Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Sadut Sateen anatomia (osa 1)
QR-Code dieser Seite

Sateen anatomia (osa 1) Hot

Tässä on ensimmäinen novellini tai ainakin osa siitä. Tarina kertoo synkästä sadepäivästä, ja sen vaikutuksista köyhyyden kolhimaan ihmiseen. Teksti päättyy vähän ikävästi kesken tapahtumien tuiskeen ja osa tarinan motiiveista menee vielä tässä vaiheessa hieman ohi lukijalta. Jatkan kirjoittamista oman innostuksen ja mahdollisen palautteen mukaan. Toivottavasti novellista saa jotain irti vielä keskeneräisenäkin.

Haluaisin kehittyä kirjoittajana, joten olisi mukava lukea kommentteja tarinan vahvuuksista ja heikkouksista. Tarinoitsijana olen vasta aloittelija, mikä saattaa paistaa tekstistä hyvinkin selvästi läpi, mutta olisikin mielenkiintoista tietää miten ja missä minun kannattaisi hioa tekstiäni.
--

Sateen anatomia



Betonikumpujen tällä puolen kasvaa kaupungin runko. Korkealle tummiin pilviin kohoavat tornivuoret, joiden huiput suutelevat taivaan kyynelten täyttämää lakea. Lintujen perspektiivistä ihmiset ovat muurahaisia kaupungin kamaralla. Mihin on matkalla se monilukuinen joukko, joka hallitsee temmellyskenttäänsä? Katseet kääntyvät oikealle ja vasemmalle. Ne kohtaavat jonkin kiinnekohdan, johon lujittua, mutta usein ne vain katoavat maiseman moninaisuuteen. Siinä ihmisviidakossa kokematon kulkija kadottaa helposti suuntavaistonsa. Jos lähtee kulkemaan yhdestä paikasta toiseen, on luultavaa päätyä kolmanteen.

Syvällä hilseenhienossa kaupunkikieroudessa ei ole aina tarpeen halkoa harmaita hiuksia kun erotetaan ihminen kokonaisuudesta. Harmaasta kuontalosta kärsii tumma hahmo sateen pieksemällä kadulla lähellä tunnettua kauppakeskusta. Hän ei vaikuta tottumattomalta kaupungin vilinään. Suurin huolenaihe tuon miesparan sydämmellä on toimeentulo tai sen olemattomuus. Tilanteen ankeus välittyy hyvin ulospäin. Farkut näyttävät haalenneen polvista. Nahkatakki on ruosteenkarhea kyynärtaipeista. Siihen sonnustautunut Mikko tiesi hyvin, että ollakseen aito tarvitaan vain vähän asennetta, eikä sitä saa kaupasta kilohintaan pieniin pusseihin niputettuna. Hänen olemuksensa on yhtä erottuva ohikulkijoiden paljoudessa kuin synkkä taivas valomainosten yllä. On turhaa yrittää todistaa niin ilmiselvää asiaa. Uhoaminen on tarpeetonta kun hiuksetkaan eivät enää hulmunneet vapaasti tuulessa. Syksyiset puuskat pakottivat Mikon kuitenkin kohti panttilainaamoa kaikkia perkeleitään kiroten. Oliko se nyt tällä vai viereisellä kadulla, hän pohtii.

Mikko nuuhkii sateista ilmaa ja seuraa vainullaan katukylttejä kangaskasseilla vuorattu aarre kainalossaan. Hän harppoo hieman eksynein, mutta määrätietoisin askelin muutaman korttelin mittaisen matkan halki. Kadut ovat väärällään tyhjiä liiketiloja, vain joistakin näyteikkunoista paistaa valoa verkkokalvolle. Määränpäätä ei tarvitse löytää vannotulta paikaltaan. Panttilainaamon ovi tervehtii Mikkoa tutuin mainosteippauksin. Asteltuaan sisään hän laskee aarteensa tiskille ja huokaisee. Tämä on viimeinen asia, jonka saatan pantata, Mikko ilmoittaa virkailijalle lakonisesti. Syntyy lyhyt hiljaisuus, kun virkailija riisuu aarteen kangaskasseista ja ryhtyy tutkimaan sitä. Aarre paljastuu vanhaksi mahonkipuiseksi kaappikelloksi. Virkailija avaa kellon oven ja tunnustelee heiluria. Aitoa messinkiä, hän sanoo. Sitten hän ottaa suurennuslasin tarkastellakseen sarjanumeroa kellon osoitintaulusta. Mikko raapii otsaansa hieman epäilevästi. Mitä jos en saa kellosta tarpeeksi rahaa? Mitä jos tulin tänne aivan turhaan, hän pelkää. Virkailija laskee suurennuslasin alas ja vastaa Mikon kysyvään ilmeeseen: Voin maksaa tästä kaksisataa euroa. Näille on jonkin verran kysyntää. Ilahtuva Mikko paiskaa kätensä yhteen voiton merkiksi. Kiinni veti, hän sanoo ja jättää rahat saatuaan kellonsa panttilainaamon virkailijan huomaan.

