Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Luin itse vähän aikaa sitten Cthulhun kutsun, ja kieltämättä tämä on tyyliltään aika samanlainen. Tykkäsin kyllä.

Tarina itsessään on oikein hyvä, ja tunnelma pysyy sopivan jännittävänä ja loppua kohti suorastaan hermoja raastavana. Itse en ole koskaan tykännyt tästä kerrontatyylistä, missä yksi henkilö kertoo ääneen lähes koko tarinan. Vaikka kyllä se nyt loppuun päästyäni toimi ihan kohtalaisesti. Vaikea kuitenkin uskoa että Amos muistaisi noin tarkasti yksityiskohtia vuosien takaa. Joissain kohdissa oli myös hankala pysyä mukana kun Amoksen kertomus pomppi ajasta ja paikasta toiseen. Ehkä vähän turhan paljon oli myös turhia yksityiskohtia mukana, jotka kyllä toimi tunnelman luojana, mutta vähän olisin kuitenkin vähentänyt niitä.

Yhdyn omiin kommentteihisi siitä, että tarina on kelvollinen, mutta itsekin olisin vähän eri tyylillä sen kirjoittanut.

Yksi asia jäi tosin ihmetyttämään: kuka on Sammy Nyman?

Mielenkiintoinen tarina. Alun herra Lobov ei ehkä niin iskenyt, mutta mitä pitemmälle luki sen paremmaksi tarina kehittyi. Loppu oli hyvää jännitystä/kauhua, ja ihan hyvä pieni pohjustus sille kun Sasha ihmettelee kadulla ruumiista puuttuvaa kättä. Sashan kauhu oli hyvin kuvattu kun tämä viimein tajusi mistä lihat olivat peräisin. Myös karu johtopäätös että tästä kauheudesta hengissä selvämisellä ei välttämättä ollut mitään merkitystä iski lujaa.

Akulova oli myös hyvä hahmo, herttaiselta vaikuttava vanhus, josta epätoivo on tehnyt tappajan. Mutta joka ilmeisesti kuitenkin vain haluaa että hänen lapsenlapsellaan (?) riittää ruokaa, miten se sitten onkaan hankittu. Sinänsähän jo valmiiksi kuolleiden (?) ihmisten käsien syöminen olisi vain puhdasta voittoa kaikille, tarpeeseen tulevaa lisäravintoa, ja päästäisiin eroon kaupunkia peittävistä, varmaan tauteja levittävistä ruumiista. :D

Jotkut lauseet kaipaisi vielä vähän hiomista. Esimerkiksi:
"Sen verta janoava kärki syöksyen suoraan kohti Sashan kurkkua." "Sasha tuijotti lasta tämä ei voinut olla yli kymmentä vuotta."

Tällaisia pikkukorjauksia.

Ehkä osin näistä pikkuvirheistä johtuen, tai osin alakuloisesta yleistunnelmasta, joutui välillä lukemaan jonkun kohdan useampaan kertaan että sai varmistettua itselleen mitä siinä todella sanottiin. Ei tämä välttämättä aina huono asia ole, mutta ei ollut kuitenkaan kaikkein helppolukuisimpia tekstejä.

Tämähän oli suorastaan Orwellilainen visio tulevaisuudesta. Laskisin melkeinpä enemmän scifiksi kuin fantasiaksi?

Tykkäsin kyllä tästä ideasta. Tai siis en tykännyt. Tykkäsin kirjoituksesta, mutta en todellakaan tykkäisi jos tuo toteutuisi oikeassa maailmassa! Onneksi ei olle ihan siinä pisteessä vielä! :D

Ainakin tämä herätti ajatuksia. Se on hyvä. Vähän olisi ehkä voinut pohtia eettisiä näkökulmia asiaan, vaikka toisaalta ihan tyylikästä olla ottamatta asiaan kantaa ja jättää se lukijalle. Toimi kyllä mun tapauksessa.

