Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Lyhyestä virsi kaunis.

Just näin se usein tuntuu olevan. Puheet on usein kauniita, mutta kuinka moni oikeasti "elää niinkuin opettaa"? Ei ainakaan kirkkoherra Sulo Hurmos, vaikka sanan lahja hänellä tuntuukin olevan.

Aika lyhyt pätkähän tämä oli, mutta ihan terävä sisältö silti saatu tähän liitettyä.

Oma reaktioni on aika erilainen kuin haavanlehden. Mielestäni aika masentava kuvaus "näyttelyesineenä" tai "myyntikappaleena" toimivan, vieläpä vähemmän halutun sellaisen, koiran näkökulmasta. Toki lopussa on jonkinlainen mahdollisuus paremmasta, kun joku vanha rouva haluaa koiran ja vie hänet pois häkistään. Itseäni tämä ei kuitenkaan hirveästi lohduta, kun lemmikin saaminen ylipäänsä rakentuu noin hirveän koiranelämän päälle, ja kuka tietää miten hyvän kodin tuo vanha rouva sitten oikeasti tulee tarjoamaan. Olen vähän pessimisti.

Mutta jonkinlaista syvyyttä tässä on, kun se laittaa tällä tavalla ajattelemaan, ja vieläpä herättää eri lukijoissa hyvin erilaisia tunteita. Se on hyvä.

Kirjoitusvirheitä oli aika paljon, niissä voisit koittaa olla pikkuisen huolellisempi.

Ovi on tosiaan vähän erikoinen valinta tarinan nimeksi, ei ehkä kuvaa tarinan syvintä olemusta, mutta toisaalta olen haavanlehden kanssa samaa mieltä siitä, että kun tarinaa kerrotaan pitkälti juuri tuon oven kautta, niin ihan looginen nimi se sinänsä on. Riippunee siitä, mitä puolta tarinasta haluaa nimessä nostaa esiin.

Riimittely toimii, samoin kuvailu kauniista maasta. Itsessäni tämä kuitenkin herättää turhan nationalistisia viboja, vierastan monella tapaa kotimaan korostamista, ääriesimerkkinä nyt vaikka tämän hetken Venäjä.

Hyvä mainospuhe Kurjamolle. :D Hauskasti jatkuu nämä tärähtäneet kirjoitukset. Ei tällaisenkaan tekeminen varmaan ihan helppoa ole, varmasti jos tämän tapaista lähtisi ihan tuosta vain kirjoittamaan, niin aika helposti siitä tulisi joko tylsä tai täysin järjetön. En tarkoita että tässäkään sillein erityisesti järkeä olisi, mutta hyvin osaat kuitenkin näitä tehdä!

Kieliopillisesti ainoa mikä vähän häiritsee, on jotkut yhdyssanavirheet (eikä siis "yhdys sana virheet"). Esim leirintä alue ja miekkailu tekniikka kuuluisi olla yhteen. Ja sitten tuo New Yorkin taivuttaminen :n kanssa vähän pisti silmään, "New York: lta" sijaan "New Yorkilta" tuntuisi sujuvammalta. (Tosin olisiko "ystävyyskaupungistaan New Yorkista" tuohon kohtaan oikeampi?)

Tunteellinen ja koskettava tarina. Kirjoitusvirheitä löytyi jonkin verran, ja ehkä joissain kohdissa olisi voinut vähän enemmän perustella asioita, esimerkiksi mielestäni taiteilija luopui taulustaan pikkuisen heppoisesti. Mutta tärkeimmässä tämä tarina onnistuu, eli herättää lukijassa tunteita. Niin epäreiluun tilanteeseen oli taulun tekijä joutunut, ja todellakin oli kertomisen arvoinen tarina tuolla taululla.

Hauskaa tajunnanvirtaa taas! :D Hyvä lopetus vielä, rikkoi ns. neljännen seinän, kun kertoja puhutteli suoraan lukijaa. Noinkohan lienee tämä teksti oikeasti syntynytkin. :D Ja toki jääkiekko > jalkapallo.