Tuuli puhaltaa sadepisaroiden lentorantaa hieman viistoon kun Mikko astelee panttilainaamosta viereiselle linja-autopysäkille. Terävänkylmät pisarat raapivat inhottavasti hänen kasvojaan. Pysäkin katoksen suojassa hän säästyy tulitukselta. Mikko huomaa kengännauhojensa olevan auki ja polvistuu solmimaan niitä. Hän tekee nauhoista komean rusetin ja nousee katsomaan aikatauluja. Autoja ei lähde tältä pysäkiltä oikeaan määränpäähän. Mikko sytyttää tupakan ja istuu penkille, sillä hän ei viitsi vielä palata sateeseen. Savukiehkurat nousevat lempeästi taivaalle. Humaltunut ohikulkija tallustelee pysäkin ohi. Ei kukaan mammonnan takia ole katuojaan kupsahtanut, hän lausuu mongertaen. Mikko jää miettimään humalaisen sanomaa. Teinköhän hyvät kaupat, hän pohtii ja imee savua keuhkojensa koko kapasiteetilla.

Koristettuaan limat kurkustaan nahkarotsiin pukeutunut synkkämietteinen mies jatkaa matkaansa. Näillä rahoilla hän tulee toimeen ehkä kaksi viikkoa. Kaksi korotonta viikkoa. Laihasta seteliparvesta ei irtoa enää lohtua. Sade puskee vasten kasvoja. Jos pisarat olisivat keihäitä, nillä olisi jo valloitettu valtakuntia. Mikko ei suostu lannistumaan, vaan päinvastoin, hän on valmis rohkaistumaan sään vastarinnasta huolimatta. Raha on ratkaisijan roolissa, mutta tällä ilmalla on mahdotonta löytää vastauksia siihen kuinka sen saa poikimaan. Hetken mielijohteesta Mikko astelee läheiseen pubiin etsimään inspiraatiota. Minkä nyt häviän juomiini, sen voitan moninkertaisena takaisin ideoiden aallonharjalla, hän uumoilee raottaessaan anniskelupaikan raskasta ovea. Humalaisten katseet raahautuvat sateen riepomaa miestä kohden. Niistä huokuu lämpöä ja väsymystä, ne kohtaavat tulijan niin kuin pilvien takaa porottava aurinko kohtaa läpimärän asfaltin. Sadepisarat Mikon otsalla muuttuvat hetkessä onnenpisaroiksi ennen kuin ne kuivuvat pois. Hän suuntaa kulkunsa tarjoilijan luo ja tilaa itselleen oluen.

2

Tömistelen alas kuistin portaita hiekoitetulle pihapolulle. Lumihiutaleet putoilevat koreasti valkoiseen maahan hiekanjyvien peitoksi. On tavattoman kylmää. Olen pukeutunut paksuun huopakangastakkiin, ja päällyshousujeni alla on kahdet villahousut. Päässäni on puuvillamyssy, johon kertyy lumihiutaileita kuin lahottajia kuolleeseen kantoon. Kannan kädessäni porkkanoilla täytettyä olkikoria. Saapastelen pehmoisilla huopikkailla sen tärkeimmän, lumiukon luokse. Edessäni pönöttää kolme tukevasti toisiinsa sulautunutta lumipalloa. Otan olkikorista porkkanan ja tuuppaan sen keskelle ylimmäistä palloa. Hiilillä maalattu suu virnistää veikeästi ja nappisilmät tuijottavat kauas etäisyyteen. Lumiukkoni on nyt valmis, ja voi kuinka upea se onkaan! Mestariteokseni haalistuu rivakasti vanhaksi kellastuneeksi valokuvaksi. Mikko! Mikko, joku huutaa. Havahdun unestani. Oluestani on puolet jäljellä kun nostan tuopin huulilleni juodakseni kunnon kulauksen. Pöytääni istuu pujopartainen mies, joka esitttelee itsensä Tapioksi. Jokin päässäni liikahtaa. Muistan sinut jostain, sanon muistoissani hapuillen.

