Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Luin tähän asti julkaistut osat tästä tarinasta. Toivottavasti tulee vielä loputkin joskus luettavaksi.

Juoni on hyvä. Jännitystä rakennetaan hyvin, ja paljastetaan pikku hiljaa tietoja tapahtuneista. Alussa olisi ehkä voinut vähän nopeamminkin mennä, vähän ehkä parani myöhempiä osia kohti mentäessä. Vielä tässä vaiheessa ei ole kunnolla selvinnyt mistä koko hommassa on kyse, tai no vähän Väinön kertomuksesta, jos se oli totta. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.

Hahmot sen sijaan ei ole kovin kummoisia. Päähenkilöistä ei kerrota juuri mitään, Amanda on ainoa josta edes tiedetään mitään työn ulkopuolelta. Muuten he ovat vain ITT:n agentteja, jotka voisi periaatteessa korvata kenellä tahansa. En osaa juurikaan sanoa mitään heidän persoonallisuuksistaan. Alussa kestikin aika kauan että muistin kuka oli kuka. Tällaisessa juonivetoisessa tarinassa hahmot nyt ei ehkä olekaan tarinan tärkein elementti, mutta silti haluaisin päästä vähän paremmin heihin kiinni. Sivuhahmoistakaan Väinö ja Gustav ovat ainoat jotka vaikuttavat jokseenkin mielenkiintoisilta. Tai mahdollisesti ehkä myös Toni - tuli jotenkin sellainen viba että onko Toni mahdollisesti petturi? Selviää toivottavasti tulevaisuudessa.

Ympäristöä voisi myös kuvailla vähän enemmän. Hailuoto tuntuu siistiltä paikalta sijoittaa murhamysteeri, tätä voisi hyödyntää paremmin kuvailemalla enemmän miljöötä missä liikutaan.

Lukemista helpottaisi kappaleen vaihto uuden repliikin kohdalla, niin olisi selkeämpää aina että kuka nyt puhuukaan. Kirjoitusvirheitä löytyi myös sieltä täältä, etenkin yhdyssanojen suhteen, mutta ei nyt mitenkään niin paljon että hirveästi olisi häirinnyt.

Tiivistettynä oikein kivalta vaikuttava jännäri, josta saisi mielestäni vieläkin paremman avaamalla enemmän hahmoja ja kuvailemalla paikkoja.

Kivasti kerrottu satu. Paljon perus satu-elementtejä, sisarukset jotka kaikki omaa jonkun yhden aika stereotyyppisen piirteen. Mutta jännään ympäristöön tuotu, enpä olisi tullut ajatelleeksi että sekajätetunkion ötököistä voisi tällaisen tarinan kertoa. Hauskin osuus oli ötököiden uskon käsitteleminen, kun serkkupoika on vakuuttunut siitä että tunkioiden ulkopuolista elämää ei ole olemassa, ja tunkioita on todistetusti 32 ja ne ovat syntyneet sattumalta.

Luin nämä uusimmat versiot Vampyyrien juoksusta. Tästä näyttää olevan vanhempiakin versioita, joista vilkuilin vähän miten tarina jatkuu (olettaen että et muuta sitä hirveästi) mutta koitan tässä arvostella nyt vain tätä uutta versiota tähän asti.

Tarina, maailma ja hahmot on sinänsä kaikki ihan hyviä. Samaa mieltä kuin L.R. siitä että isoin ongelma on tapahtumien realistisuus. Miksi tosiaan aletaan miettiä jotain siivoamista kun koko kylä on vaarassa tuhoutua? Ja ehkä kaikista hassuin on kun edellisessä osassa Monica käyttää taikuuttaan Aaroniin aikamoisella voimalla eikä tajua Aaronin ymmärtävän siitä että hän on velho. Monica kuitenkin vaikuttaa muuten ihan fiksulta tyypiltä, niin tämä pistää kyllä silmään. Ja alussa vähän hassua että Aaron kuulee vampyyriuhasta jossain kapakkakeskustelussa. Jos vampyyrit tosiaan on tulossa ja niin vaarallisia niin luulisi että siitä kannattaisi kertoa muuallakin kuin vain jollekin ryyppykaverille? Miten tällaiset kapakkaveikot ylipäänsä oli tällaista tietoa saanut käsiinsä?

