käydä toteamassa. Tämä kortti ei ole sama kuin Houstonin lähettämässä kuvassa oleva. Katso tuota koodilukua. Kaksi ensimmäistä numeroa ovat käänteiset, ja seuraava kirjainyhdistelmä on toki sama, kuten neljä seuraavaa numeroa.
Ehkä se on joku uusi versio, joka korvaa alkuperäisen. Kannattaa kai kysyä sitä Houstonista, Timothy totesi.

Houstonissa olitiin todella hämmästyneitä. Uuteen ja yllättävään käänteeseen paneuduttiin siellä perusteellisella huolella ja huolellisuudella.

Ei voi olla! Tuohan on huollon testikortti, jolla todetaan virtapiirien toimintakunto, ei sillä voi ohjata mitään toimintoja. Jos sillä yrittää saada aikaiseksi jotain toimintaa, se laukaisee suojareleen ohjauspiirissä.
Eli toisin sanoen me olemme nyt täysin tuuliajolla ja katoamme avaruuden sumuihin, eikä asialle voi täältä tai sieltä käsin tehdä mitään, Timothy Ressa totesi kyynisesti.
Eipä nyt vielä vaivuta toivottomuuteen. Tiimi täällä pohtii asiaa päät höyryten, ja ehkä on löytämässä vielä mahdollisuuden. Täältä etäohjauksella apuraketteihin saa ainakin pienen kontaktin.
Lentorataan ja nopeuteen pystyy vaikuttamaan jossakin määrin koska etäohjaus käyttää hieman toista viestipolkua järjestelmässä. Teidän tulee nyt palauttaa se testikortti paikalleen ja jatkossa aina jokaisen yrityksen laukaistua suojareleen, virittää se uudelleen virtakatkon avulla. Pyrimme tekemään riittävät muutokset lentorataanne ja nopeuteenne sarjoilla noita lyhyitä rakettien toimintoja. Oletteko valmiit?
Valmiina ollaan, mutta meillä on enää vain se yksi näyttö jäljellä ja luultavasti siis vain yksi yrityskin. Riittääkö se?
Näyttöähän te ette välttämättä tarvitse, koska me ohjaamme toimintaa täältä. Mikäli virrankatkaisu ei palauta toimintoja, alkavat mahdollisuudet olla vähissä. Varmuudeksi me yritähmme aivan ensiksi käyttää ohjausrakettia jarrutuksen sijaan saadaksemme lentorataanne pienen muutoksen, joka ohjaa pahimman mahdollisuuden toteutuessa tapauksessa teidät kiertämään Jupiterin takaa. Laskelmien mukaan se tulee onnistumaan, mutta paluuseen menee sitten aikaa valtavasti. Mikäli näin jostakin syystä tapahtuu, niin teidän tulee asettua matkatilaan ja virittää syväjäähdytykseen riittävästi aikaa. Siitä riippuen, kuinka paljon onnistumme vaikuttamaan lentorataan, aikaa paluuseen menee yhdestätoista kahteenkymmeneenkuuteen vuoteen. Varminta on siis virittää matkatila kestämään toistaiseksi.
Tuo nyt ei kuulosta yhtän hyvältä, Timothy totesi. - Sitäpaitsi näitä pilottien kapseleita ei pysty virittämään toistaiseksi tilaan. Maksimissaan kaksinumeroiseen aikajaksoon niin vuosien kuin kuukausien ja päivienkin suhteen.

Asia piti paikkansa ja sillä oli haluttu estää inhimillisen virheen mahdollisuus. Tarvittava aikajakso piti määrittää, jotta ei kävisi niin että, Jäädytyksen päättymisaika jäisi asettamatta ja pilotti lentäisi umpijäässä kohteeseensa tai jopa siitä ohi. Toisin oli lääketieteellisissä jäähdytyksissä. Potilasta saatettiin pitää määräämättömiä aikoja jäähdytettynä, koska tarvittavan hoidon saavutettavuutta ei ennakkoon aina voinut määrittää, ja sulatus voitiin aloittaa haluttuna aikana lääkintähenkilöstön toimesta.

Jostakin käsittämättömästä syystä Houstonin näkemys siitä että, etäohjaus toimisi ilman ohjelmayhteyttä Snoopyn näyttöön, ei pitänyt paikkaansa. Apurakettien toiminta ei käynnistynyt. Ainoa mainittava vaikutus oli digitaalisen viestiyhteyden katkeaminen aiempien kertojen tavoin. Katkaisemalla virta ohjauspöydästä yhteys toki palasi kuten aiemminkin. Asia aiheutti pohdiskelun siitä, kumpi olisi tilanteen kannalta edullisenpaa, Pyrkiä säilyttämään näyttö toimintakunnossa, vai yrittää ohjausrakettien käyttöä mahdollisesti vain sekunnin tai sen osien ajan. Syväjäässä matkaavien pilottien kannalta umpinaisessa avaruusaluksessa matkaamiseen ulkonäkymän puute ei vaikuttaisi mitään, mutta mikä hyöty rakettien lyhyessä käyttämishetkessä kokonaisuudessa olisi?
Lentorataan sillä saattaisi olla pienenpieni vaikutus, ja pienikin lentoradan muutos voisi kuljettaa Snoopyn lähemmäs Jupiteria ja lyhentää kiertomatkaa ja siihen kuluvaa aikaa vuosilla.
Tosin siinä piili myös vaara digitaalisen yhteyden menetyksen myötä. Mikäli vika pystyttäisiin jollakin keinolla ohittamaan ohjausjärjestelmässä, tulisi digitaalisen yhteyden olla käytettävissä, mutta toimisiko se siltikään ilman toimivaa näyttöä?

Hei Snoopy, Houston otti yhteyttä. -Olette jo nyt radalla, joka kierrättää teidät Jupiterin ympäri ja pahimman vaihtoehdonkin toteutuessa, mikäli siis joudutte kiertämään Jupiterin, saamme reilusti aikaa järjestää pelastusretkikunta noutamaan teidät. Parhaat voimat täällä on valjastettu pohtimaan mahdollisuutta häiriötilan kiertämiseen ja ainakin jonkintason toiminnallisuuden palauttamiseen Snoopyn ohjauksessa. Kytkekää se viimeinen näyttö ohjauspöytään, mutta mitään ei tehdä ennen kuin saamme asian ratkaistua. Aikaa tässä on useampikin vuosi ennen kuin kierrytte Jupiterin varjoon ja yhteys katkeaa.
Ajastahan tämä ei niinkään pahasti ole kiinni, Mark totesi, ja jatkoi. - Pilottien käyttöön varattu ruokatarvike alkaa loppua. Vaikka lastiruumassa sitä on, ei siihen pääse käsiksi ruumaa irroittamatta.
Sekin vielä, Houston totesi. - Teidän pitänee asettua matkustustilaan, eli ”pitkään uneen”, ennen ruoan loppumista. Ette kuitenkaan voi vaikuttaa korjaustoimeen sieltä käsin enempää, joten katsokaa itse mieluusin hetki ja asettukaa matkusmoodiin.
Kuitti, lausahti Timothy hieman iroonisesti ja napsautti yhteyden poikki.

Mark ei sanonut mitään, mutta katsoi kysyvästi matkakumppaniaan.

Eivät kerro totuutta, Timothy totesi vastauksena lausumattomaan kysymykseen. - Houston ei mahda mitään, mutta eivät halua huolestuttaa meitä. ”Pitkässä unessa katoamme avaruuden syövereihin, ja jos jäädytyskapselit voisi kytkeä toistaisksi, homma ei meidän kannaltamme helpommin ratketa voisi.
Et usko Jupiterin kiertoratapuheisiin? Mark varmisti.
En pätkääkään. Viimehetkellä ilmaantuvat onnelliset sattumat eivät vain ole mahdollisia. Uskotko itse että, kiertoradalle voisi osua ihan pelkällä tuurilla? Todennäköisenpää olisi ollut onnistua marsiin laskeutumisessa rahtiruuman avulla.
Totta. Luultavasti olet oikeassa, mutta kai tässä on varmuuden vuoksi toimittava Houstonin mukaan. Muutakaan vaihtoehtoa ei liene ole Minä käyn vuorostani palauttamassa tuon piirikortin paikalleen.
Voin minäkin sen tehdä, Timothy sanoi jotenkin sovinnollisella äänellä.


Luku 4 Houston


Houston: Ikivanha avaruuslentokeskus, joka nykyisin toimi vain rahtiterminaalina. Henkilömatkojen lennot oli keskitetty pieneen Baikonurin tasavaltaan, siellä vallitsevan edullisemman säätyypin vuoksi. Baikonurissa ei juuri tarvinnut siirtää suunniteltuja lähtöjä säätilan oikuttelujen vuoksi. Maailmanlaajuisesti avaruuslennot oli keskitetty näihin kahteen keskukseen.

Tällä kertaa Houstonissa oltiin kiireisiä rahtiraketti Snoopyn ongelmien johdosta. Marslentojen koordinaattori Oliver Buk olisi kironnut, mikäli se ei olisi ollut hänen periaatteidensa vastaisista teoista äärimmäisin.
Miten on mahdollista huoltokortin jääminen ja kuinka tuota ei kukaan ole huomannut. Joku siitä on vastuussa ja se on selvitettävä välittömästi.
Se kyllä selviää helposti. Snoopy oli huollossa ennen matkaansa, ja kaikki raportit suoritetuista toimista ja niiden tekijöistä saadaan tarvittaessa vaikka heti, huoltoryhmän päällikkö Ruben Steinrosberg ilmoitti.
Laittakaa joku asialle. Nyt on tärkeintä ratkaista Snoopyn asia.
Minä saan huoltoraportit suoraan tähän näytölle samantien Steinrosberg sanoi.
Niitä ehdit lukea myöhemmin. Onko meillä mitään mahdollisuutta vaikuttaa Snoopyn lentorataan niin, että saamme sen ja miehemme takaisin.
Luultavasti ei. Meillä on pienenpieni mahdollisuus, mikäli ohjausraketit toimivat riittävän pitkään, vaikuttaa lentorataan ja parhaimmillaan estää Snoopyn iskeytyminen Jupiteriin. Se saattaa onnistua, mutta alus jatkaa matkaansa siinä tapauksessa jonnekin avaruuden aamuhämärään. Tilanne vain on se, että onko syytä yrittää, vai antaa väistämättömän tapahtua Jupiterin vetovoiman repiessä Snoopyn miehistöineen pilvien kätkemään sisukseensa.
Helv..., mies mitä päästelet suustasi! Oliver Buk ärjäisi, lähes unohtaen äärimmäiset periaatteensa. - Me teemme kaiken ja enemmänkin tarvittaessa saadaksemme heidät takaisin.
Totta kai, totta kai, säikähtänyt Steinrosberg myönteli kiireesti.
Onko todella mahdollista se, että Snoopy syöksyy Jupiteriin? Siis käykö niin, jollemme saa lentorataa muutettua?
Se ei ole lainkaan varmaa, koska emme aivan tarkkaan vielä pysty määrittämään Snoopyn lentorataan tulleita muutoksia jarrurakettien hetkellisestä käytöstä ja marsin vetovoimasta johtuvaa vaikutusta.

Samassa Snoopyn viesti tavoitti Houstonin:

Huoltokortti on palautettu paikoilleen, Markin ääni ilmoitti. - Toivottavasti siitä on apua.
Ihan varmasti on. Oletteko valmistautuneet matkatilaa varten? Oliver Bukin ääni oli levollisen rauhallinen. Vaikka vain hetki sitten se oli kihissyt silkkaa raivoa.
Täällä ollaan valmiina, mutta haluamme nähdä toimiiko ratamuutoksen vaatima rakettien käynnistys, ja meitä kiinnostaa myös voidaanko Jupiterin kiertoaika laskea niin tarkoin, että voimme asettaa jäädytysajat sen mukaan.
Ok Snoopy. Ohjausraketit käynnistyvät kolmenkymmenen neljän minuutin kuluttua, eli viestiliikenteen viiveestä johtuen noin seitsemäntoista minuuttia siitä, kun tämä viesti on siellä, Steinrosberger laski nopeasti viiveen päässään.

Vajaa neljäkymmentä minuuttia myöhemmin Markin ääni kantautui taas kaiuttimesta.

Tässä Snoopy. Ohjausraketit eivät toimineet lainkaan, jotain myönteistä silti tällä kerralla. Viimeinen kunnossa oleva näyttö ei hajonnut. Ruutuun syttyi punainen varoitusteksti, joka ilmoittaa virhetoiminnasta rakettimoottorien käynnistämisessä seuraavaa. ” Varoitus! Rakettimoottorien käynnistystä yritetty huoltotilassa! Suojarele lauennut!”
OK Snoopy. Ilmeisesti siellä kortissa jotain hapettumasta johtuvaa maavuotoa on esiintynyt. Siitä oli muistaakseni maininta huoltoraportissa. Piirikortti on viantsinnässä jäänyt jostakin syystä vaihtamatta. Käsittämätöntä on se, miksi huonosti toimiva piirikortti on antanut rakettien ohjauskäskyn mennä läpi ennen suojareleen toimintaa. Nyt, kun se vika on poistunut, olemme täysin voimattomia Snoopyn ohjauksen suhteen tällä hetkellä.
Eli tämä oli sitten tässä? Timothy Ressan ääni esitti kysymyksen.
Ei nyt sentään. Tiimi etsii ohjaukselle kiertotien jotakin kautta, mutta se saattaa kestää päiviä, viikkoja, ehkä lähemmäs kuukaudenkin verran. Jollei sitä jostakin syystä ei ajoissa löydy, niin te kierrätte Jupiterin ja me lähetämme rescueryhmän noutamaan teidät. Suosittelen nyt teille matkamoodiin siirtymistä ja riittävän pitkäksi aikajaksoksi, Emme vielä pysty laskemaan tarkalleen kiertoaikanne pituutta, koska Snoopyn nopeudessa ja lentosuunnassa on saattanut tapahtua muutoksia, joita emme vielä pysty aivan tarkoin näkemään.
Ok. Arvionne on kuitenkin se, että kaksikymmentäkuusi vuotta on maksimi, joka tarvitaan.
Se on maksimi, joka Jupiterin kiertoon voi mennä, mutta lisäksi tulee matka maasta kohtaamishetkeen. Meidän tulee määrittää ensin maan ja jupiterin keskeinen asema toisiinsa nähden kohtaamisajankohtana. Avoinna on vielä se, mikä Snoopyn tuleva kiertoaika sitten onkaan. Laskentaan kuluu aikaa ja sitä on kyllä yllin kyllin. Snoopy kiertyy jupiterin katveeseen vasta vajaan viiden vuoden kuluttua, Steinrosberg lateli lähes monotoonisesti.
Ok, Snoopy kuittaa, Timothyn ääni vaikutti jotenkin tympääntyneeltä.
Pidetään linja auki kaiken varalta, Oliver Buk liittyi keskusteluun, ja jatkoi vielä. - Turvallista matkaa pojat.
Kiitos Houston. Me otamme nyt pitkät unet. Laittelemme nukkumatille toivomuksen Ruususen unista, Timothy kuittasi toivotuksen.


5 Luku Ruususen uni.

Maksimissaan Snoopyn syväjäädytyksen voi säätää päivää vaille sataan vuoteen, ja sen pilotit myös päättivät tehdä.
Mikäli heidät pelastettaisiin ehkä jopa vuosikymmenten matkanteon jälkeen, pelastajat myös keskeyttäisivät tuon ”matkamoodin”. Kovin korkeita odotuksia sen suhteen ei toki oltu asetettu. Todennäköisenpänä pidettiin sitä, ettei kukaan tulisi heitä herättelemään ja matka jatkuisi ikuisuuksia.
Järjestelmä herättäisi heidät päivää vaille sadanvuoden kuluttua, mikäli olosuhteet aluksella sen sallisivat.

-------------

Snoopyn ohjaamo ei ”pitkän unen” aikana ollut juurikaan muutoksia kokenut. Ainoa seikka joka pilottien huomion kiinnitti, oli näyttöruudun pimeys. Mark kommentoi huomiotaan.

Yhteys on taas katkennut. Aivan sama oli viimekerrallakin.
Pitää katkaista taas ohjauspöydän virtajärjestelmä, jos se siitä on jällen kiinni.
Meidät on siis löydetty, ja herätystoiminto käynnistetty. Vaikka täällä ei näytä kyllä mikään muuttuneen, Mark hymyili.
Pakko myöntää, että epäilin suuresti niitä Jupiterin kiertotarinoita. On täällä joku käynyt, vaikkei jälkeäkään näy. Joku on keskeyttänyt meidän unet, Timothy tuumi kytkiessään näytön sähköjä päälle.
Niin, ellei sitten nukuttu ”kellonympäri”, Mark naurahti. - Saatko yhteyden Houstoniin?
Näyttö heräsi toimintaan, odotellaan nyt kulkeeko viesti. Tiedä sitten, kuinka kaukana ollaan, joten viivettä saattaa olla paljonkin. Luulisi kyllä sen pelastusretkikunnan olevan aivan vierellä, ehkä taajuudet ovat muuttuneet, eivätkä he huomaa meiltä lähtevää signaalia.
Miksi täällä ei ole ketään, eikä minkäänlaista merkkiä käynnistä? Mark ihmetteli.
Syväjäädytyksestä herääminenhän kestää päiviä, ja ohjaamo on ahdas. Kuka täällä päiväkausia viitsisi istua päivystämässä. Herätysohjelma on käyty käynnistämässä ja siirrytty takaisin tilavimpiin oloihin, Timothy päätteli.

Näytön yläkulmaan ilmestyi yhteydenhakua ilmoittava vilkkuva merkki, ja miehet jäivät odottamaan koska vilkkuvalo jäisi palamaan kiinteänä. Se olisi merkki syntyneestä yhteydestä Snoopyn ja Houstonin välillä. Odotellessaan he pohtivat sitä, kuinka pitkään he olivat mahtaneet olla syväjäädytettyinä.
Jotenkin tuntuu, ettei sitä ole voinut olla enempää kuin matkalla Houstonista Marsiin, Mark arveli.
Harmi, ettei meillä ole näkymää ulos. Olisi mukavaa nähdä millaisella aluksella meitä tultiin noutamaan, ja jos muutaman planeetan näkisi, niin voisihan siitä päätellä jotain nykyisestä sijainnista. Timthy pohti.
Mitä, jos me ollaan kuitenkin nukuttu se sata vuotta. Ajatteleppa sitä mahdollisuutta. Tässä sitä oltaisiin reippaasti yli satavuotiaita ukkoja. Mahtaisi maapallo olla aikalailla erilainen paikka, kun sinne mentäisiin, heitti Mark leikillään.

Timothy ei tarttunut syöttiin, vaan jatkoi omaa ajatuspolkuaan.
Toisaalta, jos liittäisin ulkokameran takaisin näyttöön, niin nähtäisiin mitä ulkopuolella on.
Pidetään vain näyttö kytkettynä ohjauspöytään. Haluan nähdä tuon yhteydenhaun etenemisen. Mark esteli ehdotusta, tietäen hyvin saman asian kiinnostavan myös Timothya.

Yhteyshaku jatkoi vilkkumistaan, ja parin tunnin jälkeen nälkä alkoi siirtää kiinnostuksenkohdetta toisaalle. Ravintoannokset, jotka olivat tyhjiöpakattu ja säteilytetty säilymiseen varmistamiseksi, eivät juuri olleet makuaan kadottaneet ja upposivat miesten vatsoihin sen kummemmin ihmettelyä herättämättä, vaikka viimeiset käyttöpäivät saattoivat olla tulleet ohitetuiksi vuosikymmeniä sitten.

Alkavat olla kohta viimeiset annokset käsissä. Toivottavasti pelastusväki ei enää päiviä viivyttele. Ehkä eivät tiedä tuon herätysjärjestelmän toiminta-aikaa, ja niissä edellisissä malleissahan se oli liki kaksinkertainen. Saattaahan niillä olla väärää tietoa siitä, mikä malli Snoopyssa on.
Pitäisiköhän meidän pukeutua ja lähteä ulos? Mitä arvelet, kai se olisikin paras vaihtoehto, Mark pohti. - Miksi meidän tulisi täällä sisällä odotella. Toiset tietysti odottelevat tuossa ulkona.

Ajatus tuntui niin johdonmukaiselta että, miehet ryhtyivät puuhaan saman tien. Pelastus tuntui odottavan vain metrien päässä, mutta näkymättömissä.
Hämmästys oli melkoinen heidän kömmittyä ulkopuolelle aluksestaan. Ketään ei näkynyt, mutta pettymyksen sijaan he katselivat näkyä, joka toi silmien eteen avaruudessa kelluvan sinisen planeetan.
Me todellakin olemme kiertäneet Jupiterin ja olemme melkein jo kotona, iloitsi Timothy.
Niin, mutta miksi meitä ei ole tultu noutaamaan, ja miksi Houston ei vastaa? Onko maassa tapahtunut jotain järkyttävää? Ei perhana! Nyt minä vasta tajusin. Jos meitä ei olla noutamassa, niin sehän tarkoittaa sitä, että olemme olleet todellakin syväjäässä sen maksimiajan, Ähkäisi Mark.
Sata vuotta! Meidät on unohdettu. Houston laski sen kiertoajan väärin ja siksi täällä ei ole ketään. Luultavasti koko rahtilentokeskus on lakkautettu ja me jäädään tänne. Snoopy ei toimi, emmekä pääse laskeutumaan ilman toimivia jarruraketteja. Palataan aluksen ja yritetään etsiä yhteystaajuuksia radiolla.

Sitkeistä yrityksistä huolimatta yhteyttä ei löytynyt ja miehet alkoivat jo luopua toivosta kuudennen päivän jälkeen.
Snoopyn viimeinen näyttöruutu oli kytketty kameraan, sillä ohjauspöydän digitaalinen viestiyhteys oli lukittu tiettyyn asetukseen, eikä sillä voinut hakea vaihtoehtoisia yhteyksiä. Analoginen radio oli ainoa vaihtoehto, mutta oliko maassa enää samalla järjestelmällä toimivia laitteita käytössä?
Olen muuten ihmetellyt yhtä outoa seikkaa, Timothy totesi. Me olemme ilmeisesti sattumalta tulleet ajautuneeksi kiertoadalle, ja kun kuljemme pimeälle puolelle ei maasta näy valonkajettakaan. Ei ensimmäisiäkään valaistuja kaupunkeja, vaikka näiltä matkoilta niiden kyllä pitäisi hohtaa jo paljaaseen silmään. Onko siellä todella tapahtunut jotain järisyttävää, ehkä maailmanlaajuinen ydinsota, tai jonkin asteroidin törmäys?
Ihmettelin samaa itsekin, Mark myönsi.
Meidän lienee pakko tehdä joku ratkaisu, Timothy päätteli. - Muistatko, kun ehdotin sitä lastiruumalla laskeutumista marsiin? Pitäisikö yrittää? Meiltä loppuu ruoka ja lastina sitä kyllä on, mutta se edellyttää ruuman irroittamista. Onko mitään järkeä noutaa ruoka sieltä ja jäädä tänne odottamaan, vai olisiko yritettävä laskeutumista?
Olen sitä mieltä että, yritetään, Mark puolsi ajatusta. - Ruumassa on automaattinen laskeutumisrutiini, mutta sille pitäisi saada alkuvauhti, jottei laskeutuminen kestä liian pitkään. Ruumassa ei ole oleskeluun soveltuvaa ilmatilaa, vaan meidän tulee olla avaruuspuvuissa sen sisällä. Pukujen happivaranto riittää vain noin kymmeneksi tunniksi. Marsiin laskeutumiseen riittää se sysäysvoima, joka vapautuu irroitusmekaniikasta, mutta sen avulla matka kestää aivan liian pitkään.


Luku 6 Laskeutuminen.

Irroitettu lastiruuma kellui Snoopyn vierellä turvaköysillä kiinnitetynä, ja miehet kävivät läpi ruuman sisältöä. Muodoltaan ruuma muistutti kääpiökokoista kaarihallia, jonka molemmissa päissä oli ovet lastausta ja purkua varten. Timothy ja Mark päättivät tyhjentää ruumasta lastia mahdollisimman paljon. Tilantarpeen vuoksi sitä ei olisi tarvinnut tehdä, mutta he halusivat saada mahdollisimman paljon painosta riisuttua, koska maahan laskeutuminen saattoi olla rajumpi tapahtuma kuin jos se olisi tapahtunut marsiin.
Yllättävä löytö sai Markin innostumaan. Sairaalatarvikkeista löytyi happipulloja.
Hei Timothy! Katsoppa, täällä on varmaan parikymmentä happisäiliötä ja luulenpa näille löytyvän sopivaa käyttöä.
Ajatteletko rakentaa ruumaan sisäilmaston, jolla pärjäämme pidempään kuin pukujen hapella?
Toki sitäkin voidaan harkita, mutta näistä saadaan myös työntövoimaa. Säiliöistä purkautuva kaasu toimii rakettimoottorin tavoin ja antaa ruumalle alkuvauhtia. Sidotaan pullot niin että, saamme työntövoimaa ja ohjattavuutta ainakin niin paljon että pääsemme oikeaan suuntaan ja nopeutamme maahan pääsyä. Pullo todellakin voidaan ottaa sisälle siltä varalta että tarvitsemme lisähappea.

Muutaman tunnin ahkeroinnin jälkeen Snoopyn ympäristössä kellui melkoinen määrä marsiin tarkoitettua rahtitavaraa. Joskin sitä myös jäi sisälle ruumaan. Happipullot olivat kiinnitettyinä ruuman toiseen päätyyn ja niiden suuttimien suunnat pyritty asettamaan niin että osalla pystyi säätämään lentosuuntaa. Yksi asia hieman pohditutti, mutta siihen ei pystynyt vaikuttamaan, joten sen käsittely jäi huomiotasolle.
Maapallon pinta-alasta valtaosa on vettä, joten on hyvinkin mahdollista laskeutua veteen ja jopa hyvinkin kauas kiinteästä maasta. Ruokaa ja vettä meillä on pitkääkin purjehdusta varten, mutta aluksen merikelpoisuus on vaatimattomalla tasolla. Kyllä tämä ruuma varmasti vesitiivis on, mutta haasteita tulee riittämään, jos mereen joudumme, Mark pohti.
Totta puhut, mutta miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä. Vaihtoehto ei ole se, ettemme yritä, Timothy puolestaan tuumi. - Meidän on parasta ottaa mukaan kaikki mahdolliset työkalut. Mikäli päädymme veteen, niin ovia ei voi avata, joten ulos pitää päästä muuta reittiä.
Näin on, nyt vain turvaköydet Snoopysta irti ja kiinnitetään itsemme niihin ja aletaan availla kaasupullojen venttiileitä.

Ja se toimi. Lastiruuma alkoi lipua kauemmas Snoopysta, ja miehet saivat helposti sen kääntymään suoraan kohti sinisen planeetan valkoisena hohtavia pilvipeittoja. Vauhti tuntui kiihtyvän vähintäänkin toiveita vastaavaksi, ja edessä näkyvä planeetta kasvoi pikkuhiljaa. Kun vauhtia arveltiin olevan jo riittävästi alettiin sulkea pullojen venttiilejä ja viimeisenä ohjaukseen tarkoitetuilla käännettiin ruuman kohtauskulma halutuksi ennen ilmakehään saapumista. Ruuman tasainen pohja oli lämpökilvellä suojattu ja siihen oli asennettu jarrurakettien moottorit. Lämpökilven kuumeneminen käynnistäisi jarruraketit aina tarpeen mukaan ja viimeisessä vaiheessa avautuisivat jättimäiset laskuvarjot.

Sisällä ruumassa Snoopyn pilotit olivat asettuneet kahteen sinne jätettyyn sairaalakäyttöön tarkoitettuun syväjäädytyskapseliin, koska niissä oli ainoat jonkinlaista tukea ja mukavuutta tarjoavat alustat. Tosin yllä olevat avaruuspuvut estivät kapselien sulkemisen, joten niistä oli kannet poistettu vahinkojen välttämiseksi.

Ruumaa valaisivat vain avaruuspukujen himmeät kypärävalot, miesten odottaessa äänettömänä sen saapumista ilmakehään. Ensimmäisenä havaintona alkoi tuntua hienoinen värinä, joka kohta muuntui voimistuvien äänihavaintojen sekamelskaksi. Kohisevat, vihentävät ja rämisevät sekä ukkosmaista jyrinää muistuttavat äänet tunkeutuivat kypärien rakenteiden lävitse kipua tuottavan voimakkaina varsinkin silloin, kun jarrurakettien moottorit jyrähtelivät hillitäkseen ilmakehään tunkeutuven laitteen nopeutta. Vaikka lämpötila ruumassa saattoikin kohota melkoisesti, niin avaruuspukujen lämmönsäätelyn ansiosta miehet eivät sitä havainneet.

Laskuvarjojen avautuminen aiheutti pientä törmäystä muistuttavan hidastumisen ja sen myötä alkoi hiljainen keinuva laskeutuminen. Yhä vielä kuului ilmavirran kohina, mutta vain vienona jäänteenä aiemmin vallinneseen meteliin verrattuna.
Aika tuntui matavan, ja Timothy alkoi jo olla huolissaan pukujen happivarannosta, mutta etsiessään pukunsa visiirinäytöstä aikalaskurin, hän huomasi käyttöajan olevan vasta hieman puolivälinsä yli. Samassa laskeutuminen päättyi jysähtävään ääneen ja voimakkaaseen tärähdykseen.
Kotona ollaan, hän huokasi.
Niin, onpa todella uskomaton tunne, Mark Wallac naurahti.
Nyt vain ulos katselemaan minkälainen ilma on meitä vastassa.


7 Luku Metsä.


Lähes välittömästi oli selvää, että laskeuduttiin veden sijaan kovalle alustalle. Pilotit avasivat ruuman oven ja astuivat kirkkaaseen päivänvaloon avaruuspuvuissaan, joista riisuutumisen he aloittivat välittömästi ulos päästyään.
Ai että olen kaivannut tätä tuoksua, Mark huokasi syvään vedettyään kesäilmaa keuhkoihinsa.
Ihmekös tuo, olet ollut yli sata vuotta vailla tätä kokemusta, Timothy vitsaili. Niin muuten minäkin, ja pakko myöntää, etten tällä hetkellä osaa kuvitella kesäiselle metsäntuoksulle voittajaa.

Snoopyn ruuma oli laskeutunut kallioiselle aukealle, joka vietti loivana rinteenä kohti metsänreunaa. Lentäjänä Timothy oli oppinut määrittämään etäisyyksiä melkoisen tarkasti, ja hän arveli matkan aukean laitaan laskeuttumispaikalta olevan jotakuinkin jalkapallokentän pituuden verran.
Lähes keskelle aukeaa. Mahtaako näissä olla joku sensori, joka valitsee laskeutumispaikan? hän pohti itsekseen, ja jatkoi sitten Markin suuntaan. - Kerätään nuo laskuvarjot suojaan nyt kun ei tuule kummemmin.
Tehdään niin, vaikka olisihan siinä loistava maamerkki etsintäjoukolle, Mark tuumi.
Luulet että joku meitä saattaisi etsiä? Mutta toisaalta, pingoitetaan yksi tämän lastiruuman päälle, ja muut pakataan sisäpuolelle. Siinä on kangasta siinä määrin, että saadaan pehmoiset nukkumapaikat molemmille, Timoth hymähti.
Jep. Noin menetellään, Mark hyväksyi ehdotuksen. - Onpa muutoin melkoinen helle, taidettiin pudota suoraan tropiikkiin.
Niinpä, ja vielä hohkaa kuumaa tuo ruuman lämpökilpikin. Kun saadaan nuo laskuvarjot hoidettua, niin taitaa olla aihetta vetäytyä tuonne metsän siimekseen.

----------

Laskuvarjot oli saatu sullottua ruuman sisälle ja yksi aikomusten mukaan levitettyä sen yli värikkääksi merkiksi laskeutumispaikasta, miehet siirtyivät metsän varjoon.

Nyt, jos ollaan jossakin keskellä Australian autiomaata, niin voi olla pitkä matka sivistyksen pariin, Mark havannoi.
Sepä tässä nyt onkin, kun ei yhtään tiedä missä olleen ja mihin päin pitäisi lähteä, ettei painuta vain entistä kauemmas erämaahan. Ruokaa ja vettä meillä on aika hyvin, joten sen puutteessa ei tarvitse heti lähteä liikkeelle. Varmaan kannattaakin katsella joku päivä tässä, jos vaikka laskeutumisemme on huomattu josakin päin ja etsijöitä alkaa tulla. Öisin varmaan ilma jäähtyy, joten voimme majoittua tuonne ruumaan, vaikka se päivällä on varsinainen hikihuone. Metsässä on huomattavasti viileämpää, joten täällä voimme viettää kuumimman ajan.

Paahteisen aukean jälkeen metsässä tuntui olevan miellyttävän viileää. Paksurunkoiset ja vankkaoksaiset puut kasvoivat avaranoloisessa metsässä niin, että oksat levittäytyivät tummanvihreänä kattona, luoden vihertävän hämärän, josta vain muutama kapea auringon valokiila pääsi sieltä tältä pujahtamaan lävitse.

Ilmeisesti hämärästä johtuen ei aluskasvillisuus juuri päässyt rehottamaan, vaan metsässä oli jopa oudon avaraa. Paksujen puunrunkojen välistä näkymää tuntui riittävän melkoisen kauas, kunnes kumpuileva maasto katosi tuohon vihreään hämyyn. Jostakin syystä tuo näky oli jopa tavallaan pelottava. Tuohon metsään olisi helppo eksyä.
Metsän raikkaassa tuoksussa leijui miellyttävä häivähdys kukkamaisuudesta, joka ilmeisesti oli lähtöisin puiden latvustoista. Paikoissa, joista katse onnistui lävistämään lehvistöjen vehreyden, saattoi nähdä latvoissa hehkuvan kukintojen meren. Ylhäältä kantautui jatkuva lintujen liverrys antoi rauhoittavan tunteen alhaalla vallitsevan arvoituksellisuuden keskelle. Tarkkaan kuunnellessa voi havaita, etteivät kaikki äänet kantautuneetkaan ylhäältä. Veden vieno kohina ja solina kertoivat jossakin lähistöllä virtaavasta purosta, tai pienestä joesta.
Ääni loi miesten mieliin jotenkin määrittelemätöntä toiveikkuutta. Vesi ei ainakaan tulisi loppumaan, ja vesi virtasi aina elämän suuntaan. Pienet virrat kohti suurempia, ja ne taas liittyivät aina suurempiin vesiin, ja kautta maailmanhistorian elämä keskittyi vesien ääreen.
Kirkasvetinen pieni joki löytyikin nopeasti aivan läheltä. Syvään uurtuneesta notkelmasta, jossa se mutkitteli matalavetisenä solisten kivenlohkareiden välissä.

Kannattaisikohan lähteä seuraamaan tuota puroa? Olisi edes joku suunta minne edetä, Mark pohti.
Niin, vesi näyttää hyvältä, ja jos se on juotavaa niin vettä ei tarvitsisi kantaa mukana. Parempaakaan suuntaa emme kai osaa päättää. Jos muualle päin lähdetään, niin vettä on näillä helteillä otettava mukaan enemmän kuin jaksamme kantaa, Timothy arveli omalaatuisella huumorillaan.
Ehkä kannattaa muutama päivä kuitenkin odotella näissä maisemissa siltä varalta että joku tulee paikalle. Mikään ei kuitenkaan pakota lähtemään heti liikkeelle.
Sitä nyt ei ainakaan kannata toivoa että meidät pikaisesti löydettäisiin, Timothy tuumi kuin itsekseen katsellesaan jonnekin kauemmas metsän hämyyn.
Kuinka niin? ihmetteli Mark. - Kai se parasta olisi, jos mahdollisimman pikaisesti päästäisiin ihmisten ilmoille, hän jatkoi.
Toki niin, mutta mietin vain yleisellä tasolla tuota toiveiden toteutumissuhdetta. Ainakin omien kokemusteni perusteella toiveet toteutuvat yleensä huonolla prosentilla. Se ei mene lähellekään puoliksi toteutumattomien kanssa, joten meidänkin kannattaisi mielestäni toivoa juuri päinvastaista. Eli sitä, ettei meitä pikaisesti löydettäisi.
Kerrohan Tim. Onko sinulle kukaan sanonut että sinulla on outo huumorintaju? Mark tiedusteli.
Aika useinkin, Timothy vastasi hymyillen vain toisella suupielellään.