On olemassa hetkiä, jolloin aika hajoaa sahanpuruksi eetteriin ja hetkiä, jolloin sahanpuru siirtyy eetteristä jonkun ponnettomaan kupoliin. Juuri siltä minusta tuntuu juuri nyt, vaikka pääni sisällä olevan sahanpurun voisi korvata jäähileillä. Joustamaton ja kiteytynyt on muistini se osa, jolla minun pitäisi kaivella tietyt kasvot tuhansien muiden joukosta tietyn nimen kera. Täytyy lakata lukemasta ajatuksia niin kuin valmista kirjaa. On annettava niiden lipua aalloillaan vailla päämäärää tai olemassaolon oikeutusta. Sitten vain pitäisi ankkuroida laiva ja toivoa ettei se uppoa satamassa. Selitän tämän kaiken seuralaiselleni, ja toivon jo, että hän kyllästyisi minuun ja lähtisi pois, mutta huomaan pian olevani väärässä. Tapio johdattelee minut sahanpurusta oikeille aalloille kertoessaan, kuinka tapasimme kauppaopistossa joskus vuosikymmeniä sitten. Muistikuvat ankkuroituvat ja löydän jotain sanottavaa koulumenestyksestäni. En ollut koskaan luokan terävintä kärkeä. En varsinkaan silloin kun teimme kirjanpitoa. Kuuluin siihen jengiin joka hekotteli takapulpettien varjoissa kun joku venytti purukumistaan lohikäärmeen ja sylkäisi sen luokan kattoon. Nauramme yhdessä ennen kuin laivamme uppoaa.

Vastoin odotuksiani, keskustelumme ei tyrehdy vielä senkään jälkeen kun olemme tyhjentäneet tuoppimme. Tapio innostuu tarjoamaan seuraavan kierroksen mukavan nousuhumalan saattelemana. Käy ilmi, että hänellä on pyyhkinyt elämässään melko hienosti. Olen ehkä kateellinen, mutta kuitenkin kiitollinen siitä etten ole kurja rehvastelija. En saata ymmärtää, miten suuri vaikutus rahalla voi olla ihmiseen. Pahimmillaan se voi muuttaa elämän suunnan täydellisesti. On ihmeellistä, että lastenkodin kasvatista tuli lopulta menestyvän firman toimitusjohtaja, Tapio selostaa. Koitan säilyttää stoalaisen järkähtämättömyyteni kun hän kuivaa silmäkulmiaan. Juuri tuollaiset rahoissaan kylpevät luokkaloikkarit tekevät maailmasta niin kolkon paikan. He kuuntelevat muita vain silloin kun saavat tuoda oman elämäntarinansa esille. En voi käsittää, mitä tuollainen kolikonkiillottaja tekee tällaisessa seurassa. Kysyn Tapiolta ikävöikö hän koskaan menneisyyttään, ja luulen saavani vastauksen siihen miksi hän on tullut huuhtomaan ajatuksiaan oluella keskellä sateista päivää. Tapio vaipuu mietteliääksi. Vaaleansininen kauluspaita hänen yllään ilmaisee samaa arvokkuutta kuin hänen pohtiva, hieman alaviistoon suuntautunut katseensa. Enpä tiedä, hän vastaa ja lisää siihen: Tiedän hyvin, kuinka paljon elämässä on asioita, jotka pitäisi vain unohtaa. Mitä oikein tarkoitat, kysyn uteliaana. Olen tottunut ajattelemaan, että elämässä on vain joko voitettavaa tai hävittävää. Jos kaipaa arpaonnen suosiota vielä sen jälkeen kun on saanut huonot kortit pelattavakseen, on vain tuhlattava ne mahdollisimman nopeasti ja sekoitettava sitten pakka uudestaan. Epäonnen soturit karsiutuvat ringistä vain silloin jos he eivät korota ikinä panoksiaan ja jäävät murehtimaan. Elämässä menestyminen merkitsee haaveisiin uskomista ja niiden toteuttamista, Tapio selittää. Olen samoilla linjoilla hänen kanssaan, vaikka en täysin usko siihen, kuinka epäonnen voisi kääntää vain panoksiaan korottamalla. Juuri niinhän olen aina tehnyt heikolla menestyksellä. Onneksi sentään olut maistuu. Juodaan siis haaveille, ehdotan Tapiolle ja kohotamme viimeistä kertaa tuoppejamme.