Jonkun kuvaavamman nimen olisin ehkä koittanut keksiä novellille. "Markkinoilla" ei hirveästi kerro mistä on kyse, eikä niin houkuttele klikkaaman. (Vaikka toisaalta kyllä inhoan nykyajan klikkiotsikoita!) Onneksi kuitenkin klikkasin.

Ihan kiva tulevaisuusspekulaatio. Kieli oli oikein hyvää. Mutta vähän enemmän sisältöä olisin kaivannut tarinaan. Mekaaninen kärpäsrobotti salamurhasi Länsi-Venäjän presidentin, siinä oikeastaan kaikki. Mielestäni tätä olisi voinut kehitellä pitemmälle, rakentaa jonkinlaisen mielenkiintoisemman tarinan tämän idean ympärille.

Tämä oli vähän sekavaa luettavaa.

Alun ongelma on ennenkaikkea se että kerronta hypähtelee henkilöstä ja paikasta toiseen ilman kummoisia selittelyjä, eikä siinä millään meinannut pysyä kärryillä, ja jos näillä on joku yhteys toisiinsa niin se ei oikein tullut selväksi. Myöhemmin käytetään ihan liian iso osa tarinasta matkaan alamaailman kaupunkiin, siinä ehti pakostakin tylsistyä.

Tärkeitä asioita pitäisi kertoa paljon enemmän, nyt lukija ei millään pysy mukana kaikesta missä mennään. Mikä on Kuoleman meri/järvi/virta? Vain nimi merelle/järvelle/virralle? Miksi alamaailmalaiset muka on niin pahoja että niitä pitäisi tappaa? Mun ainakin kävi heitä sääliksi, ja alkoi raivostuttaa että ylämaailmalaiset noin vain tulivat heitä lahtaamaan! Alamaailman johtaja oli toki vähän ikävän oloinen otus, mutta muuten ei juurikaan perusteltu sitä että mikä muka oikeuttaisi ylämaailmalaisia kuvittelemaan olevansa jotenkin parempia ja voivansa tappaa vihollisiaan. Ja mitä se tarkoittaa että ylä/alamaailmalaiset alkavat muuttua toisikseen jäätyään toistensa vangeiksi? Entä miksi Narville sitten ei käynyt näin? (Kun hän ilmeisesti vain teeskenteli ja oli pian urkkimassa alamaailman johtajan salaisuuksia?) Ja ihan sellainenkin perusasia että mitä nuo leetit ja jakat on? Ovatko ne ihmisiä ylipäätään? Vain nimitys ylä/alamaailmaa asuttaville kansoille, vai peräti ihan eri lajeja? Tämäkin jäi vähän epäselväksi.

Hahmot ei myöskään olleet kovin mielenkiintoisia, eikä heistä selvinnyt hirveän paljon. Alussa mainittiin Narvista joku ennustus, että hän olisi valittu tai jotain. Mikä tämän pointti oli? Lopussa Narvista tuli myös jonkinlainen legenda. Miksi? Itse en nähnyt Narvissa mitään kovin erityistä, mitä nyt ilmeisesti oli ihan hyvä taistelija. Ja lopultahan ylämaailmassa ei edes tiedetty kuka heidät pelasti?

Jos johonkin näistä esittämistäni kysymyksistä olikin vastattu tekstissä niin pahoittelut, mutta silloinkaan ei ainakaan hirveän hyvin ollut nostettu asiaa esiin.

Vähän pisteitä siitä että tässä maailmassa sinänsä voisi olla potentiaalia olla ihan mielenkiintoinen, jos se avattaisiin lukijalle kunnolla, ja kieli kohtalaisen hyvää, vaikka tekstiin jonkin verran virheitä olikin jäänyt.

Hyvää tekstiä jota oli ilo lukea. Kuvailu oli hyvää ja pysyi koko ajan kärryillä missä mennään.

Aika perus tarina, soturi pelastaa ystäviä pulasta ja tappaa kasapäin vihollisia. Ei siis mitenkään huono, tällä irtoaa 4 tähteä, 5 vaatisi vielä mielenkiintoisemman tarinan. Tässä tykkäsin eniten Baasinsasista - mielenkiintoiselta vaikuttava henkimaailman pahis. "Epäsuotuisaa"-toteamus oli loistava tapa voittaa vihollinen (väliaikaisesti?) mutta silti antaa vaikutelma että kyseessä on paljon voimakkaampi henki jota ei lopullisesti noin helposti nujerreta. Ehkä jotain lisäinfoakin olisi tästä hengestä voinut antaa.

Tää oli hauska ja omaperäinen pikku kertomus. Tarinan olisi voinut kertoa ilman päänsisäistä ääntäkin, kun se oli mukana vain prologissa ja epilogissa, mutta itselleni Möreä oli kyllä suosikkini koko tarinassa. Ja se toimi mielestäni hyvin, ettei täysin avattu mistä on kyse. Oliko Livia vain pahanlaatuinen skitsofreenikko, vai... Tykkäsin myös nimestä Livia Larsson!

Tekstikin oli hyvää, kirjoitusvirheitä ei juurikaan. Tämä kohta kuitenkin pisti silmään: "Noin kolmekymmentä ihmistä oli ainoastaan pelastunut Pompeijista." Olisi selkeämpää sijoittaa "ainoastaan" lauseen alkuun.

Tämän ongelma on että tässä kerrotaan koko ajan mitä tapahtuu, mutta ei että miten ja miksi. Emberlaine sitä. Emberlaine tätä. Taustoja ei juuri kerrota, niin lukijan on vaikea saada juurikaan kiinni mistään. Tapahtumat vain lätkitään päin naamaa ilman mitään selityksiä. Juonikaan ei ole kovin omaperäinen, eikä tässä mitään kovin kummoista tapahdukaan. Emberlaine ei halua naimisiin ja joku tyyppi joka ilmeisesti osaa taikoakin vie hänet pois. Ei anneta kuitenkaan mitään syytä miksi näistä tapahtumista olisi sen kummemmin välitettävä.

Kirjoitustyyli vielä korostaa tätä. Kaikki lauseet on hyvin lyhyitä. Tämä voisi ehkä toimia lasten prinsessasatuna, mutta itse en saanut tästä paljonkaan irti.

Tarinan pääidea, eli miten aatelistyttö ei halua noudattaa tiukkaa etikettiä, iskee ainakin itseeni hyvin, samoin tykkään ajatuksesta tuulen hallitsemisesta. Mutta teksti itsessään on jotenkin turhan hätäilevää, ja kaipaisin vähän syvyyttä hahmoihin. Tässä ei hirveästi muuta saa heistä irti kuin että äiti haluaa Chelsean elävän etiketin mukaan ja Chelsea taas ei. Jos siis päätät jatkaa tarinaa, niin esimerkiksi seuraavia olisi mielenkiintoista nähdä siinä:

-Enemmän taustoja: esimerkiksi miksi äiti kokee etiketin niin tärkeänä, mihin se vaikuttaa hänen elämässään, onko jotain muita henkilöitä joiden silmissä äiti haluaa heidän perheensä näyttäytyvän etiketin mukaan elävinä aatelisina? Entä onko äidin ja Chelsean välisessä suhteessa mitään muuta kuin tuo kiistä etiketin noudattamisesta?

-Mistä Chelsean tuulenhallinta-taito on peräisin?

Jännä otus tuo Sunnuntai... millainenkohan lienee kaikessa sunnuntaisuudessaan...

Hyvin kirjoitettu, mystinen tarina. Varmaan jännä fiilis Dysenkolla kun kaikkien noiden vuosikymmenten jälkeen alkaa vähän ymmärtää Sunnuntaita, mutta ei sitten kuitenkaan varsinaisesti... Hyvin käytetty elämä. Ehkä olisi vähän enemmän voinut vielä avata Sunnuntain todellista luontoa.