Annoin kuitenkin puoli tähteä vähemmän kuin edelliselle vastaavalle, lähinnä sen takia, että tämä oli niin samanlainen, niin ei sillä lailla ollut enää niin uusi elämys lukea tämä.

Ensisilmäyksellä tämä tuntuu aika tiiviiltä paketilta, johon saattaisi kaivata enemmän kappaleenvaihtoja, mutta oikeastaan tällaiseen tärähtäneeseen tajunnanvirtaan tuo kaiken putkeen tykittäminen on kuitenkin aika sopivaa.

Kieliopillisesti kiinnitin huomiota joihinkin yhdyssanavirheisiin, esim "sankari merkin" pitäisi olla yhteen, samoin muutamat muut vastaavat.

Tämän anti tuntuu olevan Robertin päätyminen tuohon kuplamaailmaan, ja tutustuminen Pieteriin, jonka kanssa he ilmeisesti tulevat hyvin juttuun ja ystävystyvät, jolloin ehkä elämä tuolla voi olla ihan hyvääkin. Mutta aika laihaksi tämä mielestäni jää. Kovin paljon scifiä tässä ei myöskään ole, jonkinlaiset puitteet toki, mutta niiden kuvailu jää aika vähäiseksi. On paljon tarkkoja termejä, kuten osasto THX 77, mikä on sinänsä hyvä ja antaa vaikutelman maailmasta, joka voisi olla todellinen, mutta se ei yksinään vielä riitä. Millainen maailma tuo on, miten noita oikeudenkäyntejä järjestetään, millaisia eri mainitut paikat, tuo alus, tai psykoskannaajat ym ym ovat? Jotta tuo maailma tuntuisi oikeasti todelliselta, niin tällaisia täytyisi avata enemmän.

Kirjoitustyyli esim oikeidenkäynnissä on vähän hassu, ikään kuin lukisi sen pöytäkirjaa, mihin kaikki puheenvuorot on kirjattu. Kaunokirjallisessa tekstissä tämä pistää silmään. Ehkä se voi joskus harvoin toimia, mutta yleensä ei.

Välillä kerrotaan ehkä myös turhan paljon turhia yksityiskohtia. Esim: "Salissa seurasi viiden minuutin tauko. Sillä aikaa jotkut kävivät wc:ssä tai juomassa virvoitusjuomia. Sitten kaikki palasivat taas saliin." Tuo katkaisi vähän kerrontaa, tuli sellainen olo että miksi tässä nyt näitä kerrotaan, ja huomio siirtyi pois tuomiosta, jota oltiin heti perään lausumassa, ja joka tuossa lienee se oleellisin asia. Eli kannattaisi mielestäni keskittyä miettimään, että mitkä ovat tärkeitä asioita kuvailla, ja keskittyä niihin ja jättää vähemmän tärkeitä pois.

Tarinan pointti ei myöskään oikein aukea, koska Robertin taustoista selviää niin vähän. Hän on murhannut vaimonsa, ja myöntää sen oikeudessa, mutta vetoaa mielenvikaisuuteen ja on sitä mieltä että vaimo sai mitä ansaitsi. Hän sanoo että asia ei ole niin mustavalkoinen, mutta nuo tiedot ei vielä tuo siihen ihan hirveän paljon värisävyjä. Lukijana on mahdotonta asettua Robertin asemaan ja ottaa kantaa hänen tekoihinsa, kun niistä ei tiedä tämän enempää.

Kirjoitat ihan mielenkiintoisella tavalla, tekstistä löytyy paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten kaikki nuo jännät nimet ja Elämän aakkoset -kirja vangeille, mutta kenties yllä kuvaamanieni asioiden pohtiminen voisi olla hyödyllistä.

Erikoinen tarina. Vähän tämä oli kirjoitettu asioita aika yksinkertaisesti kertoen, niin aluksi ajattelin että tämä voisi olla enemmänkin satu kuin fantasiatarina. Mutta lopussa kävi vähän rajuksi ollakseen mikään lastensatu. Smarildan meno ja suunnitelmat ovat ihan mielenkiintoisia, mutta niiden osaltahan tämä oli vain pikku raotus hänen maailmaansa; tuleeko hän joskus tosiaan valtaamaan maailman näillä oudoilla marioneteillaan? Tämähän voisi olla ihan kiinnostavakin tarina, missä olisi ainesta paljon enempäänkin kuin tässä pikku tarinan poikasessa.

Sanoisin että tässä on oikein hyvä idea tällaiseksi saduksi, mutta teksti vaatii vielä paljon hiomista.

Heti ensimmäinen lause "Olipa kerran hyvin hyvin kauan sitten, kun maailma oli vielä nuori eli muuan haltianeito Lilieth." on kieliopillisesti väärin, mikä ei anna parasta mahdollista ensivaikutelmaa. :D Mutta kun luin pitemmälle niin aloin kyllä pitää tästä tarinasta.

Sinänsä lasten satuun sopii asioiden hyvin suora ja tiivistetty esittämistapa. Esimerkiksi alussa on Liliethin ja sisarusten kuvailua tyyliin: Hän sitä. Hän tätä. Hänestä tulisi tuota. Aikuisille tarkoitetussa tekstissä tuo olisi aika ärsyttävää, mutta lapsille voi toimia. Voisikohan muillakin sisaruksilla olla jotain roolia tarinassa? Nyt heidän kuvailuunsa käytetään aika paljon aikaa, vaikkeivät he tee sadussa yhtään mitään. Sinänsähän tuo sisarusasetelma on saduille aika klassinen, mutta kuitenkin. Erikoinen ratkaisu muuten, että sekä keskimmäisen että nuorimmaisen siskon erityispiirre on aika sama, kauneus.

Mutta myöhemmin, kun Lilieth kohtaa kauniin nuorukaisen (josta voisi muuten heti mainita että kyseessä on nimenomaan IHMISnuorukainen) niin voisi kyllä olla aika paljon enemmän tapahtumien kuvailua. Nyt en yhtään pääse sisälle tapahtumiin, en edes lastensadun tasolla. Miksi nuorukainen kulkee samaa polkua uudestaan ja uudestaan? Ja miten sota vaikuttaa asioihin? (No okei, niin että nuorukainen saa osuman nuolesta, mutta vähän tylsää vain sanoa lyhyesti että siellä on muuten sota, sitten tulee yksi nuoli, ja that's it.) Ja vähän enemmän tunnetta saisi sadussakin olla rakastumisessa.

Kuoleman kohtaaminen oli paras osa tarinaa. Kuoleman valtakunta on siisti! Loppu oli kuitenkin vähän vaisu, sitä voisi ehkä vielä kehitellä. Itselläni tuli ajatus, että jos Kuolema pitää Liliethin sielun, niin tarkoittaako se että Lilieth ei pääse poistumaan Kuoleman valtakunnasta? Siellähän hän sitten voisi saada nuorukaisensa takaisin, jolloin Kuolema pitäisi oman osansa sopimuksesta. Nyt en itse asiassa tiedä miten tämä loppuu, Lilieth herää jossain, mutta en tiedä missä.

Lyhyt mutta mielestäni toimiva runo. Sanoma lienee että yksin on usein aika ikävä olla.

Ainoa mistä en itse pidä on tuo "kuin koira ilman isäntää" rivi. Mielestäni on väärin ajatella että koira, tai mikään lemmikki, välttämättä tarvitsisi isäntää. Ihmiset me vain haluamme lemmikkejä, mutta mielestäni se ei päde toisin päin. Kirjoitinkin joskus tätä teemaa käsittelevän novellin "Koirien kapina", ensimmäinen jonka olen tällä sivustolla julkaissut. Jos tuo rivi olisi korvattu itselleni mieluisammalla vertauskuvalla, niin olisi tullut varmaan vielä puolikas tai kokonainenkin tähti lisää.