8 Luku. Yö ruumassa.

Metsä alkoi hämärtyä nopeasti auringon painuessa lähemmäs horisonttia ja pimenevä metsä alkoi tuntua yhä enemmän ja enemmän luotaantyöntävältä, joten miehet palasivat majapaikaksi valitsemalleen Snoopyn lastiruumalle.
Paahteisen päivn jälkeen kallioinen aukea hohkasi yhä melkoisen lämpimänä, mutta oli syytä olettaa lämpötilan asettuvan iltaa kohti mennessä siedettävin lukemiin. Ruuman molempien päiden ovet oli avattava, jotta vieno tuulenvire jäähdyttäisi päivän aikana kuumentunutta tilaa.

Ainakin saadaan lämmin ateria ilman mikrouunia, Timothy naureskeli avatessaan mattaharmaaseen alumiinifoliopakkaukseen säilöttyä ravintoannosta.
Siihenpä ne taitavatkin hyvät asiat rajoittua. Juomavesikin on varmaan kuusikymmenasteista. Tee on heti valmista, kun upottaa pussin veteen, Mark puolestaan veisteli tilanteen mukaan.
Harmi toisaalta, ettei meillä ole edes kynttilää valoksi. Kypärässä on tietysti oma valonsa, mutta en kyllä mielelläni käyttäisi heti niiden akkuja loppuun, Timothy harmitteli tihenevässä hämärässä.
Jep. Onhan tässä muutoinkin olemista. Ruuma on kuuma kuin suomalainen sauna, ja ovet on varmaan vedettävä yöksi kiinni, kun ei tiedä mitä täällä öisin liikkuu.
Pitää huomenna miettiä sitä jokiuoman seuraamista, jollei paikalle ala ilmaantua ketään. Ehkä meidän laskeutumisesta ei ole mitään havaintoa missään, eikä kukaan siis osaa edes lähteä etsimään. Jos me se sata vuotta ollaan oltu matkalla, niin ei meitä ainakaan ole osattu odottaa.
Ja kukapa sen tietää, vaikka oltais oltu pakasteena pidempäänkin kuin mainittu satavuotta. Sehän riippuu aivan siitä, minkälainen lenkki on kierretty ennen takaisinpaluuta, Mark pohti.
Olipa miten oli, nyt on kuitenkin mentävä ulkopuolelle syömään. Ruuma on vielä melkoinen pätsi.

Tummuvassa illassa miehet seisoivat ruuman seinään nojaillen ja maistelivat lämmintä avaruusateriaa. Metsästä kantautuvat äänet vaimenivat hämärän tihentyessä, mutta eivät vaimenneet täysin vaan muuttuivat lintujen sirkuttelusta matalammiksi ja enemmän huilumaisiksi soinnuiksi. Mukaan liittyi vaimeita sammakkomaisia kurnutteluja ja jopa kissamaisia naukaisuja.
Kuu kohosi metsän ylle ja antoi maisemaan satumaisen hohdon, valaisten yllättävänkin tehokkaasti vaikka olikin puolikuun vaiheessa.

Toisenlaisissa olosuhteissa tämä olisi melkoisen lumoava tilanne, Mark tuumi hiljaisesti.
Sanoppa muuta, Timothy myötäili. - Upea tähtitaivas ja mahtava kuutamo. Ilmakin alkaa viilentyä mukavan leudoksi. Tässähän voisi vaikka yöpyä ulkona tähtitaivasta katsellen.
Houkutteleva ajatus. Malariasääsket hieman minua mietityttivät, mutta ei täällä ainakaan vielä tunnu sen laatuista lentotoimintaa esiintyvän, Mark pohti.

Metsän suunnasta kantautuva uusi ääni sai miehet muuttamaan alustavia suunnitelmiaan ulkonayöpymisen suhteen. Vaikka ääni selvästi kuului jostakin kauempaa, oli siinä sellaista voimaa ja kantavuutta että, oli selvää ettei tuollainen mylväisy lähtenyt aivan mitättömistä keuhkoista.

Huh. Nyt taitaa olla oikein isäleijona asialla, Mark arveli.
Siispä yöpynemme kuitenkin suljetulla osastolla, päätteli Timothy.

Suurista laskuvarjoista taitellut nukkumapaikat olivat kyllä miellyttävän pehmeitä ja niissä oli suorastaan mukava loikoilla, mutta helteessä kuumennut ruuman lämpötila torjui unentulon tehokkaasti.
Taitaa olla liian lämmin nukkumatin vierailulle, kantauitui Timothyn hiljainen ääni pimeässä.
Siltähän tuo vaikuttaa, Mark myönteli ja jatkoi. - Toisaalta onhan meillä melkopitkät unet pohjilla, joten ehkä sekin osaltaan pitää unihiekanheittäjän loitolla.
Minä kyllä lähden vielä ulos katselemaan tähtitaivasta. Jätänkö oven auki? Timothy tuumi.
Eipä tuo tunnu nukuttavan, joten liityn seuraan, Mark naurahti.
Kuu valaisee kyllä siinä määrin että, näemme kyllä jos viidakosta alkaa suurenpia petoja ilmestymään.
Yö oli lämmin, eivätkä sääsket häirinneet oviaukon kynnyksellä istuvia miehiä, jotka katselivat ihastuneina öistä taivasta. Metsästä kantautui jatkuva huilumaisten äänien konsertti, jota ei enää uudelleen katkaissut se aiemmin kuulunut karjahtelu.
Ehkä väsymys kuitenkin painoi jollakin tavoin mielialoja, sillä keskustelu oli vaimennut jo aikoja sitten.
Mark suorastaan hätkähti Timothyn äkkinäiseen äännähdykseen.

Hittolainen! Katsoppas tuota kuuta tarkemmin. Näenkö unta, vai näenkö näkyjä. Minusta näyttää siltä kuin se pyörisi.
Kuinka niin? hämmästyi Mark. - Mistä sinä niin päätelet? Minusta tuo näyttää aivan paikallaan olevalta.
Jollen nyt aivan väärin havainnut, niin tuo tummempi läikkä tuossa keskiosan paikkeilla oli silloin, kun tähän istuin lähenpänä kuun vasenta reunaa.
Sehän tarkoittaisi.....Mark totesi mietteliäänä ja jätti lauseensa kesken.
Niin, sitähän se tarkoittaisi. Me emme olisikaan Telluksella.
Ja tarkoittaa se myös sitä että, meidän on luultavasti aivan turhaa odotella mitään pelastuspartiota. Jos täällä on siviilisaaio, tai siviilisaatioita, niin me olemme muukalaisia ja avaruusolentoja heidän näkökulmastaan katsottuna.
Ja jos ne ovat yhtä herkkähipiäisiä avauusolentojen suhteen kuin maassa oltiin niin, nehän ampuvat ensin ja kyselevät vasta sitten ketä olttiin, Timothy tuumi selvää ironiaa äänessään.

Luku 9 Lisää ongelmia


Eipä tullut uni miesten silmään sen yön aikana. Ilmennyttä tilannetta puitiin niin monelta näkökannalta kuin vain keksittiin. Pohdittiin paikalle jäämistä ja pohdittiin liikkeelle lähtemistä, ja pohdittiin eri vaihtoehtojen seuraamuksia.

Yön aikana ilma oli viilennyt ulkona lähes koleaksi ja hiljalleen virinnyt tuuli alkoi käydä viimaksi. Timothy ja Mark olivat siirtyneet sisälle ruumaan, vaikka kallioperä hohkasi yhä lämpöä. Päivän valjettua ruuman ovet avattiin kahdestakin syystä. Näin saatiin valoa sisätilaan ja samalla mahdollistettiin ympäristön tarkkailu ruumasta käsin. Yöllä kuultu mahtikarjaisu pyöri mielissä ja koska luultavaa oli se, ettei oltu maapallon tuttujen eläinten keskuudessa, saattoi karjaisun lähde olla jotain aivan mielikuvituksellista, ja luultavasti olikin.

Uusi ongelma ilmaantui Markin pyöritellessä avaruuspukunsa kypärää. Hän tuli napauttaneeksi kypärän virtakytkintä ja välittömästi alkoi kuulua vaimea summerin ääni, joka kertoi jostakin ongelmasta. Mark asetti kypärän päähänsä ja alkoi tutkia hälytysvalikkoa. Vilkkuva symboli kertoi heti kyseessä olevan radioaktiivisuuden hälytyksestä.

No, tämäkin vielä. Täällä on säteilyä. Kertymää on tullut jo täällä olon aikaan lähes sallittu määrä, Mark manasi.
Olisihan tässä ollut riittävästi harmia ilman tuotakin. Tänne ei siis kannata jäädä pidemmäksi aikaa kuikkimaan. Jos tilanne on sama muuallakin, niin ehkä meidän ei tarvitse olla huolissamme mahdollisesta vihamielisestä kantaväestöstä, Timothy ilmaisi mielipiteensä. - Tietysti noissa avaruuspuvuissa on säteilysuojaus, mutta näillä helteillä niillä ei pitkälle ponnistella. Akkujen virta loppuu jossakin vaiheessa ja pukujen jäähdytys samalla.
Niinpä. Pukua päälle ja evästä mukaan ja lähdetään seuraamaan sitä puroa myötävirtaan. Jos säteilytaso laskee jossakin vaiheessa, niin mietitään sitten, ja jollei laske niin mietitään sittenkin, Mark tuumi oman näkemyksensä ilmoille.

Avaruuspukuihin sonnustautuneet miehet keräilivät nopeasti mukaansa niitä tavaroita, joille arvelivat olevan käyttöä myöhemmin. Ruumaan jääneistä pakkauksista löytyi jonkin verran sairaalatarvikeita, joita varattiin mukaan. Sidetarpeita, joitakin lääkeaineita, antibioottisia lääkevalmisteita ja haavojen hoitoon ja desifiointiin liittyviä valmisteita. Löytyipä jopa leikkaussalituotteita, kuten leikkaukseen soveltuvia teriä kiinnitysvarsineen, saksia ja ompeleisiin tarkoitettuja neuloja ja erikoislankaa.
Timothy kiinnitti yhden leikkausterän varteen ja kävi katkomaan laskuvarjojen köysiä, jotka kietoi näppärästi vyyhdiksi.

Köyttä tarvitaan hyvin todennäköisesti jossakin vaiheessa, joten sitä on otettava mukaan . Onneksi löytyi tuo veitsi, Skalpelli, vai mikä se nyt onkaan. Muutoin olisi jäänyt köydet katkomatta.
Hyvä niin. Leikkaa vielä laskuvarjosta kappaleita, joihin voidaan kääriä mukaan otettavat tarvikkeet. Ruokaa mukaan niin paljon kuin hyvin pystymme kantamaan. Vettä ei kovin paljoa kannata raahata. Sitä näyttää löytyvän, jos se vain on juomakelpoista, Mark tuumi.
Keittäähän se varmaan kannattaisi, mutta meillä ei ole tulta, eikä keittoastiaa. Hankalaa sitä muutenkin on kuljettaa suurempia määriä, kun se on pakattu kymmenen gallonan pönttöihin, Timothy arveli.
Jossakin paketissa oli sellaisia kahden litran suljettavia muovipusseja, joten niitä meidän kannattaa käyttää. Oho, katoppas mitä löytyi, Mark näytti litteästä muovilaatikosta löytämäänsä esinettä.

Kiiltävä sahankaari muistutti isohkoa rautasahaa, mutta terä oli leveämpi ja samoin kuin kaari, kirkkaan kromin värinen. Pakkauksessa oli vielä kaksi varaterääkin.

Saha! Onko se rautasaha, mihin sitä on tarvittu? Timothy hämmästyi. - Tuo on hyvä löytö.
Ei taida olla rautasaha. Mark huomautti.
Meinaatko että, se on luusaha? Ei kai nyt enää missään amputoida käsisahalla?
Se voi olla varmuuden vuoksi, jotain poikkeustilannetta varten. Otetaan mukaan, sahaa voi aina tarvita, Mark tuumi.
Sahaisitko sinä minulta jalan poikki, jos niin huonosti kävisi?, Timothy kysyi viattomalla äänellä.
Mark ei pystynyt päättelemään, oliko Timothy vakavissaan, vai oliko kyseessä miehen omalaatuinen huumori.
Pitäisi kyllä olla jo tosi kova tilanne. Tuolla terällä pystyy kyllä sahaamaan luultavasti puutakin siinä missä luuta. Ja puutahan tuolla metsässä on.
No siitä tulee mieleen ettei meillä ole tulentekon soveltuvaa välinettä. Kai täältä joku sytytin löytyy. Minä en ainakaan osaa tulta tehdä mitään keppejä hankaamalla.

Tarkasta etsinnästä huolimatta sytytintä ei ruuman moninaisesta sisällöstä löytynyt. Jotain mahdollisesti tarkoitukseen soveltuvaa löytyi, nimittäin lyhyitä metallisia holkkeja, joiden toisessa päässä oli pieni mutta voimakkaasti suurentava linssi.

Otetaan noita mukaan. Tuollaisella voi saada auringonsäteet keskitettyä kuumaksi pisteeksi. Eihän tuo kovin kookas linssi ole, mutta saattaa hyvinkin toimia sytyttimenä, Mark arveli
Totta. Polttolasillahan sitä kakarana leikittiin ja käryytettiin vanhoja filminegatiiveja, vaikka se kovasti kiellettyä olikin. Ovat varmaan jotain mikroskoopin vaihtolinssejä.
Luultavasti niitä. Ainakin kierteestä päätellen.
Jokohan meillä alkaa olla tarpeellinen määrä tavaraa kerättynä. Eipä taida paljoakaan hyödyllistä enää löytyä, ja täytyy toki katsoa mitä pystymme kantamaan, Timothy pohti.
Niin, sitäpä itsekin mietin. Jotenkin tekisi mieli ottaa vaikka yksi noista laskuvarjoista mukaan. Eihän se mahdottomia paina, mutta aikamoinen nyytti kooltaan kuitenkin.
No, mikä siinä. Otetaan matkaan vain. Jos siitä on liikaa vaivaa niin, eikö tuo ole sama jätetäänkö se johonkin matkan varrelle vai tänne? Timothy arveli.


Luku 10 Pientä lohtua

Suuresta koostaan huolimatta laskuvarjon ohut ja kevyt materiaali saatiin pakattua ja sidottua köysien avulla riittävän pieneksi, joten sitä pystyi kantamaan selässä repun tavoin.
Jokaisessa suuressa laskuvarjossa oli pieni apuvarjo, joka oli tarkoitettu vetämään tuon varsiaisen laskuvarjon ulos. Apuvarjot olivat juuri sopivan kokoisia, joten niistä tuli kantoreput myös muulle mukaanotettavalle tarvikkeelle. Näin syntyvän kantolaitteen sai vedettyä olkapään yli ja kiinnitettyä vyötärön ympärille pyöräyttyyn köyteen. Improvisoitu reppu oli yllättävänkin helppo kannettava, eikä hiertänyt tai painanut olkapäätäkään.


Miehet olivat kulkeneet puronvartta myötävirtaan ehkä tunnin verran, ja pysähtyivät lepäämään. Jo pian metsään saapumisen jälkeen oli havaittu säteilytason jyrkkää laskua. Aiheesta keskusteltiin tauon aikana.

Vaikuttaa siltä että, radioaktiivisuus oli korkealla vain siinä tasanteella, johon satuimme laskeutumaan. Olemme kulkeneet ehkä puolitoista tai korkeinaan pari mailia ja säteilytaso on lähes olematon. Vastannee ehkä puolikasta maapallolla vallitsevasta taustasäteilystä, Mark totesi.
Niin, no minulle tämäkin riittää. En juuri enempää osaisi toivoakaan, Timothy vastasi.
Ja varmaan riittää minullekin, Mark myönteli. - Annosmittarin mukaan säteilyä on tullut nautittua enemmänkin kuin riittävästi.
Otit varmaan huomioon sen että, mehän vietimme eilen melkoisesti aikaa metsikössä ja mittari oli siellä voimakkaan säteilyn vaikutusalueella koko ajan.
Huh, tuo jäi todella huomioimatta. Voimme varmaan jopa puolittaa tuon annosmäärän.
Luultavasti se on lähempänä totuutta, Timothy totesi. - Eiköhän lähdetä kulkemaan, kun ollaan kulkureiksi ryhdytty?

Avaruuspukujen akut alkoivat hiipua ja olo puvun sisällä kävi tukalaksi, joten miehet tekivät ratkaisun luopua puvuistaan.
Keventyneissä varusteissa liikkuminen kävikin huomattavasti helpommin. Vaikka pukujen jättäminen helpotti osaltaan tilannetta, se sai myös olon tuntumaan jotenkin turvattomalta ja siksi Mark kaipasikin yhtä asiaa. Oli myös toinen asia joka miesten mielissä pyöri, mutta siitä ei kumpikaan halunnut puhua. Se oli illalla kuulunut ääntely.

Harmi, ettei meillä ole niitä armeijan säteilyannosmittareita. Mikäli noita voimakkaasti säteileviä alueita osuu vielä kohdalle niin mehän emme havaitse niitä lainkaan.
Kai niitä on oltava enemmänkin. Tuskin sentään onnistuimme laskeutumeen planeetan ainoalle säteilevälle pläntille. Mikähän muuten on syynä tuollaiseen säteilykohtaan?
Voisihan se olla radioaktiivinen meteori, joka siihen on tömähtänyt, Mark ehdotti.
Kai siinä olisi hemmetinmoinen kraateri, jos semmoisesta olisi ollut kyse. Se alue oli kuitenkin melkoinen.

Matka jatkui puronuomaa seuraillen. Maasto oli helppokulkuista ja pääasiassa loivasti kumpuilevaa tasamaata, eikä aluskasvillisuudesta juurikaan ollut haittaa. Vankkarunkoinen puusto kasvoi harvahkosti, ja tuuheat oksistot olivat selvästi korkeammalla kuin miesten päät. Metsä tuntui jatkuvan loputtomasti muuttumattomana holvistona.
Silmät tottuivat hämärään olosuhteeseen, jonka rikkoivat vain harvakseen lehvistön lävitse tunkeutuvat valonsäteet. Noissa valokiiloissa ilma näytti utuisen siniharmaalta, aivan kuin savuiselta. Ilmiö johtui kai ilmankosteudesta. Ainakaan savunhajusta ei ollut merkkiäkään.

Melkoisen tovin vaellettuaan Mark ja Timothy päättivät pitää ruokailutauon löydettyään niinkin harvinaisen poikeaman maastossa kuin maaperästö kohoavan kallioharjanteen. Lähes kolme jalkaa korkea kiviainesmuodostelma pilkisti kumpaareen rinteestä noin kolmenkymmenen jalan mittaisena tasanteena, jonka reunalla oli hyvä istuskella syödessä.

Timothy piteli kädessään avattua avaruusmuonapakkausta. Pyöritteli ja tutkiskeli sitä mietteliäänä ja tuumi sitten.

Näitä ei heitetä pois. Tämä alumiinipakkaus on ratkaisu vedenkeittoon. Tässä pystyisi keittämään vaikka kahvit, jos meillä sellaista olisi.
Tuo on muuten totta, Mark ilahtui. Folio on sen verran tukevaa, että homma todella hoituu. Ja noita pakkauksia meillä on kyllä vaikka joku joskus rikkoutuukin.
Ja sitten asiasta aidan yli, Timothy naurahti jotenkin innostuneesti. - Näyttääkö sinusta kuin tuolla edessäpäin olisi jotenkin valoisanpaa?

Todellakin, etäänpänä näytti siltä kuin metsäpohjaan kajastaisi selkeästi valoa. Ehkä siellä olisi taas aukea, jolla mahdollisesti säteilisi. Nyt vain ei enää olisi keinoa säteilymäärän toteamiseen. Silti selkeä muutos ympäristössä houkutti miehiä selvittämään poikkeaman syytä. Puron suuntakin suosi tutkimuksia, sillä se luikerteli maaston muotoa noudatellen kohti valoisampaa näkymää.

Uutta aukeaa ei edestäpäin löytynyt, vaikka metsä päättyikin. Kohisten syöksyi puron vesi lähes pystysuoran kallioseinämän pintaa alas jyrkänteen alla olevaan suvantolampeen, jonka kirkas vesi hohti turkoosin ja valkean sävyissä.
Kuuma auringon lämmittämä kalliotasanne jyrkänteen partaalla hohkasi yllättävän voimakkaasti lämpöä metsän viileyden jälkeen.

Lähes pystysuora kalliorinne näytti jatkuvan molempiin suuntiin loputtomasti, eikä siinä näyttänyt olevan pienintäkään säröä tai muutoin laskeutumista helpottavaa kohtaa. Vain tummaa sileää kalliopintaa ainakin sadan jalan korkeudelta.

Jyrkänteen alla puusto näytti taas jatkuvan silmänkantamattomiin yhtenäisenä mattona. Nyt näkymää pääsi katsomaan ylhäältä päin ja katseltavaa siinä kyllä riitti. Vihreä lehvistä hajosi pieniksi laikuiksi ja kaistaleiksi kukintojen runsauden alle. Värikkäät lintuparvet kiertelivät aivan latvustojen tuntumassa kuin alati muotoaan ja suuntaansa muuttava virta.

Ylhäältä katsoen laguuni, johon vesi ylhäältä syöksyi, näytti syvältä. Kooltaan tuo vesilampare ei kovin mittava ollut, ja sen rannat olivat lähes sileää kalliota. Joitakin matalia ja litteitä kiviä näytti kallion päällä olevan. Pienen matkan päässä alkava puusto oli alkuun erilaista, mutta muuttui nopeasti samanlaiseksi paksurunkoiseksi, jota koko matkan varrella oli ollut.
Tuo aivan laguunin lähistöllä kasvava oli harvassa kasvavaa ruokomaista ja muistutti kovin paljon bambukasvia. Sen pitkähköt kapeat lehdet olivat muun kasvillisuuden tummasta vehreydestä poiketen hailakan kellanvihreitä, aivan kuin kasvi kärsisi kuivuudesta.

Osupa kohdalle korkea porras, Timothy tuumaili. - Ei aivan viitsi alas hypätä. Ja näyttää jatkuvan niin pitkälle, ettei kiertämäänkään taida kannattaa lähteä.
Onhan tuo melkonen putous, ja lähimpiin latvuksiinkin on melkoinen matka. Enkä todellakaan lähde sokkona hyppäämään niiden sekaan.
No, laskuvarjostakaan ei kummosta apua liene, mutta onhan meillä köyttä, Timothy hymähti. - Laskeudutaan köyden avulla. Takaisin päin ei tee mieli lähteä, ja tähänkään...
Lause katkesi ääneen joka kantautui heidän tulosuunnastaan. Eikä se nyt tainnut tulla kovinkaan kaukaa. Toinen samanlainen karjaisu tuli heidän vasemmalta puoleletaan, ja se tuli selvästi kauempaa.

Jos nuo ovat meidän jäljillämme, niin saattaapa olla että kohta hyppäämme, Timothy sanoi naama vakavana. - Saattaa muutoin kohta olla totiset paikat
Ehtisimmekö kiivetä puuhun? Mark ähkäisi.
Kaukanahan nuo lähimmät puut eivät ole, mutta kuinka nopeasti pystymme kiipeämään, emmekä tiedä tuon karjujan kiipeilykyvystä mitään. Ehkä se on hyväkin siinä hommassa.

Nyt ei enä ollut aikaa ryhtyä selvittelemään köysivyyhtiä, tai sitomaan köyttä mihinkään. Puiden varjostossa liikkui suuri eläin. Sulavasti kuin suuri kissa se suorastaan liukui lähemmäs. Ensin se näytti hämärässä metsässä vain liikkuvalta varjolta, mutta lähestyessään se sai muotoja ja sävyjä. Se todellakin muistutti suurta kissaeläintä. Matalana se lähestyi suurten vankkojen jalkojensa väliin laskeutuneena. Aivan kuin saalista vaaniva kissa. Senvaltavat kulmahampaat toivat miesten mieleen kuvat menneisyyden sapelihammastiikeristä. Tämä ei ollut tiikeri. Tämä oli pikemminkin sapelihammaspantteri. Tämän selkää kuvioivat tiikerinjuovien sijaan pyöreähköt valkoisen ja ruskean kirjavat täplät. Muuten eläimen väritys oli tumman siniharmaa.
Ja nyt se oli jo aivan liian lähellä. Puuhun kiipeäminen ei enää kannattaisi.

Nyt jos on hyviä ehdotuksia, niin kannattaa nopeasti sanoa, Timothy suhahti suupielestään.
Kai se nyt on pakko hypätä alas puuhun ja toivoa ettei tuo tule perässä.
Vähiin on käyny vaihtoehdot minullakin, Timothy huokasi, mutta jatkoi samassa.
Eikö hypätä kuitenkin tuohon alasvirtaavaan veteen. Matka on pidempi, mutta vesi näyttää syvältä ja tuo tuskin loikkaa siihen. Matka on melkoisen pitkä, mutta vedessä on vaahtoa ja ilmaa ja putous voi muutenkin pehmentää alastuloa. Älä hyppää ilmassa, vaan yritä liukua kallion pintaa jalat edellä.
Ok. Tuon kanssa en aio käydä mittaamaan voimia. Siinä saattaa käydä huonosti.

Eläin oli nyt puurajassa ja pysähtynyt tarkkailemaan seuraamansa hajun lähdettä. Kyseessä ei tainnut olla sille tuttua riistaa, joten se käyttäytyi varovasti. Se veti kuuluvasti ilmaa sieraimiinsa ja kohotti väliin päätään, laskeakseen sen pian aivan lähelle maan pintaa. Muuten se seisoi liikkumatta ja tuijotti miehiä silmää räpäyttämättä.

Se odottaa, kuiskasi Timothy. - Se odottaa sitä toista. Oletko valmis hyppäämään?
Pakko olla. Mark suhahti.
Sitten kolmannella, Timothy kuiskasi ja alkoi laskea.


Luku 11 Uusi suunta.


Putoamisen korkeudesta huolimatta ei veteen osuminen tuottanutkaan miesten kuvittelemaa kovaa iskeytymistä, vaan ilmeisesti alas syöksyvä vesi jatkoi kulkurataansa myös suvannon pinnan lävitse.
Veteen iskeytymisen sijaan virta imaisi miehet todella syvälle pinnan alle. Tilanteessa osoittautui onnelliseksi sattumaksi miesten selkiinsä sitomien kantamusten sisään jäänyt ilma, joka sai aikaan kohtuullisen nostovaikutuksen. Ilman sitä pyörteisessä vedessä ja melkoisessa syvyydessä olisi ollut lähes mahdoton löytää suuntaa ylös ja pinnalle päin.

Pinnalle pullahtaneet miehet räpiköivät henkeään haukkoen sumuisen veden valuessa päälle niin, ettei veden pinnallakaan oikein pystynyt hahmottamaan suuntaa, he olivat tovin aikaa vaarassa ajautua jälleen tuohon kallion pintaa syöksyvän vesivirran imaisemiksi toistamiseen pyörteilevään syvyyteen.

Päästyään vihdoin rantakallion turvaan, miehet makasivat kuivalla kalliolla auringon paahteessa melkoisen tovin. Omituiselta kuullostavaa ääntä hetken kuunneltuaan Mark nosti päätään ja katsoi toveriaan.

Itketkö sinä? hän kysyi
No, en todellakaan, Timothy vastasi. - Minä nauran.
Naurat? Miksi ihmeessä, mikä tässä niin hauskaa on?
Olihan se huikea hyppy, mutta en minä sitä naura. Se minua naurattaa että, taisimme aivan suotta hypätä. Ehdin juuri ja juuri nähdä, kuinka se elikko alkoi kääntyä verkkaan poispäin. Ei se tainnut olle meistä muuten kiinnostunut kuin uteliaisuuttaan seurasi outoa hajua. Mutta yhtä kaikki, tulipahan siinä huikea loikka ja ratkesi se suunta minne jatkettaisiin.
Totta tuo. Tuskinpa siitä olisi muutoin alas tultukaan, Mark myönsi.
Kuivatellaan nyt enimmät vedet varusteista ja jatketaan matkaa. Olisihan tässä oiva leiripaikka, mutta päivä on vasta alussa.


Varusteiden kuivumista odotellessa miehet kävelivät suvannon rantakalliolla ja tekivät havainnon, joka hämmästytti ja sai myös aikaan levotonta epätietoisuutta. Purouoma ei näyttänyt jatkuvan suvantolammesta mihinkään päin. Opastava suunta oli poissa.

Perhana, Tuota metsää taitaa jatkua äärettömyyksiin ja vaikka se onkin helppokulkuista, niin suuntavaisto siellä kyllä katoaa nopeasti. Voimme pyöriä siellä maailmantappiin asti löytämättä sieltä ulos. Virtaava vesi menee aina jonnekin, kohti suurenpaa vettä ja jos tällä planeetalla jotain sivilisaation tapaistakaan on, niin helpoimmin sen löytää sieltä, missä on vettä. Mitä isompaa, sen parempi, Timothy päätteli.
Eli, välttääksemme eksymisen on valittava uusi suunta sen puron seuraamisen sijaan.
Näin se kai on. Vesi painuu jonnekin maan uumeniin, joten sitä emme pysty seuraamaan.Valittavia suuntia on nyt tuplasti enemmän. Eli kaksi. Tuo kallioseinämä saa kelvata. Haittana siinä on se. Että sen juurella kasvaa tiheään tuota bambun näköistä kasvia, joka haittaa kulkemista. Ja sitä näytti kasvavan molempiin suuntiin niin pitkälle kuin silmä kantaa.
Pysytellään siinä metsän ja tuon ruokokasvuston rajoilla, sen verran metsässä että kulku on helpompaa ja näemme kuitenkin kallioseinän tai ainakin nuo ruokokasvit, ehdotti Mark.

Timothy oli vastaamaisillaan jotakin, kun hän vaistomaisesti viittasi kädellään Markia olemaan vaiti ja terästi katsettaan Markin takana olevan metsän suuntaan.
Mitä nyt? Mark kuiskasi.
Shh.. Olin näkevinäni jotakin tuolla puussa.
Onko se niitä petoja? Mark kuiskasi edelleen.
Ei, jotain muuta, mutta ei ainakaan lintu. En näe sitä enää, mutta se näytti minusta ehkä kädelliseltä. Aivan kuin sillä olisi ollut jotain kädessä.
Oliko se ihminen...? tai jokin sen kaltainen?
Ei kai, ehkä jonkin apinan tapainen, mutta aivan kuin se olisi pitänyt kädessään keppiä. On täällä siis muutakin elämää kuin lintuja ja noita petoeläimiä.
Ehkä täällä ei ole minkäänlaista sivilisaatiota, ehdotti Mark.
Niin, sitten me olisimme ensimmäiset ihmiset paratiisissa. Adam ja ..Edam, virnisteli Timothy.
Sinä saat sitten olla se Edam. Minä en tykkää juustosta, Mark innostui myös leukailemaan. - Mutta asiasta toiseen, hän jatkoi: - Meillä ei ole mitään kättäpidempää, jos satumme kohtaamaan jonkun suuremman petoeläimen. Ja niitähän saattaa olla jossakin vaiheessa edessä.
Jos tuo kasvi on niin bambua kuin näyttää, niin kai siitä saa ainakin kepin jolla hutkia pahimpaan hätään, Timothy jatkoi vielä virnuiluaan.
Etkö sinä voisi suhtautua asiaan hieman vakavammin. Voi olla totisia paikkoja edessäpäin.
Miksi pitäisi. Eihän se mitään muuta, Timothy totesi ja alkoi availla kantamaansa nyyttiä.
Mitä sinä nyt aiot?Mark kysäisi.
Otan sen sahan ja katkaisen meille noista rukokkasveista jotain kynttä karkeampaa.
Timothy sahasi kaksi noin kahdeksan-yhdeksän jalkaa pitkää ja parin tuuman paksuista vartta, joiden latvapäät viistosi teräviksi. Ruokokasvi oli kovaa ja kuitenkin kohtuulisen kevyttä. Ojentaessaan toista Markille hän virnisteli.
Siinä sinulle oikea karhukeihäs. Tälläisillä ruotsalaiset esi-isäni kaatoivat puolentonnin painoisia karhuja. Tepsii varmaan noihin täkäläisiin kissaeläimiinkin.
Ai tällä heitetään. Entä sitten jollei osu?
No, ei heitetä. Keihäs pidetään vartaloa vasten pystyssä ja viime hetkellä pedon hyökätessä kärki käännetään sitä kohti ja varren tyvi painetaan jalkaterällä maata vasten. Peto keihästää itsensä.
Ja nyt olet aivan vakavissasi? Mark varmisti.
Totta kai. Ainahan minä olen.


Luku 12 Luuranko

Matkaa oli jatkettu arviolta parin, kolmen tunnin ajan. Pakkaukset selässä tuntuivat saaneen lisäpainoa kastuessaan, joten päätettiin pitää lepotauko sopivan paikan osuessa kohdalle.
Aiemmin tasalaatuisen tiheä metsä osoitti harvenemisen merkkejä ja pieniä aurinkoisia aukeamapaikkoja alkoi esiintyä.
Erään aukeaman reunamalla maasta pilkisti muutama sileäpintainen kiiltävän musta kivenlohkare kuin istuimiksi suunniteltu. Kantamukseet laskettiin maahan ja esiin etsittiin evästarvikkeet. Taivallus kuumassa ja metsän vuoksi tuulettomassa oli saanut varsin voimakkaan janontunteen aikaan ja sitä miehet sammuttivat ensimmäiseksi varsin lämpimäksi käyneellä vedellä.

Onhan tästä lämmöstä ainakin se hyöty että aina on tarjolla lämmin ateria, tuumaili Timothy mutustellessaan muona-annostaan.
Sinä se jaksat löytää asioista aina sen valoisamman puolen, Mark yhtyi leikinlaskuun pientä ironiaa äänessään.
Eikö se ole turhaa aloittaa apatian kylväminen kun ei se mitään muuta, ja asiathan meillä muutoinkin on mallillaan.
Jep. Mallillaan ovat, mutta millä mallilla. Mietin vain yhä sitä kissaeläintä. Kuinkahan käy, jos joudumme oikeasti torjumaan sellaista näillä kepeillä?
Onpahan jotakin kynttä pidempää jos tosipaikka tulee, Timothy tuumi ja nousi seisomaan.
Eiköpä jatketa matkaa. Pitää varmaan jo kohta käydä katselemaan paikkaa jossa voimme viettää tulevan yön.
Vielähän tässä taitaa valoisaa aikaa riittää useampikin tunti, arveli Mark.
Kylläpä vain, mutta minua ei houkuta käydä viettämään yötä tälläisessä paikassa ainakaan ilman tulta. Tuli pitää saada aikaiseksi ja polttopuuta on kerättävä niin että se riittää yli pimeän ajan. Taitavat olla yöeläjiä ne suuret kisulit.
Voi hitto. Arvaa tulinko ajatelleksi tuota ollenkaan. Mistä me saadaan tuli aikaiseksi? Ei tullut kai sytkäriä mukaan?
Ei sytkäriä, mutta ne mikroskoopin linssit. Pieniähän ne ovat, mutta ehkä kuitenkin riittäviä toimimaan polttolasina.

Korkeintaan neljännesmailin kuljettuaan miehet näkivät paikan joka ehkä sopisi yöpymiseen.
Tiuhaan kasvavien ruokokasvien takaa, ehkä vain vajaan kymmenen jalan päässä näkyi suuri kivenjärkäle.