3

Tummat pilvet varjostavat sateista kaupunkia vielä senkin jälkeen kun Mikko ja Tapio hyvästelevät vihdoin toisensa ja poistuivat kumpikin pubista sateen armoille. Toisin kuin ihmisillä, sateella ei ole omaa tahtoa. Pisarat ovat täysin olosuhteiden orjia. Kukaan ei saa sadetta komentamalla loppumaan, eikä sateella myöskään ole voimia millä se voisi itseään komentaa. Sade huuhtelee sen mihin se osuu. Tummatkaan pilvet eivät pakota ihmistä kastumaan mikäli ihminen luopuu luonnon orjuudestaan ja keksii käyttää sateenvarjoa. Itsensä suojaaminen sateelta voi toisaalta tuntua turhalta, jos mieli on jo valmiiksi vajonnut synkkyyteen. Ahdistuksen varalta ei ole muuta sateenvarjoa kuin masennusläkkeet, joilla mielialaan voi ehkä vaikuttaa. Lievän serotoniinivajeen korjaamiseen ei välttämättä tarvita lääkitystä, jos siihen riittää muutama annos alkoholia. Ainakin Mikko tunsi olevansa aivan kuin uudestisyntynyt parin kaljan jälkeen. Olen mieluummin teräsmies kuin yön ritari. En tahdo vaipua synkkyyteen, hän tuumii. Mikäli on vain mieleltään sopivassa vireessä, ei yhtään haittaa vaikka sateenvarjo olisikin jäänyt kotiin.

Ylläpidon palaute

 
Sateen anatomia (osa 1) 2018-07-09 09:27:58 Alapo80
Arvosana 
 
3.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    July 09, 2018
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moikka Sambailija!

Onnea ensimmäisestä novellista :) Ja menestystä kirjoittajana / kirjailijana!!!

Minä en ehkä laittaisi tätä satuihin, sillä en ainakaan omille tytöilleni lukisi mitään, jossa on sana "moninaisuus" :) Tämä on melkoisen synkkää saduksi, joten kenties muut tai toiminta voisi olla jatkojen paikka. Vähän riippuen minkälaista juonta olet suunnitellut.

Kirjoita selkeitä ja helppolukuisia virkkeitä.
"Jos lähtee kulkemaan yhdestä paikasta toiseen, on luultavaa päätyä kolmanteen.".
Ajatukseni:
"Jos lähtee kulkemaan yhdestä paikasta toiseen, päätyy kenties huomaamattaan kolmanteen.".
Eli miksi on luultavaa? Minulle tulee tuosta pohjustuksesta mielikuva siitä, että vähäin kuin

Toinen esimerkki selkeydestä.
"Syvällä hilseenhienossa kaupunkikieroudessa ei ole aina tarpeen halkoa harmaita hiuksia kun erotetaan ihminen kokonaisuudesta.".
Mitä kummaa tämä virke tarkoittaa (ja virke se on, vaikka et pilkkuja olekaan käyttänyt :) )? Mistä kokonaisuudesta ihminen erotetaan? Minkälaista on hilseenhieno? Miten hiusten halkominen (eli siis pikkutarkkuus) liittyy tähän?
Tarkoitatko siis, että Kierossa kaupungissa ei ole tarpeen olla pikkutarkka, kun ihminen yksilöidään massasta? Ööööö? :) Eli siis selkeitä, tarkoituksenmukaisia ja sisältörikkaita virkkeitä.

Ja sitten tuo virke pilkutettuna.
"Syvällä hilseenhienossa kaupunkikieroudessa, ei ole aina tarpeen halkoa harmaita hiuksia, kun erotetaan ihminen kokonaisuudesta.".
Eli pilkut erottavat virkkeen lauseet toisistaan. Konjunktiot, kuten että, jotta, koska, kun, ja, jne. pilkutetaan aina (pl ja-sana silloin, kun lauseilla on yhteinen jäsen, vaikka tekijä).