Oma suosikkini oli varmaankin Brandom ja Tom. Hauska juttu nostaa vähän esiin pari yksittäistä vampyyriä, ja antaa vähän persoonallisuuksiakin heille. Brandom-parka, yritti olla ystävällinen ja hakea vettä Aaronille, mutta kuolee heti pois. :(

Kirjoitat pääosin ihan sujuvasti mutta jotain vähän hassuja kohtia tekstissä on, jotka ikään kuin selittää asiat vähän turhan suoraan lukijalle päin naamaa. Esimerkiksi: "Toiset vampyyrit tuhahtivat ja se muistutti Aaronia ärsyttävästi teini ikäisistä tytöistä jotka kuvittelivat olevansa kuningattaria. Aaron oli jo pienestä pitäen vältellyt sellaisia ihmisiä." Vähän sama myös Brandomin tapauksessa, siinä on ihan hyvää pohdintaa että onko vampyyrit sittenkään aina pahoja, mutta hyvin suoraan heitetään lukijalle. Teksti olisi parempaa jos tällaiset asiat esiteltäisiin jotenkin hienovaraisemmin.

Oikein kiva kertomus. Hyvä aihe, eipä ihan heti olisi tullut mieleen että tarinan päähenkilö voi olla piano. Pianon ja pojan suhde lopussa oli erityisen kaunista luettavaa. Ja viimeinen lause, "Ja hänellä oli uusi sävel mielessään." oli ihana loppu. Vaikka piano on mennyttä, niin sen muisto elää ja voi yhä synnyttää uusia säveliä. Luulen että piano olisi tähän tyytyväinen. :)

Kommentoin kokonaisuutena koko Hehku-sarjaa.

Alku oli vähän hidastempoinen eikä niin hirveän kiinnostava, mutta loppua kohden tarina kävi mielenkiintoisemmaksi. Viimeistään silloin kun Emma alkoi tajuta mitä mystinen hehku tarkoitti. Tämä oli hyvin toteutettu kohta - itsekin hoksasin sen juuri ennen Emmaa ja oli erittäin tyydyttävää saada heti vahvistus omalle arvaukselle.

Hahmot oli ihan uskottavia. Itseäni olisi kiinnostanut vähän enemmän kuulla näistä mystisemmistä asioista ja vähemmän arkisemmista. Vaikka ihan hyvin eri hahmojen suhteet oli toteutettu.

Engelistä olisi voinut kertoa vähän enemmän. Kuka siellä hoitaa asioita? Mikään ei maksa mitään ja olutta voi vain hakea torilta. Miten tämä toimii? Miten uudet rakennukset sinne ilmestyvät? Rakennetaanko ne vai tuleeko ne itsestään enkelillisillä voimilla? Jonkinlainen puolienkeleitä korkeampi auktoriteetti siellä selvästi on kun sääntöjä rikkovia voidaan potkia pois. Aika paljon asioita jäi muutenkin auki. Miten Leo vaikka joutui zombi-modeensa? (Tai kai tämä oli viimeinen osa? Voisi tarina tästä tietysti jatkuakin.)

Jotain vähän hassuja kohtia oli, esimerkiksi miksi ihmeessä bussikuski ei pysähtynyt heti kun bussissa kuitenkin alettiin ammuskelemaan, ja miten Emma ja Luke sai Leon kannettua niin helposti sillalle, jos Leo kuitenkin oli niin vahva ettäsai bussin ovet murrettua auki noin vain? Mutta eipä nämä isommin häirinneet.

Emman isä oli siisti hahmo! Kun selvisi että Emma näkee ihmisten kuoleman ennalta, ja sitten esiin ilmestyy tuollainen Helvetin enkeli -enkeli, niin olin ihan varma että se on itse Lucifer! Ymmärrettävästi Emma ei suhtaudu isäänsä hirveän lämpimästi mutta tuomitsee isänsä kuitenkin mielestäni liiankin pikaisesti eikä edes harkitse vaihtoehtoa että tämä voisi välittää tyttärestään.