Katsoppas tuota. Tuon päälle jos päästään, niin siellä voisi viettää yön luultavasti isommilta pedoilta suojassa, Timothy tuumi.
Tuo samperin rottinki kasvaa niin tiheässä ettei väliin mahdu. Kyllähän tuolla luultavasti suojassa oltaisiin, mutta kuinka sinne edes pääsee.
Jos minä sahaan noita ruokoja niin saadaan käytävä tuonne kivelle. Käy sinä etsimässä kuivia oksia tulentekoon. Aurinko näyttää paistavan tuonne lohkareen päälle, joten ehkä tuli saadaan aikaiseksi.

Timothy kaivoi sahan esiin ja alkoi raivata bampumaisia rankoja. Mark kääntyi kohti metsää. Pian edessä näkyi pieni aukio, jonka reunassa sojotti ylöspäin kaatuneelta puunrungolta näyttävästä rangasta kaarevia vaaleita oksia. Ehkä niitä saisi väännettyä irti polttopuiksi, arveli Mark ja asteli niitä kohti. Vilkaisi vielä taakseen. Timothy näkyi etenevän kohti määränpäätään kapeassa aukossa.
Mark oli tarttumaisillaan harmaanvalkeaan oksanrankaan, kun hän vilkaisi alas. Puunrunkona pitämäänsä ranka näytti muodostuvan paksuista nikamista. Osittain kasvillisuuden peittämä muodostuma ei selvästikään ollut puunrunko, vaan jonkun jättimäisen olennon selkäranka. Havainto oli siinä määrin järkyttävä että. Mark perääntyi takaisin ruokoviidakon laitaan.

No, löytyikö polttopuuksi kelpavaa? Timothy tiedusteli.
Ei puuta, mutta luuta sitäkin enemmän. Tuossa ihan lähellä on joku jättimäinen luuranko. Täällä taitaa olla semmoisia dinosauruksia, ettei tuo bampuviidakko niitä haittaa. Tuo on niille pelkkää nurmikkoa.
Oikeita dinoja? Tuo pitää kyllä nähdä.

Kotvasen kuluttua myös Timothy seisoi valtaisan luurangon tuntumassa.

Tämä paikka se jaksaa jatkuvasti tuottaa yllätyksiä. Sapelihammaskissoja ja dinosauruksia, Ollaankohan me jotenkin jouduttu aikamatkalle esihistoriaan? hän aprikoi.
Mitä mieltä olet? Mark kysyi.
No, tarkemmin tuumaillen juuri tuota meidän tuskin tarvitsee kummemmin kavahtaa. Luulisin kuitenkin sen polttopuuasian voimme jättää. Tarkenemme varmaan yön ilman nuotiota, ja ehkä kannattaa välttää turhaa huomion herättämistä. Se paasi on ainakin viisitoista jalkaa korkea, kyllä se ainakin pienempiä petoja seuloo.

Aikamoinen urakka oli kiivetä korkealle kalliolohkareelle, mutta mukavasti ylhäällä olo kasvatti turvallisuden tunnetta. Kapea käytävä joka ruokokasvistoon oli raivattu, oli tukittu kaadetuista rangoista aseteltuin estein. Ainakaan äänettämästi sieltä ei pääsisi isompia kulkijoita tulemaan.
Paasi oli lähes kiinni pystysuorassa kallioseinämäsä ja irronnut vain hieman ylenpää, joten sen päältä pystyi helposti kiipeämään valtavaan koloon, joka seinämään oli jäänyt. Tuon kolon takaseinä oli selkeästi märkä. Vesi tihkui ylempää jostakin vaakasuorasta kalliojuonteesta ja se oli viileää. Lähes kylmää.

Uskaltaisikohan tuota juoda? Mark pohti.
Niin, voisihan sen ensin keittää. Pitäisi vain käydä vielä etsimässä polttopuuta. Kai meidän kuitenkin on jossakin vaiheessa pakko juoda tuota kuumentamatta. Siellä putouksessa tuli jo varmaan nieltyäkin jokunen kulaus, eikä vielä ainakaan mitään isompia oireita tunnu. Kyllä minä ainakin maistan tuota.


Luku 13 Outo lintu.


Vesi oli viileää ja raikasta. Varovaisesti miehet sitä kuitenkin alkuun maistelivat, ja koska muutamaan tuntiin ei mitään haitallisia tuntemuksia esiintynyt, he päätelivät veden käytön olevan turvallista.

Korkeammalla paikalla näkyvyys puuston yli oli laajempaa, joten kauempana taivaalla näkyvät tummat pilvet saivat miehet pohtimaan tulevan yön säätä.

Saattaa ensi yönä pidellä sadetta, mikäli nuo pilvet yltävät tänne asti, Mark pohti.
Sepä saattaa tarjota vaihtoehtoisia vesivarantoja vaeltajille, jatkoi Timothy omalaatuista huumoriaan.
Meni viimeyönäkin keli melkoisen viileäksi. Nyt jos menee yhtä kylmäksi ja kastutaan, niin saattaa jo hyytyä huumorikin, Mark totesi.
Onhan meillä vaihtoehtoja. Viritetään laskuvarjosta sadesuoja, ja käydään telttailemaan. Valoisaa aikaa riittää hyvinkin vielä tilapäismajoituksen järjestämiseen, Timothy ehdotti. - Noita bambuja kasvaa aivan kiinni tässä paadessa. Vedetään köysi bambusta toiseen paaden yli ja laskuvarjosta köyden yli saadaan katos, Timothy päätteli.

Köyden yli vedetty laskuvarjo roikkui vastakkain olevana kankaana, joten tilaa saadakseen Timothy katkoi ruokokasvin rankoja, ja sitoi ne päistään köyteen. Näin muodostui harjamainen teltta, joka antaisi tilavan suojan mahdolliseen sateen sattuessa. Laskuvarjossa riitti kangasta vielä reilusti, joten liepeet käännettiin telttakatoksen sisäpuolelle makuualustaksi.

Edellisenä yönä unet olivat jäänet melkoisen vähiin, ja nyt vallitseva rauhallinen tilanne alkoi saada väsymyksen oireita esiin.
Aurinko ei enää paistanut suoraan paadelle, mutta päivän valoa oli silti jäljellä hyvinkin. Miehet lepäilivät suojassaan, ja ajottain jopa torkahtelivat.

Otapa vaikka pienet tirsat, niin minä katselen tuossa ulkopuolella tilanteita. Pitää varmaan yölläkin toisen aina olla hereillä, kun ei todellakaan tiedä mitä yllätyksiä täällä on tarjolla, Timothy sanoi.
Näin varmaan pitää menetellä. Yritän nyt ottaakin jonkinmittaiset unet, niin jaksan sitten pitää ensimmäisen vahtivuoron, Mark totesi.

Timothy käveli verkalleen tasaisen paaden päällä ja katseli tyytyväisenä löydettyä suojapaikkaa. Bambumaiset ruokokasvit kohosivat paaden reunoja hipoen niin tiheässä, ettei sieltä pääsisi isompaa olentoa tunkeutumaan. Samalla ne muodostivat esteen toiseenkin suuntaan. Putoaminenkin estyisi, vaikka pimeässä sattuisi suunnistamaan vahingossa reunalle.
Aurinko oli painunut jo mailleen, ja hämärä tiheni nopeasti. Siihen vaikutti osaltaan myös lähenevä pilvirintama. Jokin pieni liike kiinnitti Timothyn huomion niillä paikkeilla josta pääsi kiipeämään paikkaan jossa vesi valui kallion pintaa pitkin. Pieni parin vaaksan mittainen nopealiikkeinen lisko nousi näkyviin. Se aisti ilmeisesti jotain outoa olevan lähistöllä, silä se jähmettyi paikalleen. Vain pää teki nopeita nykäyksia ylös alas suunnassa.
Kuului pehmeä suhahdus, kun jokin lensi Timothyn päätä hipoen kohti jähmettynyttä liskoa.
Lintu. Se näytti iskevän liskoon, mutta jatkoi lentoaan kiepahtaen ylöspäin ja samassa se katosi näkyvistä hämärään. Nyt lisko sai itseensä liikettä. Se alkoi kipittää kohti paaden reunaa, mutta ei päässyt sinne asti. Se pyörähti nurin ja alkoi kouristella ja sätkiä hervottomasti.
Samassa lintu palasi. Se laskeutui lähelle sätkivää liskoa ja jäi odottamaan. Nopeasti loppuivat liskon kouristelevat liikkeet, ja lintu pomppi sen luo.
Mikäli Timothy hämärässä näki oikein niin, kun lintu oikaisi pitkän haikaramaisen kaulansa sen pää muistutti erehdyttävästi käärmeen päätä. Vaikutelma vahvistui entisestään linnun avatessa suuren kitansa ja alkaessa niellä saalistaan pää edellä.

Timothy vetäytyi viivyttelemättä telttaviritelmän suojaan. Käärmeet oli asia jota hän kammoksui, varsinkin myrkkykäärmeet. Ja tuo äskeinen oli jotakin vielä kammottavampaa. Lentävä myrkkykäärme. Siitä Tim oli varma, ja jos ne lentelevät yön pimeydessä niin sellaista hän ei todellakaan halua kohdata.


Yllättävan nopeasti pimeys laskeutui. Ensimmäisten sadepisaroiden napsallessa teltan laskuvarjokankaaseen heräsi Mark.

Mitä nyt? hän älähti. Äännähdys oli unenpöpperöisestä äänestä huolimatta epätavallisen nopea.
Alkaa sataa, vastasi Timothy. Melkein samalla hetkellä yksittäisten sadepisaroiden napsahtelu yltyi yhtenäiseksi kohinaksi. Pian vettä alkoi virrata myös teltan sisäpuolella.
Hitto, täällähän kastuu, Mark manasi ja kömpi makuuasennosta ylös.
Niinpä. Olisihan tässä ollut aikaa kyhätä noista ruokokasveista makuualusta, kuului Timothyn ääni pimeydestä.
Eipä tullut mieleen minullakaan, myötäili Mark.

Aikansa kyyristeltyään pimeässä sadesuojassa epämiellyttävässä asennossa Tim alkoi kasata pohjalle levitettyä laskuvarjokangasta möykyksi, jonka päälle sitten istuutui. Märkä kangas tuntui epämiellyttävältä loppujen lopuksi vain lyhyen hetken. Päivän paisteen lämmittämä kivi johdatti lämpimän tuntua märän kankaan lävitse, ja Timothy kehotti myös Markia kokeilemaan tätä miellyttävämpää asentoa.

- Voi olla että, joudumme pitkäänkin odottelemaan sateen päättymistä, hän jatkoi.


Luku 14 Vaihtokauppa.

Aamulla sade jatkui tasaisena kohinana, ja taivaan peitti harmaa pilvimatto.
Timothy kertoi illalla näkemästään tapauksesta.

Lentävä myrkkykäärme? Oletko varma?
En kyllä keksi sille muutakaan nimitystä. Ensin luulin sitä linnuksi. Niitähän tällä tuntuu riittävän, mutta mielestäni tämä on jotain muuta. Kyllä sillä siivet oli ja se lensi, mutta muten se kyllä oli selvästi käärme. Näin kuinka se puraisi liskoa, joka kiemurteli hetken ja kuoli. Sitten se otus tuli ja nieli saaliinsa kokonaisena. Hyi helvetti, vieläkin puistattaa se näky.
Muistan kuulleeni joskus Indonesian viidakoissa elävästä kärmelajista, jota sanotaan lentäväksi käärmeeksi. Tosin sekään ei tainnut lentää, vaan pystyi loikkaamaan pitkähkön matkan puusta toiseen, Mark muisteli.
Tämä iljetys kyllä osasi oikeasti lentää. Sillä oli siivet ja höyhenet kuten linnuilla ainakin, mutta pää ja kaula selvästi käärmettä.
Mitenkähän mahtaa olla noiden lentävien kanssa jotka pitävät päivisin konserttiaan puiden latvustoissa? Lienevätkö nekin jotain käärmeen sukua? Mark pohti ääneen.
Hitto, sehän tästä vielä puuttuisikin. Tämähän taitaa varsinainen lintukoto olla, Timothy manaili.
Kunhan tuo sade loppuu, niin hankkiudutaan hittoon täältä metsästä. Toivottavasti tämä planeetta ei kokonaan ole metsien peittämä.


Sade jatkui kuitenkin vielä, ja se jatkui yli seuraavan parin päivänkin. Vasta kolmannen päivän aamu valkeni kirkkaassa auringon paisteessa.
Miehet olivat keräilleet aiemmin katkottujen ruokokasvien lehdet makuualustoiksi telttaansa ja onnistunet saamaan makuualustansa pysymään irti kalliopinnalle kertyvästä ohuesta vesikerrokssta.

Vedestä ei pulaa ollut, mutta mukana kannettavat muonaerät hupenivat nopeasti.

Olisi pitänyt ottaa enemmän noita muonapakkauksia matkaan, Mark totesi.
Eipä noita rajattomasti pystyisi kantamaan, ja joka tapauksessa ne joskus olisivat lopussa. Tiukasti säännöstelemällä pärjäämme vielä neljä- viisi päivää. Kai täälläkin jotain syötävää pitää olla. Pitää alkaa katsella ympärilleen. Luulisi ainakin jotain hedelmiä jossakin puussa kasvavan, Timothy pohti.
Niin, ainakin toivottavasti. Pakkaillaan kamat kantokuntoon ja lähdetään etsimään, Mark tuumi.
Missä muuten on se saha? Otitko sinä jo sen? Timothy kyseli sitoessaan kokoon käärittyä laskuvarjoa repumaiseen kuosiin.
En kyllä ottanut, Mark vastasi katsellen tasaisen kivipaaden pintaa.
Minä muistaakseni laitoin sen telttakatoksen sisäpuolelle sen jälkeen kun saatiin katos valmiiksi. Sen jälkeen en ole siihen kajonnut, Timothy totesi.
No, mihin se on kadonnut. Kai se näkyisi tässä paljaalla kivellä. Katsoitko jo nuo ruokokasvien lehtikasat, joiden päällä nukuttiin?
Kyllä minä ne jo peuhasin läpi, mutta pitää käydä vielä uudelleen. Eihän nyt sellainen esine lentonkaan ole voinut lähteä.

Lehtikasojen tarkastuksesta huolimatta sahaa ei löytynyt. Sen sijaan löytyi kaksi erikoista esinettä, joita kumpikaan miehistä ei aiemmin ollut huomannut. Noin reilun vaaksan mittaisia mustasta lähes lasimaisesta kivestä muokattua pitkulaista teräväreunaista ja teräväkärkistä esinettä. Esineet olivat niin säännöllisiä ja saman kokoisia ja -muotoisia että niiden täytyi olla vamistettuja. Samantapaisia kivestä valmistettuja keihäänkärkiä olivat miehet nähneet joskus aikaisemminkin. Museoissa.

Nyt minusta näyttää siltä, että olemme saaneet kontaktin paikalliseen väestöön. Ilmeisesti täysin huomaamattamme olemme jopa käyneet kauppaa paikallisen väestön kanssa. Meidän sahamme on vaihdettu johonkin kivikautiseen puhdetyöhön, Timothy sovitteli sanojaan.
Elikkä arvelet täällä käytetyn niin sanottua itsepalvelumyyntiä, Mark innostui sanailemaan itsekin.
Siltähän tämä vaikuttaisi. Hyvä toki tietää täältä jotain muutakin elämää löytyvän kuin lentäviä käärmeitä. Ehkä vain kivikauden kulttuuria, mutta kulttuuria sekin on.

Miehet olivat laskeutuneet paadelta, jolla olivat viettänet sateisen ajan. Ruokatarvikkeiden osalta pakkaukset olivat keventyneet huolestuttavasti. Vaikka elintarvikkeita oli vielä joiksikin päiviksi säästeliäästi käyttäen, olisi piakkoin pakko löytää paikallisista antimista korvaavia eineksiä.

Oli taas kuljettu jo hyvän aikaa, oli ohitettu se aiemmin havaittu luuranko, ja yhä enemmän alkoi olla avoimia paikkoja puuston muuttuessa pikemminkin metsäisksi saarekkeiksi.
Yhä edelleen miesten kulkusuunnan oikealla puolella kohosi tumma kallioseinämä korkeuksiin. Maasto kumpuili loivina rinteinä, mutta vaikutti pikkuhiljaa painuvan yhä alemmas. Edessäpäin oli kohtalaisen laaja metsäsaareke, ja jostakin siltä suunnalta kantautui kohiseva ääni. Aivan kuin edessä olisi mittavan kokoinen vesiputous.

Vesi syöksyi kohisevana virtana kallioseinämästä. Ja jatkoi matkaansa pyörteilevänä virtana laakeiden kivenlohkareiden välissä. Joki puski esiin pystysuoran kallioseinämän sisälle johtavasta luolasta. Uoma leveni hieman kauempana pieneksi suvannoksi, jonka kallioisia rantoja varjostivat tuuheat, korkat puut.
Veden viileyden ja varjoisan ympäristön ansiosta olosuhteet paahtavan kuumuuden jälkeen tuntuivat nautinnollisen mukavilta.

-Tässähän voisi vaikka muutaman vuorokauden verran viivähtää. Vettä ainakin riittää , eikä olosuhteissa muutenkaan ole isommin valittamista, Mark tuumaili.
- Todellakin, eihän tässä kuitenkaan olla oikeasti menossa mihinkään tiettyyn kohteeseen, Timothy myötäili.
- Ei kai kannata säntäillä päättömästi eteenpäin, varsinkaan kun ei ole mitään käsitystä mitä vastaan osuu. Vesi on kirkasta ja näyttää hyvältä. Minä ainakin voisin pulahtaa uimaan. Ehkä myös kannattaisi pyykätä samalla hikiset asusteet. Haisemme jo varmaan mailien päähän.

Pian puiden alaoksille oli ripustettu kuivumaan juuri pesty pyykki, ja matkalaiset pulikoivat viileässä vedessä antaumuksella.
Puiden latvustossa pyörivien lintuparvien viserrykseen sekoittui miesten iloisia kiljahduksia heidän hyppiessä laakeiden kivimuodostumien päältä pyörteilevään veteen. Hetkeksi pääsi unohtumaan se tosiseikka että oltiin kaukana maapallolta, ja oltiin planeetalla jonka oloista ei vielä ollut mitään todellista käsitystä.

Mark huomasi ensimmäisenä rannalle ilmestyneet hahmot. Sanat juuttuivat jotenkin kurkkuun, ja hän osoitti hätäisesti kädellään hahmojen suuntaan. Nyt Timothykin huomasi saman
Siellä mihin miesten pukimet ja muutkin varusteet oli jääneet, seisoi nyt savenharmaita hahmoja. Ne olivat selvästi kädellisiä, jotenkin ihmismäisiä. Hahmot seisoivat liikkumattomina, mikä sai ne tuntumaan uhkaavilta.
Timothy arvioi nopeasti hahmoja olevan ainakin kolmekymmentä. Jokaisella oli kädessään tumma, mustalta vaikuttava suora sauva. Lähes jokainen noista hahmoista oli pukeutunut täsmälleen samalla tavalla heiniltä näyttäviin asusteisiin. Vain kahdella oli tuuheisiin ja pitkiin hiuksiin kiinnitetty lyhyitä värikkäitä linnun sulkia.


15 Kontakti.

Alasti ja vyötäisiä myöten joessa, ei välttämättä ollut tilanne jossa haluaa tulla yllätetyksi. Näin nyt kuitenkin oli käynyt, joten tilanteeseen oli tyydyttävä. Timothyn aivot kävivät kiihkeää pohdintaa käytössä olevien vaihtoehtojen suhteen. Kovin montaa niitä ei vaikuttanut olevankaan.

Terve vaan kaikille! hän hihkaisi ja heilutti kättään päänsä päällä. Tervehdys ei aiheuttanut reaktioita rannalla seisovassa joukossa.
Sitäpä on lähdetty sitten isommalla porukalla katsomaan kuinka aikamiehet ui, hän jatkoi ja alkoi kahlata kohti rantaa jossa savenharmaa joukko seisoi.

Nyt joukkoon syntyi sen verran liikettä että kymmenkunta lähinnä seisovaa nostivat kädessään pitämänsä sauvan huulilleen. Timothy käsitti heti sauvojen olevankin puhallusputkia. Ehkä, ja luultavasti niissä olisi myrkkynuolet sisällä. Hän nosti molemmat kädet ylös ja astui vielä varmuuden vuoksi pari askelta taaksepäin.
Alaston mies vyötäisiään myöten virtaavassa vedessä ei ehkä näyttäisi kovin pelottavalta, varsinkin kun näyttäisi vielä vähemmän vaaralliselta vetäytyessään uhkaavan eleen edessä.

Puhallusputket laskeutivat huulilta, joten olosuhde hieman helpotti vedessä seisovien kannalta. Tilanteen epäedullisuus piti saada jotenkin ratkeamaan joten Timothy yritti uudelleen.
Kädet pän päälle kohotettuna hän alkoi jälleen lähestyä rannalla olevaa joukkoa. Katse suunnattuna höyhenkoristeiseen hahmoon, jonka hän arveli jonkinlaiseksi päälliköksi, hän jutteli niin rauhallisen verkkaisella äänellä kuin tilanteessa suinkin pystyi.

Ottakaapa pojat aivan rauhallisesti, en minä aio teitä syömään ryhtyä. Jos sen verran maltatte odotella, niin vetelen päälleni vähän vermeitä. Komeat ne on asut teilläkin, joten mukavampaa on tutustua kun ei heti alkajaisiksi meidän alastomana tarvi koikkelehtia.
Alahan sinäkin kömpiä kuiville, hän huomaautti Markille.

Mikäli rantakalliolle kömpivä Timothy kuuli oikein, niin sulkakoristeisista toinen päästi jonkinlaisen värähtelevän lyhyen vihellyksen, jonka jälkeen tuo savenharmaa äänetön joukko jakautui ja antoi hänelle esteettömän pääsyn oksilla riippuvien vaatteiden luo.

Vaikka nuo hahmot kauempaa katsottuina olivat vaikuttaneet jotenkin ihmismäisiltä, lähempi tarkastelu antoi toisenlaisia viitteitä.
Hartioilta boncon tavoin roikkuvat heinäasut paljastivat läheltä katsoen pitkät hoikat, mutta voimakkailta vaikuttavat sääret. Jalkaterät olivat pitkät ja kapeat, samoin ne neljä varvasta, jotka näyttivät pikemminkin paksuilta lyhyilta sormilta. Polvinivelet olivat jykevät ja jotenkin toivat mieleen suuren linnun jalat. Vartalo vaikutti jalkoihin nähden suhteettoman lyhyeltä ja vantteralta. Voimakkaat rinta-ja hartialihakset erottuivat heinäasunkin lävitse. Käsissä oli jotenkin samaa lintumaisuutta kuin jaloissa. Pää, joka kohosi hartioilta pitkähkön kaulan varassa, oli outo sekoitus inhimillistä- ja lintumaista muotoa. Tukka, joka jokaisella yksilöllä ulottui selkeästi yli hartialinja ja lähes puoliselkään asti, oli hyvinkin ihmismäinen ja joillakin selkeästi kiharaan taipuva. Toisilla hiusten laatu oli raskaasti roikkuva ja suora. Hiustenkasvun suhteen ei näillä näyttänyt olevan ongelmia, tukka oli todella vaikuttavan vahvan näköinen kaikilla. Värin suhteen jokaisen tukka oli yhteneväisen sävyinen. Kellanruskea väri joka varsin mainiosti sekottui heinistä koostuvan asun värikoosteeseen.

Eteenpin suuntautuvat silmät muistuttivat näissä olennoissa eniten ihmisyyttä. Olentojen katseet, jotka oli suunnattu Markiin ja Timothyyn, kuvastivat hämmennystä ja uteliaisuutta. Kasvojen muoto noudatti myös jossakin määrin ihmiskasvoja, mutta nenää ei kasvojen keskeltä näkynyt. Nenän paikalla erottui väriltään keltainen, luinen matala nokka, joka oli aivan kuin luhistunut papukaijan purukalu. Nokan parina alaleuan korvasi luinen vastine. Purukalusto oli kokonaisuutena varsin huomioon otettava, kovakin pähkinä rutistuisi noilla välineillä leikiten.


Tarkkaillessaan joukkoa, Timothy oli samaan aikaan pukeutunut Nasan himmeänharmaaseen asuun, joka näytti sopeutuvan myös kohtalaisen hyvin noiden hiljaisten savenharmaiden ihonväriin. Jopa rempseästi liikkuva ja käyttäytyvä Timothy keräsi myös Markin asusteet oksilta ja ojensi ne vedestä nousevalle miehelle.
- Veteleppä siitä vermeet päällesi, niin sovellutaan paremmin joukkoon, hän tokaisi huolettoman oloisena.
- Hitot noista tietää, mitä niillä mielessä liikkuu. Saattavat kohta pistellä meidät pataansa ja sitä kautta napaansa, Mark mutisi.
- Saattaahan siinä niinkin käydä, mutta eipä tässä kovin monia vaihtoehtoja meillä taida olla. Jos karkuun lähdetään vetämään niin noilla koivilla nuo juoksevat meidät hetkessä kiinni. Noillahan on kintut kuin strutsilla. Katoppa noita kahta joilla on pää koristeltu höyhenillä. Nuo lienevät jotain päällikkötason tekijöitä. Yritetään noihin saada jotain kontaktia ja jätetään tuo muu joukko huomiotta.
Voit hyvinkin olla oikeassa. Jotain päälliköitä nuo varmaan ovat koristeista päätellen. Toinen juttu sitten onkin se kuinka noihin saadaan jonkinlainen vuorovaikutus. Tuskin englantia osaavat, Mark manaili.
Yritetään vain näyttää vaarattomilta ja ystävällismielisiltä. Hämilläänhän nuo varmaan ovat nuokin, joten vältetään aiheuttamasta pelkoa ja paniikkia, Timothy opasti.
Jännän äärellä täsä itse kukin on, Mark sanoi. - Toivottavasti nuokin yrittävät olla aiheuttamatta pelkoa ja paniikkia.
Kohtahan tuo nähdään. Yritän hieroa lähempää tuttavuutta sulkapäisen kanssa. Pysy sinä rauhallisen näköisenä hieman taaempana, Timothy tarinoi verkkaisen oloisesti Markille, ja lähti lähestymään lähimpänä seisovaa höyhenkoristeista. Hän piti kätensä lievästi levitettyinä kämmenpuoli kohti valitsemaansa ja päällikköhahmoksi olettamaansa alkuasukasta. Hän sovitti lähestymisensä sopivan verkkaiseksi, ettei vaikuttaisi hyökkäävältä, muttei pelokkaaltakaan.
Höyhenkoristeinen ei liikahtanutkaan, mutta lähimpänä seisovat kohottivat taas puhallusputkensa. Timothy pysähtyi ja kohotti käsiään hieman ylöspäin. Nyt Höyhenkoristeisen suusta kajahti selkeästi linnunlaulua muistuttava sointuisa sävel. Puhallusputket laskeutuivat.
Timothy seisoi yhä paikallaan ja jonkinlaiseksi päälliköksi oletettu asteli vuorostaan Tumothyn eteen. Katseli tovin päätään kallistellen edessään olevaa miestä. Kiersi Timothyn ympäri tutkien näkemäänsä tarkoin. Palatessaan jälleen seisomaan Timothyn eteen olento päästeli suustaan lyhyitä vihellyksiä. Nyt Timothy kääntyi katsomaan Markia ja viittasi tätä tulemaan vierelleen.
Tulehan sinäkin Mark esittäytymään, hän lausahti sopivan kuuluvalla äänellä. Nyt savenharmaasta joukostakin alkoi kuulua ääntä. Aivan kuin isokokoisia laululintuja olisi piileskellyt miekkostan asujen alla.
Nämä ne mahtavat olla niitä lintumiehiä, Timothy tuumi Markille joka oli ehtinyt asettua vierelle. - Mitenkähän näiden kanssa tarinoidaan, käydäänkö mekin viheltelemään?
Voi olla viisainta ettei yritetä, eihän sitä tiedä mitä tulee viserrettyä, vetävät vielä herneen nokkaansa, Mark arveli. Ilmaisutavassa oli kai jotain joka huvitti Timothya, ja mies tuumi selvästi huvittuneena.
Mahdatpa olla varsin oikeassa tuossa asiassa. Toivottavasti meidät on nyt tarkastettu ja vaarattomiksi havaittu. Toivottavasti myös todettu syömäkelvottomiksi.

Timothy päätti jatkaa tutustumista ja ojensi kätensä kohti äskeisen tarkastelun suorittanutta höyhenkoristeista. ”Lintumies” ei vaikuttanut olevan samalla aaltopituudella, vaan suorastaan loikkasi askeleen taaksepäin ja päästi lintumaisen rääkäisyn. Timothy peruutti myös askeleen verran ja levitti jälleen kätensä. Koska savenharmaassa joukossa ei isompaa agressiota esiintynyt, kääntyi Timothy Markin suuntaan.
Kätellään me malliksi oikein tuttavallisesti, jotta nuo näkevät mitä olin äsken aikonut.
Selvä, tehdään niin, Mark vastasi ja tarttui ojennettuun käteen. Miehet ravistelivat tuttavallisen oloisesti toistensa käsiä ja yrittivät näyttää kaikkein ystävällisimmät piirteensä seremoniassa.
Timothy kääntyi jälleen ja ojensi uudelleen kätensä kohti päälliköksi olettamaansa olentoa. Tällä kerralla kättely hyväksyttiin ja Timothy tunsi luun kovien sormien puristavan kättään voimakkaasti, mutta ei kipua tuottavalla teholla. Hän vastasi puristukseen parhaan kykynsä mukaan ja ravisteli käsiä samoin kuin oli Markin kanssa tekemässään näytöksessä toiminut.



16 Lihaa


Kättelyn päätyttyä saapui toinenkin höyhenhemmo paikalle ja seremonia toistui uudelleen. Tämän jälkeen myös muu osa joukkoa alkoi varovasti lähestyä Markia ja Timothya. Katsellen outoja ilmestyksiä selvästi uteliaina ja varsin varovaisina. Toisaalta vaikutti siltä että, jotkut joukosta olisivat varsin mieluusti suorittaneet kättelyrituaalin omituisten vieraittensa kanssa, mutta Miehet pysyivät alkuperäisessä suunnitelmassaan. Ehkä päälliköt tuntisivat arvovaltansa kohonneen tapahtuman myötä, ja tuosta tunteesta saattaisi olla hyötyä miehille myöhemmin.

Sulkakoristeiset vaikuttivat pitävän pientä palaveria. Lintupäälliköt seisoivat hieman erillään muusta joukosta ja painoivat otsansa vastakkain. Hiljainen sointuva viserrys kuului noiden lintumiesten vaihtaessa mielipiteitään.

Palaverin päätyttyä päälliköiden ääni voimistui ja ilmoille kajautettiin ilmeisiä käskyjä, joita tehostettiin käsien viittoilevilla liikkeillä.
Heinäasuinen joukko kääntyi kannoillaan ja otti suunnan joelta poispäin. Päällikkötyypit viittoilivat myös Timothya ja Markia liittymään joukkoon.

Kulku suuntautui poispäin joelta läpi kallioisen maaston josta kohosi paksurunkoisia puita. Puut näyttivät kasvavan lähes puhtaalla kalliolla. Juuristot kiemurtalivar pitkin kallion pintaa sekalaisena verkostona. Pitkäjalkaiset lintumiehet astelivat sujuvasti ja varsin ripeää vauhtia sokkeloisen juuriverkoston päällä. Timothylla ja Markilla oli täysi työ pysytellä joukon mukana jo vauhdinkin vuoksi. Lisäksi juurien sokkelo metsäpohjalla aiheutti kompurointia joka puolestaan vielä vaikeutti mukana pysymistä. Onneksi matka ei ollut pitkä.
Kallioinen metsäpohja kohosi loivana kukkulana joka pian kääntyi alamäeksi. Edessä näkyi jälleen vettä. Joki näytti tehneen kaarroksen.
Ja edestäpäin alkoi kuulua ääntä, jonka voi päätellä lähtevän melkoisesta joukosta tätä samaa lintukansaa.

Rantatöyräällä lojui valtava ruho, jonka kimpussa hääräsi näitä heinäasuisia lintukansan edustajia suuri joukko. Ruhosta irroitettiin lihakimpaleita jotka saman tien pujotettiin pitkiin ruokokasvin varsiin kuin vartaaseen. Touhu vaikutti kiireiseltä.
Valmiita lihavartaita lojui rantakalliolla ja niitä väsättiin kaiken aikaa lisää. Tämä oli suuri metsästäjäjoukko, joka oli saanut saalista, ja varsin mittavassa määrin. Saaliin jaolle oli saapunut muitakin osallistujia, Ruhon pitkä pyrstö oli osittain joessa ja sen ympärillä vesi vaahtosi verestä punaisena. Punaisen vaahdon joukossa välähteli hopeisia kalankylkiä kuin sillinuotassa ainakin.
Voi jumankauta, huokasi Mark. - Jokihan kuhisee jotain piranjoita ja me pojat melskattiin vedessä aivan tolkkua vailla.
Taisi olla meidän onni tämä heinähemmojen metsästyshomma. Kaikki piraijat olivat haistaneet veren ja lähteneet saaliinjaolle, Timothy tuumi.
Miten ne muka ylävirran puolella ovat veren haistaneet? kysyi Mark.
Mahtovat nuo hemmot olla ihmeissään kun me muina äijinä polskittiin menemään. Taisivat kuulla tänne asti meidän kiljumisen ja lähtivät joukolla ihmettelemään, Timothya näytti jopa asianlaita huvittavan.

Jättimäisen saaliseläimen ruhosta saattoi päätellä sen edustaneen oletettavasti samaa lajia kuin aiemmin kohdattu luuranko. Tämä näytti vieläkin suuremmalta, mikä saattoi johtua elikossa vielä olevasta lihamassasta.
Metsästäjät viiltelivät lihaa saaliistaan veitsillä, jotka näyttivät olevan samalla tekiniikalla tehtyjä kuin ne kaksi terää jotka edellisestä leiripaikasta oli löytynyt.
Lihanleikkkaajat painoivat hommaa urakkatahdilla, joten oli luultavaa käytettäviossä olevan ajan olevan rajallista. Pitkiä lihavartaita ilmesyi rantakalliolle koko ajan lisää.

Metsästäjillä näyttää olevan melkoinen hoppu, Timothy tuumi hommaa katsellessaan.
Niinpä näkyy. Näillä helteillä on toki saatava saalis käsiteltyä nopeasti ennen kuin se alkaa pilaantua, arveli Mark.

Lähes välittömästi paljastui kiireen todellinen syy myös Snoopyn piloteille. Voimakkaasti kohahtelevien siivenlyöntien äänien kantautuessa pienen ranta-aukion ylle, kiljaisi joku lintukansalaisista kimaken varoitusäänen. Lihanleikkaajat lopettiat puuhansa välittömästi ja lihavartaiden päihin hyppäsi kantajat, jotka nostivat korennot olkapäilleen ja kiiruhtivat pikavauhtia aukiolta metsän suojaan. Timothy ja Mark jäivät paikoilleen hämmästyneinä ihmettelemään. Toinen sulkapäälliköistä kiljaisi metsikön laidasta ja viittoili miehiä tulemaan.
Samassa jättikokoinen lintu kaartoi aukealle ja laskeutui saaliseläimen viereen. Se aukaisi uhkaavasti nokkansa miesten suuntaan ja sähähti kumean karjaisun, ja se sai kiirettä miesten jalkoihin. Lintu loikkasi vielä pakenevien miesten suuntaan ja kalautti nokkansa kiinni. Ääni joka syntyi muistutti elokuvista tuttua giljotiinin terän jysähdystä.
Syvemmällä metsässä metsästäjäjoukko kokoontui ja alkoi järjestäytyä seuraavaan tapahtumaan. Lihavartaille löytyi omat kantajansa, jonkinlainen aseistautunut etujoukko puhallusputkin ja kivikärkisin keihäin varustautuneena asettui etumaisiksi.
Oltiin kuljettu saaliseläimen luota niin kauas, ettei sitä enää näkynyt, mutta siltä suunnalta kantautui yltyvä rääkäisyjen ja sähähtelyjen ääni, johon sekottui valtavankokoisten siipien läiske. Ruhon luona käytiin nyt saaliinjako johon ei tämä metsästäjäkansa halunnut osallistua. Oma osa oli saatu talteen ja sitä lähdettiin kuljettamaan uuteen määränpäähän, joka arvattavasti olisi näiden asuinyhteisö.