Ja vielä pari yksinkertaisesta kirjoittamisesta.
"Hän ei vaikuta tottumattomalta kaupungin vilinään.".
Ajatukseni:
"Hän on tottunut kaupungin vilinään.".
Toinen
"Farkut näyttävät haalenneen polvista.".
Ajatukseni:
"Farkut ovat haalenneet polvista.".
Eli vältä turhia "konstailevia" sanoja ja turhan taiteellisuutta hakevia lauseratkaisuja. Yksinkertainen kirjoittaminen selkeyttää tekstiä, juonta ja on kaunista lukea.

"Niistä huokuu lämpöä ja väsymystä, ne kohtaavat tulijan niin kuin pilvien takaa porottava aurinko kohtaa läpimärän asfaltin.".
Erinomaisen hyvä kielikuva!!! Mahtavaa!!! :)

Heti kun olet lopettanut tuon sekavilla virkkeillä kuorrutetun kuvailun ja fiilistelyn, tästä tulee mainiota! Tuo, kuinka on hieman massia, joka pitäisi saada poikimaan, mutta kun ei tiedä miten, menee baariin, on mainio tarinan kuljetus! Osaat kertoa hyvin tarinaa, mutta kuvailussa ja pohjustuksessa sorrut hieman liian kauas todellisuudesta :)

Tässä pätkässähän ei ollut juuri muuta, kuin pohjustus ja hieman filosofiaa. Tässä ei juonesta tai tulevasta seikkailusta edes vihjailtu mitään, jos ei nyt tarkoitusta tienata massia pidetä sellaisena. Toivon todella, että et lopeta tähän, sillä kuten jo sanoin, niin kun turhat monimutkaisuudet on ohi, lähtee tarina vetämään mukaansa.

Osaat kirjoittaa. Tuon alun jälkeen virheet vähenevät, ja kieli on miellyttävää ja helppoa lukea. Dialogi on hyvää, ja tilanteiden kuvailu sujuvaa.

Pilkut minua tosin vaivasivat, sillä en tiedä mitä varten niitä säästelet. Ne eivät maailmasta lopu :)
http://nettikirjoittaja.blogspot.com/2015/01/kirjoittaminen-pilkut.html
Tuo on Kirjoittajan blogista, ja siinä on lyhyt pilkkuopas. Panosta siis pilkkuihin!


Vaikea uskoa, että et ole kirjoittanut koskaan tarinoita, sillä olet hyvä siinä!

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
30
Report this review
 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.0  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Sateen anatomia (osa 1) 2018-12-09 23:51:00 Dhanne
Arvosana 
 
3.0
Dhanne Arvostellut: Dhanne    December 10, 2018
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Terve Sambailija,

varsin sujuvaa ja huoliteltua tekstiä, ja sinulla on laaja sanavaranto. Se ei vielä tarkoita, että sanoja osaisi käyttää hyvin, niitä voi käyttää tarpeettomasti. Monessa kohtaa lukiessa tulee tunne, että yritätköhän osoittaa kirjoituksellasi olevasi jotakin? Kielikuvissa ja kerronnassa on nähtävissä liikayrittämistä eli purppuraproosaa.

Lyhyesti sanottuna purppuraproosa on sensuellia, korkealentoista kuvailua ja metaforia, jotka ovat tarpeettomia tarinan kannalta. Lukija yleensä vihaa sellaista kuvailua. Muista aina, että novellin tarkoitus on kertoa tarina, ei näyttää kuinka erinomainen kirjoittaja on tai kuinka hän osaa asian ilmaista kukkaiskielellä.

TVTropesissa purppuraproosalle (Purple Prose) on olemassa oma sivunsa:
https://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/PurpleProse

Esimerkiksi heti alussa: "Betonikumpujen tällä puolen kasvaa kaupungin runko. Korkealle tummiin pilviin kohoavat tornivuoret, joiden huiput suutelevat taivaan kyynelten täyttämää lakea."
Asian voi ilmaista: Kaupungin takana nousevat kukkulat ja tummiin pilviin ylettyvät vuorten huiput/pilvenpiirtäjät. ('Tornivuoret' voivat tarkoittaa vuorten huippuja tai pilvenpiirtäjiä.)