Kerrontaa voisi vähän parantaa. Esimerkiksi usein kerrotaan aika itsestäänselviä asioita. Nopeasti takaisin selailtuani löysin esimerkiksi tällaisen esimerkin (3. osasta): "Kuvat olivat todella hienoja. Yhdessä oli paholaisen kuva ja toisessa enkeli. Siellä oli myös auto ja moottoripyörä. Minä tunsin itseni kateelliseksi. Minulla ei ollut yhtäkään luovuuteen viittaavaa taitoa. Mutta siitä huolimatta pystyin kuitenkin sanomaan mitkä kuvat olivat hienoja ja mitkä huonoja. Ja nämä kuvat olivat erittäin hienoja."
Kyllähän nyt kuka vain voi sanoa ovatko kuvat (omasta mielestä) hienoja tai huonoja. Vähän tämän tyyppisiä kohtia, missä on turhan paljon selittelyä, oli siellä täällä.

Mutta siis, ihan kiinnostava tarina kokonaisuutena.

Ihan ok tarina, teksti on oikein hyvin kirjoitettu. Loppu tulee vähän nopeasti ja aika puun takaa. Olisi voinut avata enemmän sitä että kuka toi Suokko oikein on. Muutenkin olisi ehkä voinut olla vähän enemmän pituutta niin olisi päässyt paremmin mukaan kaikkiin tapahtumiin. Hyviä yksityiskohtia mukana, esimerkiksi muistinmenetys ja siihen johtaneiden huumausaineiden vaikutus vaikutti uskottavalta. Nimi on vähän outo: miten virvatuli liittyy asiaan?

Alkaa hyvin. Eka lause menee suoraan asiaan!

Susanne on vakuuttava, vaikkei kovin mukava hahmo. Pointsit eläinlääkärille siitä että ei suostunut lopettamaan Möttöstä tuskallisesti. Kuten tässä onkin jo kommentoitu, niin lopussa on hyvä twisti mukana kun Susanna yksinkertaisesti ostaa uuden sormen, ja näin palataan takaisin lähtöpisteeseen. Vaikkakin tonni kuulostaa aika halvalta hinnalta sormesta, itse en kyllä niin halvalla luopuisi omastani! :P

Luinpas jotain vähän vanhempia novelleja.

Tämä oli ihana, vähän pessi-ja-illusiamainen tarina. Hyvin ammennettu suomalaisesta mytologiasta. Lukijana todella samaistuin Miskaan ja Venlaan. Hyvin kuvailtu niin veden kuin metsänkin väki. Ja menninkäinen oli hauska. Joissain kohdissa oli hankala tietää ollaanko nykyajassa vai jossain takaumassa, vaikka takaumat taisikin olla aina imperfektissä ja nykyaika presenssissä, niin että sinänsä ne kyllä erotti.

Alun prologi tuntui vähän irralliselta. Olisin ehkä tykännyt enemmän jos siinä kerrottu info olisi ripoteltu sinne tänne mukaan tarinaan.

Huh, aika karu tarina. Omaperäisen tilanteen olet rakentanut. Tyylikkäästi toteutettu, ilman turhia selittelyjä. Vaikka ehkä itse olisin kuitenkin vähän kaivannut jotain tietoa siitä että miten ihmeessä nämä kirjainnimiset ihmiset on tollaseen paikkaan päätynyt, mutta kuitenkin ihan hyvä ratkaisu jättää se avoimeksi. Tyly lopetus. "Koska minä voin" tiivistänee aika hyvin koko homman, kuka se sitten onkaan joka sen lausuu.

Onko tämä tekstipätkä osa jotain isompaa kokonaisuutta? Tuntuu nimittäin että tästä puuttuu paljon.

Teksti on hyvää ja helposti luettavaa. Mutta tässä ei hirveästi avata minkälaisessa maailmassa eletään, vaikka tulee sellainen vaikutelma että kirjoittajalla olisi kyllä kaikki hyvin hanskassa. Jos tämä tosiaan on pätkä jotain pitempää tarinaa niin voisi varmaan olla hyvä kokonaisuus, mutta pelkästään tämän perusteella paha sanoa, kun tässä kerrotaan vain tuosta yhdestä tapahtumasta ilman tilanteen taustoja. Ja jos ei ole osa isompaa tarinaa niin ainakin tästä varmasti voisi rakentaa sellaisen.