Mihinhän tässä seuraavaksi joudutaan? tuumi Mark ilmeisen huolissaan.
Kohtahan tuo luultavasti nähdään, Timothy puolestaan tokaisi ja oli selvästi jopa innoissaan.
Sinähän vaikutat suorastaan innokkaalta, Mark murahti.
Totta, minua on aina kiinnostanut elämä kivikaudella. Mitä kaikkea ihmiset on silloin jo osanneet. Älykkäitähän ihmiset ovat olleet silloinkin, mutta olosuhteet ja mahdollisuudet ovat olleet niin rajalliset joten keinovalikoimat selviytymiseen ovat olleet aivan toista luokkaa kuin nykyisin, Timothy vastasi.
Nämä ne eivät taida aivan ihmisiä olla, vaikka kahdella jalalla liikkuvat ja käyttävät jonkinlaisia asusteita, Mark pohti.
Eivät taida, mutta sehän ei estä älykkyyttä.
Jotenkin noista tulee mieleen lintumaisuus. Johtuneeko tuosta nokkamaisesta suusta vai visertävästä ääntelystä, en osaa päätellä. Toivottavasti eivät sentään asu pesässä ja muni. Nämä ne eivät ole sitten mitään kasvissyöjiä, näille taitaa liha maistua, Mark huokaili.
Eivät vaikuta olevan. Tässä saattaa olla oiva tilaisuus tutustua paikallisiin ruokailutapoihin. Liharuokaa saattaa olla meillekin tarjolla, Timothy tuumi.
Niin, kunhan ei vain tutustuta näiden ruokailutapoihin lautaselta käsin.
Tuo nyt on jo varsin optimistinen näkemys. Timothy heitti sarkastisesti, - Eiväthän nuo meitä aikoneet pilkkoa noihin lihavartaisiinsa.
No helpommallahan pääsivät kun ei tarvinnut kantaa. Juoksuttavat meidät pataansa asti, ja kiittävät kauniisti laittaessaan patansa kannen kiinni. Päästään nauttimaan kivikauden ruokavaliosta erikoisesta suunnasta, marmatti Mark vielä.
Olisihan se omalla tavallaan aika eksoottinen tapa tutustua paikalliseen ruokailukulttuuriin, hekotteli Timothy, jota selvästi näytti huvittavan toverinsa pessimismi.



17 Kylä

Metsä näytti aivan samalta koko matkan ajan, aivan samanlaiselta kuin aiemmin oli tullut tutuksi. Paksurunkoisia, tuuheaoksaisia puita, joiden alla vallitsi tutunomainen hämäryys. Äkkiä vain eteen oli ilmestyi korkea paaluvarustus.
Paksuja bambumaisia runkoja kohosi maasta vierivieressä. Runkojen yläpäät hävisivät puiden lehvistöihin.
Matalahko nosto-ovi, tai -portti, oli tehty hieman ohuemmisa rungoista jotka kulkivat suurempien runkojen sisälle. Portin voi laskea niin että, ohuemmat rungot osuivat maasta pilkistäviin paksumpiin, jolloin portti olisi sekä yläpäästään, että alapäästään tukevasti kiinnitetty. Kutsumattomat vieraat saisivat pysytellä ulkopuolella.

Heti ensinäkemältä kylä vaikutti isolta. Kapeat kujat mutkittelivat talojen välissä, talot olivat rakennettu irti maasta, tolppien varaan. Talojen alla olevaan tilaan oli rakennettu saman bambumaisen kasvin rangoista suuria häkkejä. Timothy päätteli mielessään häkkien olevan jotain kotieläinsuojia. Vastaavanlaisten talojen alkuasukkaat olivat maassakin pitäneet karjaansa talojen alle rakennetuissa suojissa.
Metsästäjien joukko kulki kylän läpi puuttoman aukean tuntumaan. Täällä oli valmiit telineet, joiden varaan lihavartaat laskettiin.
Aukea oli suurempi kuin se mihin Snoopyn lastiruuma oli päätynyt. Aukean takana avautui näkymä rannattomalle ulapalle. Meri tai suuri järvi, päätteli mielessään Mark.

Tuo saattaa olla jo meri, lausahti Timothykin. - Päättelimme aivan oikein sen mistä voisimme löytää asuttuja seutuja.
Niinpä. Meren voi selvästi haistaa, merellä on oma tuoksunsa, Mark mukaili Timothyn näkemystä.

Kallio lähempänä rantaa kallio näytti olevan kiiltävän mustaa kiviainesta. Ilmeisesti samaa mistä työkaluja valmistettiin. Kallion pinta oli laakean tasainen kuin suuri pöydän kansi.
Metsästäjien kiireet jatkuivat yhä. Nyt lihakimpaleet levitettiin mustalle kalliopinnalle ja niiden päälle nostettiin suuria kivisiä laattoja.

- Hei, nämähän taitavat paistaa lihan suoraan auringon kuumentamalla kalliolla, huomasi Timothy. Ja todellakin kohta liha kiven alla alkoi tiristä ja rasva valua kallion pintaa pitkin.
Siinä sitä aurinkoenergiaa käytetään välittömästi ja tehokkaasti. Näitten ei tarvitse tulta keksiä. Kallion pitää olla kuuma kuin grilliparila, mutta nämä veijarit tepastelevat paljain jaloin eikä näytä tekevän heikkoakaan, Mark hämmästeli.
Varsinaisia fakiireita näyttvät olevan. Huomasitko kuitenkin kaikki talot ovat metsän siimeksessä, joten eivät nämä aivan loputtomia auringonpalvojia sentään ole.

Toinen sulkakoristeisista päällikkötyypeistä lähestyi miehiä. Viserteli muutaman säkeen lintumaista kieltään. Huomatessaan miesten olevan aivan hämmästyneen uteliaan oloisia, viittasi kädellään seuraamaan.
Nyt palattiin takaisin rakennusten luo. Lintumies johdatti opastettavansa sisälle yhteen taloon. Sisällä istui suuressa istuimessa varsin arvovaltaisen oloinen hahmo. Ainakin mikäli arvovaltaa mitattiin linnunsulkien määrässä ja värikirjossa. Tällä tyypillä niitä oli enemmän kuin keskivertoriikinkukolla konsanaan.
Miesten opas päästi suustaan viserryssarjan ja taputti päälakea kämmenellään. Kääntyi katsomaan opastettaviaan ja näytti merkin jonka mukaan nyt oli oikea aika myös näiden suorittaa pääntaputusrituaali. Miehet seurasivat annettua vihjettä. Oltiinhan nyt luultavimmin kyläpäällikön pakeilla.

Oletettu kyläpäällikkö viserteli vähempisulkaiselle ilmeisen luvan poistua, ja annettua kehoitusta noudatettiinkin varsin sujuvasti.
Tämä oli luultavasti jo iso kiho tällä kylällä, ja Snoopyn miehistö oli toimitettu lähempää tarkastelua varten paikalle.
Sulkamies päästeli nokkasäveliä aivan kuin miesten olisi kuulunut ymmärtää outoja sointuja.
Jotainhan tuo yrittää viestiä meille, mutta eipä ole tullut opeteltua noita soidinmenoja tuolta kantilta, Timothy tuumi Markille.
Näin minäkin olen antanut itseni ymmärtää, Mark vastasi.

Kyläpäällikkö kallisteli päätään kuunnellessaan miesten keskustelua. Aivan selvää oli ettei ymmärrys silläpuolen ollut yhtään ylemmällä tasolla. Päällikkö näytti turhautuvan asioiden etenemättömyyteen. Koska vierailulle tuodut vaikuttivat suhtautuvan täysin ymmärtämättömästi, suorastaan välinpitämättömästi annettuun informaatioon. Pikemminkin nämä keskittyivät omaan outoon ääniviestintään, oli aika tehdä johtopäätökset.
Päällikkö pöyhi sulka-asuaan ja päästi äänivalikoiman varsin voimakkaalla volyymillä. Äänessä oli voimaa jo siinä määrin ettei se ollut tarkoitettu vain huoneessa olevien korville. Kohta paikalle astelikin kaksi rotevan oloista lintumiestä. Näillä ei ollut yllään sitä heinäasua, joita metsästäjäjoukko oli yllään kantanut, Polvimittaan yltävä nahkahame joka oli vyötäisille sidottu leveällä vyöllä. Vyön solki oli molemmilla samanlainen, ilmeisesti luusta kaiverrettu soikea laatta jonka lävitse vyö oli pujotettu. Luulaattaan oli kaiverrettu abstrakti symbolikuvio. Mitään mielikuvaa se ei saanut miesten mielissä syntymään. Mustat puhallusputket molemmilla oli käsissään. Jotenkin miesten mieliin nousi ajatus paikallisesta poliisikaksikosta.
Taisi paikalliset sheriffit löytää vihdoinkin rikospaikalle, leukaili Timothy.
Jotenkin nyt alkoi tuntumaan siltä ettei tässä kohta hyvä heilu, Mark jakoi omaa näkemystään, eikä juuri erehtynyt.

Toinen rotevista tarttui Markin käsivarteen voimakkaalla otteella. Markista tuntui ettei luunmurtuma ei enää ollut kovin kaukana. Hän älähti jo kivusta, ehkä myös pelostakin.
Timothyllä näytti olevan samanlainen käsittely käynnissä.

Lintumiesten isopäällikkö viserteli ohjeensa tai määräyksensä paikalle saapuneelle järjestyspartiolle ja pian miehiä vietiin johonkin muualle, eikä ilmeissti mihinkään mukavaan paikkaan.


18 Vankila.


Keskellä kylää oli torimainen aukio, jonne oli rakennettu ristikkoon punotuista ruokokasvin varsista puolipallon muotoinen kupoli. Rakennelma oli katettu yläosastaan paksulla ruokokatolla. Ilmeisen suosittu katemateriaali oli kylän rakennuksissa pääsääntöisenä kattorakenteena. Kupolin ainoa kulkuaukko oli samanlaiseen toimintaperiaatteeseen perustuva kuin kylää ympäröivässä paaluvarustuksessa, joskin tämä oli mitoitukseltaan pienempi.
Porttiin oli rakennettu omaperäinen lukitussysteemi noin kymmenen jalan mittaisilla sokkavarsilla. Ne pystyi vapauttamaan vain toisesta päästä, joten kupolin sisään teljetyllä ei ollut mahdollisuutta poistua omin avuin. Mark ja Timothy olivat suljettuina tuohon kupoliin.
Laskuvarjosta inspiroidut reput olivat joutuneet paikallisen virkavallan takavarikoimiksi. Siinä oli menetetty viimeiset ruokavarat, se vähäinen määrä Snoopyn lastiruumasta otettua tarviketta, jonka miehet olivat arvelleen olevan hyödyllistä, sekä pieni määrä mukana ollutta vettä. Ja juuri se olisi nyt ollut tarpeen. Kuumassa ilmanalassa vesi olisi nyt todella tehnyt hyvää.
Kaksikko joka miehet oli häkkirakennelmaan sulkenut ei juurikaan noteerannut vastalauseita, vaan oli tylysti kaapannut kantamukset kainaloihinsa ja häipynyt paikalta.

Aivan tälläistä vastaanottoa en osannut odottaa, Timothy totesi.
Joo, eihän tämä hyvältä näytä, mutta parempi kuitenkin kuin tulla seivästetyksi rottinkivartaaaseen, Mark murahti.- Ja toisaalta tästähän on nyt hyvä tutkailla kivikautista elämänmenoa. Turvassahan me tässä nyt ollaan kun saatiin suljettua nuo visertäjät tämän häkin ulkopuolelle.
- Sanohan Mark, onko kukaan sanonut sinulle sinulla olevan outo huumorintaju? kysyi Timothy.
No, eipä ole tainnut sanoa.

Muutamia paikallisia asukkaita ilmestyi kiertelemään vangittujen Snoopylaisten lähettyville. Ne tuntuivat keskustelevan tuolla omituisella visertelykielellään. Miehistä oli jotenkin omituista se ettei kukaan oikeastaan osoittanut kummempaa uteliaisuutta häkkiin suljettuja kohtaan. Olihan oletettavaa, ettei kukaan noista ollut ikinä nähnyt ihmistä.

Todella huono juttu se kun nuo veivät reput meiltä. Siinä meni ruoka, mutta ennen kaikkea sielä olisi ollut ne pari sahan varaterää. Niistä olisi ollut apua vankilapaon totuttamisessa, Mark harmitteli.
Miten pitkälle täältä pääsisi? Jos tästä häkistä pääsee, niin kylää ympäröi sellainen varustus, ettei siihen hetkessä miehenmentävää reikää hinkkaa pelkällä sahanterällä. Tässä voi olla vain kysymys siitä, etteivät nuo tiedä mitä meidän kanssa pitäisi tehdä. Mehän ollaan niitä outoja muukalaisia, joista ei pysty tietämään kuinka isosta vaarasta on kyse. Pistivät meidät häkkiin varmuuden vuoksi ja pohtivat myöhemmin mitä meidän kanssa tekisivät.
No, lihaahan niillä nyt on ainakin joksikin aikaa, joten meitä ei heti tarvitse käydä pariloimaan kuumien kivien alla. Toivottavasti.
Paljonhan sitä lihaa toki tuli, mutta aika paljon taitaa kylässä olla väkeäkin. Kuinkahan pitkäksi aikaa lihaa riittää. Tuskin näillä aivan jokapäiväinen saalis on tuon mittakaavan dinosaurus.

Miehet katselivat ympärilleen vankilassaan. Tilaa oli vaikka isommallekin porukalle, tuon rakennelman läpimitta oli arviolta ainakin kuusikymmentä jalkaa, ja korkeutta noin puolet siitä. Alusta oli kivikovaksi polkeutunutta punaruskeaa maa-ainesta, joten tila on ilmeisesti ollut ahkerassa käytössä. Keskellä ympyränmuotoista lattiaa oli suuri heinäkasa, josta kohosi paksu tukisalko kupolikaton keskustaan.

Mikähän tarkoitus noilla heinillä mahtaa olla, Mark pohti ääneen.
Ehkä tämä on joku karjasuoja tai sellainen. Karjan rehuahan heinät on, ei kai ne meille niitä ole tänne kasanneet, Timothy tuumaili vastaukseksi.
Tokihan tuollaisessa heinäkasassa voisi nukkua, mutta minä en kyllä aio noihin heittäytyä. Siellä voi piileskellä vaikka mitä myrkkykäärmeitä.

Aika kului hitaan tuntuisesti, eikä erikoisempia tapahtumia esiintynyt. Paikallisia käveli häkin seutuvilla, katselivat häkkiin suljettuja kummajaisia rauhallisina, eivätkä yrittäneet lähestyä minkäänlaisen kontaktinoton muodossa.
Vihdoin jotain toisenlaista tapahtui kun paikalle saapui kaksikko, joka oli pukeutunut samanlaisiin nahkahameisiin kuin ne aiemmin tavatut paikallispoliisit. Tyypit saattoivat olla samojakin.

Näkä kaksi kantoivat välissään isokokoista vihreistä lehtisuikaleista punottua kassia, tai koria.
- Taitaapa paikallinen ravitsemusketjun kotiinkuljetus lähestyä, ellen vakavasti erehdy , Timothy totesi kun miehet komennettiin käsimerkein vetäytymään kauemmas porttilaitteen tuntumasta.
Jokohan päästään maistelemaan paikallista dinoa, hän jatkoi.
Kassissa näyttää olevan kokoa ja painoa siinä määrin että, nälkä lähtee jos ruoka on syötävää, Mark arvioi.

Kassi tai kori, kumpi sitten kyseessä oli, ei sisältänyt lihaa. Kahden nyrkin kokoisia keltavihreitä hedelmiä ja kaksi melonia muistuttavaa ontoksi koverrettua hedelmää, jotka oli täytetty vedellä.
Mark tarttui vesiannokseen ja maisteli ensin varovasti, mutta voimakkaaksi ehtinyt jano sai miehen hörppimään viileää vettä kursailematta.
Maistuu vähän omituiselta. Vähän pihkamainen maku tässä vedessä ja se voi johtua tästä astiasta. Muuten ihan hyvää, Mark sanoi ojentaessaan astiaa Timothylle.

Takana olevasta heinäkasasta kuuluva kahina sai miehet pyörähtämään nopeasti.
Heinäkasassa näytti tapahtuvan nyt kummia. Heinät heiluivat ja lentelivät ilmaan. Heinäkasasta ilmestyi näkyville erikoisia hahmoja.

Kädellisiä, kaksijalkaisia olentoja, jotka poikkesivat lintumiesten olemuksesta merkittävästi. Nämä olivat huomattavasti ihmismäisempiä rakenteeltaan. Pienikokoisia, lähes lapsenomaisia keholtaan, käsien ja jalkojen rakenne poikkesi lintumiesten strutsinkoivista täysin. Kehon mittasuhteet korostivat lapsenomaista vaikutelmaa, ja jotenkin toivat mieleen ihmisapinoihin kuuluvat bonobot.
Näitä olentoja oli lähes kymmenkunta, joskin tarkan lukumäärän muodostaminen tiiviistä, nopeasti liikkuvasta juokosta oli hankalaa.
Lintumiesten toimittama ruokatarvike-erä kollattiin pikavauhdilla ja korien hedelmät katosivat nopeasti olentojen matkassa suurimmalta osin heinkasan kätköön.
Toimitettujen hedelmien nopea ja tehokas hupeneminen antoi aiheen olettaa niiden olevan syötäviksi kelpaavia. Timothy ja Mark poimivat koriin jääneitä hedelmiä parempaan talteen. Tästä oli hyvä aloittaa paikallisiin elintarvikkeisiin tutustuminen.

Hedelmien kellanvihreä pinta oli sileä ja jotenkin omenamaisen tuntuinen. Miesten mieli olisi tehnyt kuoria ne ennen syöntiä, mutta mitään sopivaa työvälinettä ei ollut saatavilla, joten huolellinen pyyhkiminen omiin asusteisiin sai kelvata.
Outo maku oli kiiwimäisen kirpeä, eikä juurikaan makea, pikemminkin sipulimainen, kuten hedelmälihan kerroksellinen rakennekin.

Jumankauta, sipulihedelmiä, eikö mitään muuta ole tarjolla, ähkäisi Mark. - Arvaa tykkäänkö muutenkaan sipulista? hän jatkoi.
Noin niikun varovasti voisin arvella sipulin olevan enemminkin inhokkilistalla, virnuili Timothy.
Sinustahan on tainnut kehkeytyä varsinainen selvännäkijä, ähkäisi Mark ja sylkäisi osan suussaan olleesta hedelmästä maahan.
Syö poika vaan sipulia, muuta saattaa olla harvemmin tarjolla. Timothy virnuili.
Mihin nuo pahanilmanlinnut panttaavat sitä lihaa? Olisihan sitä voinut tarjota ainakin maistiaisen verran. Dinopihvi saattaa olla maukastakin. Mark marmatti.
Ei kai se vielä voi olla edes kypsää, Timothy arveli.
Voisin kyllä vetää pihvin puoliraakana aivan hyvin. Edellisestä kerrasta saattaa olla aikaa kulunutkin jonkin verran. Ehkä tuollaiset reilu sata vuotta. Saattaisi jo kohta taas maistua.




19 Pako


Pihvejä, niitä ei vain kuulunut. Päiviä kului suljetussa häkissä, eikä oikeastaan muuta tapahtumia ollut kuin jokaisen päivän iltapuolella nahkahameiset kantoivat verkkokassillisen sipulihedelmiä ja pihkanmakuista vettä.
Peloista huolimatta tarjottu ruoka ei aiheuttanut oireita. Aterioitten yksipuolisuus alkoi tympiä, mutta kielivaikeuksien vuoksi Snoopyn miehistö ei saanut valituksiaan esiin, tai ainakaan niihin ei otettu kantaa toivotulla tavalla.

Heinäkasassa asuva pikkuväki oli selvästi aktiivisempaa vasta hämärän tultua. Miehet pohtivat mikä oli tämän joukon merkitys paikalliselle kyläyhteisölle. Nämä eivät olleet pikkulintukansaa, näillä oli selvästi puhekieli, jolla vaihtoivat ajatuksiaan keskenään. Ilmaisukielessä oli jopa tutunomaisia piirteitä.

Näiltä tarinaa tulee kuin aikoinaan piirrettyjen lastenfilmien pikkuoravilta. Kielestä vaan ei ota tolkkua varmaan Aku Ankkakaan, Mark tuumi.
Totta turiset. Mukavanpaa kuultavaa kuitenkin kuin noiden lintuhemppojen viserrykset. Alkuun arvelin näiden olevan jotain kotieläimiä, mutta kai näillä joku muu käyttö on.
Eivät nämä mitään lihakarjaa kuitenkaan taida olla. Vaikka lihansyöjiä nuo lintumiehet selvästi ovat. Toisaalta tuo ajatus alkaa hirvittää, sillä mitään selkeää kuvaa ei ole ilmennyt siihen miksi meitä pidetään ja ruokitaan häkissä Mark pohti.
Jotenkin alkaa vaikuttaa siltä etteivät nuo nahkahameiset tiedä itsekään mitä meillä tekisivät. Luultavasti eivät tiedäkään, mikä ei välttämättä ajanmyötä ole ollenkaan mukava juttu. Täältä kun pääsisi lähtemään en juuri jäisi miettimään muita vaihtoehtoja. Alkaa jotenkin käydä kammottamaan noiden välinpitämättömyys.
Jonkinmoista sivilisaatiotahan me kyllä haettiin, mutta häkkieläimenä olo ei minuakaan innosta. Jos oltaisiin maassa niin näin kantaväestöstä poikkeaviin muukalaisiin kyllä olisi aivan toisen tason kiinnostus. Nämä täällä vain kantavat sipuleita syötäväksi, eivätkä juurikaan muuten näytä noteeraavan.

Pari vuorokautta vierähti jälleen ilman mainittavampia muutoksia rutiineihin. Mark ja Timothy viettivät yönsä heinäkasan laitamilla torkkuen ja päivisin kiertelivät häkkinsä sisällä pyrkien sijoittumaan aina päivänmittaan vaihtuviin varjopaikkoihin. Mereltäpäin kävi yleensä jonkinlainen tuulenhenki joka hieman helpotti päivien kuumuutta. Onneksi öisin lämpötila laski miellyttävämpiin lukemiin.
Miehet olivat havainneet heinäkasan pikkuväen olevan varsin yöaktiivista joukkoa. Kun kylän lintukansa veteli unta nokkaansa, heinäkasan hemmot vilistivät kuunvalossa edestakaisin häkissä ja varsinkin suosittu harrastus näytti olevan heinäksasan ja häkin reunaman välinen kisailu.

Mitä nuo oikein puuhaavat? Mark pohti ääneen. Kuun valossa vilisti väkeä edestakaisin.
Nehän vetävät rinkiä kuin hamsterit häkissään. Näyttää aivan päättömältä touhulta, kai ne pakoreittiä etsivät. Luulevat kai jotta tarpeeksi monta kertaa kun tarkastaa häkin, niin tilastollisen todennäköisyyden mukaan joku reikä on joskus löydyttävä, väänteli vastaukseksi Timothy.
Eivät taida nuo paljoakaan tilastoista tajuta, kunhan vain hakevat vaistomaisesti mahdollisuutta.

Aivan niin päättömältä tuo touhu ei pidempään seuratessa sentään näyttänyt. Pikkuväkeä puikahteli heinien seasta jatkuvalla syötöllä ja kasasta tulevat tyypit säntäsivät kiertämään häkin reunamaa ja kääntyivät sitten takaisin kasaan.

Kyllä nuo jotain puuhaavat, Timothy arveli. - On tuossa puuhassa joku logiikka kun sitä seuraa.
Joku säännönmukaisuus siinä taitaa olla havaittavissa. Olisko joku rituaali tai jotain kuun palvontaan liittyvää? arveli Mark.
Ovat niin pahuksen nopealiikkeisiä ettei oikein tarkoin pysty seuraamaan, mutta näyttäisi siltä kuin kasasta tulevista joka toinen kiertää eri suuntaan neljä kierrosta ja sukeltaa taas heiniin. Joku outo öinen rituaali kai noilla on joka yö. Tai sitten....Timothy lausahti ja vaikeni hetkeksi.
Tai mitä? ehti Mark kysymään.
Tai sitten ne todella puuhaavat pakoa ja kaivavat kasan alta tunnelia.
Tunnelia? Maahan on kuin betonia, ei siihen saa kuoppaakaan ilman järeitä työkaluja, eikä noilla ole kynsiä kovempaa tarjolla.
Niinpä. Tuli vain mieleen. Tosihan se on, ettei tähän maahan pysty edes rautakanki. Ja jotain ääntä kyllä syntyisi jos olisi työkaluja joilla piikkaisi tunnelia.


Pari vuorokautta myöhemmin oli Snoopylaisten tarkennettava kantaansa pikkuväen rituaalien suhteen.
Kirkas täysikuu valaisi häkkiä ja sen ympäristöä, Häkin yläpuolella olevien oksistojen varjot näyttivät synkän pimeiltä.
Oli täydenkuun aika mutta heinäkasan pikkuväki ei tänä yönä säntäillyt lainkaan ulos kasastaan. Kuitenkin jokin ääni sai heinäkasan laitamilla tokkuvat miehet havahtumaan.

Häkin ulkopuolella tapahtui jotain yllättävää. Tavallisesti lintumiesten kylä oli öiseen aikaan aivan äänetön. Nyt jokin rasahteleva ääni kantautui jostakin varsin läheltä. Miehet nousivat katsomaan kuinka kuunvalossa näkyvään kohtaan häkin ulkopolella ilmestyi pieni aukko, joka laajeni nopeassti ja siitä alkoi vyöryä heinäkasan pikkuväkeä ylös. Joukkoa näytti olevan aikalailla enemmän kuin miehet olivat häkissä nähneet.

Pikkuväki ei aikaillut vaan kiipesi nopeasti häkin ulkopuolella ylös kohti häkkiä varjostaneita oksistoja ja katosivat varjoihin.
Perhana nehän todella kaivoivat tunnelin. Miksi niitten piti näyttää sitä öistä rituaaliaan. Vaikka me olisimme tienneet tunnelista, emme olisi sitä voineet paljastaa.
Ehkä ne vain peittivät puuhiaan ja polkivat kaivetun maan öisin häkin pohjaan niin ettei sitä voinut päivisin havaita, Mark pohti.
Mutta mitäs me tehdään? Siellä olisi pakotunneli. Lähdetäänkö mekin livohkaan jos mahdumme? Timothy kysyi.
Ei kai siinä paljoa ole menetettävissä, joten kokeillaan. Ovathan nuo heinäkasan väki jonkin verran pienikokoista, mutta eihän mekään mitään jättiläisiä olla.

Miehet tunkeutuivat suureen heinäkasaan ja totesivat heiniinkin tehdyn valmiita kulkutunneleita. Jotakuinkin kasan keskellä oli maassa onkalo. Ahdashan se oli, mutta miehetkin olivat hoikkia ja suhteellisen pienikokoisia. Nasa valitsi lentäjiinsä pienikokoisia koska tilat avaruusaluksissa olivat aina rajalliset. Kovin pitkä tunneli ei todellakaan ollut ja ahtaudesta huolimatta miehet onnistuivat pujottautumaan sen lävitse. Kuu paistoi ulostuloaukosta tunneliin ja etummaisena ryömivä Mark havaitsi tunnelin pohjalla kimaltelevan esineen, jonka poimi matkaansa. Esine vaikutti heti tutulta. Se oli samanlainen kivestä hakattu keihäänkärki, jonkalaisia oli löytynyt heidän ensimmäiseltä yöpymispaikaltaan sen jälkeen kun he olivat jättäneet Snoopyn lastiruuman.
Heinäkasanhemmoilla oli siis ollut työkalu tunnelin tekoon. Hän näytti löytöään Timothylle miesten noustua maan pinnalle.
Tälläisellä monitoimilaitteella ne pojat kaivoivat pakotunnelin.
Ja mihin me sitten suunnataan? Kiivetäänkö häkin päälle ja kadotaan metsien varjoihin, Timothy heitti kysymyksen.
Johonkinhan tästä on kai suoriuduttava. En välittäisi toistamiseen joutua häkkilinnuksi.
Nuo lintumiehet eivät näytä juurikaan liikkuvan öiseen aikaan, joten jonkinverran meillä on aikaa hankkiutua tiehemme. Ehkä tuo oksareitti on hyväkin vaihtoehto.


Vaikka alhaalta katsottuna oksat olivat näyttäneet olevan lähes häkin katossa kiinni, ei asia lähemmin tarkasteltuna ollutkaan niin. Oksiin ei vain yltänyt millään tavalla.
Pahus vieköön. Niillä on ollut ulkopuolista apua, muuten nekään eivät olisi päässeet oksille täältä.
Jep, joku on tuolta ylhäältäkäsin toimittanut kaivuuvälineet häkissä olleille, ja varmasti seuraillut koska häkkiin suljetut kaverit pääsevät ulkopuolelle. Ovat sitten puusta toiseen luikkineet pakoon. Kylää ympäröivä paaluvarustus näytti yltävän aina oksistoon asti, mutta tuskin on niin korkea, etteivät nuo päässeet yli. Timothy arveli.
Entäs me? Me ei olla mitään marakatteja, eikä meiltä saattaisi puusta toiseen loikkiminen pitemmän päälle onnistua. Hyvä jos päästään edes puuhun.
Täällä kylässä näyttivät puut olevan oksattomia hyvinkin ylös asti. Luultavasti jopa karsittu niin. Ylimmät oksat jätetty latvustoon varjostamaan kuumimmalta paahteelta. Toki aika vankoilta ja vahvoilta ne näyttivät, joten jos puuhun pääsisi, niin ehkä sitä kautta voisi häipyä tästä lintukodosta. Tähän ei kyllä kannata jäädä pidemmäksi ajaksi pohtimaan. Meillä on aamunkoittoon aikaa löytää jokin pakokeino, joten eikähän lähdetä katselemaan maisemia.
Näin tehdään, Mark tuumi.
Miehet kiertelivät öisessä kylässä ja päätyivät kylää kiertävän paaluvarustuksen äärelle.
Paksuja salkoja vierivieressä. Ei kummosia rakoja, eikä vaakatukijuoksujakaan ole ymmärretty rakentaa pakolaisille kiivettävään tiheyteen. Voitaisiin toki etsiä se portti josta tultiin sisään, mutta se on varmaankin aina vartioitu. Ovat sen verran riskinnäköistä porukkaa ettei tee mieli käydä kättä vääntämääm. Ja sitten ne puhallusputket, eiköpä noilla myrkkynuolia niissä ole, arvuutteli Timothy.
Aivan, luultavasti se heinäkasan pikkuväki on perillä näistä lintumiekkosista ja tiesi ettei portin kautta pääse häipymään. Siksi käyttävät oksareittiä.
Mutta asiasta toiseen. Näyttäisikö tuolla kauempana olevan rakennuksen katolle yltävän jopa melkoisen mukavan näköisiä oksia? Eikä tuosta ole pitkäkän matka paaluaidalle.


Todellakin, rakennus näytti olevan liki metsäreunaa ja sen takaa välkkyi meri kuun valossa. Rakennusta varjostavien puiden oksat roikkuivat lähellä paksua olkikattoa ja pakoreitti näytti houkuttelevalta. Miesten pitäisi vain päästä kiipeämään katolle. Kylän rakennusten seinät kyllä olivat kiipeämiseen soveltuvia, sen miehet olivat nähneet päivänvalossakin, ja siltä tämänkin rakennuksen osalta homma näytti. Rakennuksen olkikaton räystäät toivat kyllä ison haasteen, jonka miehet kyllä päättivät selvittää. Oli asia kutenkin kokeiltava. Kaiken pitäisi kuitenkin tapahtua todella äänettömästi. Mikäli talossa asuttaisiin, niin asukkaiden unta ei toki olisi syytä häiritä.

Ja talossa asuttiin. Miesten kiivetessä seinän tukirakenteita pitkin, kantautui avoimesta ikkuna-aukosta hiljainen hyrisevä kuorsaus. Mark ei voinut vastustaa kuisausta kurkistaa ikkunasta sisään. Ikkuna-aukoista sisään paistava kuu paljasti näkymän, joka sai Markin hätkähtämään, ja melkein menettämään sen vuoksi otteensa.
Huoneessa oli valtavan kokoinen korimainen rakennelma, joka oli täytetty heinillä ja kasan päällä kuorsasi valtavan lihava lintukansalainen, ja sen alta näkyi suuria vaaleita munia. Siinä oli lintukansan emolintu hautomassa. Markin mieleen nousi kuva jostakin termiittipesän kuningattaresta. Lattialla pesäkorin ympärillä näytti olevan kaikenlaista tavaraa. Oli samanlaisia hedelmänkuoria, joilla oli häkkiin tuotu pihkanmakuista vettä. Oli pienempiä punottuja koreja, joissa näytti olevan jotain valkoisia palleroita. Ensin Mark oletti niissä olevan jotain hedelmäntapaisia, mutta sitten hän oivalsi kyseessä olevan mitä luultavammin pääkalloja. Pääkalloja, jotka oletettavasti olivat peräisin häkissä pidetyn pikkuväen heimolaisilta. Tavaroiden joukossa näkyi olevan myös ne kantorepuiksi muokatut pakkaukset, jotka miehiltä oli viety.
Mark vinkkasi Timothyn katsomaan. Kannattaisiko ottaa riski ja hiippailla noutamaan omat kamat mukaan.
Timothy katsoi huoneeseen muutaman sekunnin ja pyöritti päätään. Toki tavarat olisivat tarpeen, mutta niitten vuoksi ei riskiä kannattaisi ottaa.
Miehet jatkoivat kiipeämistä. Katonharjan tuntumassa miehet tekivät havainnon, joka oli mieleen. Olkikaton kannatusta vatren rakennettu kattoruodepohja ulottui pari jalkaa olkikatteen ulkopuolelle, joten kohtalaisen helposti ruoteitten välistä pääsi katolle nousemaan. Pian miehet olivat jo puun oksilla.
Huh. Ainakin puuhun päästiin. Eiköhän me onnistuta jatkamaan pakoa. Puut kasvavat lähekkäin ja oksat menevät lomittain toisiinsa. Jopa kuun valossa näyttää tie vapauteen olevan edessä, Timothy leukaili.
Miten minusta on alkanut vaikuttaa siltä kuin nuo tarinasi muuttuisivat sitä hersyvimmiksi, mitä kusisempi paikka edessä on, Mark kysäisi.
Mahtaakohan olla, kuittaili Timothy.

Jostakin alhaalta kuuluva ääni pakotti miehet vaikenemaan ja käymään liikkumattomiksi. Nyt ei kannattanut päästää pienintäkään kahahdusta.
Raskaitten askelten verkkainen ääni kantautui hiljaisessa yössä hyvin miesten korviin. Äskeisestä rakennuksesta vääntäytyi esiin se jättimäinen emolintukansalainen joka oli kuorsannut muutama hetki sitten munien päällä. Olivatko miehet saaneet riittävästi ääntä aikaiseksi emolinnun herättämiseksi.

Verkkaisesti askeleet tömähtelivät tantereeseen kun niiden aiheuttaja kulki aivan miesten alapuolelta ja jatkoi matkaansa kohti kylän laidassa olevaa rakennelmaa.
Öisen vaelluksen tarkoitus alkoi selvitä snoopylaisille.
Emokana suuntasi helpotusten huoneeseen, Timothy päätteli.
Niinpä saattoi tehdä. Nyt on mahdollisuus käydä hakemassa omat kamat omaan hallintaan.
Kannattaisikohan riskeerata? tuumi Timothy.
Totta hitossa. Tuo kulki niin verkkaan, ettei millään ehdi takaisin ennen kuin meillä on omat reput ja ollaan jo hyvän matkaa menossa. Kai se istuukin jonkun aikaa asiallaan. Nyt menoksi vain.

Nopeasti miehet laskeutuivat katolle ja Mark pujahti kattoruoteitten välistä seinälle.
Pidä sinä vahtia, niin käyn nappaamassa nyytit, hän kuiskasi ja pujahti alas seinälle.

Muutamaa minuuttia myöhemmin hän ojensi nyssäkät katolla vahtia pitäneelle kumppanilleen.

Siellä oli muuten pesän ympärillä koritolkulla pääkalloja, jotka oli avattu kuin munankuori. Emokana taitaa herkutella niiden pikkuotuksien aivoilla. Taidettiin tehdä oikea päätös kun ei jääty odottelemaan mihin meitä tarvittaisiin.


20 Pikkukansa.


Yllättävän helppoa oli kulkea oksareittiä. Puiden vankat oksat olivat osittain kasvaneet toistensa lomaan ja jopa paaluvarustuksen yli, joten miehet olivat varsin nopeasti hyvän matkan päässä kylästä. Vaikka puureitti oli selvästi hitaampi kulkea kuin kulku metsäpohjalla olisi ollut, miehet päättivät pysytellä oksistoissa.
Auringon nousun myötä lisääntynyt valo muutti kuitenkin mielipiteitä varsin nopeasti. Siellä täällä oksilla istuskeli lintuja joista varsinkaan Mark ei ilahtunut. Lehvistön joukosta sähähteli käärmekaulaisten lintujen ääntelyjä ja ne saivat kylmät väreet kiirimään selkäpiissä.
Linnut taivuttivat kaulansa varsin käärmemäisiin iskuasentoihin, ja ilmiö sai aikaan varsin nopean päätöksen puusta laskeutumiseen.

Kammottavia otuksia, vai mitä arvelet? Timothy kysyi.
Sitäpä hyvinkin, ja siinä määrin ettei tee mieli samassa puussa istua.
Kai täällä maanpintatasollakin omat omituiset otuksensa on, mutta tuskin noita kammottavampia. Onhan ainakin nopeampi liikkua, ja etäisyyttä siihen lintukylään on parasta saada, Mark jatkoi.
Tottapa tuo on, joten reippaasti matkaan veliseni, Timothy yhtyi mielipiteeseen.


Kulkusuuntaa pyrittiin pitämään auringon asemaa hyödyntäen, ja parin tunnin vaeltamisen jälkeen miehet osuivat paikkaan jossa olivat aiemminkin olleet.
Sama jokiuoma, jossa olivat tavanneet lintukansan metsästäjäjoukon. Nyt joessa lirisi mitätön noro pohjakivien välissä. Paikkaa olisi ollut vaikea tuntea samaksi, ellei rannalla olisi maannut valkeaksi kaluttu luuranko. Kaksi pitkää ruokokasvin rankaa kaarevien kylkiluiden välissä ja rankojen päissä mustasta lasimaisesta kivestä hakatut terävät keihäänkärjet.
Katsoppas vain. Näillä on tutunomaiset metsästystavat käytössä, hymähti Timothy.
Joo, ruotsalaiset karhukeihäät, olettaisin, Mark tuumaili ja jatkoi. - Vai, oletko edelleen varma esi-isiesi ruotsalaisuudesta?
Ehdottomasti. Irrotetaan nuo keihäänkärjet, niistä voi olla hyötyä myöhemmissä vaiheissa.

Kärjet noissa metsästyskeihäissä olivat kiinnitetty sitomalla jollakin lujalla kasvikuidulla. Kuitunauha näytti heinältä ja sidos oli vahvistettu jollakin liimamaisella aineella, joka oli kovettunut kivikovaksi. Yhdessä sidokseen käytetyn kasvikuidun kanssa se muodosti kiinnityksen jota oli vaikea purkaa.
Mark kaivoi laskuvarjopakkauksesta luusahan varaterän ja alkoi katkaista vartta.

Tee niistä riittävän pitkiä, jokseenkin saman mittaisia kuin ne jotka meillä aiemmin oli. Ehkä hieman pidempiä, mutta nuo ovat kuitenkin turhan mittavia tuollaisena.

Lintumiesten metsästyskeihäät olivat todellakin melkoisen kookkaita. Täytyikin olla koska niitä käytettiin suuren riistan metsästyksessä. Keihäitten koostakin voi päätellä niiden käyttäjiltä vaadittavan melkoisia voimavarantoja.
Vaikka keihäitten varresta katosikin reilusti yli puolet mitasta, ne edelleen tuntuivat melkoisen raskailta. Ne saattaisivat olla kuitenkin varsin ratkaisevassa asemassa edessä olevien haasteiden selvittämisessä.

Onko meillä mitään suunnitelmaa siitä mihin me ollaan menossa? kysäisi Timothy.
Hyvä kysymys todella. Ehkä meidän kannattaisi asettua johonkin sopivaan paikkaan joksikin ajaksi pohtimaan olemassa olevaa tilannetta. Vedetään nyt kuitenkin välimatkaa siihen lintukylään, kun näistä ei tiedä ovatko miten innokkaita lähtemaan tälläisen pienriistan perään.
Jatketaanko edelleen tämän puron seuraamista? Lintumiesten kylä oli meren rannalla, joten luultavasti tämä puro päätyy myös kohtalaisen pian saman meren rantaan.
Niin varmaan, mutta nyt tuon suunta näyttää sopivasti poispäin, joten eiköhän seurata edelleen puroa.


Puron uoma pujotteli metsäisessä maastossa, joskin paikoitellen metsään avautui pienehköjä niittymäisiä aukkoja. Heti ensimmäinen tälläinen niittyaukko sai miehet säikähtämään melkoisesti. Niityllä kasvoi heinämäisen kasvin tuppaita, jotka ensinäkemältä toivat mieleen ensikohtaamisen lintumiesten kanssa.
Tuppaat muistuttivat jopa erehdyttävästi heinäasuun pukeutuneita lintukansan metsästäjiä.

Olipa lähellä etten jo pelästynyt, ähkäisi Timothy havaittuaan ensisäikähdyksen jälkeen kyseessä olevan kuitenkin vain kasvikunnan edustajia.
Kyllä se meinasi lirahtaa housuun minullakin, myönsi Mark.
On näissä melkoinen yhdennäköisyys, ja muutakin yllättävää, totesi Timothy ja tarkasteli lähintä tupasta.
Kuten mitä?
Nämä kasvattavat sitä suurinta herkkua, eli niitä sipulihedelmiä. Nyt tiedämme ainakin yhden syötävän jutun paikallisesta ravintotarjonnasta. Timothy ojensi kätensä poimiakseen mainitun hedelmän. Teko jäi kuitenkin aikeeksi, sillä jostakin tuuhean heinätuppaan kätköstä iskeytyi ranteeseen käärmemäinen pää kita avoimena. Isku ranteeseen oli voimakas ja Timothyn kiskaistessa kätensä takaisin, siinä roikkui parin sekunnin ajan käärmekaulainen lintu. Lintu irrotti otteensa ja lennähti kauemmas kadoten metsän kätköihin.
Nyt taisi käydä kalpaten. Nuo otukset ovat myrkyllisiä, Timothy sanoi yllättävän levollisella äänellä.
Sitähän me ei tiedetä, kuinka noiden myrkky vaikuttaa ihmisiin. Erilaiset käärmeetkin ovat erilaisia myrkyiltään ja vaativat omat vasta-aineensa. Meillä on joitakin lääkeaineita, mutta mitään käärmeenpuremia vastaan ei taida löytyä, arveli Mark.
Näytähän sitä kättäsi.
Kaksi reikää ranteessa. Hiukan vuotaa verta, mutta varsinaista kipua tai muuta ei tunnu.
Mitä tuolle voisi tehdä? Meiltä löytyy kortisonia, joitakin särkylääkeitä ja jonkin verran vitamiinivalmisteita desinfiointiaineiden lisäksi. Käsittääkseni käärmeenpuremassa ensisijaisesti on vältettävä paniikkia ja rasitusta, joten pitäisi löytää paikka jossa voi levätä ja seurata tilanteen kehittymistä. Lääkäriä me tuskin löydetään vaikka säntäilisimme mihin suuntaan tahansa, Mark pohti.
Onko niin että, ainoa mahdollisuus on palata sinne lintumiesten kylään ja toivoa heiltä osaamista ja halua auttaa? Timothy heitti oman arvionsa.
Se jää sinun harkintaasi ja päätettäväksi, Mark totesi vakavana.
Niinpä. Sinne ei kyllä palata. Pistä sitä kortisonia ranteeseeni ja otan kourallisen niitä vitamiineja. Jollei niistä ole apua, niin sitten ei mahda mitään.
Okei, sitten painutaan tuonne metsään ja kiivetään johonkin puuhun, sellaiseen missä ei ole noita lentäviä käärmeitä. Levätään ja seurataan tilannetta muutama päivä, jos tarpeen on. Purosta saa vettä ja kai noita sipuleita voi kerätä sen verran kuin tarvii syötäväksi, kunhan on varovainen.

Puiden katveessa oli näin aamuvarhaisella vielä viileää ja miehet jäivät istumaan suuren puun vankoille juurille. Mielikuvat puiden oksilla väijyvistä käärmekauloista eivät lisänneet halua oksille nousemisesta.
Oksistossa tuntui tapahtuvan. Pieniä kahahduksia ja ääniä jollaisia he olivat kuulleet lintukansan luona, häkkivierailunsa aikana. Samaa tirisevää puhetta, jota muut häkissä olleet olivat käyttäneet.
Kohta oksissa roikkui useampikin utelias otus, joista muutama uskaltautui lähestymään.
Timothyn kädessä oleva vamma tuntui kiinnostavan näitä otuksia.
Kimeä puheentirinä otuksien kesken kesti, ja tuntui jatkuvan yhä kiivaanpana. Pian kaksi pikkukansan edustajaa kipaisi marakatin ketteryydellä puuhun ja katosi lehvistöön. Vain joitakin minuutteja myöhemmin luultavasti samat palasivat mukanaan kolmas, joka vaikutti olemukseltaan vanhemmalta ja arvokkaammalta. Tämä saattoi olla joku päällikkö pikkukansan keskuudessa.

Päälliköksi arveltu ei turhia rupatellut, vaan lähestyi Timothya, ojensi kätensä tätä kohti. Vaistomaisesti Timothy vastasi ojentaen omansa.
Hitaan ja perusteellisen tarkastelun jälkeen olento, joka ehkä oli päällikkö tai joku paikallinen shamaani, ojensi tätensä taaksepäin ja joku pikkukansalaisista sujautti siihen jotain.

Ruskeaan nahistuneeseen lehteen kääritty nyytti avautui olennon kädessä ja siinä paljastui olevan valkoista voin tapaista tahnaa. Olento alkoi levittää tahnaa sormellaan ranteessa olevaan puremakohtaan, päästäen nyt ensimmäistä kertaan suustaan puheääniä. Jotenkin tuo ääntely vaikutti pikemminkin joltakin loitsujen lukemiselta kuin varsinaiselta yritykseltä kommunikoida.
Ohut valkoinen tahnakerros alkoi muuttaa väriään puremareikien kohdalta ja nopeasti kerros oli muuttunut tumman violetin väriseksi.
Jälleen puremavammaa hoitava ojensi kätensä selkänsä taakse ja sai siihen nyt kapean puusäleen, ilmaisesti tuota samaa kaikkeen soveltuvaa ruokokasvia olevan.

Äkkiä Markille tuli mieleen leikkaussalitoiminta kotoplaneetalla. Tässä oli jotain samantapaista osaamisen ja tietotaidon tuntua.

Hoitotyötä tekevä kaapi nyt levittämänsä tahnan iholta ja levitti uuden kerroksen. Joka alkoi jälleen muuttaa väriään.

Kolme – neljä kerrosta myöhemmin tahna pysyi valkoisena, eikä puremahaavat enää vuotaneet verta. Nyt hoitotyötä tehnyt alkoi puhua Timothylle, joka ei tietenkään ymmärtänyt mitään sanotusta. Luultavasti kyseessä oli mahdolliset jatkotoimenpiteet.

Luultavasti nämä pikkumiehet ovat seuraneet meitä ehkä pidempäänkin. Ja jostakin syystä katsoivat tarpeelliseksi auttaa. Toivottavasti tuo käärmeenpurema tuli hoidetuksi, Mark totesi.
Toisaalta outoa on ettei kädessä tunnu oikeastaan mitenkään erilaiselta. Ehkä se myrkky ei tehoakaan meidän elimistössämme. Mutta hyvä jos homma on varmuudeksi hoidettu myös paikallisilla avuilla, Timothy tuumi.

Äkkiä tuo hälisevä joukko oli poissa. Viimeisenä lähti Timothyn kättä hoitanut, joka ennen oksistoon loikkaamistaan loi jotenkin huolestuneen katseen potilaaseensa. Päästi suustaan muutaman lyhyen lauseen, josta kumpikaan miehistä ei osannut päätellä yhtään mitään.
Pian metsässä kaikui vain yhä lisääntyvä lintujen viserrys. Pikkukansa oli kadonnut yhtä nopeasti kuin oli hetki sitten ilmestynytkin.


21 Purema



Timothy hieroi kevyseti rannettaan. Ei se kovin pahalta tuntunut pieni kipu puremakohdassa sekä hieman puutuneisuuden tuntua.

Miltä vaikuttaa? Mark kysyi.
Jokseenkin ok. Hieman outo, mutta eiköhän tämä tästä. Jatketaanko? Timothy tuumi.
Kai se on parasta. Lintumiesten kylä on vielä turhan lähellä.

Vaikka merelle ei matkaa kovin paljoa voinut olla, puro jota miehet seurasivat polveili pienten mäkien välissä mutkitellen, ja aikaa kului tunteja toistensa jälkeen. Suunta oli kuitenkin oikea, joten miehet pysyivät suunnitelmassaan seurata purouomaa, joka joitakin suvantolampareita lukuunottamatta lirisi varsin vähävetisenä.
Muutamissa suvantopaikoissa vettä olisi ollut varsin mukavasti, mutta nyt ei enää tullut mieleenkään käydä pulahtamassa vilvoittavaan veteen paahtavasta kuumuudesta huolimatta.

Päivä kävi yhä kuumemmaksi, samalla varjoisat metsäsaarekkeet harvenivat ja pienenivät ja se hidasti etenemistä, vaikka maaston avautuminen muutoin ehkä kulkua helpottikin.
Tumma korkeuksiin kohoava kalliorinne, joka ilmeisesti oli yhä se sama jonka miehet loikkasivat alas sapelihampaista kissapetoa paetessaan, säilyi näköpiirissä. Luultavasti purouomakin kuljetti samaa vettä, joka oli lähtöisin siitä jyrkänteen alla olleesta suvantolammesta, lammesta jonka vesi katosi oudosti maan alle. Kalliojyrkänteen alla kasvoi edelleen tuuhea vyöhyke bampumaista kasvia. Tuo tiheä vankka kasvusto antoi aavistuksenomaisen tunteen mahdollisesta turvapaikasta vaaran uhatessa Onneksi puro tuntui seurailevan kalliojyrkännettä. Hoikka ihminen pystyisi soluttautumaan tiheän ruokoviidakon syliin syvällekin, mutta ainakaan nuo dinokokoiset eläimet eivät siihen kykenisi. Tuskin edes sapelihammaspetokaan.

Helpottaakseen kuumuuden vaikutusta miehet keksivät riisua asunsa ja kastella niitä matalassa purovedessä, jossa ei vaaraa lihansyöjäkaloista näyttänyt olevan.

Jossakin vaiheessa Mark huomasi Timothyn hierovan ja ravistelevan kättään.

Mitenkäs käsi. Tuntuuko pahalta?
Tuntuu kuin pyrkisi puutumaan ja sitä pistelee ikävästi.
Pärjäätkö, vai pitisikö pitää tauko? Mark varmisti.
Eiköhän tämä tästä. Pakkohan sitä on pärjätä, eihän me tähän voida jäädä asumaan.
Totta, mutta mihin me oikeastaan ollaan menossa? Merenrantaan tietysti pyritään, mutta entä sitten? Jos täällä on vain noita varhaiskivikaudella olevia asukkaita ja niistä pitäisi valita, niin ehkä tuo puissa liikkuva pikkukansa olisi mieluisempaa seuraa. Jotenkin jäi sellainen vaikutelma tuosta lintuväestä ettei niiden kanssa pärjää pidemmän päälle.
Niin, todennäköisesti niille jossakin vaiheessa nousisi halu maistaa myös hieman oudompaa kalloruokaa. Timothy naurahti jonkinlaista ironiaa äänessään.
Sinua ne tuskin söisivät. Sinä olet nyt niin myrkyllinen ettei paremmasta väliä.
Hah hah haa! No siinä tapauksessa ehkä sinunkin kannattaa hankkia samanlainen henkivakuutus heti kun tapaamme taas lentäviä käärmeitä, Jostakin syytä ajatus vaikutti naurattavan Timothyä aika lailla.

Matkaa merelle tuntui riittävän. Aurinko kaartoi jo iltaa kohden alas ja miehet valmistautuivat jälleen viettämään yönsä ulkosalla.

Kaivaudutaan tuonne bampumetsään yöksi. Ei sinne ainakaan mitkään isommat otukset pääse. Yritetään pyrkiä mahdollisimman syvälle, vaikka aivan kalliojyrkänteen tuntumaan, Mark ehdotti.
Siellä saattaa olla niitä käärmekaulaisia lintuja, Timothy pohti kättään hieroen.
Pystyykö tuolla sellaisetkaan lentelemään. Kai me siellä paremmassa turvassa ollaan kuin puihin kiipämällä, vai mitä itse arvelet, Mark totesi.
Niin varmaan, ja onhan niitä puissakin, myönsi Timothy.

Vaikka luusahaa ei tällä kerralla ollut käytettävissä miehet onnistuivat työntymään tiheässä kasvustossa aivan pystysuoran kalliorinteen juurelle ja tälläkin kerralla osui paikalle joskus ammoin kalliosta irronnut lohkare. Ei läheskään niin suuri kuin edelliellä kerralla, mutta sen päälle olisi mukavampi majoittua kuin pelkälle maakamaralle.

Kallioseinämässä oli edelleen vaakatasoisia halkeamia joista tihkui vettä kastellen kalliopintaa ja tummanvihreää samettimaista sammalta joka kosteassa kalliopinnassa näytti viihtyvän.
Vettä näkyy löytyvän tuosta kalliojyrkänteestä ilmeisesti pitkin matkaa, joten se kannattaa pitää lähellä jatkossakin. Eipä pääse jano sitten yllättämään. Ruokapuoli kun vielä saadaan kuntoon niin mikäpä tässä olisi reissatessa, Timothy pohti.
Meillä taitaa vielä olla Snoopysta otettua muonaa, jollei ne lintumihete kollanneet pakettiamme, Mark arveli.

Avaamatta olivat laskuvarjokankaiset pakkaukset säilynet lintumiesten käsissä, ja todellakin muonapakkauksia löytyi vielä kaksi.

Syödään toinen nyt ja toinen aamulla, ja sen jälkeen olemmekin sitten paikallisen luomuaterian varassa. Toivottavasti niitä sipuleita löytyy, Mark totesi.

Timothy ei vastannut heti, vaan jäi katsomaan avatusta kääröstä pilkistäviä luusahan varateriä ja muita Snoopysta mukaan otettuja tarvikkeita.

Vaikka me leikkiä laskimmekin siitä luusahan käytöstä, niin tässä voi kohta olla asia esillä. Käsi on kyynärpäästä alaspäin tunnoton eikä sormet enää toimi lainkaan, Timothy lausahti vakavana.
Ei voi olla, ei saa olla! huudahti Mark. - Katsotaan sitä kättäsi lähemmin.

Mark kääri Timothyn hihaa ylös päin ja kauhistui näkemäänsä. Käsi oli sinertävänharmaa lähes kyynärpäähän asti.
Koskeeko siihen? hän kysyi.
Ei, se on vain sellainen pökkelö. Kuin lahoa puuta. Pahoin pelkään sinun joutuvan kirurgisiin töihin aivan pikapuoliin.
Meillä on noita lääkkeitä. Kokeillaan niillä jos tuo tulehdus vai mikä myrkytys kyseessä onkin, jos se helpottaisi, ehdotti Mark vielä.
Kokeillaan toki. Mikäli niistä ei apua löydy, niin kai käsi on katkaistava. Mikäli myrkytys leviää pidemmälle niin jatkotutkimukset planeetan oloista jäävät sinun kontollesi.
Pitipä minun vielä leukailla siitä sinun muuttumisesta myrkylliseksi, Mark harmitteli.
Eipä se asianlaitaa olisi muuttanut, vaikka olisit jättänyt leikinlaskun sikseen.
Mutta silti....

Snoopyn lääkkeistä löytyi voimakkaita kipulääkkeitä, jotka jätettiin suosiolla sivuun, sekä antibiotteja tulehdusten hoitoon. Niitä Timothy päätti kokeilla ja tilanteen vakavuuden huomioiden alotti lääkekuurin ohjeen mukaista annosta suuremmalla, tuplaten ohjeessa määrätyn määrän.
Jollei näistä ole apua niin pitää kutsua apuun kirurgi Mark Wallac, hän totesi.
Ei tule onnistumaan. Minä en pysty, enkä osaa. Jotain muuta on löydyttävä. Eikä täällä viidakon keskellä voisi muutenkaan. Sellainen operaatio vaatisi leikkaussalin ja steriilit välineet ja osaavan kirurgin. Se ei tulisi onnistumaan.
Ymmärrän kyllä tilanteen, mutta voi olla niin ettei meillä ole vaihtoehtoja, Timothy totesi vakaasti ja rauhallisena. - Katsellaan nyt huomiseen. Jollei parempaan ole muutosta, niin sitten vain improvisoidaan tilanteen mukaan.

Miehet kääriytyivät laskuvarjon sisään auringon painuessa horisontin taa. Timothyn hiljainen kuorsaus kuului pimeässä yössä, mutta Mark ei saanut unta.


Luku 22 Uusi päivä


Jossakin vaiheessa yötä Mark oli nukahtanut. Aurinko oli jo ehtinyt kohota ja lämpötila alkanut nousta hänen havahtuessaan. Timothy nukkui vielä kuorsaten vaimeasti.
Mark kävi valuttamassa vettä edellisen aterian pakkauspussiin huuhdellen vähäiset ruokajäämät ennen kuin täytti pakkauksen vedellä. Siitä riittäisi juotavaksi molemmille.
Aamun täytti lintujen voimakas viserrys joka tuntui kaikuvan jokapuolella metsikköä ja heijastuvan kaikuna kalliossta.
Mark pohti kuinka tuohon ääneen oli jo ehtinyt tottua niin ettei siihen enää metsässä kulkiessa juurikaan kiinnittänyt huomiota. Asiaan oli saattanut vaikuttaa myös matkakumppanin tilanne.
Mitä, jos tässä todella joutuu tekemään sen, mistä Timothy oli eilen puhunut. Pystyisikö hän siihen ja mitkä olisivat mahdolliset vaihtoehdot vai olisiko niitä?
Entä kivunlievitys? Vahvoja kipulääkeitä olisi kyllä, mutta rittäisivätkö ne? Kummallakaan heistä ei ollut täydennettyä ensiapukoulutusta kummoisenpaa lääketieteellistä osaamista.

Jonkinlainen näkemys verenvuodon tyrehdyttämisestä polttamalla suonet . Sitä varten pitäisi saada tuli aikaan. Voisiko tulella steriloida käytettävät välineet?

Mielikuvat leikkaustapahtumasta alkoivat muodostua ajatuksiin. Mitä syvemmälle ajatukset ajautuivat, sitä mahdottomalta koko toimenpide alkoi tuntua. Entä sitten jollei lääke vaikuta toivotulla tavalla? Onko enää mitään muuta vaihtoehtoa? Jollei mitään tehdä käsi saattaa ajautua kuolioon ja se olisi loppu kaikelle. Lääkkeiden joukossa oli rasia joka oli tarkoitettu viimeiseksi keinoksi todelliseen ahdinkoon. Rasiassa oli pillereitä, jotka toisivat nopean ja kivuttoman lopun. Mikäli Timothy ei selviä myrkytyksestä tai mahdollisesti eteen tulevasta käden katkaisusta, ei hänkään jäisi yksin tälle oudolle planeetalle.

Mark, autatko minut ylös, kuului Timothyn uninen ääni.
Etkö pysty nousemaan? Mark kysyi äänellä, josta kuulsi syvä huolestuminen.
Olen nukkunut tuon toimivan käden päällä ja sekin on nyt puuduksissa.
Ok. Miten olo muuten? Mark tiedusteli auttaessaan kumppaninsa istualleen.
Onhan tämä outoa kun ei kumpikaan käsi tunnu toimivan. Toivottavasti se todellakin on vain puutumista. Ainakin käteen pistelee kun veri alkaa taas kiertää.
Ehkä se on hyvä merkki. Mitenkä se toinen?
Pökkelö mikä pökkelö, ei juuri ole muuttunut eilisestä.
Hyvin sait kuitenkin nukuttua? Mark varmisti saamaansa vaikutelmaa.
Todellakin sain.
Jep. Nyt syödään se viimeinen annos Snoopyn eväistä ja lähdetään eteenpäin.
Toivottavasti ei sentään viimeistä ateriaa, Timothy synkisteli.
Nyt lopeta tuollainen, ollaan sitä selvitty pahoistakin paikoista ja selvitään edelleenkin.

Taas seurattiin puronuomaa jonka suunta tuntui myötäilevän varsin uskollisesti tummaa kallioseinämää, seinämä vaikutti täällä kohoavan yhä suurempiin korkeuksiin.

Kallio päättyi pystysuorana muodostaen kolmiomaisen kärjen. Juuri samasta kohdasta maasto kääntyi loivana rinteenä alaspäin. Paikalta avautui avara näköala suuren joen suistoon, jota peitti vehreä puusto monivärisenä kukkivine latvustoineen. Vesi kimalteli puiden välissä auringon valon osuessa oksien ohi.
Täältä asti pystyi näkemään latvustoissa kiertelevät lintuparvet, jotka muodostivat pilvimäisiä lauttoja leijumassa latvustoissa.
Lintujen lisäksi latvustoissa huojui puolentusinaa jättimäistä liskonpäätä pitkien kaulojen varassa.
Purouoma kääntyi laskeutumaan kohti suistomaata. Rinteen yläreuna jatkui poispäin kallioseinämästä rajaten jokisuiston alavaa maastoa.
Suiston takana näkyi meri avana ja rannattomana.

Tuonne ei muuten mennä seikkailemaan, Mark totesi.
Eipä nyt teekkään mieli juuri tuonne, Timothy hymähti.
Jollei takaisinpäin haluta, niin ainoa suunta on oikeastaan tämän rinteen päällä kohti merta, Mark pohti.
Eikös me merenrantaa olla hakemassakin. Siis sinne päin.


23 Rannalla.

Suistomaalle laskeva puronuoma piti nyt jättää mutta nyt oli selkeä suunta kohti meren rantaa.
Rinteen päällä kulku oli kohtalaisen helppoa, mutta paikoin tuokin harjanne painui notkoina alas ja noissa notkopaikoissa kasvoi metsää, vankkarunkoisten puiden latvustot peittivät tehokkaasti näkymän taivaalle. Varjoisassa metsässä oli kuitenkin mukavamman tuntuista sillä paahtava auringonlämpö ei tänne yltänyt.
Vaikka metsä näytti samanlaiselta joka puolella, eikä auringon asemasta voinut suuntaa päätellä ei eksymisen vaaraa ollut. Metsiköt olivat kuitenkin kohtalaisen pieniä, eikä merelle matkaa voinut olla paria mailia pidempään.

Yhdessä näistä notkelmametsistä oli kuitenkin odottamassa yllätys joka todella säikäytti miehet.

Latvustossa visertävät linnut päästivät kovaäänisen kirkunan, jota seurasi voimakas rytinä. Latvustosta karisi oksia ja lehtiä. Kirkasvärisiä kukintoja, jotka muodostuivat miehen nyrkinkokoisista kukista mätkähteli alas, Latvustoon avautuneesta aukosta näkyi valtavan kokoisen liskon pää. Valkoiset hampaat reunustivar valtavankokoista vaaleanpunaista kitaa joka heilahti jälleen kohti puiden latvoja. Otus oli aivan eri kokoluokkaa kuin se jonka lintumiehet olivat pitkillä keihäillään saalistaneet.
Pätkät noista keihäistä, jotka miehet olivat turvakseen ottaneet, kutistuivat nyt hammastikkumittaluokkaan. Tuollaisen jättiläisen ne saisivat korkeintaan suuttumaan. Joko otus ei ollut huomannut alapuolellaan olevia miehiä, tai sitä ei kiinnostanut minkään vertaa noin mitättömän kokoinen lisä ateriaansa. Puiden kukkiva latvusto sen sijaan näytti olennolle maistuvan. Se haukkaili suupaloja melkoisen rytinän saattelemana, ja pikkuhiljaa eteni metsikössä suuntaan jonka voi olettavan johtavan vetiselle suistolle päin.

Jumankauta. Tuo jos mikä on esihistoriallinen hirmulisko, Timothy ähkäisi.
Enpä lähde toista väittämään. On se iso, todella iso, Mark huokasi.
Olipa todella hetken aikaa olo siinä jännän äärellä. Mitähän täältä vielä löytyy,Timothy jatkoi.
Jää nähtäväksi. Jatketaan nyt sitä rantaa kohti. Toivottavasti siellä ei enää suurempia otuksia asustele.

Notkelmasta maasto lähti jälleen kohoamaan. Miehet saapuivat avoimelle heinää kasvavalle harjanteelle, josta rinne kääntyi jälleen laskuun. Nyt edessä ei enää ollut metsää, vaan avoimena laskeutuva rinne vietti kohti edessä näkyvää rantaa.

Alhaalla lumenvalkoinen leveä hiekkaranta päätyi turkoosinsiniseen mereen. Tasaisen hiekkapinnan rikkoi paikoitellen rantaan ajautuneiden ajopuiden rykelämät. Ne olivat niin kaukana vedestä että niiden voi olettaa olevan varsin kuivia, ja siten soveltuvia polttopuuksi. Tuonne alas piti vain päästä. Rinne oli taittunut äkisti pystysuoraksi tai ehkä jopa sisäänpäin kaartuvaksi seinämäksi.
Matkaa alas oli ainakin yhtä paljon kuin kalliolla josta he olivat hypänneet pakoon sapelihampaista petoa. Nyt alla ei vain ollut syvävetistä suvantoa. Mitä siellä oli, sitä ei voinut edes nähdä. Laskuvarjoköysissä pituutta kyllä riittäisi, mutta yksikätisenä Timothy ei voisi köyden varassa laskeutua.
Ehkä mahdollista olisi toimia niin että Mark laskisi Timothyn köyden varassa alas, mutta jos siellä olisi jotain uhkaavaa, niin takaisin nostaminen ei takuulla onnistuisi. Mark halusi itse nähdä mitä vastassa olisi. Edestakaisin kiipeäminen tuskin onnistuisi häneltäkään ohuiden köysien vuoksi.

Seurataan tätä jyrkännettä, ehkä jostakin löytyy paikka alaspääsyyn, Mark ehdotti.
Jep. Tuolla olisi puuta tulentekoon. Jonkinlainen leiri vain sinne ja pääset operoimaan tämän pökkelön, Timothy tuumi viitaten kätensä.
Ei puhuta nyt siitä. Katsotaan homma kunnolla. Ehkä sieltä todella löytyy suojaisa ja riittävän turvallinen paikka majoittua joksikin aikaa.

Etenemissuunta oli helposti päätettävissä. Jossakin tuolla oikealla tulisi vastaan suisto metsineen ja outoine otuksineen. Sinne ei mieli tehnyt kääntyä, joten lähdettiin etenemään vastakkaiseen suuntaan. Toki silläkin suunnalla olisi vastassa omat haasteensa mikäli matkaa joutuisi tekemään riittävn pitkälti. Lintumiesten kylä tulisi vastaan jossakin vaiheessa jollei alaspääsypaikkaa löytyisi ennen sitä.

Mereltä kävi hentoinen tuulenvire, joka ei juurikaan jaksanut leikata paahtavasta helteestä kuuminta kärkeä.
Kulku rinteen päällä oli muuten helppoa. Kasvusto muodostui matalasta pensaikosta varsin tasaisen kamaran päällä. Pensaikko ylsi vain hieman polvitason yläpuolelle ja näytti muodostavan labyrinttimaisen kokonaisuuden. Ylhäältäpäin pystyi seuraamaan kuinka kulkureitti muodostui.

Varsin pian, ehkä neljännesmailin matkan jälkeen alasmenopaikka löytyikin. Kallioinen jyrkänne näytti sortuneen louhikkoiseksi rinteeksi, jonka kautta laskeutuminen alas rantaan olisi mahdollista.

Laiskat mainingit kohahtelivat kauempana rannasta syvän veden päättyessä, ja jatkoivat rantaan matalina aaltoina. Lumenvalkoinen hiekka hohti häikäisevänä auringon valossa. Meren matalampi osa rannan tuntumassa häivähti vaalean turkoosille vaikka vesi oli kristallin kirkasta. Kauempana rannasta siinä missä mainingit murtuivat vaahdoten, meri muutti väriään tummemman sinivihreäksi.

Timothy istui rantaan ajautuneen puunrungon päällä ja katseli sitä kiinnostuneena. Mark tarkkaili ympäristöä laajemminkin. Vesirajasta hiekka nousi loivana kohti kallioseinämää, jonka juurella kasvoi vihreitä ruokokasveja, tuskin viiden- kuuden jalan mittaisia. Aivan kuin pienoismalleja niistä aiemmin tavatuista bampumaisista.
Kalliorinnekin poikkesi siitä aiemmin tavatusta vähän joka suhteessa. Kivilaji oli vaalea, hieman ruskeaan taittuva, jokseenkin maitokahvin värinen. Sellaisen jossa on käytetty paljon maitoa. Vaikka ylhäältä olikin ehkä ollut vaikea hahmottaa seinämän linjaa, se ei ollut lähelläkään suoraa. Seinämä polveili mutkaisena, välillä kauemmas merestä, välillä taas aivan veden tuntumaan.
Seinämään muodostui taskumaisia syvänteitä, joista joissakin saattoi olla varsin kapea aukko, joka laajeni syvemmällä kallion sisällä. Joku tuollainen ”tasku” voisi olla hyväkin leiriytymispaikka. Ranta olisi kohtalaisen suojassa aiemmin kohdatuilta otuksilta, sillä louhikkorinne jota miehet olivat rantaan laskeutuneet, tuskin soveltuisi hirmuliskojen kulkuväyläksi.

Tutkittuaan muutaman tuollaisen ”taskun”, Mark löysi sen. Leiripaikan. Lähes ihanteellinen paikka rakentaa leiri vaikka pidemmäksikin ajaksi. Kapean kalliosolan takaa avautui lähs pyöreä, kraaterimainen pikkulaakso jonka seinämässä oli luolamaisia syvennyksiä. Eräässä sellaisessa oli vettä. Onkalo vaikutti olevan tippukiviluola, jonka katosta tippui vesipisaroita lattialla oleviin mataliin kuoppiin.
Mark kumartui koukkaamaan vettä kämmenellään ja maistoi sitä. Vesi oli kirkasta ja mautonta, ja mikä parasta, se oli viileää, lähes kylmää.

Tänne me jäämme ainakin joksikin aikaa. Rannalla olevasta puurojusta saadaan rakennettua tuohon kulkuväylään portti, joka pitää tarvittaessa isommat otukset poissa.
Joo, kannetaan puuta tänne ja portin jälkeen tehdään tuli. Pääset viimein operoimaan tämän kapulakäden.
Eiköhän täsä ensisiaisen tärkeää ole kuitenkin löytää syötävää. Nälkä tässä alkaa olla jo siinämäärin jotta silmissä hämärtää, Mark väisti aiheen.
Totta. Meillähän ei ole mitään syötävää.
Jos jäät vetelemään puukarahkoja rannalta, niin minä lähden katselemaan tuolta ylhäältä, josko niitä sipulikasveja löytyisi.
Olehan sitten varovainen niiden kanssa, ettei käy niin kuin minulle.
Toki. Pakkohan se on olla.


24 Ruokaa etsimässä.

Mark palaili tuloreittiä takaisinpäin. Harjanteella oli kasvanut heinää, joka muistutti aiemmin löydettyjen sipulikasvien tuntumassa kasvanutta. Ehkä täälläkin olisi niitä.

Tulomatkalta ei tosin ollut havaintoja sellaisista. Mark saapui siihen metsäiseen notkelmaan jossa hirmulisko oli ruokaillut. Maahan varisseet lehdet ja oksat olivat paikoillaan, mutta oksien kukinnot loistivat poissaolollaan. Aivan kuin joku olisi kerännyt ne.

Linnut pitivät kirskuvaa konserttiaan latvustoissa. Niillä täytyi olla siellä ravintoa. Mark ajatteli värikkäiitä kookkaita kukintoja, jotka olivat varisseet maahan. Hän kuvitteli ne makeaa mettä tihkuviksi ja energiapitoisiksi herkuiksi. Kukinnot olivat olleet paksumaltoisia jopa mehikasvia muistuttavia raskaasti maahan putoavia.
Niitä se jättiläislisko oli hamunnut mitä luultavammin. Niitä kai linnutkin latvustoissa hakivat. Ehkä jopa se puissa liikkuva pikkukansa käytti niitä. Voisiko siinä olla yksi vaihtoehto ravintotilanteessa? Pystyisinköhän kiipeämään latvustoon? pohti Mark.

Puuhun pääseminen sujui varsin helposti ja Mark alkoi kiivetä kohti latvaa. Oksia oli tiheässä ja kohti latvaa ne tuntuivat olevan vain yhä tiheämmässä. Mark pujottautui oksien lomassa ylöspäin.
Latvaa lähestyessään hän näki valtavan kukintokasvun puiden latvoissa. Täällä ylenpänä oksat muuttuivat hentoisimmiksi ja hauraiksi. Ne alkoivat napsahdella poikki kuin keväinen parsanvarsi. Latvaan asti täältä ei pääsisi. Lähimpiin kukintoihin oli matkaa vielä kymmenisen jalkaa, mutta yhtään lähemmäs ei enää voisi mennä.

Hitto. Minun pitäisi varmaan kaataa koko puu jotta pääsisin kukkiin käsiksi. Eikä se taida olla mahdollista. Sen liskon pudottamiin olisi silloin päässyt mikäli olisi ollut ymmärrystä.
Pitää yrittää löytää niitä sipuleita tai sitten on keksittävä jotakin muuta.


Sipuleita ei vain löytynyt uutterasta etsinnästä huolimatta. Mark kyllä tiesi, mistä niitä löytyisi, ja hän tiesi löytävänsä sinne. Matka oli vain pitkä ja veisi kohtuuttomasti aikaa, eikä hän halunnut jättää Timothya yksin. Päiväkin alkoi olla jo pitkällä.

-Pakko kai pärjätä pelkällä vedellä huomiseen, päätteli Mark ja suuntasi kulkunsa takaisin rannalle päin.
Matala labyrinttimäinen pensaikko pakotti kulkemaan mutkaista reittiä kohti sitä sortumaa josta pääsisi alas rannalle.
Melkei Markin jaloista liikkeelle rymisti suurikokoinen lintu jolla oli selvästi vaikeuksia päästä kapeassa väylässä nousemaan siivillen. Lintu ryntäsi räpistellen pakoon pitkin kapeaa sokkelopolkua. Mark jähmettyi paikoilleen hetkeksi kunnes tajusi, ruokaa, siinä oli ruokaa. Hän säntäsi linnun perään tavoittaakseen sen. Vaikka linnun eteneminen vaikutti olevan vaivalloista ja jokseenkin hidasta, ei Mark ehtinyt saavuttaa sitä sillä juuri hetkeä liian aikaisin lintu osui laajempaan aukkoon pensaikossa ja onnistui nousemaan lentoon.

Hittolainen, siinä olisi ollut kunnon lintupaistin ainekset. Jos olisin heti oivaltanut, olisin varmasti onnistunut nappaamaan sen, manaili Mark palaillessaan paikkaan jossa lintu oli yllättänyt hänet.
Mitähän se muuten etsi täältä? Jos täällä kasvaa vaikka jotain syötävää?

Mark alkoi tutkia pensaikkoa tarkemmin, eikä mennut montaakaan minuuttia kunnes hän löysi syyn linnun oleskeluun. Pensaikossa oli pesä. Heinistä rakennettu linnun pesä, jossa näytti olevan munia.
Mark pujotti kätensä hitaasti ja varoen kohti löytöään, Timothyn saama purema kummitteli mielessä. Jos hänelle kävisi samoin, tulisi tilanteesta kerralla täysin toivoton.
Pesästä löytyi kolme miehen nyrkin kokoista munaa, ja se tiesi ruokaa.

Mark oli laskeutunut rannalle ja kävellessään kohti löytämäänsä leiripaikkaa hän oli tuntevinaan nenässään savun hajua. Hetken kuluttua hän oli varma asiasta. Rannalla haisi savulle.

Saapuessaan siihen kalliosyvennykseen joka johti valitulle leiripaikalle hän huomasi maassa kytevän hiilloksen jossa vielä oli savuavia puunkappaleita. Oliko Timothy onnistunut tekemään tulen.

Todellakin. Timothy istui rannalta vetämänsä puunrangan päällä ja virnisteli iloisesti. Hänen edessään hiekalla paloi pieni nuotio, johon Timothy nakkasi kädessään pitelemänsä oksanpätkän.

Olet näköjään onnistunut saamaan tulen aikaiseksi. Miten se on mahdollista? Mark tiedusteli hieman leikkisästi.
Se oli oikeastaan jopa helppoa. Aurinko paistoi vielä silloin melkoisen kuumasti ja etsin niitä mukaan otettuja linssejä, jotain mikroskoopin tai jonkun muun optisen laitteen osia. Muistatko?
Tänne aurinko ei enää yltänyt, mutta tuolla rannalla se paistoi. Puu on kuivaa ja syttyi muutamassa minuutissa. Tein sinne pienet tulet ja kantelin sitten palavia puunkappaleita tänne. Sinä olet näköjään löytänyt jotain syötavää? Timothy jatkoi kysyvällä äänellä.
Kylläpä vain, vaikka alkuun vaikutti jopa epätoivoiselta. Mitään syötävän näköistäkään en nähnyt. Sitten tuossa rantakallion päällä sain melkein lintupaistin kiinni. No, lintu pääsi karkuun, mutta sillä oli pesä pensaikossa ja pesässä kolme melkoista munaa. Nämä pitää vain saada kypsennettyä.
Hienoa. Meillä on nyt evästä joten keiteteään ne tyhjässä ruokapakkauksessa niin saadaan syödäksemme. Nälkähän tässä jo onkin. Pakko myöntää, naureskeli Timothy.



25 Käänne

Sepä oli hyvää, Tosin suola olisi tehnyt siitä vieläkin maukkaampaa, Timothy naurahti aterioinnin päätteeksi.
Suolaa luultavasti järjestyy jopa melkoisen helposti näin meren rannalla. Sen voi haistaa ilmassakin. Merivesi on suolaista ja suolaa on varmasti rantakallioiden ja kivien pinnoilla. Jollei niistä löydy, niin merivedestä ainakin, Mark hymähteli ja jatkoi: - Meillä pitäisi olla mukana niitä kirurgin veitsiä. Nyt sellaiselle olisi käyttöä. Kumman pakkauksessa niitä olikaan?
Meinaatko nyt käydä tämän käpälän kimppuun? Eikö nnyt kannattaisi kuitenkin odottaa huomiseen. Kohta varmaan alkaa tulla jo pimeää. Saadaan me huomennakin tuli aikaiseksi, Timothy totesi huolestuneella äänellä.
Et kai sinä ole tullut toisiin ajatuksiin tuon käden suhtaan, Mark ei malttanut olla kuisoittelematta.
Ehkä olenkin. Nyt kun meillä on leiripaikka, ei tästä ole niin suurta haittaa, eikä särky kädessä ole enää kummoistakaan aiempaan verrettuna.
No, en minä nyt aikonutkaan käydä sitä katkomaan. Ajattelin leikata kantositeen siihen. Olisi pitänyt tehdä sellainen jo paljon aiemmin, mutta ei vain tullut mieleeni, Mark sanoi.
Niin olisi pitänyt, ei vain minullekaan välähtänyt, Timothy tuumi.

Miehet istuivat nuotion ääressä ja ilta alkoi hämärtyä nopeasti. Timothyn käsi lepäsi kantositeessä ja sitä vaivannut pieni jomotus katosi pikkuhiljaa. Harvakseltaan lennähti oksanpätkä hiipuvaan tuleen, ja pian Mark levitteli nuotion valopiiriin laskuvarjokankaan. Miehet kääriytyivät laskuvarjokankaaseen lämpimän hiekan päälle. Tummuneelle taivaalle oli ilmestynyt kirkkaita tähtiä. Nälkä ei pahemmin vaivannut ja olo oli jotenkin jopa oudon rauhallinen. Tähän oli helppo nukahtaa.

Aamulla nuotio oli hiipunut ja nälkä herännyt. Timothy heräsi ensin ja tunnusteli oloaan. Käsi ei tuntunut enää puutuneelta pökkelöltä, joskaan se ei toiminut. Yksikään sormi ei liikahtanut, eikä kädessä ollut mitään tuntoa. Kantoside, jonka Mark oli kädelle laatinut antoi tukea, jolloin käsi ei roikkunut hervottomana. Ehkä sitä ei kannattaisikaan leikata irti. Särky joka siinä aiemmin oli ollut, oli nyt kadonnut. Ehkä se vielä kuntoutuisi toimintaan, Timothy mietti.

Mitenkä se käsi? Mark oli herännyt ja nähnyt Timothyn tunnustelevan kättään.
Paljon parempi. Katsotaan nyt tuleeko tästä mitään. Jospa se vielä lähtee toimimaankin. Särky on ainakin poissa ja sain nukuttua oikein hyvin.
Niin muuten minäkin. Pitää varmaan lähteä heti ensi hommaksi etsimään jotain syötävää. Ehkäpä niitä pesiä siinä pensaikossa on muitakin. Muutama tuon kokoinen muna mieheen, niin sillä jaksaa taas, vai mitä arvelet?
Samaa mieltä, Timothy tuumi.

Astuessaan rannalle leiripaikkansa sisäänkäynnistä Mark hämästyi ja huusi leiriin jääneelle Timothylle.

Tuleppa katsomaan. Meri on kadonnut yön aikana!
Onpa todellakin, Timothy ähkäisi hämmästyksestä. - On varmaan laskuveden aika, ja meri on jossakin tuolla mailin päässä näkyvien riuttojen takana. Maininkien kohina kuitenkin kuuluu.
Pitäisikö jäädä tutkimaan noita lätököitä joita näyttää olevan aivan tolkuttomasti. Niissä voisi hyvinkin olla kaloja. Munia tuskin riittää loputtomasti, vaikka niitä pesiä sattuisikin löytämään., Mark pohti.
Minä voin tutkia lammikoita, mene vain munakaupalle, naurahti Timothy.

Erikoinen pensaslabyrintti osoittautui varsinaiseksi ruoka-aitaksi. Pesien sijoitus sokkelikossa alkoi hahmottua Markille. Pesältä näytti olevan aina kolme pakenemissuuntaa sokkelikkoon. Mark arveli koko labyrintin olevankin mahdollisesti lintujen muokkaama pensaikkoon. Ehkä pesälle vierailevia munarosvoja ajatellen linnuilla oli suunniteltu pakoreitti aina valmiina. Pakoon räpistelevä lintu veisi saalistajan perässään pesältä, ja labyrintti vaikeuttaisi varmasti saalistajan palaamista takaisin.



Arvellessaan keksineensä pesien sijoittelulogiikan Mark alkoi löytää pesiä yhä enemmän. Hän näki matalan pensaikon lintuperspektiivistä ja onnistui päättelemään mahdollisia pesäpaikkoja sokkelon muotojen perusteella. Pesissä näytti olevan munia yhdestä neljään ja Mark päätyi ottamaan munia vain niistä joissa oli useampi kuin kaksi. Yksi muna pesästä sai riittää. Ehkä linnut eivät huomaisi puuttuvia ja jatkaisivat pesintää. Ja vaikka huomaisivatkin ja hylkäisivät pesät, ruokaa riittäisi muutamaksi päiväksi. Muniahan linnut eivät voisi ottaa mukaansa, päätteli Mark mielessään.
Sama ongelma olikin hänellä itsellään. Olisi pitänyt ottaa mukaan jotain mihin munia olisi kerännyt. Pienen mietinnän jälkeen hän riisui paitansa ja sijoitti sen sisään kuusi munaa löytämistään pesistä. Kertasyönnille ne riittäisivät hyvin, ja täältä olisi helppo käydä hakemassa lisää. Ehkä niistä vuorovesilammikoistakin on Timothy onnistunut löytämään syötävää. Toivottavasti niin, sillä lintujen pesintä kestää vain aikansa, mutta vuorovesi on jatkuva ilmiö. Ehkä se takaisi vakaamman ruokahuollon.


Todellakin, Timothy oli onnistunut löytämään rannalta syötävää, ja sytytteli jo tulta Markin saapuessa.

Sieltähän se vanha munarosvo jo saapuukin, veisteli Timothy. - Olet näemmä onnistunut saamaan saalistakin, hän jatkoi.
Jopa hyvinkin. Ja sinne jäi vielä useampikin pesä, Mark naurahti. - Mitenkäs se meri oli antelias?
Kyllä sieltä jotain löytyy. Kivien alta löytyy noita kämmenen kokoisia taskurapuja. Ajattelin keittää niitä merivedessä, saadaan samalla suolaisempaa sapuskaa.
Eikö lammikoissa ollut kaloja?
Onhan toki. Ei niitä ainakaan yksikätinen kiinni saa. Isommissa lätäköissä vettä on ainakin kymmenisen jalan syvyydeltä. Aika paljonkin on parhaissa kaloja. Pitää vain kehittää keino pyydystää niitä.

Asiat alkoivat pikkuhiljaa näyttävän korjaantuvan. Ruokapuolikin toimi kohtullisesti. Kalaa onnistuttiin onkimaan kun onki oli saatiin kehiteltyä. Tarvikkeet siihen löytyivät omista varusteista. Onneksi oli otettu Snoopyn ruumasta lääkintätarvikkeita. Onkeen luja siima saatiin haavojen ompelulangasta ja koukun Mark onnistui vääntämään valmiiksi kaarevasta kirurgin ompeluneulasta, joka oli jo valmiiksi kaareva. Neulaa taivutettiin lisää kuumentamalla se punahehkuiseksi tulessa ja vääntämällä sitä kiverämmäksi.
Timothyn käsi ei antanut merkkejä paranemisesta, joskaan ei tainnut muuttua huonompaan suuntaankaan. Asia huolestutti varsinkin Timothya itseään, sillä käden väri pysyi harmaansinertävänä, eikä siinä ollut minkäänlaista tuntoa. Voisiko siihen tulla kuolio tai verenmyrkytys. Vastaavia ajatuksia pyöri myös Markin mielessä. Tosin hän ei missään mielessä halunnut käydä katkaisemaan Timothyn kättä. Tuskin sellainen onnistuisi.

Pitäisikö tämä pökkelö kuitenkin katkaista, tuumi Timothy eräänä iltana nuotion ääressä istuvalle Markille.
Oireileeko se jälleen? Mark kysyi huolestunena.
Ei, mutta ei tunnu muuttuvan paremmaksikaan. On tätä nyt seurattu ainakin pari viikkoa eikä mitään muutosta parempaan ole tullut. Huolettaa vain jos käpälä menee kuolioon, niin sehän on samalla koko pelin loppu.
En usko pystyväni siihen. Kyllä siinä jotain eloa täytyy olla koska se ei muutu huonompaan suuntaan. Toivotaan ja luotetaan sen alkavan josakin vaiheessa kuntoutua, Mark lausui vakavana.
Suurempi riski varmaan olisi näissä oloissa käydä leikkaamaan tuota irti, hän vielä jatkoi.
Oikeassa varmaan olet, mutta alkaa tämä rasittaa jo jaksamista kaikin puolin, Timothy totesi.
Katsellaan nyt jonkin aikaa tässä. Ruokahuolto nyt kuitenkin saatiin jotenkin hallintaan, joten mihinkään paniikkiratkaisuihin ei ole tarvetta.
Eipä taida olla. Toisaalta tilanne näyttäisi olevan siinämielessä epätoivottu ettei tällä planeetalla taida olla mitään korkeampaa sivilisaatiota. Nuo lintukansalaiset elävät jotain varhaista kivikautta ja se pieni puukansa on vieläkin alkeellisemmalla tasolla.
Jos valita pitää niin mieluummin kuitenkin liittyisin juuri heidän joukkoonsa. Tosi siinä pitäisi varmaan opetella kiipeilemään puihin, eikä se yksikätiselle ole kovinkaan helppoa, Timothy tuumi, ja Markista vaikutti siltä kuin äänessä olisi kuitenkin hivenen huumoria.
Niinpä, minustakin se pikkuväki vaikutti sympaattisemmalta, jo siinäkin mielessä että näkivät vaivaa meidän auttamiseksi. Kannattaa varmaan yrittää jonkinlaista kontaktia heidän kanssaan. Ehkä joitakin oppeja paikallisista oloista saattaisi saada. Ehkä jopa siitä mitä täällä voi syödä, ja mitä kannattaa ehdottomasti karttaa.



26 Timothy.


Lintujen pesintä pensaikkolabyrintissä oli päättynyt, mutta ruokavalioon löytyi uutta korvaamaan munien puuttuminen. Mark onnistui karistamaan puiden kukkivista latvuksista aiemmin havittelemiaan kukintoja. Varovaisen kokeilun jälkeen miehet totesivat Markin aiemman aavistuksen osuneen jokseenkin kohdalleen. Noita kukintoja ilmeisesti havittelivat niin linnut kuin jättiliskotkin. Kukat olivat paksumaltoisia, makeita, lähes hedelmämäisiä ja mettätihkuvia makupaloja. Todella maistuva lisä kala- ja rapuaterioille. Energiapitoinen ravinto alkoi näkyä myös miesten olotilassa ja mielialoissa. Timothyn käsi vain pysyi entisellään ja se pyöri misten ajatuksissa. Pitäisikö se todellakin katkaista. Kumpikin tiesi että raajoja on leikattu poikki karuissakin oloissa monien sotien tiimellyksessä ja niistä on selvitty. Tai ehkä niistä tapauksista joissa on käynyt huonommin, ei vain kerrottu historiassa.

Päivät kuluivat ilman suurempia yllätyksiä. Mark oli laajentanut ruokamatkojaan ja löytänyt bampumaista ruokokasvia kasvavan metsikön, josta kanteli runkoja leiripaikalle. Pikkuhiljaa leiriin muodostui asumista helpottavia rakenteita, kuten nukkumislaverit, pöytä ja istuimia. Luusahan terä joita heillä oli kaksikin jäljellä, sai narukierteisen kahvan, jolla ruokokasvien rankoja oli kätevää muokata.
Olot alkoivat vakaantua, kunnes eräänä aamuna Timothy tunsi olonsa erittäin huonoksi. Olo oli täysin voimaton ja pahoinvointi kohtaukset toistuivat pienin väliajoin. Hän ei pystynyt syömään mitään ja vilunväristysten tapaiset horkkakohtaukset ravistelivat kehoa.

Todella, todella kurja olo, Timothy ähkäisi heikolla äänellä. - Päähän koskee, vatsaan koskee ja näkö sumenee. Nyt taitaa asiat olla todella huonolla tolalla.
Voi ei , Mark huokasi. - Voinko tehdä mitään? Meillä on jäljellä jotakin lääkkeitä Snoopysta, Ne ovat tietysti jo ikivanhoja, mutta jospa niistä olisi jotain apua.
Jos sieltä löytyisi jotain särkylääkkeitä, niin kokeillaan, Timothy sai huokaistua.

Mark tutki jäljellä olevia lääkkeitä. Särkylääkkeitä ja jotain antibiootteja tulehduksiin löytyi. Kaksi matalaa pientä peltirasiaa lisäksi. Mark tuijotti niitä hetken, mutta päätti ettei sellaisen aika vielä olisi.
Hän kävi noutamassa luolasta viileää, raikasta vettä, jota siellä tuntui riittävän. Hän ojensi Timothylle särkylääketabletit, kaksinkertaisen määrän pakkauksen ohjeeseen verrattuna. Lääkkeen teho oli saattanut ajankuluessa hiipua, jos sitä oli yhtään jäljellä.

Pari tuntia myöhemmin Timothy nukkui laverillaan. Lääke oli pysynyt sisällä ja ilmeisesti vaikutti.
Mark otti mukaansa ruokokasvin varsista rakentamansa pitkän riu,un, jolla pystyi pudottelemaan kukintoja puiden latvuksista. Nyt varmaan tarvittiin energiapitoista ravintoa, joka ei olisi liian raskasta. Hän palaisi parissa tunnissa ja Timothy saisi nukkua sen ajan.
Mielessä pyöri synkkiä ajatuksia. Johtuiko tämä Timothyn kädestä? Olisiko sittenkin pitänyt tehdä se, mitä Timothy oli halunnut. Mitä sitten jos hän ei selviä sairastumisestaan? Mielessä kävi kuva peltisistä rasioista, Oliko niiden sisältämä annos yhä toimiva?

Palatessaan leiriin Timothy oli hereillä, ja kuumeessa. Kuume oli merkki elimistön käymästä taistelusta tautia vastaan, näin Mark ainakin ajatteli asian. Nyt vain jäi nähtäväksi pystyisikö Timothy taisetelemaan voitokkaasti sairautta vastaan.

Timothyn sairastumisessa mietitytti muutama seikka varsin paljon. Oliko kyseessä käden myrkytystilan auheuttama vaiva, vai ehkä joku virustartunta tai ehkä ruokamyrkytys. Mitään käsitystä paikallisten ravintoaineiden sisältämistä vaaroista ei heillä ollut. Voi olla hyvinkin niin että paikallinen ravinnonkäyttäjäkunta oli immuuni joillekin ravinnon sisältämille aineille, mutta heille ne muutamat ravintolähteet joita oli löydetty, voivat olla haitallisia.

Aikaa kului päiviä toistensa jälkeen, eikä toipumista vaikuttanut tapahtuvan. Kuume ehkä laski pikkuhiljaa, mutta Timothy oli voimaton ja lähinnä vain lepäsi päivästä toiseen. Kuitenkin pikkuhiljaa alkoi näyttää siltä kuin käärmelinnun pureman käden sinertävän harmaa värisävy ihossa alkoi haalistua ja käsi alkoi näyttää toipumisen piirteitä.

Kalastaminen vuorovesilammikoista oli jokseenkin varma tapa hankkia suuhunpantavaa, ja Mark oli jälleen onnistunut saamaan kala-aterian. Paistettuaan kalat hän tarjoili Timothylle syötävää.

Näyttää siltä kuin tuo kuume ajaisi pikkuhiljaa kädestäsi myrkkyjä pois, kätesi alkaa näyttää päivä päivältä paremmalta, Mark totesi.
Niinkö? kuiskasi Timothy voipuneesti. - Saisi tämä olo muutoinkin parantua. Pitkän hiljaisuuden jälkeen hän jatkoi: - Olitko sinä eilen tässä kun ne vieraat kävivät?
Mitkä vieraat? Mark kysyi, vaikka ymmärsi Timothyn hourailevan. -
Minä kävin eilen etsimässä tuolta ylhäältä syötävää ja löysinkin paikan jossa kasvaa niitä sipuleita, muistatko?
Niin, vai oliko se toissapäivänä? Timothy lähes huokasi. – Vai olikohan se unta?
Siis mikä?
Ehkä se oli unta. On mennyt vahän käsitteet sekaisin, huokasi Timothy hiljaisella äänellä.

Asia jäi pyörimään Markin mieleen, vaqikka keskustelu aiheesta päättyikin siihen. Illalla pimeän jo tultua Mark kääntyi laverilaan ja kysyi:

Nukutko sinä?
No, en, kuului Timothyn suunnasta hiljainen ääni pienen viiveen jälkeen.
Kerroppa siitä unestasi. Siitä vieraita käsittävästä, josta päivällä mainitsit.
Jotenkin se tuntui niin todelta, kai minä olin nukahtanut. Näin unta jossa neljä näihin NASAn haalareihin pukeutunutta vierasta tuli kävellen leiriimme. Ei ne mitään puhuneet, niillä oli jokaisella vasemmassa kädessään sininen puolipallon muotoinen esine, aivan kuin iso käsine. Ne kiertelivät varmaan viitisen minuuttia ja kävivät katsomassa minua kun makasin tässä laverilla.
No, mitä ne sanoivat? Mark uteli.
Ei kai ne mitään sanoneet, en ainakaan muista. Niillä oli jonkinlaiset maskit naamallaan. Ehkä niitten vuoksi ei voinutkaan puhua. Minä luulen ettei ne siinä unessa olleet amerikkalaisia, eikä venäläisiä, ehkä kiinalaisia tai jotain sieltä päin.
Ne siis tulivat, kiersivät paikan lävitse ja lähtivät pois? Mark kysyi.
Juuri noin. Oli jotenkin outo uni, aivan kuin itse olisin katsonut tapahtumaa elokuvissa.
Eipä kyllä ihmekään. Olet ollut kuumeessa jo pitkään, joten oudot unet ovat varsin käsitettäviä, Mark tuumi ja kysyi vielä: - Miltä olo nyt tuntuu?
Kyllä tämä jotenkin alkaa selkenemään pikkuhiljaa, Timothy vastasi lähes kuiskaamalla.

Pitkään Mark valvoi laverillaan ja katseli yäpuolella näkyvää tähtitaivasta miettien Timothyn kertumusta unestaan. Viimein hän nukahti, eikä nähnyt kuinka taivaalla kirkkaana tuikkivat tähdet alkoivat kadota yksi toisensa perään, kunnes yläpuolinen taivas näytti mustalta aukolta himmeästi erottuvaa kalliokehää vasten.


Aamulla Mark heräsi ja alkoi kehitellä pari päivää aiemmin löytämistään sipulimaisista kasveista ja puiden makeista kukinnoista aamupalaa.

Herätys Timothy, täällä olis nyt pientä aamupalaa tarjolla, hän hihkaisi kuuluvasti. Timothy ei reagoinut millään tavalla.
Mark asteli Timothyn laverin viereen ja ravisti olkapäästä. Ei mitään vaikutusta.
Tim! Herätys nyt, oletko kunnossa? Mark hätääntyi huomatessaan ettei Timothy reagoinut millään tavalla. Hän tarttui voimakkaammin olkapäähän ja käänsi Timothyn selälleen. Nyt hän näki karmean totuuden. Timothyn kasvot olivat jähmettyneet ja silmät olivat auki. Mies ei enää hengittänyt ja keho oli kangistunut.

Mark tajusi kammottavan totuuden. Timothy oli kuollut yön aikana. Hän oli nyt yksin. Samassa mieleen nousi kuva litteästä peltirasiasta. Ei kai Timothy ollut ….? Toivottavasti ei ainakaan kaikkea niitä!
Mark nousi ja etsi rasiat. Pillerit olivat tallella, eikä hän halunnut jäädä tähän outoon paikkaan yksin. Mark aikoi jo saman tien nielaista rasian sisällön, mutta huomasi että hänen pitäisi haudata Timothy. Ja entäpä hän itse, kukaan ei tekisi hänelle samaa palvelusta.

Markin ajatukset katkaisi yllättävä seikka. Vesisade alkoi rajuna kaatosateena, ja hän vetäytyi leiripaikkaa ympäroiväsä kalliossa olevaan luolaan. Pienen tovin jälkeen hän vielä sukelsi sateeseen ja kantoi Timothyn ruumiin sateelta suojaan samaan paikkaan.

Sade jatkui koko päivän, vasta illan pimetyä se lakkasi yhtä yllättäen kuin oli alkanutkin. Markilla oli nälkä, mutta syötävää ei ollut käsillä. Aamulla valmistettu aamupala oli jäänyt syömättä ja sateen armoille. Leiripaikalla vallitsi pimeys, joka esti aamupalaksi valmistetun annoksen etsimisen. Tulta ei enää voinut sytyttää. Aiemmin siitä olikin huolehtinut Timothy pienen suurentaavan linssin avulla. Tulentekoon tarvittaisiin auringon säteitä.
Nukkumalaverille hän toki osasi pimeästä huolimatta. Laverille kerätyt pensaiden lehvät ja heinät sade oli kastellut, samoin kuin lskuvarjokankaankin. Yö oli kuitenkin lämmin, joten kylmää ei tarvitsisi kärsiä. Edessä oli pitkä, uneton yö. Nyt Mark oli yksin.

Tänä yönä kuu ei noussut, eikä taivaalle syttynyt tähtiä. Yö oli pimeä mutta lämmin. Mereltä päin käyvä tuulenvire kuivatti pikkuhiljaa sateen kastelemat varusteet. Mark makasi pimeässä laverillaan ja pohti tulevaisuuttaan. Huomenna hän etsisi paikan johon voisi haudata Timothyn. Ajatus tuntui jotenkin mahdottomalta hyväksyä, vaikka karu totuus oli se ettei vaihtoehtoja ollut. Jotenkin tuntui vain siltä kuin Timothy yhä olisi läsnä, ja ajatus hautaamisesta tuntui vain liian lopulliselta ja väärältä.


27 Mark.


Aamulla Mark haki Timothyn luolasta ja laski ruumiin varovasti laverille levittämänsä laskuvarjokankaan päälle. Timothy oli tuntunut yllättävänkin kevyeltä ja tarkemmin katseltuna vahvasti parroittuneet kasvot olivat käyneet kovin kapeiksi.
Olihan Mark huomannut itsestäänkin sen kuinka paino oli pudonnut, vaikka ei mitenkään tukeva aiemminkaan ollut.

Hautapaikan löytäminen ei osoittautunut helpoksi. Hän olisi mielellään haudannut Timothyn leiripaikan laitamille samaan kalliomuodostelman kraaterimaiseen osaan, mutta haudan kaivaminen pehmeään hiekkaan ei onnistunut. Kovin syvälle ei kuoppaa ehtinyt kaivaa kun vastaan tuli vesi.
Sama ilmiö tuli vastaan myös kallio-onkalon ulkopuolella rannan ja kallioseinämän väliin jäävällä kaistaleella.

Leiripaikan muodostava kraateri oli ilmeisesti vulkaanista alkuperää ja sen pystysuorissa seinämissä oli joitakin onkaloita, aivan kuin jättimäisien kaasukuplien muodostamia pyöreähköjä taskuja. Yhdestä sellaisesta Mark päätti tehdä hautakammion Timothylle.

Hän kantoi lumenvalkoista hiekkaa rannalta onkalon pohjalle paksun kerroksen. Tasoitteli hiekan ja kantoi laskuvarjokankaaseen käärityn Timothyn lepäämään hiekalle. Laskuveden aikana rannalta löytyi kivenmurikoita, joita Mark latoi reunukseksi aukkoon, ja täytti onkaloa edelleen hiekalla, kunnes Timothyn ruumis oli paksun hiekkakerroksen peittämä ja kivistä rakennettu penger esti hiekan valumisen.

Työn valmistuttua Mark katseli aikaansaannostaan, ja oivalsi samalla kuinka hän voisi tehdä itselleen paikan samaan onkaloon.
Hautapaikan yläosa oli yhä auki ja hän voisi kerätä sinne kiviä, joilla sulkisi onkalon sisäpuolelta.

Mark käytti hetken pohtien, pitäisikö hänen lausua jonkinlainen rukous Timothyn muistolle. Timothy ei ollut Markin mielestä kovin hengellinen, eikä hän itsekään. Sopivaa rukousta ei vain osnut mieleen.

Matkan pää heillä molemmilla olisi täällä, jossakin ikuisuuksien päässä kotoa, jossa kukaan ei koskaan saanut tietää mitä heille oli tapahtunut.

Näkemiin Tim. Tavataan pian ja silloin mennään oluelle. Muistat varmaan sen että on sinun vuorosi tarjota, Mark lausui ja nielaisi palan kurkustaan. Tai ainakin yritti nielaista ja pyyhkäisi silmänurkkaansa.

Olo oli todella yksinäinen.

Mark istui pitkään hiekalla Timothyn hautapaikan luona. Ajatus vaelsi sen ainoan vaihtoehdon ympärillä. Nyt olisi aika viimeisen lääkityksen. Kaksi pilleriä ja jos niiden teho yhä oli tallella, pitäisi lopun olla helppo. Helppo ja nopea.
Oli kuitenkin jotain joka viivytti päätöksen tekoa, ja se jotain oli uni josta Timothy oli kertonut. Oliko se sittenkään ollut unta, vai löytyikö tältä planeetalta korkeampaa sivilisaatiota kuin nämä lintumiehet tai puiden pikkuväki.

Mark tiesi että hänen pitäisi käyttää hyväkseen laskuveden aika ja hankkia syötävää. Se vain tuntui niin merkityksettömältä, ja jäi tekemättä.
Sade oli taas alkanut, ehkä jossakin vaiheessa ennen auringon laskua. Mark ei kuitenkaan siitä isommin välittänyt. Jatkuvan kuumuuden keskellä sade toi jopa miellyttäväksi koettavaa helpotusta. Sade oli kevyttä hienojakoista tuhnua, joka kyllä kasteli mutta ei piiskannut ihoa.

Illan pimetessä Mark vetäytyi luolaan, märässä laverissa nukkuminen ei juurikaan houkuttanut. Vaikka tuskin hän olisi unta saanut. Yö oli pitkä ja yksinäinen, ja sade jatkui. Toinen peräkkäinen päivä jolloin satoi. Mark pohti asiaa, sillä aiemmin ei sateesta ollut juurikkan havaintoja, paitsi se yksi kerta aivan ensimmäisten päivien aikana. Silloinkin sade oli kestänyt pari päivää, ehkä hieman pidempääkin. Joka tapauksessa huomenna hänen oli hankittava syötävää, satoi tai paistoi.


Ja sade jatkui. Lähes sumumaisen tuhnun sekaan liittyi yhä enemmän lyhyitä voimakkaita kuuroja.
- Sateella kala syö hyvin, Mark muisti jostain joskus kuulleensa. Hokema tuntui pitävän paikkansa, sillä onkeen tarttui heti ensimmäisestä vuorovesilammikosta hyvinkin syötävän kokoinen saalis. Ongelma oli nyt vain siinä ettei hänellä ollut tulta kalan kypsyttämiseen. Hetken mietittyään sitä, odottaisiko saaliinsa kanssa sateen päättymistä ja auringon ilmestymistä pilvien lomasta, hän päätti palauttaa kalan lammikkoonsa. Taivas oli tasaisen savenharmaa. Kala pilaantuisi syöntikelvottomaksi muutamassa tunissa, eikä Mark toisaalta halunnut syödä sitä raakana. Hän päätti odotella kelin selkeytymistä.
Oli tyydyttävä kasvisruokaan. Aiemmin löytyneistä mehevistä kukinnoista ei enää ollut käytettäväksi, ne olivat nahistuneet ja alkaneet hajota tahmeaksi mössöksi. Pieniä hyönteisiä lenteli parvena happanevan kukinnon kimpussa. Sen sijaan sipulimaisen hedelmän pintakerroksen alta paljastui hyvin säilynyt ja syöntikelpoinen osa hedelmää. Hedelmiä oli vain kaksi, liian vähän täyttääkseen nälkäisen miehen vatsaa.
Mark tiesi mistä niitä saisi lisää, ja sateesta piittaamatta päätti lähteä. Sade tuntui olevan mieleen joillekin eläimille, sillä ajottain lähes jaloista pakoon pyrähteli kaniinin kokoisia pitkähäntäisiä liskoja. Olivat vain liian nopeita kiinni otettaviksi. Ne saattaisivat paistettuina olla hyvinkin syötäväksi kelpaavia, ja nälkäisen miehen mieleen nousi toiveikkaita kuvia.
Jumakauta, taidanpa rakentaa jousipyssyn ja opetella sillä metsästämään. Nuo laskevat niin lähelle, Kyllä noihin olisi helppo osua, Mark murahteli ääneen.

Sipulimaisia hedelmiä löytyi edelleen samalta paikalta, ja Mark keräsi niitä mukaansa arvionsa mukaan sen verran ettei heti huomenissa tarvitsisi lähteä uudelleen asialle. Sade jatkui yhä tauotta ja jos se ei huomennakaan päättyisi, olisi kasviravinnolla pärjättävä.

Syötyään pari suurinta hedelmää Mark keräsi aiemmin tuomistaan ruokokasveista mukaansa sellaisia joista arveli olevan hyötyä jousiaseen valmistuksessa, ja vei ne luolaan. Luolassa oli kuitenkin suojassa sateelta.
Hän sahasi neljä- viisi tuumaa paksusta varresta noin viisi-kuusi jalkaa pitkän pätkän ja alkoi leikata siitä kapeampia siivuja pituussuuntaan.
Hyväksi työkaluksi osoittautuivat ne kiviset keihäänkärjet, jotka oli otettu talteen lintumiesten saalistaman jättiliskon rangan luota. Hieman kömpelö ja isokokoinen veitsi syntyi kun Mark sahasi jo kertaalleen katkaistun keihäänvarren lyhyeksi puukoksi. Musta lähes lasimainen kiviaines oli työstetty terävälaitaiseksi aseeksi, joka leikkasi riittävän hyvin ruokokasvin kapeiden suikaleiden laitoja.
Yksittäisen suikaleen jousivoima ei miestä vakuuttanut, mutta sidottuaan kolme erimittaista sälettä lehtijousimaiseen muotoon, alkoi jäntevyys olla jo varsin huomattava. Jo pikkupoikana hankitulla jousirakennustaidolla Mark sai koottua varsin toimivantuntuisen ja jäntevän metsästysaseen. Nuolitarpeet löytyivät samasta materiaalista mistä jousen kaarikin valmistui. Kapeita suikaleita sai irrotettua ruokokasvin varresta sahaamalla alkuun vaaksanmittainen alkulovi, josta kiilaamalla sai irrotettua sopivia aihioita nuolille. Kivisellä keihäänkärjellä vuollen syntyi ohuita, mutta jäykkiä ja suoria, sileäpintaisia nuolia. Varsinaisia nuolenkärkiä Mark ei ainakaan näin alkuun osannut kehitellä, mutta arveli kovan puun huolellisesti teroitettuna toimivan liskojen metsästyksessä. Läheltä ammuttuna se luultavasti riittäisi läpäisemään otuksen nahkan. Linnunsulkia olisi varmaan löydettävissä maastosta. Ainakin luultavasti, ja Mark oli muistavinaan sellaisia myös nähneensä.



28 Sade.




Sade vain jatkui. Joskus päivällä saattoi olla muutama tunti kirkasta auringonpaistetta, mutta pian taas pilvet vyöryivät mereltäpäin ja sade alkoi.
Noina lyhyinä poutahetkinä ei puu ehtinyt kuivua, eikä Mark onnistunut tulen teossa. Se tarkoitti sitä että ruokavaliossa ei tapahtunut mitään muutosta. Mark joutui metsästämään niitä sipulikasveja liha- tai kalaruoan sijaan.
Luolassa oli sentään sateensuojassa, mutta sielläkin olosuhteet muuttuivat, tosin hitaasti. Stalakiiteista tippuvan veden määrä lisääntyi ja vaikka tippuvilta pisaroilta olisi pystynyt välttymään valitsemalla oleskelupaikkansa, niin tippuvien pisaroiden roiskuminen niiden osuessa luolan pohjalla oleviin vesilätäköihin, kasteli kyllä. Luolan vesi oli yhä viileää, lähes kylmää.
Laskuvarjokangasta oli yhä jäljellä yllin kyllin, ja Mark alkoi kehitellä siitä katosta aiemmin rakentamiensa nukkumalavereiden ylle. Samalla syntyisi sateensuoja jossa voisi pitää puuta sateen ulottumattomissa. Ehkä puu kuivaisi jossakin vaiheessa riittävästi jotta sen voisi saada palamaan. Kai sateenkin olisi jossakin vaiheessa loputtava ja kuumien päivien palattava. Näin Mark uskoi.
Ja olihan hänellä käyttämättä se viimeinen vaihtoehto, mikäli olosuhteet kävisivät todella sietämättömiksi. Nyt se vain oli käynyt ajatuksissa yhä etäisemmäksi.

Olosuhteet olivat käyneet haastavammaksi, ja jotenkin tuntui siltä että, haasteisiin oli vastattava.

Oli kulunut jo ainakin kymmenen päivää sateen alkamisesta. Pienet katkokset sateessa eivät riittäneet kuivaamaan puuta, eikä Mark siis voinut valmistaa ruokaa, ja hän joutui yhä tyytymään sipulimaisiin hedelmiin. Sade oli kai sitkistänyt puiden kukinnot, niitäkään ei pystynyt pudottelemaan entiseen malliin. Toisaalta ei mielikään tehnyt lähteä kiipeilemään sateen kastelemiin puihin.

Jälleen oli päivä jolloin Mark oli joutunut käymään sipulipensailla. Satoi, eikä liikkeellä näyttänyt miehen lisäksi olevan muita kuin nopealiikkeisiä liskoja. Niitä ei tehnyt mieli metsästää koska tulen teko ei vieläkään onnistunut.
Mark kuitenkin mielessään pohti niiden makua astellessaan leiripaikalleen. Pujotellessaan kapean osittain rannalta raahattujen ajopuista rakennetun porttiesteen ohi leiriinsä hän hämmästyi.

Neljä, vaaleanharmaisiin asuihin pukeutunutta hahmoa liikkui leirissä. Asut muistuttivat väriltään Markin yllä olevaa Nasan ”matkapukua”.
Näistä Timothy oli puhunut, Nämä olivat todellisia, ei mitään unta kuten Timothy oli epäillyt. Keitä nämä tyypit olivat?
Kysymys ponnahti ensimmäisenä Markin mieleen. Ehkä kiinan, japanin tai intian avaruuslentäjiä. Jostakin syystä Mark ei sännännyt tervehtimään vieraita, vaan seisoi yhä paikallaan kapeassa kalliosolassa ja tarkkaili noita hahmoja ja niiden tekemistä.

Kaikilla oli oikeassa kädessä se puolipallon muotoinen esine, josta Timothy oli maininnut.
Mark pohti mielessään esineen tarkoitusta. Oliko se mahdollisesti ase. Oikeastaan muuta järkevää syytä ei mieleen noussut. He olivat Timothyn kanssa olleet matkalla luultavasti sata vuotta, ellei enemmänkin. Siinä ajassa tekniikka on varmasti kehittynyt käsittämättömästi.
Luultavasti se on ase, Mark päätti mielessään. -Ainakin siihen tulisi varautua.

Mark tuli havaituksi ja havaitsija ojensi tuon puolipallon muotoisen esineen kohti Markia. Esine välähti siniseen hehkuun ja sinertävä himmeästi hohtava pallomainen kupla ympäröi olennon. Sama näytti tapahtuvan pienellä viiveellä jokaisen puolipallon omistajan kohdalla.

Epätodellinen näky säikäytti Markin ja hetken hän mietti mahdollisuutta livahtaa tulosuuntaansa ja pakoon.
Kuitenkin tavoitehan oli koko ajan ollut löytää korkeampaa sivilisaatiota tältä planeetalta, ja nyt sellainen oli selvästi löytynyt. Mark kohotti kätensä ja alkoi hitaasti astella lähemmäs vieraita.

Kauempaa vieraat olivat vaikuttaneet ihmisiltä, tai ainakin ihmismäisiltä. Lähempänä Mark huomasi näiden kasvoja peittävät maskit. Maskit olisivat voineet olla huippumoderneja sukellusmaskeja, sillä ne peittivät kasvot koknaan, mutta niiden yläosat olivat kirkkaasti läpinäkyviä. Maskien alta ja ohi näkyvät ihoalueet olivat sinivihreitä, ja olentojen vedenvihreät suuret silmät selkeästi mantelinmuotoiset. Silmistä puuttui ihmisille tyypillinen silmänvalkuainen. Mustaa pupillia lukuunottamatta silmä oli kautaaltaan vedenvihreä.

Mark tarkkaili vieraita, ja vieraat tarkkailivat Markia. Ensimmäisenä puolipallonsa sytyttänyt sammuttikin sen ensimmäisenä.

Aluthon omai, kului matala oudosti muriseva ääni vieraan kurkusta, samalla kun tämä viittasi kädellään kohti laveria, jolla Timothy oli maannut.
Valitettavasti hänelle kävi huonosti, Mark lausui vuorostaan ja ojensi kättään kohti onkaloa, johon oli Timothyn asettanut viimeiseen lepoon.
Vieras näytti pohtivan hetken ja äänteli. - Parjolun honum. Ilmeisesti oli ymmärtänyt tilanteen oikein. Toisetkin vieraat sammuttivat puolipallonsa.

Tilanne tuntui jotenkin pysähtyneeltä. Vieras vaikutti miettivän kovasti jotain, eikä Markilla ollut ajatustakaan siitä kuinka asiassa etenisi. Kontakti korkeampaan sivilisaatioon oli saatu, mutta kuinka tästä eteenpäin?

Juloe asull ollenut. Kostelliun kanter vaillet, aikaisemminkin äänessä ollut vaikutti antavan määräyksiä muille olennoille. Markille hän murahti matalasti. - To allun sates, ja viittasi kädellään Markia seuraamaan. Olento lähti kävelemään kapean kalliosolan lävitse kohti rantaa, ja Mark seurasi. Vilkaistessaan taakseen hän ehti huomata kuinka käskyn saaneet alkoivat purkaa leiriä.

Rannalla vieras ojensi puolipallonsa kohti taivasta ja jonkin ajan kuluttua ylhäältä laskeutui laite, jota Mark kuvaili mielessään ufoksi. Muodoltaan linssimäinen alus hohti taivaansinisenä kautaaltaan. Siinä ei erottunut minkäänlaisia ulokkeita tai ikkunoita. Pyöreä linssimäinen kiekko.
Mark arveli kiekon olevan halkaisijaltaan neljänkymmenen jalan luokkaa ja paksuudeltaan ehkä reilu kymmenen jalkaa. Lentäessään laite sulautuisi täydellisesti taivaan sineen, joten sen havaitseminen olisi luultavasti hyvin vaikeaa, ehkä mahdotonta paljain silmin. - Eipä ihme, ettemme ole noita nähneet, Mark tuumi mielessään.

Suve Fat Velus, vieras lausahti ja osoitti kädellä itseään.
Marcus Wallac, Mark lausui, arvellen kyseessä olevan esittäytyminen, ja luultavasti osui oikeaan arvelussaan.
Pare Marcus Wallac, olento murahti oudolla ääntämistavallaan.
Terve, Suve Fat Velus, tervehti myös Mark.

Nyt leiripaikalle jääneet vieraat saapuivat kantaen mukanaan Snoopysta peräisin olevia materiaaleja, mukana olivat myös kiviset keihään kärjet ja Markin rakentama jousiase nuolineen. Muu, eli paikallinen kasvimateriaali oli jäänyt leiriin. Myöskään Timothyyn ei ilmeisesti oltu kajottu, Sen Mark paniu merkille ja tunsi jopa pientä helpotusta asian suhteen.

Tonum pareu Marcus Wallac, totesi vieras, jolle Mark oli esittäytynyt. Tämä olento oli ehkä jonkinlainen ryhmänjohtaja.
Pare Marcus Wallac, kuului matala mutta selkeä muriseva ääni joukosta.
Terve vaan kaikille, Marcus vastasi.

Taivaansinisen lentolaitteen kyljestä avautui luukku, joka muodosti samalla portaat alukseen nousua varten. Sama systeemi kuin joissakin pienissä suihkukoneissa maapallolla, Mark huomasi ajattelevansa.
Vieraat olivat lähdössä, mutta kuinka hänen kävisi? Leiri oli jostakin syystä purettu, joten luultavasti hänen ei toivottu jäävän tänne asumaan.
Kaikki muut olivat jo astuneet koneeseen, vain ryhmänjohtaja ja Mark seisoivat yhä ulkona, nyt vasta Mark huomioi yhä jatkuvan vesisateen. Tosin sade ei näyttänyt millään tavalla vaivanneen vierailevaa joukkoa. Ehkä pitkät sadejaksot olivat täällä aivan arkipäivää.

Vieras katseli ympärilleen aivan kuin varmistaen kaiken leiristä tuodun olevan jo aluksessa. Lopulta vieras viittasi Markia siirtymään alukseen.
Todella outo kulkuväline, Mark huomasi pohtivansa. Sisältä laite oli vain tasalattiainen ontto kupla vailla mitään laitteita aluksen ohjaamiseen. Lattiaa kiersi seinustoja myötäävä pehmeä sohvamainen istuin. Keskellä vain tasainen lattia.

Portaikkoluukku sulkeutui äänettömästi. Kaikki sisällä olivat istuivat kaarevassa sohvassa. Sisäpuolella hohti himmeä valo, josta ei osannut päätellä, oliko kyseessä keinovalo, vai pääsikö valo kuoren lävitse ulkoapäin.
Alus huojahti kevyesti, mutta muuta ei tapahtunut hetkeen. Sitten porrasluukku kääntyi taas auki ja sisään virtasi viileää raikasta ilmaa. Oviaukosta näkyi aurinkoinen vuorimaisema, jossa lumiset vuoreninteet loistivat häikäievässä valossa.

Mark katsoi hämmästyneenä oviaukosta ulos. Mikään ei liiku näin nopeasti, ei mikään, Mark tiesi.
Hän ei ollut havainnut mitään kiihtymiseen liittyvää G- voimaan viittaavaakaan. Vaikka alus olisi muutamassa sekunnissa liikahtanut edes sen alueen ulkopuolelle minkä hän leirin ympäristöstä oli nähnyt, olisi sen pitänyt kulkea vähintään salaman nopeudella.

Nyt kuitenkin oltiiin hypätty ainakin niin kauas ettei saderintamasta näkynyt merkkiäkään. Ja sen oli pitänyt tapahtua todella käsittämättömällä nopeudella.

Markin ryhmänjohtajaksi mieltämä olento viittasi häntä siirtymään ulos.
Näky ulkona oli vieläkin hämmentävämpi. Oltiin jossakin korkealla vuoristossa, paikalla josta avautui huikaisevat näköalat yli mailien syvyisen laakson.
Edessä olevan vuorenrintamassa avautui kallioon porattu pyöreä käytävä suoraan vuoren sisään. Vierailijaryhmän muut jäsenet jo riensivät kohti aukkoa.

Viittaus ja matalaääninen murahdus olivat selvä kehoitus Markille seurata joukkoa.



29 Kielikylpy


Suve Fat Velus opasti Markin vuoren sisään johtavaan käytävään. Täällä auringonvalon tavoittamattomissa oli kylmä. Lämpimään, jopa kuumaan säähän tottunut Mark värähti nopeasta lämpötilan vaihtelusta johtuen ja pysähtyi.

Suve Fat Velus viittasi kuitenkin eteenpäin, ja Mark päätti noudattaa kehoitusta. - Ehkä tässä ei sentään aivan pakkaselle mennä, hän arveli.
Kauempana käytävässä todellakin mentiin jonkinlaisen ilmalukon lävitse. Muutoin paikka ei eronnut näennäisesti yhä jatkuvasta käytävästä, mutta äkkiä lämpötila vain nousi miellyttävälle tasolle.
Käytävä päättyi holvimaiseen tilaan, jossa valo tuntui tulevan kaikkialta, niin ettei varjoa jäänyt lainkaan. Seinät, katto ja lattia olivat yhtä vaaleaa, sileäpintaista, jopa laismaista ainetta. Mark oletti pintojen olevan vuoren kiviainesta.

Hänet ohjattiin pienempään holvimaiseen huoneeseen, jonka kalusteena oli matalia pyöreitä ja pehmustettuja istuimia. Huoneen keskellä, ohuessa tangossa katosta roikkui kaikkien aikojen diskopallo. Ainakin sellainen ajatus tuli ensimmäisenä Markin mieleen.
Tosin pallo ei vaikuttanut lainkaan peilipaloista valmistetulta. Se näytti siltä kuin se olisi ollut kirkasta vettä.

Suve Fat Velus viittasi Markia istumaan ja toimi itse samoin. Sen jälkeen Suve alkoi keskustella pallon kanssa. Matalia murahtelevia ääniä vaihdettiin ajoittain jopa hieman kiivaalta kuulostavalla tavalla.

Keskustelun loputtua Suve Fat Velus kääntyi katsomaan Markia ja viittasi kohti veden näköistä palloa, johon välähti tuttu kuva.
.
Snoopy kellui mustaa avaruutta vasten, ja sen ympärillä leijuivat ne tavarat, jotka hän ja Timothy olivat Snoopyn lastista poistaneet.

Mohhus? Selkeä kysymys kantautui murahduksena Markin korviin.
Se on Snoopy. Meidän aluksemme, Mark totesi hämmästyneenä.
Se on Snoopy. Meidän aluksemme, toisti vesipallo Markin äänellä.

Suve Fat Velus tuntui miettivän hetken, kunnes alkoi taas keskustella oudon kumppaninsa kanssa.
Mark pohti, oliko tuo vesipallo elävä olento, vai jonkinlainen laite tai kone.

Tilaisuus päättyi tällä kerralla, ja Markin opas vei tämän pienen matkan päässä olevaan saliin, jossa oli selkeästi ruokapöytä. Asian huomasi myös salissa leijuvista tuoksuista. Markin nälkä heräsi aivan yllättäen.
Suve Fat Velus otti matalan lautasen ja ohjeisti Markia tekemään samoin. Suve Fat Velus keräili lautaselleen pöydästä tarjolla olevia kasviksia ja hedelmistä valmistettuja kakkusia. Myös joitakin luultavasti viljatuotteista laadittuja ruokalajeja oli tarjolla. Mark seuraili opastaan lautasen täytössä.

Ruokailu tapahui ilman aterimia, sormin.

Mori us asvelumna? Suve Fat Velus esitti ilmeisen kysymyksen siitä, kuinka ruoka oli maistunut.
Olihan tuo hieman erikoisen makuista, mutta toki syötävän hyvää samalla, Mark vastasi, tietäen hyvin ettei kumpikaan ymmärtänyt toisen sanomaa.

Suve Fat Velus otti mukaansa ruokasalista pallomaisen kannun, jossa oli liki vaaksanmittainen kaareva kaatonokka, sekä kaksi kuppia. Nyt lähdettiin takaisin pienempään tilaan, tapaamaam puhuvaa vesipalloa.

Suve Fat Velus keskusteli jälleen vesipallon kanssa. Tällä kerralla lyhyesti, viittasi sitten Markia keskittymään pallon antiin.
Palloom välähteli kohteita, joita markin ilmeisesti toivottiin nimeävän omalla kielellään.

Mark oivalsi pian mistä oli kyse. Hänen haluttiin opettavan omaa kieltään kommunikoinnin mahdollistamiseksi. Ja pallolla tuntui olevan oikein hyvä kielipää. Jokainen opetettu asia kertautui välittömästi oikein lausuttuna ja jopa Markin omalla äänellä.

Tämä oli varsinainen kielikylpy, oikein vesipesu. Aivan alkuun käytiin lävitse helpoimmat ja todennäköisimmät symbolit. Aurinko, vesi, tuli, sade, pilvet ja tuuli. Vesipallo loi jatkuvasti uusia kuvia Markin nimettäviksi. Kun kohdalle osui asia jota Mark ei osannut nimetä, tuntui pallo oivaltavan seikan ja vaihtoi symbolin johonkin aiemmin nimettyyn.
Kielikylpy jatkui melko pitkältä tuntuvan ajan, ehkä kolme, neljä tuntia, Mark päätteli. Jossakin vaiheessa hän oli keksinyt alkaa lisäillä lyhyitä lauseita nimetyyn aiheeseen. Esimerkiksi kun kuvassa oli hänen rakentamansa metsästykseen tarkoitettu jousi, hän totesi: - Metsästysjousi. Ase jolla ammutaan nuolia saaliiseen.

Oletttavasti pallo ei osannut yhdistää kokonaisuutta oikein, mutta Mark arveli sen muistavan kaiken ja sanavaraston karttuessa asiayhteydet loksahtaisivat kohdalleen. Mark oletti pallosta kouliintuvan tulkki hänen ja näiden outojen murahtelijoiden välille. Oletus vain vahvistui kun vesipallo kiinnitti huomionsa Snoopyn nimitekstiin ja kiinnostui kielen tekstiasusta.

Uskomaton oli pallon omaksumiskyky. Ajoittain se heitteli esiin kuin kertauksena aiemmin nimettyjä kohteita ja lausui samalla itse kohteen. Pikkuhiljaa se myös alkoi liittää kohteisiin myös murahtelevia nimikkeitä. Vaikka se edelleen käytti niissäkin Markin ääntä ja äänteitä, ei se näyttänyt odottavankaan Markin pyrkivän paikallisen kielen käyttöön.

Kielikoulu jatkui neljä päivää ja siinä vaiheessa pallo jo pystyi kommunikoimaan keskustellen ymmärrettävästi.

Nyt asiat alkoivat avautua Markille uudesta näkökulmasta.

Suve Fat Velus, josta muodostui yhteyshenkilö Markin ja näiden olentojen välille, kertoi heidän olevan myös vieraita planeetalla. Planeetan kehittynein väestö eli yhä kivikauden tasolla, Muutamia eri väestöpopulaatioita löytyi planeetan eri osasta. Markin Ja Timothyn tapaamat lintumiehet ja puiden pikkukansa asustivat lähellä päiväntasaajaa. Täällä missä nyt oltiin eli lähempänä napaseutua, eleli kivikauden kansa joka olemukseltaan muistutti hyvin läheisesti Markin tapaista rotua.
Suve Fat Velus edusti taas galaksin toiselta laidalta tulevaa norrtueneja. Syy heidän täällä oloonsa oli vesi. Norrtuenien kotiplaneetta Tesulaki oli kohtalaisen kuiva ja aavikoiden peittämä. Norrtuenit hankkivat vesipitoisilta planeetoilta lisävettä itselleen kehittääkseen kotiplaneetastaan vehreämmän ja viljavamman. Nykyisellään Tesulakin kuivuus uhkasi kasvavan väestön toimeentuloa. Sadot kärsivät pitkistä kuivuusjaksoista. Riittävästi lisävettä, muuttaisi koko ilmastoa ja leikkaisi kuivuuden haittoja.

Vesipallolta vaikuttava tulkkaajan välityksellä Mark kävi keskusteluja alkuun pääsääntöisesti Suve Fat Veluksen kanssa, mutta myöhemmin joidenkin muiden norrtuenien kanssa.

Luulisin planeettatasolla tarvittavan vettä valtavia määriä aavikoiden kasteluun, Mark arveli Suve Fat Velukselle.
Olet oikeassa. Vettä tarvitaan valtavia määriä. Tesulakiin on vietävä vettä jokseenkin valtameren verran, Suve Fat Velus totesi.
Mitä sellaisen vesimäärän vieminen vaikuttaa täällä paikallisesti? Mark halusi tietää.
Ei kaikkea tarvittavaa vesimäärää viedä yhdeltä planeetalta. Vettä otetaan vain sen verran, ettei normaali kiertokulku häiriinny. Viemme vettä vain runsasvetisiltä kohteilta, joissakin tapauksissa tiedemiehemme ovat arvelleet kohdeplaneetankin hyötyvän kun vesivarannot suhteutuvat paremmin luonnolliseen kiertoon.
Tällä planeetalla sadekaudet kestävät yli kolmanneksen vuodesta, eikä se vesimäärä jonka viemme lyhennä keskimääräistä sadekautta edes vuorokauden mittaa.
Kyseessä kuitenkin on valtavat vesimäärät. Kuinka sellaiset siirretään miljoonien mailien päähän? Ihmetteli Mark.
Rahtialuksemme on kiertoradalla ja sadekauden alkaessa täällä lähempänä napoja, siirrämme keräämämme sadeveden siihen. Sadekauden alkuun on vain joitakin vuorokausia. Me tulemme aina hiukan aikaisemmin jotta voimme varmistaa keräilyjärjestelmän puhtauden ennen sateitten alkua.
Huomasimme tultuamme planeettaa kiertävän pienen avaruusaluksen joka selvästi oli hylätty. Siksi etsimme mahdollisia pilotteja, ja viimein onnistuimme paikantamaan teidät tekemänne tulen ansiosta.

Valitettavasti vain liian myöhään. Te olisitte ehkä pystyneet pelastamaan kumppanini hengen. Timothy ehti menehtymään myrkyllisen linnun puremaan, Mark huokasi.
En oikein usko. Sellainen käärmekaulainen lintu ei ole niin myrkyllinen että saisi kokoisesi kohteen myrkytettyä hengiltä. Ehkä osittaisen halvaantumisen uskoisin, mutta en sentään hengenlähtöön. Me olemme kartoittaneet paikalliset riskit. Suurempi todennäköisyys on jokin paikallinen virustartunta, jolle ei ole vastustuskykyä, Suve Fat Velus vakuutti.
Uskot siis ettei Timothyn kuolinsyy ole puremasta saatu myrkytys? Mark kysyi. - Timothy halusi että olisin katkaissut käden jotta myrkytys ei leviäisi muualle elimistöön.
Varma en tietysti voi olla ennen kuin tutkimme vastustuskykysi. Yleensä noiden lintujen myrkky ei saa hengiltä niiden varsinaista pääravintoakaan, niitä pieniä liskoja. Myrkky halvaannuttaa saaliin ja jollei lintu syö sitä, niin se kantaa sen poikasilleen. Halvaantunut saalis ei pakene, mutta pysyy pitkäänkin syöntituoreena. Meilläkään ei tietysti ole vastustuskykyä, mutta pureman varalle löytyy toki vastakeino. Paikallisen kasvin juuresta sekoitettu tahna, jota sivellään puremakohtaan. Paikallisesti saattaa esiintyä kivuliaita halvausoireita, jos purema osuu käteen tai jalkaan. Pahimmillaan oireet voivat kestää jopa viisikymmentä vuorokautta, mutta menevät ohi aikanaan. Siis tapauksissa joissa ei ole saatavilla lääkinnällistä hoitoa.
Raajan katkaiseminen olisi joka tapauksessa turhaa ja aiheuttaisi jopa suuremman riskin, Suve Fat Velus totesi.


30 Sadekausi

Mark katsoi mietteliäänä puhuvaa vesipalloa.

Kuinka tuo toimii, onko se elävä, vai kone? hän kysyi ja vesipallo toisti kysymyksen murisevalla kielellään, ja tulkkasi Suve Fat Velukselta saamansa vastauksen Markille.
Lähinnä kysymys on koneesta tai laitteesta. Sinun kielikuvallasi pitäisi kai puhua tietokoneesta. Tässä yhteydessä tätä käytetään tulkkaukseen, mutta sen tietomäärä on käytännössä rajaton.
Onko sellainen mitenkään mahdollista? Mark pohti.
Haluatko esimerkin? Suve Fat Velus kysyi. - Kosketa sitä ja kysy mistä olet tullut. Luultavasti se osaa antaa oikean vastauksen.

Mark kokeili ja kosketti palloa varovasti. Vaikka se näytti vedeltä, sen pinta oli käden alla kiinteä ja lämmin.
Mistä minä olen? Mark kysyi.

Sen sijaan että pallo olisi vastannut puheella, sen sisään syttyi pieni kirkas aurinko. Auringon ympärille alkoi syntyä pieniä kuplia, jotka kehittyivät kiertoradoillaan leijuviksi planeetta-aihioikai.
Pienen aikaa aihiot järjestäytyivät auringon ympärille ja alkoivat saada tunnistettavia piirteitä. Ja Todella. Mark tunnisti tutun aurinkokunnan planeetoineen. Jupiterin pintaa kirjoivat pilvinauhat ja helposti tunnistettava punainen täplä liukui omalla paikallaan.
Kolmas planeetta auringosta tuikki kuin sininen tähti.
Hämmästyttävää, Mark ähkäisi. - Kuinka se pystyi tuohon pienen kosketuksen kautta? Hän jatkoi.
Se tunnisti dna: si ja se tarkoittaa aiempaa kontaktia edustamaasi rotuun, Suve Fat Velus välitti näkemyksensä pallon kautta.
Ja se tarkoittaa....? Mark heitti kysymyksen uteliaana.
Me olemme käyneet kartoittamassa kotiplaneetttasi vesivaroja, vastasi väreilevä pallo.
Niinpä tietenkin. Maapallon pinta-alasta valtaosa on veden peitossa. Veittekö sieltä paljonkin? Ja milloin? Mark halusi tietää.
Vesi siellä ei ole kelvollista meidän tarpeisiimme, pallo ilmoitti käyttäen yhä vastatessaan Markin ääntä.
Miksi ei. Ovatko vedet liian saastuneita.
Se ei varsinaisesti ole syy, vaan jopa sadevedessä esiintyy mikrobeja. Me emme halua vierasta kantaa, joka voi alkaa levitä ja mutatoitua haitallisiin muotoihin.
Ei kai teidän teknologiatasollanne ole mikään mahdottomuus puhdistaa vesistä täysin steriilejä.
Ei ongelma ole siinä. Suurien määrien käsittely vie energiaa ja ennen kaikkea aikaa, Pallo vastasi.
Niin, ennen kaikkea aikaa, Mark totesi mietteliäänä. Nyt hän oivalsi että jossakin alitajunnan äärirajoilla oli kaihertanut kysymys, joka nyt ponnahti mieleen.
Aikaa..., kuinka paljon kuluu aikaa kun käytte noutamassa vettä linnunradan toiselta puolelta. Vaikka kykenisitte kulkemaan liki valon nopeudella, kuluu aikaa käsittääkseni satoja, ellei jopa tuhansia vuosia. Tässä on jotain sellaista jota en vain pysty ymmärtämään.
Aikahan ei tässä melessä ole ongelma Ei ole ollut enää vuosisatoihin, ei sen jälkeen kun tiedemiehemme onnistuivat luomaan tavan matkustaa ajassa, Suve Fat Velus vastasi pallon kautta.
Te siis pystytte matkaamaan ajassa vaikka edestakaisin, Mark hämmästeli.
Oikeastaan vain takaisinpäin, mutta se riittää tarpeisiimme. Tulevaisuuteen ei meidän ymmärryksemme mukaan voi edes teoriassa matkustaa koska tulevaisuutta ei vielä ole. Vain menneisyys on ollut olemassa ja siihen voi palata.
Aikamatkailua siis kuitenkin. Kyllä meilläkin on käyty keskustelua aikamatkailun mahdollisuuksista tulevaisuudessa, mutta se on lähinnä fantasiointia. Ei siihen kukaan todellisuudessa usko, ja käsittämättömältä ajatus sellaisesta tuntuu istestänikin, Mark totesi.
Voisiko se todella toimia? kysyi Mark.
Totta kai se toimii. Muutenhan nämä matkat olisivat käytännössä mahdottomia. Kun lähdemme pitkälle matkalle, ajamme samalla aikaa vastaan taaksepäin, jolloin tulemme perille lähes samaan aikaan kuin olemme lähteneet. Sama siis takaisinpalatessa, jolloin olemme taas kotona lähdöstämme laskien suurinpiirtein sen ajan verran myöhemmin, jonka käytämme täällä perillä, Suve Fat Velus kertoi.
Olisipa noin meilläkin, voisin ajaa takaisinpäin lähtöhetkeen, jolloin aluksemme vika voitaisiin eliminoida ennen lähtöä. Matakumppanini olisi elossa ja voisimme suorittaa tehtävämme normaalisti, Mark huokasi.
Ymmärränko nyt oikein, ettette olekaan mitään yltiöpäisiä tutkimusmatkailijoita, vaan jonkin sattuman kautta joutuneet tänne? Suve Fat Velus kysyi.
Aivan. Aluksen huollossa sattunut virhe esti meitä toimittamasta läheiselle planeetalle olevan rahdin, ja ajauduimme ohjauskyvyttömällä aluksellamme avaruuteen, Mark totesi ja alkoi kertoa Snoopyn haaksirikon vaiheet.

Yllättäen alkoi kuulua matalaa huminaa, joka tuntui tulevan joka suunnasta. Mark tiedusteli äänen alkuperää ja vesipallo vastasi käyttäen yhä Markin omaa ääntä.

Sadekausi alkoi.

Suve Fat Velus nousi ja viittasi Markin mukaansa.

Luolan suuaukon edessä virtasi sateen harmaa verho. Lähimmät vuorenhuiput saattoi erottaa vielä sateen läpi, mutta rintaman edetessä nekin hävisivät samaan harmauteen.

Seuraavat noin sata päivää on tätä. Sade jatkuu taukoamatta jokseenkin sen ajan, ja alkaa sitten hiipua yhä lyhenevin jaksoin. Nyt meillä ei ole juurikaan tehtäviä, joten voisimme käydä noutamassa sen teidän laskeutumisalustanne ja ne jättämänne avaruuspuvut.
Mihin niitä tarvitaan, Mark kysyi, vaikka mielessään toivoi jo pääsevänsä näiden norrtuenien mukana pois tältä planeetalta.
Ei niitä nyt varsinaisesti tarvi mihinkään, mutta meidän ohjeistuksen mukaan emme saa jättää käyntikohteisiimme mitään, mitä siellä ei jo ole. Siksi käytämmä ulkona käydessämme suoja-asuja ja maskeja. Emme niinkään tartuntavaaran vuoksi, vaan ettemme itse jättäisi mitään sellaaista jälkeemme mikä voisi vaikuttaa planeetan kehitykseen. Ehkä, jos hyvin käy niin ehkä meidän tekninen huoltomme pystyy korjaamaan aluksesi toimintakuntoon. Voit sitten palata kotiplaneetallesi. Mikäli matkasi tänne on kestänyt yli sata vuotta omaa aikaasi, niin paluu vienee saman verran. Pääset aivan erilaiseen aikaan. Periaatteessa se sinulle olisi aikamatka tulevaisuuteen. Siis jos aluksesi entiselleen saattaminen onnistuu, tarvitset kai pukusi.
Ja jollei onnistu, niin joudumme jättämään sinut tänne, ja silloin on paras, ettei mukanasi jää tarvikkeita tai materiaalia, jota täällä ei ole, Suve Fat Velus totesi vakaalla äänellään, jonka vesipallo käänsi Markin ääneksi.
Siis jäisin tänne ilman mitään varusteita? Tuskin pärjäisin montaakaan päivää. En tiedä oikeastaan mitään syötäväksi kelpaavaa, jollei oteta lukuun yhtä sipulimaista hedelmää. Enkä voi tulla teidän mukaanne kun lähdette?
Siitä on olemassa yksiselitteiset ohjeet. Me emme saa tuoda mukanamme muilta planeetoilta mitään elollista. Siksi sadevesikin kerätään suoraan pilvestä. Noiden pilvien sisällä kulkee parhaillaan vedenkerääjiä, jotka siirtävät vettä suoraan rahtialukseemme, Suve Fat Velus kertoi.
Onko siis niin että mahdollisuuteni ovat siinä, saako huoltoväkenne alukseni kuntoon?
Näin asia käytännössä on, tai on yksi vaihtoehtokin mahdollinen. Alueella elää paikallisen väestön edustajia, jotka ehkä voisivat hyväksyä joukkoonsa sinut. Mehän emme tietysti ole olleet missään yhteydessä niihin, mutta välttääksemme kohtaamista olemme tiedustelleet olosuhteet ennakkoon. Alkuperäisasukkaat eivät vaikuta agressiivisilta, ja tarvittaessa annamme ohjeet joiden mukaan saat kontaktin heihin. Loppu sitten jää omaan harkintaasi.
Käytännössä siis ainoa mahdollisuuteni on huoltonne varassa. Todellisuudessa vaikka alukseni saataisiin toimintakuntoon, en usko sen kykenevän palaamaan kotiin, Mark huokasi.
Mikset usko? Suve Fat Velus ihmetteli.
Sen ohjelmointi on laadittu vain tehtävämme mukaan.
Siinä ei siis ole automaattista kotiinpaluuta?
Se olisi palannut, mikäli alkuperäinen lentosuunnitelma olisi toteutunut, mutta...se meni pahasti pieleen.
Katsotaan mihin meidän tekninen huoltomme pystyy. Ensin pitää kerätä tarvikkeenne talteen planeetan pinnalta ja sen jälkeen aluksenne. Sen jälkeen huoltoryhmä pääsee näyttämään kykynsä.
Keräätte kaikki? Mihin?
Meidän rahtialuksemme on kiertoradalla ja sinne ne tavarat on paras toimittaa.
Miksi teillä on tukikohta täällä, siis planeetan pinnalla? Eikö olisi helpompi pysytellä näkymättömissä paikallisilta jos asuisitte aluksellanne? Mark ihmetteli.
Nämä holvit eivät ole meidän rakentamia, vaan luonnon muodostelmia jotka olivat aikoinaan täynnä vettä. Täysin puhdasta vettä, joka oli holvautunut ehkä miljoonia vuosia sitten vuoren sisään. Ne olivat myös ensimmäiset vesivarat, jotka noudimme täältä. Näitä luolia riittää mailitolkulla. Kun olemme täällä kuitenkin melkoisia aikoja, on painovoiman piirissä mukavampi toimia.



31 Snoopy


Norrtuenien avaruusalus oli valtavan kokoinen. Tämähän on kuin pikkuplaneetta ajatteli Mark mielessään. Suve Fat Velus oli pyytänyt Markia mukaan rahtialukselleen, eikä matkan nopeus taivaansinisellä kiekolla jättänyt yllätyksettä Markia tälläkään kerralla. Tuskin hän oli ehtinyt istuutua ovaalille sohvalle kun aluksen ovirakenne jo toimi perile saapumisen merkkinä.
Hämmästyttävää kuinka tämä liikkuu näin nopeasti vaikka kiihtyvyydestä ei ole merkkiäkään, Mark ihmetteli ääneen, ja jäi ilman vastausta. - Kai se liittyy jollakin tavalla siihen aikaa vasten ajamiseen, hän päätteli mielessään.

Snoopy näytti jopa yllättävän pieneltä valtavan rahtialuksen sisällä olevassa hallissa. Paikalla oli aluksen lisäksi rahtiruuma, jonka yli vedetty laskuvarjo oli edelleen paikallaan. Snoopyn ympärillä oli luultavasti kaikki se rahtitavara, jonka Timothy ja Mark olivat jättäneet leijumaan avaruuteen. Jopa tyhjiä ateriapakkauksia näytti olevan mukana.

Luuletko tässä olevan kaiken mitä teillä oli mukana Suve Fat Velus tiedusteli, ja ääni muuttui jälleen Markin omaksi, ja tuntui tulevan kaikista suunnista.

Mark haki katseellaan puhuva vesipalloa, mutta sellaista ei näyttänyt olevan esillä.
Kyllä minä niin uskoisin, Mark vastasi, vaikka samalla muisti kadonneen luusahan, jota ei näyttänyt ainakaan ensi silmäyksellä olevan tavaroiden joukossa.
Hyvä. Näytätko nyt aluksesi vikaantumiskohdan niin huoltoväki päsee suoraan kiinni ongelmaan.
Kuinka nämä ovat jo täällä? Eihän tästä ole kuin hetki kun puhuimme näistä ja nyt kaikki on kerätty tänne, Mark ei voinut olla ihmettelemättä.
Tämä on ymmärrettävissä helposti. Ajassa taaksepäin kulkemalla voi tiivistää tapahtumaketjuja, Suve Fat Velus näytti jopa nauttivan Markin hämmästyksestä.
En ymmärrä, Mark totesi. - Miten aiotte toimia Timothyn, matkakumppani suhteen?
Hän saa jäädä sinne mihin hautasit hänet.

Jotenkin Mark tunsi olonsa pettyneeksi, mutta ymmärsi toki ettei vainajan kuljettelu olisi kovinkaan järkevää. Hän kiipesi Snoopyn ohjaamoon ja kävi noutamassa työkalun jolla piirikorttien suojakotelo avautui.
Tämä piirikortti on viallinen, tai oikeammin se ei ole oikea kortti ollenkaan. Huollossa tapahtuneen virheen vuoksi se on vaihtunut, Mark kertoi.
Pystytkö kuvailemaan mitä sen pitäisi tehdä ja mitä se kuitenkin tekee? Yksi huoltohenkilöistä kysyi.
Tämä on Ramjen Tauhas, teknisen huollon esihenkilö, Suve Fat esitteli.
Hei Ramjen Tauhas, minä olen Marcus Wallac
Pare Marcus Wallac, esihenkilö murahti möreästi ja jatkoi tulkkauksen välityksellä. - Me selvitämme aluksesi toimintatavat ja yritämme palauttaa sen alkuperäisiin asetuksiin. Homma vie aikaa luultavasti muutaman päivän. Tekniikka näyttää olevan aika yksinkertaista, mutta samalla täysin outoa. Saamme luotua kytkennän aluksen järjestelmiin ja sitä kautta selvitettyä toimintalogiikan. Luultavasti kolmesta viiteen päivään ja laite toimii taas kuin uutena.
Uskomatonta. Meillä menee huolloissa ainakin kuukausia ja isoimmissa jopa vuosia. Mark hämmästeli.

Sade jatkui taukoamattomana kohinana. Mark oli palannut Suve Fat Velusin kaanssa takaisin planeeetalle ja yritti kuluttaa aikaa tutkimalla vuoren sisäistä holvistoa. Norrtuenit olivat nyt kiireisiä, eikä heistä juurikaan ollut seuraa Markille.
Suve Fat Veluskin viipyi pitkiä aikoja ilmeisesti vedenkeräykseen liittyvissä puuhissa. Ruokaluhetket olivat aikoja joiden yhteydessä vielä voi joitakin tarinatuokioita pitää.

Pari päivää rahtialukselta paluun jälkeen Suve Fat hakeutui Markin seuraan.

Valitettavasti näyttää siltä, ettei aluatasi voi saada sellaiseen kuntoon että paluusi onnistuisi, Suve Fat sanoi Markille.
Eikö todellakaan? Se huollon esihenkilö sanoi saavansa Snoopyn uuden veroiseksi, Mark ihmetteli.
Siitä ei olekaan kysymys. Aluksesi suorituskyky ei riitä jäljellä olevan käyttöenergian vuoksi paluulentoosi.
Mikä sitten on vaihtoehtona? Otatteko minut mukaanne lähtiessänne?
Se ei ole mahdollista, Suve Fat Velus ilmoitti yksikantaan.
Miksei? Te kuitenkin haluatte auttaa, miksi siis en voisi...., Mark kysyi epätoivoa äänessään.
Me tietenkin autamme mahdollisuuksien rajoissa. Universumin yleissäännöt jo velvoittavat auttamaan pulaan joutuneita riippumatta siitä mikä avuntarpeeseen on syynä, mutta meidän säännöstömme on yksiselitteinen siinä ettei muualta saa tuoda mitään eloperäistä, tai elollista. Se on aivan ehdoton sääntö, ja siitä poikkeaminen tietäisi ankaraa rangaistusta koko miehistölleni. Nyt en kyllä keksi mitään muuta kuin sen että sinun on jäätävä tänne.
En usko selviytyväni täällä kovin pitkään. Kaikki on vierasta, enkä tiedä edes mistä löytäisin syötäväksi kelpaavaa ravintoa, Mark totesi vakavana.
Sinulla on varmaankin hyvät mahdollisuudet selvitä, kunhan hakeudut sen aikaisemmin mainitun alkuperäisväestön seuraan. Rakenteelisesti nuo paikalliset muistuttavat sinua, joskin ovat jotakuinkin kivikautisia metsästäjä keräilijöitä. Löytävät ravintonsa suoraan luonnosta, eivätkä ole agressiivisia meidän tietojemme mukaan.

Ajatus yksin jäämisestä nyt kun hän oli löytänyt yhteisön joka tarjosi turvaa ja ravintoa, tuntui Markista jopa pelottavalta. Suve Fat Velusin esittämä vaihtoehto hakeutumisesta jonkin paikallisen heimon seuraan, ei juurikaan houkuttanut ajatuksena.

Mitä te tiedätte niistä paikallisista? Mark kysyi.
Ei oikeastaan kovinkaan paljoa. Väestö on hajautunut eräänlaisiin heimoihin, jotka elävät rauhallisessa yhteiselossa omilla alueillaan. Agressioita heimojen välillä ei ole havaittu, joten kovin sotaisesta vestönosasta ei kysymys ole, Suve Fat Velus kertoi.
He siis muistuttavat ulkoisesti ihmistä, siis minunlaistani olentoa? Onko kyseessä vain ulkoinen olemus, vai suurempi yhteneväisyys? Tiedättekö kuinka he suhtautuvat täysin toisenlaisiin elämänmuotoihin, tai täysin poikkeaviin elämänmuotoihin? Mark yritti vaikuttaa Suve Fat Velusin mielipiteisiin.
Entäpä jos he pitävät minua saaliina ja syövät ? hän jatkoi.
Vaihtoehdoksi jää sitten pysytteleminen yksin. Sekin on varmaan mahdollista, mutta luulisin selviytymisen kannalta tuo ehdotukseni lienee edullisin, Suve Fat Velus vakuutti tulkkausäänellä joka edelleen muistutti Markin omaa. Tulkkaus tuntui toimivan kaikkialla, vaikka sen välittäjää ei näkynyt lähimaillakaan.


32 Yksin


Päivät kuluivat eikä uusia vaihtoehtoja tuntunut löytyvän. Mark alkoi sopeutua ajatukseen planeetalle jäämisestä. Varmaan olisi paras vaihtoehto se jota Suve Fat Velus ehdotti. Mikäli tuo heimo todella oli olomuodoltaan ja elämäntavoiltaan inhimillisin vaihtoehto, niin ehkä sen parissa Mark voisi viettää jokseenkin turvallista elämää.
Suve Fat Velus arveli norrtungenien tekevän vielä useitakin vedenhakumatkoja tänne, mutta matkojen väliajat saattaisivat olla paikallisissa oloissa jopa satoja vuosia, joten he tuskin enää tulisivat tapaamaan.

Aika kului ja rahtialuksen tankit alkoivat olla täynnä, joten alkoi olla hyvästien aika.

Me lähdemme pian, Suve ilmoitti eräänä päivänä. Sateet alkavat loppua ja kunhan vesi laaksossa laskee vien sinut tuonne alas laaksoon ja saat ohjeet joiden avulla löydät yhden noista heimoista. Kävellen ehkä noin neljän, viiden päivän kuluttua olet heimon alueella. Annamme ruokatarvikkeita sen verran mukaasi, että pärjäät. Sinulla oli mukanasi pari paikallisten tekemää työkalua, jotka saat myös pitää. Muuten kaikki materiaali, joka ei ole peräisin täältä, on jätettävä. Planeetan luonnonmukainen kehitys ei saa vaarantua ulkopuolisen toiminnan vuoksi.
No mutta, eikö teidän juuri sen vuoksi pitäisi ottaa minut mukaanne? Mark yritti vielä vaikuttaa.
Se on kyllä totta, mutta emme ota mukaamme myöskään mitään materiaalis , jote emme ole itse tänne tuoneet. Aluksesi ja kaikki muu materia lähetetään kohti aurinkoa, jossa se tuhoutuu vaikuttamatta mihinkään muuhun. Jos aivan pikkutarkasti haluaisin tulkita sääntöjä, niin emme saisi jättää sinuakaan tänne, mutta emme voi ottaa mukaammekaan.

Ymmärrän, Mark lausahti masentuneena.
On olemassa yksi mahdollinen vaihtoehto, mutta sen todennäköisyyttä ei tietokoneemmekaan pysty ratkaisemaan, Suve Fat lausui kuin ajatuksissaan.
Ja se on? Mark kysyi toiveikkaana, ja toisaalta myös pelokkaana.
Tietokoneemme on laskenut tuloreittisi ja sen aikataulun. Me ehkä voimme paluumatkallamme joutua risteävälle ajolinjalle, ja vaihtaa alukseenne tuon korjatun osan
Todellako! Voinko siis sittenkin päästä mukaanne ja takaisin Snoopylle, Mark innostui.
Valitettavasti sellainen ei ole mahdollista. Meidän aikataulumme sallii ehkä aluksellasi käynnin ja tuon mainitun toimenpiteen, mutta on mahdotonta viedä sinua takaisin sinne. Kuten varmaan ymmärrät. Kyseessä on kuitenkin aikasiirtymä ajassa taaksepäin ja sinä olet sisällä aluksessasi, et voi esiintyä kahtena.
Tarkoitatko että, ...minä ja Timothy olemme siellä molemmat. Voisimme palata omaan aikaamme ja takaisin maapallolle.
Tietokoneemme mukaan juuri näin tapahtusi, Suve Fat Velus totesi tyynesti.
Mutta...minä en siis voi tulla mukaan? Miten minun käy täällä? Mark kysyi epätoivoisesti.
Niin, tämä on se tilanne, jota emme pysty päättelemään. Täysin pitävää tietoa ei ole olemassa. Jos saamme aluksesi toimintakuntoon, miehistö siinä jatkaa tehtäväänsä ja palaa sen jälkeen takaisin, niin … me emme tiedä kuinka tässä tapauksessa tapahtumat etenevät.
Juuri siitä syystä ajassa takaisinpaluumme ajoitetaan aina lähtöhetkemme jälkeen. Jos palaisimme matkalta ennen kuin olemme lähteneet, siinä on ongelma jota ei lähes kaikkeen pystyvä tietokoneemme pysty ratkaisemaan.
Ymmärsinkö oikein. Jos siis palaisin Snoopylle ja ajassa taaksepäin, niin kohtaisin siellä itseni? Nyt menee kyllä yli ymmärryskykyni.
Siinä on olotila, jota ei todellakaan ole pystytty ratkaisemaan edes erilaisilla teoreettisilla malleilla. Asia ei ole aivan niin yksioikoinen kuten sanot. Tilanteeseen liittyy tekijöitä, joita ei ole koskaan testattu käytännössä, joten niiden vaikutus on arvailujen varassa. Siksi on varminta pitää sinut täällä.
Aiotte kuitenkin käydä aluksellamme tekemässä korttin vaihdon? Mark kysyi.
Sikäli kun se on mahdollista. Tietokoneemme laskee parhaillaankin kuinka lähellä reittimme ajallisesti kohtaavat. Jos ajalliset mahdollisuudet osuvat riittävän lähelle, niin kyllä. Universumin sääntö pulaanjoutuneiden auttamisesta edellyttää toimenpidettä.


----------

Mark kantoi selässään reppua, joka oli punottu pitkistä lehdensuikaleista. Hän oli itse sen tehnyt norrtungenien tietokoneen opastamana. Ilmeisesti paikalliset alkuasukkaat tekivät itselleen tarve-esineitä jokseenkin samoilla tarvikkeilla ja -tavoilla. Repun ei pitäisi aiheuttaa ihmettelyä paikallisten keskuudessa.

Sadekauden synnyttämät tulvat olivat jo laskeneet, mutta yhä näkyi jälkiä voimakkaista virtauksista. Laakson pohjalla virtaava puro kohisi vuolaana ja paikoin sen rannoille oli kasautunut röykkiöittäin puuta ja kasviainesta.
Mark oli kulkenut jo kuusi päivää Suve Fat Velusin neuvon mukaan puron virtaussuuntaa vasten. Ruokatarvikkeet repussa alkoivat käydä vähiin. Purossa näytti olevan kalaa, joten siitä ehkä olisi mahdollisuus saada syötävää siinä vaiheessa kun eväät loppuisivat. Matalimmissa paikoissa sellaisen pyydystäminen saattaisi onnistua, Mark mietti.

Mielessä pyöri myös Suve Fat Velusin sanat, jotka tämä oli heittänyt kuin itsestään selvyyden tai kehnon vitsin. Mark ei osannut päätellä kumpi olisi todennäköisempi.

Markin pohtiessa omia mahdollisuuksiaan ja tulevaisuuttaan tällä planeetalla, oli Suve tokaissut:
Voi olla ettei sinulla ole tulevaisuutta täällä. Jos onnistumme saamaan aluksenne kuntoon, niin oletteko te koskaan edes tulleet tänne? Se on kysymys jota kukaan ei ole pystynyt pitävästi näyttämään toteen.

Tätä miettiessään Mark oli pysähtynyt katselemaan kallioisessa koskessa kisailevia kaloja. Puron vesikerros kaartui loivan kalliopinnan yli vain parin tuuman paksuisena, siinä vesivirrassa kisaili muutamia kaloja pyrkien nousemaan virtaa vasten ylöspäin. Tuosta voisi olla jopa helppo napata pari iltapalaksi hän tuumi mielessään.


33 Snoopy




Oto pas vuel? matala miesääni kantautui kysyvänä aivan Markin takaa. Hän pyörähti nopeasti ja edessä seisoi pitkätukkainen mies, jonka varsin mittava parta oli palmikoitu.
Oto pas vuel? kysymys toistui.
Marcus Wallack, minä olen Marcus Wallack, Mark sai säikähdykseltään sanottua ja taputti kämmenellä rintaansa.
Oto pas vuel, Marcus Wallack, mies toisti yhä ja viittasi Markia siirtymään kauemmas puron penkereeltä. Mark katseli miestä joka siirtyi veden peittämälle kalliolle. Miehen kädessä oli ehkä kolmen jalan mittainen keppi. Kepin pässä oli lyhyt kaksihaarainen osa, jonka avulla mies näppärästi painoi kalan kalliota vasten ja nappasi sen niskasta kiinni ja heitti rannalle. Muutaman kalan jälkeen mies palasi rannalle ja nappasi rantapenkasta pitkän kapealehtisen heinäkasvin, jonka pujotteli kalojen kiduksista. Pyöräytti heinän päät yhteen solmulla ja kalat olivat kätevässä nipussa kuljetusta varten.
Marcus Wallack. Oto pas vuel? Mies tuntui kysyvän jotain. Mark ei ymmärtänyt mitä mies halusi, joten hän vastasi omalla kielellään.
En kyllä yhtään tiedä mitä sinä haluat, mutta luultavasti olet heimoa jota olen etsinyt.

Mies pudisti päätään voimakkaasti ja läväytti leveän hymyn. Astui lähemmäs ja kosketti sormellaan Markin yllä olevaa Nasan matkapukua.
Popoto poi. Anara sona poi, mies lausahti ja nykäisi hartioillaan olevaa turkisviittaa.

Lyhytkarvainen viitta näytti ohuelta ja kevyeltä kuten housuasukin, joka näytti olevan samaa turkista. Tuon turkin kuvion Mark oli nähnyt aiemminkin sen sapelihammaspedon yllä, jota he Timothyn kanssa olivat hypänneet pakoon.

Miehen ylävartalo, kuten kädetkin olivat paljaat ja lihaksikkaat. Rakenteeltaan mies oli vähintään vanttera ja lihaksikas. Käsivarret ja sääret olivat suhteettoman paksut verrattuna maan asukkaiden vastaaviin. Mies ei vaikuttanut pelottavalta, hyväntuulinen leveä hymy, joka tuikki silmiin asti, antoi rohkaisevan ensivaikutelman Markille. Mies viittasi Markia seuraamaan ja lähti kulkemaan koskipaikan ohi kohti ylävirtaa. Mark huomasi kulkevansa polkua pitkin. Pian reitti kääntyikin kohti kohoavaa vuorenrinnettä, ja jatkui ylöspäin polveillen siksakkia.
Tuskin tuntiakaan oli kavuttu ylöspäin, kun saavuttiin metsäiselle tasamaalle, jossa puiden väliin oli rakennettu ruokomajoista kylä.
Lapsia alkoi juosta kiljuen kohti saapuneita. Huomatessaan toisen tulijoista olevan vieras, kiljunta loppui ja lapset pysähtyivät kuin ujostellen tuijottamaan vierasta.

Aikuisia alkoi tulla paikalle ja puheensorian yltyi. Markin saattajaa tervehdittiin iloisesti, Markia hieman varauteneemmin. ”Popoto poi” oli usein toistuva lausahdus jonka Mark erotti puheensorinan joukosta.
Myöhemmin selvisi että Popoto poi oli nimi miehelle jonka hän tapasi purolla.

Mark hyväksyttiin heimon vieraaksi oikeastaan ilman mitään seremonioita. Popoto poi vei Markin majaansa, esiteltyään ensin hänet kyläläisille ja samalla hän esitteli kylänsä Markille. Ruokomajat olivat yllättävän tilavia. Yksinkertaisen kalustuksen muodostivat matalat puiset rahit ja kookas pöytä. Seinustalla oli samanlaisesta kaislamaisesta ruokokasvista laaditut sängyt. Sänkyjen runko oli punottu tiiviiksi ristikkopunokseksi. Sänkyjen päällä oli heinäkasveista punomalla kudottu matto, tai peitto. Sänkyjä oli kaksi ja kummankin päällä oli vielä samanlaisesta turkiksesta kuin Popoto poin yllä oleva viitta, viikattu peite.

Majan isäntä viittasi vieraansa istumaan matalalle rahille. Sanoi jotakin hymyillen, jotain jonka tarkoituksesta Mark ei saanut käsitystä, niinpä hän istui mitään sanomatta paikallaan. Popoto poi poistui majasta jättäen vieraansa yksin.

Kului ehkä reilu puolituntinen kun Popoto poi palasi seurassaan nuori tyttö. Mukana oli myös leveisiin, banaanipuun lehtiä muistuttaviin kasvinosiin kasattuna paistetut kalat. Ilmeisesti samat kalat jotka mies oli purosta poiminut. Mark kutsuttiin pöytään ja osallistumaan ateriaan.

Mark oli hyväksytty perheeseen ja heimoon. Pari viikkoa myöhemmin hän sai oman majansa, jonka kyläläiset talkootyönä rakensivat. Mark ihmetteli sitä taitoa ja osaamista, jolla rakennus valmistettiin. Ei tarvittu nauloja, eikä juurikaan työkaluja. Runko valmistui notkeista nuorista puunvesoista punomalla ja runko täytettiin kaislamaisella ruokokerroksella. Majan seinästä tuli lähes kahden jalan paksuinen. Oviaukkoon kiinnitettiin kaksinkertainen verho, joka piti hyönteiset ja kylmän yöilman ulkona.

Aika kului ja Mark oppi paikallisen kielen alkeet niin että pystyi keskustelemaan kyläläisten kanssa, joskin Markin aksentti herätti poikkeuksetta hilpeyttä keskustelukumppaneissa.

-------------

Mark kertoi kyläläisille oman tarinansa ja taustansa. Tuskin kukaan sitä vakavissaan uskoi, mutta tarinat olivat uusia ja siksikin kiinnostavia, joten kuuntelijoita riitti.

Koko kylä vaikutti olevan yhtä perhettä. Tämä kansa, Quazaranat eli ja asui tiiviissä yhteisössä, jossa ei kuitenkaan näyttänyt olevan erillisiä perheitä. Tai kaikki olivat yhtä perhettä. Sellaisia perinteisiä parisuhteita joihin maassa yhteisöt perustuivat, ei täällä vaikuttanut olevan.

Jokaisella aikuisella oli oma majansa, ja kaikki huolehtivat lapsista niin että oli vaikea hahmottaa kuka oli kenenkin lapsi. Asia oli kyllä kaikille kyläläisille itsestäänselvyys.
Niinpä Popoto poin majan toinen vuode oli luultavasti varattu tämän tyttären käyttöön. Tytär ei kuitenkaan asunut vakituisesti isänsä majassa, vaan saattoi viettää aikaansa äitinsä tai jonkun muun kyläläisen luona. Vasta aikuistuttuaan hänelle tehtäisiin oma maja.

Oli kulunut kuutisen vuotta siitä, kun Mark saapui kylään. Hän oli opettanut Popoti poille uuden tavan kalastaa. Ja tapa levisi tietysti kyläläisillekin. Vaikka Mark ei koskaan ollut rakentanut kalamertaa, oli hänellä jokseenkin selkeä näkemys sellaisen rakenteesta ja toimintavavasta.

Aiemmin kalastus oli ollut satunnaista ja saaliit vielä satunnaisempia. Yleensä sadekausien jälkeen purojen vielä ollessa vuolaita, kala nousi päivänvalossakin puroihin ja sitä onnistuttiin pyydystämään otollisilta paikoilta.
Merrat voi asettaa puroihin ja otaksuttuihin kalapaikkoihin yön ajaksi ja monesti ne antoivatkin saalista.

Kylässä elämä oli leppoisaa ja rauhallista. Ympärillä oleva metsä, kalavedet ja villit ravintokasvit pitivät huolen siitä, ettei puutetta ollut oikeastaan mistään. Kylän raitilla kuljeskeli eläimiä, joita asukkaat ruokkivat. Lähes kesyjä koiraeläimiä, jotka osaltaan pitivät loitolla haitallisempia pieneläimiä. Rottaliskot ja käärmeet eivät saaneet tilaa kylässä.
Mark oli hiljattain ystävystynyt yhden koiraeläimen pennun kanssa. Se asusteli Markin majassa ja seurasi miestä kaikkialle. Mark opetti sille temppuja, joita oli opettanut lapsena saamalleen koiranpennulle. Myös Popoto poin tytär Popoto pua joka oli jo kasvanut nuoreksi naiseksi, viihtyi usein Markin majalla ja telmi mielellään pennun kanssa.


Usein Mark mietti mahtoiko Suve Fat Velus löytää Snoopyn ja jos, niin milloin se tapahtuisi. Voisiko olla niin että hän ja Timothy vielä palaisivat maahan. Jotenkin Suve oli ollut vakuuttava sanoissaan.
Toinen asia joka tuntui kiertelevän ajatuksissa. Suve oli myös maininnut jotain sellaista kuin jos toimenpide Snoopylla onnistuisi niin Timothy ja hän eivät koskaan tulleet tälle planeetalle. Mikäli näin todella on, niin mikä olisi Markin oma tulevaisuus täällä?


-------------

Samoihin aikoihin oli norrtungenien alus matkannut ajassa taaksepäin lähes kaksisataa maan vuotta ja oli saapunut linjalle, joka leikkaisi ajallisesti ja sijoituksellisesti marsiin matkalla olevan Snoopyn lentorataa.

Suve Fat Velus keskusteli aluksellaan vesipalloa muistuttavan tietokoneen kanssa. Muu aluksen miehistöstä nukkui matkaunta.

Olemmeko päässeet riittävän lähelle hakemaamme kohtauspistettä? Suve tiedusteli koneelta.
Voimme odottaa kohtaamista noin kahdenkymmenen maan tunnin kuluttua. Melkoisen tarkkaan laskettuna.
Miksi käytetään maan tunteja?
Heidän aluksensa käyttämä sähköjärjestelmä tukeutuu radiumin hajoamiseen tuottamaan energiaan. Virtaa järjestelmässä oli vielä jäljellä sen verran, että aikalaskurit eli kellosysteemi oli analysoitavissa ja koska tiedossa oli pilotin kertoma lähtöaikataulusta, sekä laskennallisesta lentoajasta, niin lentoradan vaatiman ajan mukaan paikannus ajallisesti oli laskettavissa jopa minuuttien tarkkuudella. Kohtaamme sen aluksen kahdenkymmenen tunnin kuluttua.
Hyvä. Odotellaan siis, Suve Fat Velus hymähti. - Kenenkään muun aluksellamme ei tarvitse tietää tästä pysähdyksestä mitään.
Poistan tapahtuman lokista myöhemmin, vesipallo ilmoitti.


Suve Fat Velus oli katsellut vesipallon keskustaan ilmestynyttä kuvaa lähestyvästä Snoopysta reilun kymmenen tunnin ajan. Alukset olivat nyt kohtaamassa.
Napataan se, Suve totesi hiljaisela äänellä.

Valtavan kokoinen rahtialus asettui pehmeästi samaan kulkusuuntaan Snoopyn kanssa ja sininen välähdys ympäröi alukset sekunnin osan ajaksi. Snoopy oli kadonnut rahtialuksen nielaisemana.
Suve nousi vesipallon äärestä ja poistui tilasta kädessään sama avain, jonka Mark oli noutanut Snoopyn ohjaamosta.

Matkalla siepatun avaruusaluksen luo, Suve Fat kävi noutamassa muunnellun piirikortin huolto-osastolta.
Vain puolisen tuntia myöhemmin Snoopy jatkoi lentoaan kohti punaista planeettaa. Snoopyn matkatilassa nukkui ” pitkää unta” kaksi pilottia, jotka eivät tienneet vierailusta mitään. Suve ei käynyt aluksen sisällä, hänelle riitti yhden piirikortin vaihtaminen, ja siihen pääsi käsiksi aluksen ulkopuolella olevan kotelon kautta.


34 Snoopy


Oli taas yksi varhainen aamu. Popoto poi oli käynyt purolla ja kantanut kaksi mertaansa kylään. Joku oli rikkonut mertojen punoksen ja mertoja piti korjata. Hänen tyttärensä Popoto pua astui ulos majasta ja katseli mertaa korjaavaa isäänsä.

Isä, oletko nähnyt tänä aamuna Marcusta? Popoto pua kysyi
Taitaa nukkua vielä. Ei tullut aamulla mertoja kokemaan kanssani, vastasi Popoto poi.
Ei ollut majassaan, eikä Marcuksen koiraakaan näkynyt, tyttö sanoi.
Olisiko lähtenyt keräämään hedelmiä metsästä, isä tuumi.
Ehkäpä. Olisin voinut lähteä mukaan jos hän olisi odotellut.

Popoto poi korjaili hetken mertojaan vaiti keskittyneenä tekemiseensä.
Tänä vuonna puroon on noussut aikaisin niitä napsijoita. Rikkovat pyydyksen terävillä hampaillaan hakiessaan niihin joutuneita kaloja.
Helppojahan nuo ovat korjata. Minä voin tehdä sen, Popoto pua ilmoitti.
Niin, nyt ei kannata enää pitää pyydyksiä vedessä. Voit ottaa nämä mukaasi ja korjata omaan tahtiisi. Mitä sinä muuten äsken kysyitkään, Popoto poi jatkoi.
Kysyin? En minä enää muista, ei kai se mitään tärkeää ollut.
Ei kai sitten. Sinä olet jo aikuinen ja voisit alkaa katsella miehiä hieman sillä silmällä. Minä haluaisin pikku popotoja telmimään ympärilleni.
Isä! Älä höpötä, parahti Popoto pua nauaen.
Mahtaakohan sinulla jo ollakin katsottuna, kiusasi isä tytärtään.
Ei todellakaan ole, nauroi tytär.

Samassa jostakin majan suunnasta laukkasi pieni vaalea koiranpentu, jonka turkissa oli pari mustaa läikkää. Pentu säntäsi suoraan Popoto puan jalkoihin. Pyöri siinä hetken ja katseli ympärilleen kuin hakien jotain.

Snoopy! nauroi Popoto pua. - Mitä sinä etsit? Tässähän minä olen.

Outo pentu, mistä sinä sille noin kummallisen nimen keksit? Popoto poi kysäisi.
En minä enää muista, Popoto pua nauroi edelleen.

Vaikutti siltä että oli muutakin mitä hän ei muistanut. Ei hän, eikä hänen isänsäkään, eikä kukaan muukaan kylässä. Kylässä oli kuitenkin yksi maja jossa ei ollut asukasta.


--------------


Liki parisataa vuotta aiemmin avaruusalus Snoopyn miehistö on ohjannut rahtinsa laskeutumaan marsiin, ja kääntynyt kiertoradalta paluumatkalle, raportoituaan ensin onnistuneesta suorituksesta.

Houstonin avaruuskeskus maapallolta on radioyhteydessä aluksen miehistöön.

Snoopy! Täällä Houston. Valmistautukaa paluumatkaan. Suorittakaa energiatankkaus ja asettukaa sen jälkeen matkustustilaan paluulentoa varten. Meillä on hieman hyviä uutisia ja hieman huonoja, kummat haluatte kuulla ensin.
Anna kuulua, Timothy tokaisi. Tietysti ne paremmat ensin.
No, annetaan kuitenkin ne huonommat, Houston tuntui jopa naurahtavan.
Huono on se, että tämä on Snoopyn viimeinen lento. Ja se hyvä liityy samaan. Seuraavat rahtilennot laskeutuvat marsiin. Uusi rahtialusmalli kuljettaa myös matkustajia ja laskeutuu perille.
Sehän kuulostaa hienolta, olenkin aina halunnut päästä käymään Marsissa, Mark hihkaisi.


---------------


Nyt murkinaa napaan ja nukkumaan, Mark huomautti. Kohta ollaan kotona ja miltä maistuisi pitkä huurteinen, aion nähdä siitä unta.
Kuulostaa huokuttavalta, kumman vuoro on tarjota? Timothy vastasi virnistellen.
Älä yhtään yritä, sinun hukisi tällä kertaa, Mark tuumi ja napsautti suutaan.



---------

Toisaalla linnunradalla, kaukana Marsista ja kaukana tulevaisuudessa kaukaisen planeetan päiväntasaajan läheisyydessä pienikokoinen puukansalainen yritti sahata kovaa bamburuokomaista kasvia kiiltävällä luusahalla.
Hän oli nähnyt outojen muukalaisten katkovan laitteella vastaavia kasveja helposti, mutta hänen käsissään työ ei tahtonut onnistua. Terä tuntui töksähtävän ja pompahtavan hallitsemattomasti, tai tarttuvan tiukasti sahattuun rakoon.
Vihdoin hän oli onnistunut saamaan yhden lähes itsensä mittaisen pätkän sahattua. Olento laski sahan maahan ja tarkasteli tyytyväisenä saavutustaan.

Pian päätti kokeilla vielä toisenkin sahaamista, mutta saha näytti kadonneen. Hetken katseltuaan ympärilleen olento näytti oudon hämmästyneeltä, aivan kuin ihmettelisi itse mitä oli etsimässä. Kohautti olkapäitään ja loikkasi lähimmän puun alaoksalle, unohtaen jopa sahaamansa ruokokasvin pätkän maahan.



Toisaalla planeetalla Quazaranoiden kylässä Popoto pua käveli ohi kylän ainoan majan jossa ei ollut asukasta. Koiranpentu joka hänen jaloissaan oli pyörinyt säntäsi sisälle majaan, ja Popoto pua seurasi sitä. Jokin haikea sävähdyd tuntui Popoto puan rinnassa, mutta hän ei osannut yhdistää sitä mihinkään kokemaansa. Eihän hän voinut muistaa mitään sellaisesta, mikä ei koskaan edes ollut planeetalle saapunut.