Tai esimerkiksi tässä: "Syvällä hilseenhienossa kaupunkikieroudessa ei ole aina tarpeen halkoa harmaita hiuksia kun erotetaan ihminen kokonaisuudesta."
Annanpa sinun yrittää. Mitä ylemmässä lauseessa yrität sanoa? Muista tämä: Selkeys ennen tyyliä. Annat fiksumman kuvan kirjoittajana, kun esität kertomuksesi lukijalle ymmärrettävästi.

Novelli on lyhyt kerrontatapa, joten tapahtumien tulee alkaa heti. Ensimmäisessä luvussa esitellään protagonisti-Mikko ja tämän rahahuolet. Mikko on... no, rahaton. Hänen taustojaan ei paljon availla, vaikka olisin halunnut tietää MIKSI hän on veloissa, mikä on hänen ammattinsa, onko hänellä perhettä, ystäviä, sukulaisia. Ennen kaikkea: mitä hän aikoo rahahuolilleen tehdä. Siitähän tarinassa on kysymys? Jos ei, alku ei vihjaa lukijalle tarpeeksi.

Toisessa luvussa kaikkitietävä kertoja muuttuu minäkertojaksi. Näin ei pitäisi tapahtua. Kirjoittajan on syytä valita yksi kerrontatapa ja pysyä siinä. Jos aloitat kaikkitietävällä kertojalla, kerro samalla tavalla loppuun asti. Jos lukisin kirjaa, jonka kerrontatapa muuttuisi minäkertojasta hänkertojaan tai johonkin muuhun, lukeminen loppuisi siihen.

Ensimmäiseksi ohjenuoraksi unista kertomiseen: älä koskaan kerro unista. Miksi? Syy on moninainen. 1. Mitä unissa tapahtuu, jää uni maailmaan. Henkilöllä ei ole mitään pelissä, tarina ei luo jännitettä, kun kaikki 'resetoituu' kun hän herää. 2. Todelliset unet ovat satunnaisia ja sekavia. Siksi unet eivät sovellu juonenkuljettimeksi. 3. Hereillä ja nukkuessa hän on sama henkilö. Jos et kykene kertomaan henkilön ongelmista kun hän on hereillä, olet ongelmissa.

Luettuani tarinasta jää vähän maku, että et oikein tiedä mitä siinä pitäisi tapahtua. Mikä on tarinan juoni? Miksi minun pitäisi tietää Mikosta ylipäätään. Onko hän kiinnostava persoona? Ei mieletäni. Saako teksti aijattelmaan uudelta kannalta? Ei mielestäni. Miksi oikein luin tämän tarinan, mitä yrität sillä sanoa?

Kirjoitat yllä kuinka haluat kehittyä kirjoittajana. Mielestäni halusi on väärä. Sinun tulee haluta kehittyä tarinankertojana. Osaat jo kirjoittaa sujuvaa tekstiä, nyt on vuorossa kenties vaikeampi osuus: mistä sinun tulisi kirjoittaa ja miten. Neuvoisin keskittymään juonen ja kerronnan kehittämiseen. Internetistä löytyy kasapäin ohjeita ja neuvoja kuinka kehittyä tarinankertojana, etenkin englanniksi. Jos englanti ei tuota ongelmia, googlaa "writing novel" tai "writing plot" ja muuta vastaavaa.

Hyviä opiskelutuokioita tarinankerronnan parissa! Jatkahan kirjoittamista!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Sateen anatomia (osa 1) 2018-07-12 01:20:59 Toerid
Arvosana 
 
3.0
Toerid Arvostellut: Toerid    July 12, 2018
Top 500 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Moi. Katsoin vaan kirjoitus tyyliäsi hiukan, kun en koko tarinaa jaksanut alkaa lukee näin neljältä aamuyöstä. Pisti silmään se, et sulla on hyvin kieli halussa, mut sä käytät ehk liikaa / tarpeettomasti eri kielikuvia, jotka vaan hämää lukijaa. Et sen sijaan, et koitat pullaa lukijan mukaan näyttämäl jotain moniulotteisia, kirjavia patterneja, niin mieti mieti sitä viestiä atmosfääriä enemmän.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS